Keskustassa sanotaan, että puolueen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on veistetty samanlaisesta puusta kuin edesmenneet itsenäiset presidentit J.K. Paasikivi ja Urho Kekkonen.
Väyrysen kehutaan ajavan vahvasti koko Suomen asiaa, toisin kuin nykyinen Jyrki Kataisen (kok.) ja Jutta Urpilaisen (sd.) hallitus.
Puoluejohtaja painotti väelleen yhteen hiileen puhaltamisen tärkeyttä. Hän korosti, että sinipunatuulet yrittävät saada keskustan pysyvään alamäkeen.
– Me rakastamme tätä kansanliikettä, joka puolustaa koko Suomea, huolehtii heikoimmista, arvostaa yrittäjyyttä ja suomalaista ruokaa, kantaa vastuunsa kotimaassa ja maailmalla, vaatii päätöksiltä sosiaalista ja alueellista oikeudenmukaisuutta, tukee perheitä, ymmärtää sivistyksen ja koulutuksen arvon, vastustaa pakkokeskittämistä sekä puolustaa oikeutta asua, opiskella, tehdä työtä ja yrittää joka puolella maatamme,

Vastaukset 2
Vanhimmat
Asiallista tekstiä aloittajalta.
Myös tällä palstalla puhaltaa maaseutuvihamielisyyden kylmät tuulet.
"Kiitos" siitä palstan kaunavammaisille sinipunatöllöröille saittipolitrukeille.
Varmaan monesti vielä kysytään, ja mietitään > äänestäjät.
Kenen sinä haluaisit johtavan
suomea?
Edokkaana ovat nahkuri, kamreeri, populisti ja tohtori