Saako mediasoittimella rakennettua kotiverkon?

vai pitääkö hankkia oma verkkolaite...?


Olen kotiverkoa hankkimasta, mut siitä alueesta noviisina tietoja puuttuu.

Nykyinen läppäri on hajoamassa ja tämän korvaajaa etsiessäni tajusin, että unelmani kotiverkosta taitaa onnistua mun budjetilla.
Tällä hetkellä mulla on siis perus-läppäri, jolle imutan usb-kaapelia pitkin android-puhelimen kuvia.
Lisäksi kun vanha taulutv hajoaa, niin uusi taulu-tv tulee hankittua.
Uusi tietokone on ollut ajatuksissa netbook tai JOPA tablet. Tykkäisin kovasti lopultakin kannettavuudesta ja pitkästä akun kestosta. Ja olen tietoinen, että saman hintaluokan miniläppäri ei oikein pärjää tableteille.
Tabletin ongelmana oli kovalevyn puute ja esim blueray-asema olisi kiva. Joka tapauksessa ainakin DLNA blueray-asemat taitaa olla toista sataa euroa, eli periaatteessa mahdollisia.
Ajatuksissa olisi siis langaton verkko, joka imuttais kotiin tultua uudet kuvat kännykältä. Niin ja mahdollisesti jopa telkkarin kaukosäätimenä toimiva tablet, siis et keittiöstä voisi muksulle laittaa olohuoneeseen uuden ohjelman pyörimään, tai toisenlaista musaa soimaan.
Huom! Tämä tietokone olisi sitten ainoa kone talossa, eli riittääkö netbookin tai tabletin kyvyt mulle? Suurimmaksi osaksi surffaan netissä ja nykyinen abdroid puhelin on osoittanut, et mailit / facebook / laskujen maksu onnistuu myös pienellä kosketusnäytöllä.
Saako mediasoittimella siis luotua kotiverkkon?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin siis tarkoitus on tehdä tämä mahdollisimman edullisesti...

Äänestä

Siis haeks takaa semmost ajatust et saisit kännykä liitettyy koneesee ja kännykästä netin koneeseen ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kotiverkkoa? kirjoitti:

vai pitääkö hankkia oma verkkolaite...?


Olen kotiverkoa hankkimasta, mut siitä alueesta noviisina tietoja puuttuu.

Nykyinen läppäri on hajoamassa ja tämän korvaajaa etsiessäni tajusin, että unelmani kotiverkosta taitaa onnistua mun budjetilla.
Tällä hetkellä mulla on siis perus-läppäri, jolle imutan usb-kaapelia pitkin android-puhelimen kuvia.
Lisäksi kun vanha taulutv hajoaa, niin uusi taulu-tv tulee hankittua.
Uusi tietokone on ollut ajatuksissa netbook tai JOPA tablet. Tykkäisin kovasti lopultakin kannettavuudesta ja pitkästä akun kestosta. Ja olen tietoinen, että saman hintaluokan miniläppäri ei oikein pärjää tableteille.
Tabletin ongelmana oli kovalevyn puute ja esim blueray-asema olisi kiva. Joka tapauksessa ainakin DLNA blueray-asemat taitaa olla toista sataa euroa, eli periaatteessa mahdollisia.
Ajatuksissa olisi siis langaton verkko, joka imuttais kotiin tultua uudet kuvat kännykältä. Niin ja mahdollisesti jopa telkkarin kaukosäätimenä toimiva tablet, siis et keittiöstä voisi muksulle laittaa olohuoneeseen uuden ohjelman pyörimään, tai toisenlaista musaa soimaan.
Huom! Tämä tietokone olisi sitten ainoa kone talossa, eli riittääkö netbookin tai tabletin kyvyt mulle? Suurimmaksi osaksi surffaan netissä ja nykyinen abdroid puhelin on osoittanut, et mailit / facebook / laskujen maksu onnistuu myös pienellä kosketusnäytöllä.
Saako mediasoittimella siis luotua kotiverkkon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu