Aistin tänään töissä ollessani jonkun vieraan

läsnäolon :( Kovin kivalta tuo ei tuntunut. Olin yksin aamulla töissä ja kävellessäni käytävää pitkin asitin jonkun vieraan hengen läsnäolon, jopa niin voimakkaasti,
että minulle tuli tästä kylmät väreet.

Mistäköhän hengestä oli kyse? Päivä meni kyllä muuten ihan hyvin.
Mitään kuviteltua tuossa ei ollut. Jos olisin vain kuvitellut jutun, niin ei se olisi
tuntunut yhtään miltään.
3219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos arvelet, että kyseessä oli ihmissielu, niin kyseessä oli varmaankin kummitus. Henki oli siis "rajan" tältä puolelta. Nyrkkisääntönä pidetään sitä, että kummitusten energia tuntuu vastenmieliseltä, kun taas "rajan" takaa vierailevien henkien energia on positiivista. Jälkimmäisten vierailut tapahtuvat yleensä unessa eivätkä he todennäköisesti ilmesty työpaikalle. Erään amerikkalaisen sanonnan mukaan kukaan ei kadu kuolinvuoteellaan sitä, ettei viettänyt enemmän aikaa työpaikalla. :)

Äänestä

Tullessani eilen tavallista aiemmin kotiin aistin vieraan läsnäolon...

Vaimo oli kyllä paikalla ja lakkasi kynsiään hieman pelästyneen näköisenä. Pöydälle oli ilmestynyt tuhkakuppi jossa oli puoliksi poltettu sikari ja sitten vielä kaksi viinilasia, vaikka en edes polta enkä juo viiniä!

Kysyessäni vaimolta hän pudisti päätään ja sanoi ettei ollut nähnyt mitään. Samalla hän vilkuili vaatekaapille päin.

Onko meillä alkanut kummitella?

Äänestä
  • Kuulepas Atte,

    nyt on parasta ryhtyä uskomaan kummituksiin, muuten tulee avioero. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hengen... kirjoitti:

läsnäolon :( Kovin kivalta tuo ei tuntunut. Olin yksin aamulla töissä ja kävellessäni käytävää pitkin asitin jonkun vieraan hengen läsnäolon, jopa niin voimakkaasti,
että minulle tuli tästä kylmät väreet.

Mistäköhän hengestä oli kyse? Päivä meni kyllä muuten ihan hyvin.
Mitään kuviteltua tuossa ei ollut. Jos olisin vain kuvitellut jutun, niin ei se olisi
tuntunut yhtään miltään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu