Onko jollakulla samanlaista tarinaa jaettavana. Olen kolmen ja neljänkympin väliltä oleva ukkomies. Naimisiin menin mukavan naisen kanssa kymmenisen vuotta sitten, lapsia on yksi ja elämä päällisin puolin kunnossa.
Mieltä vaivaa kuitenkin se elämää suurempi rakkaus, jonka kanssa elämämme ovat sivunneet jo kahdesti. Kyseessä on nuoruuden ihastus, ihana tyttö lukioajoilta, jonka kanssa oli vipinää silloin kauan sitten. Siihen aikaan sitä oli vain niin ujo ja epävarma itsestään, ihan niinkuin hänkin oli epävarma omasta itsestään. Sitä tyttöä en kuitenkaan ikinä ole unohtanut, eikä hän minua.
Meni päälle kymmenen vuotta ja eräänä päivän joitain vuosia sitten tiemme yllättäen kohtasivat. Tytöstä oli kasvanut todella kaunis nainen, kaunein ja ihanin ihminen jonka olen koskaan tavannut. Monien vuosien jälkeen yhteys uudelleen löytyi heti, hän kertoi muistelleensa ja ikävöineensä minua. Hänen elämässään oli juuri takana ero, minulla taas joitain vuoisia sitten solmittu avioliitto ja pieni lapsi, jota rakastan tietysti suuresti. Tapailimme muutamaan otteeseen, juttelimme elämistämme, vietimme hienoja hetkiä keskenämme, suutelimmekin joskus eron hetkellä, kun toisen oli lähdettävä kotiin (asumme toisella puolella Suomea).
Kuitenkaan en uskaltanut irrottautua avioliitostani tuon pienen elämänalun takia, jota yhdessä vaimoni kanssa kasvatamme. Ja rakastanhan minä vaimoani, mutta ei minulla ole sellaista menneisyyttä takanani kuin tuon erään naisen kanssa. Sitten kuulin, että nainen oli löytänyt miehen ja alkanut rakentaa hänen kanssaan uutta elämää. Ihan vilpittömästi voin sanoa, että olin todella onnellinen kuullessani uutisen. Samalla tietysti olin hieman haikea, koska toisen kerran tunsin "luopuvani" tästä naisesta. Aika meni taas ohitse, tunsin kuinka olin menettänyt hetkeni tämän naisen suhteen.
Yhä kuitenkin odotan, että jonain päivänä saisimme toisemme. Ihan sama, milloin se tapahtuu ja kuinka vanhoja olemme. Minusta tuntuu, että jos meille on elämässä tarkoitettu olemaan "se oikea" niin se on minun kohdallani Hän. Aika ei vain vieläkään ollut kypsä. Ja niin pahoillani kuin olenkin vaimoani kohtaan, niin Hän on se ikuinen suuri rakkauteni, jota odotan vaikka se olisi viimeinen elinpäiväni milloin saan hänet. Toivottavasti se tapahtuu ennen kuin kuolen.
Mieltä vaivaa kuitenkin se elämää suurempi rakkaus, jonka kanssa elämämme ovat sivunneet jo kahdesti. Kyseessä on nuoruuden ihastus, ihana tyttö lukioajoilta, jonka kanssa oli vipinää silloin kauan sitten. Siihen aikaan sitä oli vain niin ujo ja epävarma itsestään, ihan niinkuin hänkin oli epävarma omasta itsestään. Sitä tyttöä en kuitenkaan ikinä ole unohtanut, eikä hän minua.
Meni päälle kymmenen vuotta ja eräänä päivän joitain vuosia sitten tiemme yllättäen kohtasivat. Tytöstä oli kasvanut todella kaunis nainen, kaunein ja ihanin ihminen jonka olen koskaan tavannut. Monien vuosien jälkeen yhteys uudelleen löytyi heti, hän kertoi muistelleensa ja ikävöineensä minua. Hänen elämässään oli juuri takana ero, minulla taas joitain vuoisia sitten solmittu avioliitto ja pieni lapsi, jota rakastan tietysti suuresti. Tapailimme muutamaan otteeseen, juttelimme elämistämme, vietimme hienoja hetkiä keskenämme, suutelimmekin joskus eron hetkellä, kun toisen oli lähdettävä kotiin (asumme toisella puolella Suomea).
Kuitenkaan en uskaltanut irrottautua avioliitostani tuon pienen elämänalun takia, jota yhdessä vaimoni kanssa kasvatamme. Ja rakastanhan minä vaimoani, mutta ei minulla ole sellaista menneisyyttä takanani kuin tuon erään naisen kanssa. Sitten kuulin, että nainen oli löytänyt miehen ja alkanut rakentaa hänen kanssaan uutta elämää. Ihan vilpittömästi voin sanoa, että olin todella onnellinen kuullessani uutisen. Samalla tietysti olin hieman haikea, koska toisen kerran tunsin "luopuvani" tästä naisesta. Aika meni taas ohitse, tunsin kuinka olin menettänyt hetkeni tämän naisen suhteen.
Yhä kuitenkin odotan, että jonain päivänä saisimme toisemme. Ihan sama, milloin se tapahtuu ja kuinka vanhoja olemme. Minusta tuntuu, että jos meille on elämässä tarkoitettu olemaan "se oikea" niin se on minun kohdallani Hän. Aika ei vain vieläkään ollut kypsä. Ja niin pahoillani kuin olenkin vaimoani kohtaan, niin Hän on se ikuinen suuri rakkauteni, jota odotan vaikka se olisi viimeinen elinpäiväni milloin saan hänet. Toivottavasti se tapahtuu ennen kuin kuolen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuten kirjoiti, vetää sanattomaksi. Mutta sitten toisaalta rakastat vaimoasi arjesta huolimatta, ethän ole tuota arkea kokenut tuon toisen kanssa. Vaikka ymmärrän kyllä miltä susta tuntuu, yritä nauttia parhaasi mukaan nykyhetkestä.
arvaus on että
täsmälleen sama tilanne: 0,073-0,098 % väestöstä
osittain sama tilanne 0,5-2% väestöstä
osittain, mutta ei kuitenkaan sinnepäinkään sama tilanne 2-20% väestöstä
yliromantisoinut tilanteen. Onko nainen, joka suutelee toisen naisen miestä, mielestäsi kovinkin fiksu?
Olet pettänyt vaimoasi jo. Kerro hänelle ja anna hänelle vapaus nyt, eikä vasta myöhemmin. 50-vuotias nainen ei löydä uutta miestä jos jätät hänet vasta sitten; hän jäisi yksin kaiken kokemanne jälkeen!
Teet väärin. Herää!