Housuun laskeminen elokuvissa ja TV-ohjelmissa

V niin kuin vahinko

Hei kaikki pissa- ja kakkafetisistit. Muistatteko aiheeseen liittyviä kohtauksia? Olen tehnyt pienen listan niistä, jotka itse jotenkin muistan:
-Käpy selän alla-elokuvassa nuoret saavat päähänsä leikkiä, että heillä on kakat housuissa. Kristiina Halkola ja Kirsti Wallasvaara kävelevät metsässä korostetun hankalan näköisesti ja kikattavat.
-Viime tipassa-sketsisarjassa 1980-luvulla tyylikäs rouva kyselee hädissään vessaa jollakin huvialueella, mutta henkilö, jolta hän tietoja kysyy, alkaakin jaaritella aivan asian vierestä ja vasta sitten muistaa, että tehän kysyitte sitä vessaa. Silloin rouva sanoo vaivaantuneena ja nolona: Sillä ei nyt oikeastaan ole enää mitään väliä. En muista kuka tuota rouvaa näytteli (ehkä Hannele Lauri?)
-Sokkotanssi-elokuvassa jälki-istunnossa olevalta koulupojalta menee pissa housuun. Sen jälkeen hän kävelee ulos koulusta jalat harallaan ja pää häpeästä painuksissa.
-Poliisin poika-elokuvassa pankkirosvo-porukan nuorin jäsen pissaa ja kakkaa hermostuksissaan housuun ja juoksee jalat harallaan kohti pakoautoa. Lähikuvasta näkyy, että myös ryöstön kohteeksi joutunut pankkineiti on kastellut valkoiset sukkahousunsa.
-Kuutamolla-viihdeohjelmassa Sinikka Sokka kertoi tositapauksen, kuinka hänelle tuli kesken näytelmän niin kova kakkahätä, että hän joutui laskemaan näyttämöllä housuihinsa. Hän kuitenkin oli näytellyt urheasti kohtauksensa loppuun.
-Vintiöt-viihdeohjelmassa nuori mies ei millään pääse kolikolla toimivaan yleisövessaan, ja lopulta hän kävelee paikalta pois jalat harallaan.
-Sinkkuelämää-sarjassa Charlotte on ystävineen Meksikossa, ja hänelle tulee ulkona kävellessä hirveä kakkahätä. Hän ei ehdi kuin hotellin ulkoterassille, jossa häneltä tulee kaikki housuun ystäviensä edessä. Hän tiuskaisee nauraville ystävilleen vihaisesti ja lähtee naama kiukusta punehtuneena vaivalloisen näköisesti kohti huonettaan.
-Jossakin lännenfilmissä hirtettävältä valuu pissa pitkin punttia. Samoin Kummisedässä (kirja) kuvataan, miten kuristamalla surmatut laskevat kuristamisen aikana housuihinsa. Elokuvassa tätä yksityiskohtaa ei tosin näytetä. Sen sijaan kotimaisessa Neitoperho-elokuvassa Leea Klemola kuristaa Rea Maurasta, ja taustalla kuuluu selvästi äänitehoste, jossa pissa lirisee lattialle.
Tässä näitä muutamia esimerkkejä, tuleeko joillekin vielä muita mieleen?

36

5579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • the pieces

      Espanjalaisessa moottorisahamurhaaja-elokuvassa (engl. The pieces) 1980-luvulla uhriksi joutuvalle nuorelle näyttelijälle Leticia Marfilille tapahtui vahinko ihan oikeasti. Sellaista ei käsikirjoituksessa tai lavastuksessa ollut, mutta harjoituskohtauksessa neitosta pelotti niin kovin, että hän pissasi housuunsa. Lähikuva tästä otettiin sitten elokuvaan.

    • nämäainakin

      Samassa Kuutamolla sarjassa myös Jonna Pirinen (R&B-Jonna) kertoo laskeneensa pissat housuunsa pyörävarastoon pyörää taluttaessaan, kun tulivat kotiin Ilosaarirockista silloisen poikakaverinsa kanssa.

      Hollantilaisessa/Belgialaisessa ilotytöt-sarjassa (näytettiin Suomessakin muutama vuosi sitten) Liettuasta roudattu punapäinen tyttö laskee farkkuihinsa kun isäntä ei päästä häntä pissalle.

    • minävaen

      No ainakin Susikoira Roi ja seikkailu saaristossa-sarjan yhdessä osassa kaksi poikaa kiusaa Roin omistajaa, joka muistaakseni jonkun väärinkäsityksen takia joutui asumaan saaressa ilman aikuisia. Olikohan se joku 12-14? Kuitenkin, kaksi poikaa pukeutuu kummituksiksi ja tulee yöllä metelöimään mökin pihalle. Hän sitten pelästyttää kaverinsa kanssa kiusaajat, jotka ajavat pyörillään äkkiä pois. Isompi poika yrittää eksyttää nuoremman, mutta nuorempi löytää tämän pesemästä housujaan laiturilla. Poika karjaisee tämän pois, ja uhkaa, ettei tästä kerrota, tai... Pienempi poika juoksee kauemmas ja purskahtaa nauruun.

      Yhdessä brittisarjassa, en muista suomenkielistä nimeä, mutta englanniksi taisi olla nimeltään Chalk (liitu), keskinkertainen komedia opettajista, jossa kerran opettajat lukittiin huoneeseen, ja miespuolisella rehtorilla oli kova hätä. Huoneesta oli pääsy rehtorin kansliaan, ja se meni sinne pidättämään jalat ristissä. Lopulta sen oli pakko lorottaa ulos ikkunasta. Koulua kuvattiin juuri silloin uutisiin ja muut opet näki tv:stä livenä, kun se pissasi.

      On kai näitä ollut monia muitakin. 80-luvulla oli sarja, jossa Italiasta Ruotsiin muuttanut poika pissasi joka jaksossa housuun. Ekassa jaksossa tosin ei, siinä se oli leikkimässä lautalla kaverien kanssa ja kotimatkalla yritti käydä pissalla kadulla niin, ettei kaverit huomaa. Lopulta se vaan kävi pissalla ja totesi kavereilleen, että vaikka ollaankin merirosvoja, niin pitää sitä silti joskus pissata.

      Taisi olla Taikapeli-niminen elokuva, jossa päähenkilön isosisko kävelee futisharkoissa maalia päästä päähän ja juoksee harkkojen jälkeen täysillä kotiin ja pitkät rappuset ylös ja rinkuttaa ovikelloa ja huutaa postiluukusta, mutta päähenkilö tulee kostoksi hyvin hitaasti avaamaan.

      En muista nimeä, mutta jossain vanhassa elokuvassa mies tulee junalla kaupunkiin opettajaksi ja yrittää käydä jossain tallissa pissalla, mutta joku tyttö yllättää sen. Myöhemmin luokassa joku poikaoppilas pissaa housuun ja opettaja huutaa kaikki ulos luokasta.

      • Anonyymi

        Näin yli 30 vuoden jälkeen tuon Taikapelin, ja ilmeisesti se kohtaus, jossa tyttö kävelee maalia päästä päähän on sitten jossain muussa elokuvassa, koska tässä olikin niin, että isosisko tulee korisharkoista, hissi on varattu ja juoksee rappuset ylös paniikissa ja hakkaa ovea ja huutaa, että tulee housuun. Noin muuten täytyy kyllä sanoa, etten muistanut, että leffa oli niin huono :D Mutta siinä esiintyy sentään Jufo 3 nuorena :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin yli 30 vuoden jälkeen tuon Taikapelin, ja ilmeisesti se kohtaus, jossa tyttö kävelee maalia päästä päähän on sitten jossain muussa elokuvassa, koska tässä olikin niin, että isosisko tulee korisharkoista, hissi on varattu ja juoksee rappuset ylös paniikissa ja hakkaa ovea ja huutaa, että tulee housuun. Noin muuten täytyy kyllä sanoa, etten muistanut, että leffa oli niin huono :D Mutta siinä esiintyy sentään Jufo 3 nuorena :D

        Ja tuolla olet hekumoinut ja tumputellut kuusi vuotta.
        Poistuisit kamaristasi ja menisit ulos. Siellä on elävää elämää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuolla olet hekumoinut ja tumputellut kuusi vuotta.
        Poistuisit kamaristasi ja menisit ulos. Siellä on elävää elämää.

        Käyn kyllä ihan töissäkin :D Kirjoitin kyllä nähneeni leffan eilen, en kuusi vuotta sitten. Eikä tässä iässä enää viitsi lapsille tumputtaa.


      • Anonyymi

        Serkku poika kusi lakanat märäks Silja lumilla, kun ei pysynyt sisällä, se kusi


    • minävaen

      Niin ja siinä Frendien jaksossa, jossa vierailee Jeff Goldblom, Joeylla on yhdessä kohtauksessa niin kova hätä, ettei meinaa pystyä pidättämään ja toisessa, jossa se on juonut tarkoituksella paljon ollakseen uskottava näyttelijä siltä todella tulee housuun.

    • plöörhouss

      Saariston lapsissa oli kohtaus, jossa pormestari menee pienlentokoneen kyytiin, ja lentäjä tekee kaikenlaisia temppuja, mm.lentää ylösalaisin. Pormestari (pitkä, hoikka mies) nousee nolona koneesta ja kävelee nopeasti autolle. Joku lapsista ihmettelee miksi jotkut nauravat ja hänelle kerrotaan syy. Pormestarilla oli plöröt housussa.

    • jokujjj

      Yhdessä sarjassa parikymppiset kundit asui kimpassa ja oli vain yksi vessa. Yhdellä oli ongelmia kakkaamisen kanssa, tai lähinnä pidättämisen. Kerran se kakkasi ulos ikkunasta, kun ei pystynyt odottamaan vessan vapautumista. Kerran ne meni vatsat täynnä junaan ja vessaan oli jono, se kakkasi hytissä muovipussiin ja kaverit huusi vieressä. Kerran se kertoi, että oli kakannut koulussa housuun, kun opettaja ei päästänyt vessaan.

      • jokujjj

        Ja oli ihana katsoa, kun sellainen mukavannäköinen, roteva nuorimies tuskailee hädässä ja meinaa tulla pannukakku housuun. Se vakava ilme, kun pelkää laskevansa alleen.


    • sejase

      Pieni talo preerialla-sarjassa yhdellä tyttärellä on matkalla sietämätön pissahätä ja kun ollaan jo perillä ja melkein pääsemässä vessaan pissa tulee lattialle. Kerran myöskin joku kaupunkilaispoika tulee kylään hevosvaunuissa ja ilmoittaa, että luojan kiitos ollaan perillä, pakko päästä vessaan. Ei tosin ole muuta kuin ulkohuusi.

      • Siellä-umpitavaraa

        Mitä, amerikkalaisessa elokuvassa. Eihän edes länkkäreissä kellään ollut koskaan kusi- tai paskahätä.


      • sejase
        Siellä-umpitavaraa kirjoitti:

        Mitä, amerikkalaisessa elokuvassa. Eihän edes länkkäreissä kellään ollut koskaan kusi- tai paskahätä.

        Sarja, joka perustui tosielämään.


    • Mahtavahätä

      Jossain ohjelmassa iso porukka oli luontoretkellä ja yksi 2-3-kymppinen mies söi ruoan, joka oli unohtunut laittaa kylmään. Ne käveli metsässä näkötornille ja se mies oli oudon näköinen. Siinä oli kahvila ja vessoja ja se meni vessan ovelle, mutta ovessa luki, että vessat oli käytössä vain kesäaikaan. Näkötornin ovella se sanoi ääneen lähinnä itselleen, että pierettää. Kun ne oli tornin huipulla kaikki katseli ihaillen maisemia eikä kukaan huomannut, kun sen ilme muuttui kauhistuneeksi ja se lähti äkkiä takaisin portaisiin. Se juoksi pitkät raput alas, mutta vähän ennen ovea se pysähtyi ja seisoi nolona kädet pakaroilla ja oli selvää, että nyt pääsee kakka housuun. Vähän myöhemmin muut tuli tornista ulos ja se tuli metsästä teennäisen iloisena ja yritti olla kuin mitään ei olis tapahtunutkaan. Hetkeä myöhemmin näytettiin lähistöllä oleva lampi, jossa kellui miesten alushousut.

    • housuunlaskuhousut

      Mitkä on parhaat housuunlaskuhousut?

    • Pas-katti

      Kerran kaupan kassalla jonottaessani alko paskattaan aivan saatanasti. Siinä pidättelin pitkän tovin ja kohtapa ei auttanu muu ku posauttaa kunnolla. Olin vieraalla paikkakunnalla ja aattelin, että ku kukaan ei tunne, niin antaapa palaa. Vedin oikein syvään henkeä ja ähkäsin kunnolla ulos. Kuraa tuli tuutin täydeltä ja olihan mahtava näky ku lenkkareiden narujen rei'istä kuraa ruutasi kuin kastelukannun nokan suuttimesta. Muutama kovempi kokkare oli seassa ja senku lisäsi kuran ruutausta.
      En ollu moksiskaan vaan jonottelin muina miehinä. Toki muutama asiaks siirty toiseen kassajonoon. Kuulin ku joku sano että ei oo ihan normaali tyyppi. Mitähän se tarkoitti?

      • tilastopoikkeus

        Tilastomatematiikan mukaan housuun paskantaminen on poikkeama normaalista.


      • oksetus

        Jos tuo oli totta niin hyi saatana! Jotakin rajaa!


