Mua pelottaa koska en voi "päättää" itse mitä tunnen ja teen...
Kaikki alkoi ala-asteella kun oli syrjintää ja tällasta perus kiusaamista.
En tarkalleen muista koska aloin tuntea itseni alakuloiseksi ja masentuneeksi, koska en ensin tunnistanut sitä.
Mutta kuitenkin joskuss 3-5 luokalla. nyt noin 5 vuotta teitoisesti olen ollut eristyväinen alakuloinen, joskus itsetuhoinen.
Iän suurentuessa paineet ovat kasvaneet henkisesti. Odotetaan niin paljon, vanhemmat epätyytyväisiä, ulkonäköpaineet, ei ketään kuka välittää päläpälä.
Mulla on nyt viimepäivinä taas ollut aivan sunnattoman paha olo.
Oon itkeny joka päivä, kerran jopa koulussa. ahdistaa niin paljon.Ja mua sattuu. Se repii mut.
Ja nyt on pelottavaa että mä en vaan pysty enää esittää.
Ennen huonoina päivinä esitin vaan iloista ja kaikki luuli niin. Nyt en voi enää kontrolloida. Tai periaatteessa mutta se on tosi raskasta että sitä ei jaksa kun yhden hymyn vääntää ja sitten on taas ihan koominen ja hiljane, silmät tapittaa päässä ja sattuu eikä kellekään voi puhua. Kaverit luulee että oon vihane/ angstin jostain tai jtn...
ääh. Nekin jättää mut koht ku oon nii tylsä.
Mä en vaa tiedä mitä teen. Mua vaan sattuu, mä en jaksa.
Uuteen päivään herääminen ei innosta paskaakaan.
Harrastan liikuntaa, olen "normi" ulkoa katsottuna mutta en halua edes ajatella mitä kaikkea paskaa tuolla pääkopassa sisällä on.
Olipas vaikeaa kirjoittaa anteeksi kirj. virheistä ja sekavasta tekstistä mut en jaksa keskittyy oikeen kunnol...
haluun vaan olla normaali.
Kaikki alkoi ala-asteella kun oli syrjintää ja tällasta perus kiusaamista.
En tarkalleen muista koska aloin tuntea itseni alakuloiseksi ja masentuneeksi, koska en ensin tunnistanut sitä.
Mutta kuitenkin joskuss 3-5 luokalla. nyt noin 5 vuotta teitoisesti olen ollut eristyväinen alakuloinen, joskus itsetuhoinen.
Iän suurentuessa paineet ovat kasvaneet henkisesti. Odotetaan niin paljon, vanhemmat epätyytyväisiä, ulkonäköpaineet, ei ketään kuka välittää päläpälä.
Mulla on nyt viimepäivinä taas ollut aivan sunnattoman paha olo.
Oon itkeny joka päivä, kerran jopa koulussa. ahdistaa niin paljon.Ja mua sattuu. Se repii mut.
Ja nyt on pelottavaa että mä en vaan pysty enää esittää.
Ennen huonoina päivinä esitin vaan iloista ja kaikki luuli niin. Nyt en voi enää kontrolloida. Tai periaatteessa mutta se on tosi raskasta että sitä ei jaksa kun yhden hymyn vääntää ja sitten on taas ihan koominen ja hiljane, silmät tapittaa päässä ja sattuu eikä kellekään voi puhua. Kaverit luulee että oon vihane/ angstin jostain tai jtn...
ääh. Nekin jättää mut koht ku oon nii tylsä.
Mä en vaa tiedä mitä teen. Mua vaan sattuu, mä en jaksa.
Uuteen päivään herääminen ei innosta paskaakaan.
Harrastan liikuntaa, olen "normi" ulkoa katsottuna mutta en halua edes ajatella mitä kaikkea paskaa tuolla pääkopassa sisällä on.
Olipas vaikeaa kirjoittaa anteeksi kirj. virheistä ja sekavasta tekstistä mut en jaksa keskittyy oikeen kunnol...
haluun vaan olla normaali.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.