Tervehdys,
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia webinfosta.
Minun tilanteeni on seuraavanlainen:
Reilu vuosi sitten otin hieman huijattuna tuon webinfon paketin vuodeksi ( 745€ alv). Olin silloin perustanut toiminimen, joka on lopetettu noin puolivuotta sitten. Olen tällä hetkellä siis yksityishenkilö, enkä yrittäjä. 14.10.2011 sain laskun kotiini, joka oli päivätty 28.9.2011 ja huomautusaika näin ollen oli mennyt umpeen jo ennen laskun saapumista. Otin välittömästi yhteyttä webinfoon. Webinfo väittää kirjeen tulleen aiemmin, mutta kun ei tullut. Nyt he vaativat minua maksamaan vuoden maksut. Olen yrittänyt eri keinoin sopia tilannetta maksamalla esim puolet laskusta, jos palvelu irtisanotaan välittömästi yms, mutta turhaan. Saan vain saman vastauksen joka kerta "Sopimusehtomme ovat kaikille samat ja laskutuskausi on 12kk". Luin toiselta palstalta, että samalla tavalla oli käynyt muillekkin. Ei tosin kommentoitu miten tarina jatkuu.
Meinaan jättää tämän maksamatta ja ilmoittaa perintään, että on perusteeton lasku. Mikäli webinfo vie asian oikeuteen niin kumman osapuolen on todistettava kirjeen saapumisajankohta? Kirjettä/kuorta ei valitettavasti ole enään tallessa, koska luulin asian olevan kunnossa lähetettyäni heille irtisanomisilmoituksen. Ainoa todistaja asialle on vaimoni.
Mitä jos he ovatkin lähettäneet kirjeen 28.9, mutta lasku on lojunut kustin laukussa tai postin lattialla muutaman viikon? Kuka on sitten vastuussa? Kenen todistusvastuu?
Tämä on pienelle ihmiselle rankka prosessi jota ei toivoisi kenellekkään. Jos olisi rahaa niin haastaisin itse heidät oikeuteen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Pieni täsmennys vielä.
Webinfolla on siis 12kk sopimuskausi. Kun sopimuskausi on päättynyt lähettävät he uuden laskun seuraavasta kaudesta. Tässä laskussa on 10pv huomautusaika, jonka aikana voi irtisanoa palvelun. Jos tämän 10pv irtisanomisajan missaa niin joutuu taas maksamaan koko vuoden maksun ja yrittää seuraavana vuonna uudestaan. Nyt minulla ei ole edes ollut mahdollisuutta perua palvelua huomautusajan puitteissa kun lasku tuli kotiin huomautusajan jälkeen.
www.yev.fi
Älkää vaan maksako millekkään YEV:lle, kolmas osapuoli ei voi noita irtisanoa, näin lukee 95% hakemistokusettajien sopimuksissa.
Näin on. On se kumma että kehtaavat edes markkinoida apuaan yrittäjien edunvalvojina vaikka juridisesti heistä ei ole apua lainkaan. Tuota samaa tehotonta palvelua myy joku muukin lafka. Itse pääsin eroon kaikista rahastuspalveluista, mutta tilasinkin toimeksiannon muualta.
Samoin minä. Pääsin jokaisesta maksullisesta hakemistopalvelusta eroon helposti ja nopeasti ja samalla sain täydellisen raportin yritykseni näkyvyydestä kaikissa suomalaisissa hakemistoissa. Uusia ei tule, koska tiedot on nyt joka paikassa oikein eli voin vastata soittoihin suoraan "ei kiitos edes päivityksiä, hyvää päivän jatkoa, kuulemiin".
Suomessa posti ei loju Kustin laukussa.