Eduskuntaryhmä on tänään antanut Teuvo Hakkaraiselle varoituksen Ahvenanmaa-puheista. Viimeksi keväällä Hakkarainen sai huomautuksen. Tuleeko sen jälkeen sitten "ankara varoitus" ja "kolmas varoitus" ja "tiukka varoitus" ja mitä vielä keksittäneen?
Toisin sanoen: Hakkaraiselle ei tullut ryhmän puolesta mitään seuraamuksia.
Ihmettelen näin hampaatonta toimintaa.
Toisin sanoen: Hakkaraiselle ei tullut ryhmän puolesta mitään seuraamuksia.
Ihmettelen näin hampaatonta toimintaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ensin tuli huomatus. Nyt tuli varoitus. Perussuomalaisten omien sääntöjen mukaan seuraavaksi tulee erotus.
Ehti Teuvo silti hankkia omalle firmalleen ilmaisia työntekijöitä ettei tuo reissu eduskuntaan ihan turha ollut. Palkankin saa nostaa vielä kolme ja puoli vuotta. Paikan päälle tuskin kannattaa vaivautua, eihän se siellä yksinään mitään saisi tehtyä.
HerraHakkarainen on hyvää persutasoa kansanedustajien kaartissa.
Harmi vain, että hän on taas sairastunut ja sairauslomalla kansanedustajan työstään. Kalliiksi tulee tällainen sairastaminen ja sairauspäivärahojen maksaminen meille veronmaksajille kun varsinainen työkään ei näytä olevan oikein ammattitaitoista, lähinnä vain harrastajan pientä yritystä.
Miten näin sairas mies on voitu valita kansanedustajaksi?
Sinulle onnettomalle Kalliiksi tullee . Ensinnnäkin kansanudustajille mitään sairaspäivärahoja maksella .. Palkka juoksee koko ajan että älä ole huolissasi ? Olisit enemmän huolissasi tästä puolikahjusta Vasuriministeristä joka liikenneministeriksi päästyään laukoo näitä onnettomia raikaisuja autoilioiden riesaksi Tällänen tyhjänpäivänen ministeri salkku, kuten Arhinmäellä olisi pitänyt riittää.
Voidaanko siis päätellä, että Hakkarainen on erityisen tärkeä ja edullinen kansanedustaja perussuomalaisten mainetta ja eduskuntatyötä ajatellen? Toki täytyy nyt myöntää, että onhan Hakkarainen sentään antanut edes jotain puheenaihetta näinä ankeina aikoina, jolloin Soinin vaalikanpanja ei oikein ota alkaakseen. Itse presidenttiehdokaskin on jossain kadoksissa eikä häntä ole kukaan nähnyt pitkiin aikoihin.
.
minkä varoituksen Pekkarinen sitten sai törkypuheistaan?????
.
Pekkarisen ryntäät . Naurettavuuden huippu. Kuka helevetti nosti tuon uutiseksi Mauri terveet elkeet kun tissiä katseli.
Lopettakaa tälläinen hölmöily HETI. Pekkarinen teki kuin MIES
.
keputtajien tupailloissa puhutaankin jatkuvasti törkeitä
.
Onko totta, että Hakkarainen sai venakolta taudin ja on nyt sen vuoksi sairauslomalla?
Kauheaa!!!