    • Vhyyu

      Jossain ohjelmassa 16-v poika, joka oli aiemmin kehuskellut naisille, että vaan pikkupojat ja naiset pissaa housuunsa joutui esiintymään umpinaisessa puvussa, jota ei saanut itse riisuttua ja joku kysyi tarvitseeko se jotain ja se vastasi kireänä, että "a fly" eli etumuksen vetskarille oli kova kysyntä. Myöhemmin ennen tilaisuuden päättymistä se juoksi toimistoon ja huusi nolona naisille, että apua, en voi pidättää!

    • Äkkiänyt

      Salatuissa elämissä Aamu ja moni muu oli ihastunut parikymppiseen, komeaan Ilariin. Aamu yritti tehdä tähän vaikutuksen valmistamalla roskiksesta dyykatuista aineksista aterian. Paha vaan, että maitotuotteet oli pilaantuneet ja Ilarin piti päästä äkkiä kakkimaan. Aamun huoneen ovi oli lukossa ja Aamu yritti avata sitä Ilarin täristessä vieressä ja huutaen, että ovi auki ja vähän äkkiä! Silloin Ilari sulki silmänsä ja jähmettyi paikoilleen ja löysä paska levisi pakaroille ja housuun Aamun nähden ja Ilarilla tuli tippa silmään, kun hävetti niin hirveästi.




      Valitettavasti viimeinen lause ei pidä paikkaansa.

      • Älä-häiritse-muita

        Eihän sitä sarjaa edes tule nyt!


      • Jaaaaa
        Älä-häiritse-muita kirjoitti:

        Eihän sitä sarjaa edes tule nyt!

        Miten se mihinkään liittyy??


    • Jjj

      Tosi valheita-leffassa, joka tulee tänään, elokuvan alku- ja loppupuolella mieheltä pääsee pitkä pissa housuun.

      • Anonyymi

        Spedellä pääsi kurat sortseihin, nukkekauppiaan lopputeemassa!!


    • Anonyymi

      Kymmenen vuoden takaisia asioita. Joillain tosi hidas sytytys.

      • Anonyymi

        Mitä väliä sillä on? Ei ole järkeä aloittaa aina uutta ketjua samasta aiheesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on? Ei ole järkeä aloittaa aina uutta ketjua samasta aiheesta.

        Niin, sinähän syötkin viime kuisia ruoan tähteitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, sinähän syötkin viime kuisia ruoan tähteitä.

        Ei ole tarvis, en ole köyhä. Lähinnä vaan ajattelin palstan sääntöjä ja yleisiä käytöstapoja ja netikettiä, ettei ole järkeä aloittaa täysin samaa ketjua uudestaan, kun vanhakin on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tarvis, en ole köyhä. Lähinnä vaan ajattelin palstan sääntöjä ja yleisiä käytöstapoja ja netikettiä, ettei ole järkeä aloittaa täysin samaa ketjua uudestaan, kun vanhakin on.

        Ja tosiaan, vastasin omaan vanhaan kirjoitukseeni, johon olin yllättäen saanut uutta tietoa.


    • Anonyymi

      Eikös Kate Winslet laskenut alleen Holy Smoke -elokuvassa? Taisi tosin muistaakseni olla siinä kohtauksessa alasti, eikä siis laskenut varsinaisesti housuun.

    • Anonyymi

      Elokuvassa "Nuija ja tosinuija"" kundi kusee automatkalla hätäpäissään tyhjään olutpulloon. Poliisi sitten epäilee alkoholin käytöstä alaikäisenä ja rattijuoppoudesta, ja ottaa pullosta todisteeksi hörpyt.

    • Anonyymi

      Tääl­­­t­ä löydät nop­­easti sukupu­­­olt­­­a, suhtei­­ta, tre­ff­­it 👉 http://7290000.com/H/X2a0 👈

    • Anonyymi

      H­­­e­­­i! Ku­ts­­­umme sinu­­t kä­­­ym­­ään u­ude­ss­a cha­­­tis­­­sa! Meitä on yl­­­i mil­­jo­­ona! 👉 http://6453777.com/H/Up5I 👈

    • Anonyymi

      Hei! Om­a str­­eam. Sisää­nkäynti k­­aiki­­lle, jotk­­a haluav­at pi­­­tää ha­­uskaa 👉 http://6453777.com/H/Mj11e 👈

    • Anonyymi

      L.A. Law-sarjassa yhden jakson lopussa Ann ja Stuart tuli ravintolasta ja ryöstäjä uhkasi niitä aseella ja vaati lompakkoa. Kun ryöstäjä poistui Stuart totesi naiselle, että minulla toimi suoli housuihin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2498
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1709
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      37
      1449
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      122
      1318
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1272
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1240
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      151
      1209
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1178
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1103
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      47
      995
    Aihe