Miksi hallitus vaikenee puukartelli asiassa. Nyt pitäis äkkiä vahvistaa laki, joka takaa metsänmyyjille oikeuden saada kartelliyhtiöiltä, takautuva korvaus alihintaan myymistään puista. Asialla on kiire, koska se vanhenee joulukuussa.Samoin pitäis saada metsähallituksen korvauskäsittely heti alkamaan, jotta kansalaiset saisivat ennakkopäätöksen asiassa.
Hallitus!
Nyt toimikaa.
698
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
KARTELLI MADALTAA HINNAT.
Kartelli pitää edelleen kuitupuun hinnan matalana, ja vielä verot.
Sellufirmoja on niin vähän, että kartellia on helppo pyörittää.
Länsi-Suomi on sovittu Umpille, keskeinen Suomi Metsägroupille, pohjoinen Storalle.
Vuonna 1980 kuitupuunsta sai pystyyn 16 euroa, nyt saa centilleen saman hinnan miinus verot.
Hyvä palkka oli 2800 mk, nyt 4000 euroa, eli 26.000 mk.
Siis puun hinnalla on maksettu elintasomme ja sosiaaliturvamme.
Kartelli on rikos.
Kartelli voi olla rikos, mutta on sallittujakin kartelleja. Esimerkiksi OPEC on kartelli siinä missä AY-liikekin.
Toive siitä, että hallitus voisi tehdä uuden lain jouluun mennessä ja vielä niin, että laki olisi takautuvasti voimassa, osoittaa huonoa käsityskykyä. Tällä en ota kantaa asian oikeudenmukaisuuteen vaan siihen, mikä on mahdollista ja mikä ei.
Puukartelliin kuuluu, että Länsi-Suomi on UPM aluetta.
Keski-Suomi Metsägroup aluetta.
Nalle reagoi viime tipassa.
Jos on tapahtunut rikos, tee rikosilmoitus tai haasta oikeuteen
Nykyinen hallitus on surkein vuosikymmeniin. Nyt jo moni asia kaaoksessa.
Kohta saa 130 € tukkipuusta,parin vuoden pääst enenmän