Olen aivan riekaleina ystäväni käytöksen takia.Tai en tiedä voinko edes ystäväksi kutsua enää.
Meillä oli taukoa yhteydenpidossa muutama vuosi elämäntilanteiden vuoksi ja tällä välin hän sairastui bipoon.Sai kuitenkin kaksi lasta ja meni naimisiin.Miehensä on perheestä vastuussa.
Hän on kyllä kertonut aika paljon minulle tästä sairaudestaan,mutta jotenkin menee vaan yli hilseen.Mä olen yrittänyt ymmärtää häntä ja ajatuksenjuoksuaan,mutta minua alkaa jo loukkaamaan hänen tyly käytöksensä.Hän esimerkiksi jatkuvasti epäilee ihmisiä että heillä olisi häntä jotain vastaan.Facebookissa on vähän väliä joku älytön päivitys siitä että joku taas on puukottanut häntä selkään.Tuskin kukaan muukaan kavereistaan tajuaa mistä hän puhuu tai mitä/ketä hän tarkoittaa.Sanomansa mukaan hän ei luota keneenkään.No,se on tietenkin oma asiansa,mutta ei niskuroinnilla ainakaan hyvää ystävää itselleen saa.
Hänellä on myös tapana jättää esim.chattikeskustelu kesken ihan yhtäkkiä-ei edes voi sanoa "moi,nyt pitää mennä".Hän vaan katoaa.
Miehensä on ihan kusessa kodinhoidon ja lasten kanssa kun emäntä vaan nukkuu tai touhuaa maanis-depressiivisyytensä ja paniikkihäiriöidensä kanssa.Välillä intoutuu jopa haaveksimaan uusista kotieläimistä ja vauvasta vaikkei ole rahaa elää edes nykyisillä avustuksilla saati kestää oman pääkoppansa kanssa.Ei hänelle merkitse mitään se,että hänen miehensä joutuu kuitenkin hoitamaan kaiken,jos häntä sattuu nukuttamaan 20 tuntia putkeen!
Mua ottaa niin paljon pattiin tämä hänen itsekäs käytöksensä,että olen välillä ajatellut jopa laittaa välit jäihin.Ihmettelen,että mikä helkkarin jumala hän luulee olevansa.Hän käyttäytyy niin itsekkäästi etten ole aiemmin sellaista ihmistä kohdannut!!Hän on suorastaan pöyristyttävä!Hän haukkuu jopa oman äitinsä ja sisaruksensa mennen tullen.Mikään ei ole hänelle hyvä!!Kukaan ei ole hänen mukaansa hänen arvoisensa ihminen!
Miestänsä ja lapsiansa hän sanomansa mukaan palvoo,mutta mitäs sitten jos miehensä ei enää jaksakaan häntä "hoitaa".Mies ei voi nykyään mennä edes töihin kun pitää pitää perheen rutiinit kasassa.Ja työvoimatoimistohan toki "ymmärtää" kun ukko sanoo,että hänen on pakko olla kotona,koska pitää hoitaa vaimoakin,huhhuh!
Voisiko joku asiaa tunteva valaista minulle,kuinka minun pitäisi tähän "ystävääni" suhtautua.Onko minun parempi vain jeesustella ja hymistellä taustalla kun toisaalta tekisi mieli huutaa hänelle kitarisat ojossa ja haukkua pystyyn?En kyllä tahtoisi häneen katkaista välejäni,mutta tarvitsisin nyt vähän joltakulta vähän tsemppiä.Mä olen ihan poikki ja loukkaantunut...ja toki huolissani.Mutta kun en vaan jaksais.
Ottakaa kantaa,kiitos!
Meillä oli taukoa yhteydenpidossa muutama vuosi elämäntilanteiden vuoksi ja tällä välin hän sairastui bipoon.Sai kuitenkin kaksi lasta ja meni naimisiin.Miehensä on perheestä vastuussa.
Hän on kyllä kertonut aika paljon minulle tästä sairaudestaan,mutta jotenkin menee vaan yli hilseen.Mä olen yrittänyt ymmärtää häntä ja ajatuksenjuoksuaan,mutta minua alkaa jo loukkaamaan hänen tyly käytöksensä.Hän esimerkiksi jatkuvasti epäilee ihmisiä että heillä olisi häntä jotain vastaan.Facebookissa on vähän väliä joku älytön päivitys siitä että joku taas on puukottanut häntä selkään.Tuskin kukaan muukaan kavereistaan tajuaa mistä hän puhuu tai mitä/ketä hän tarkoittaa.Sanomansa mukaan hän ei luota keneenkään.No,se on tietenkin oma asiansa,mutta ei niskuroinnilla ainakaan hyvää ystävää itselleen saa.
Hänellä on myös tapana jättää esim.chattikeskustelu kesken ihan yhtäkkiä-ei edes voi sanoa "moi,nyt pitää mennä".Hän vaan katoaa.
Miehensä on ihan kusessa kodinhoidon ja lasten kanssa kun emäntä vaan nukkuu tai touhuaa maanis-depressiivisyytensä ja paniikkihäiriöidensä kanssa.Välillä intoutuu jopa haaveksimaan uusista kotieläimistä ja vauvasta vaikkei ole rahaa elää edes nykyisillä avustuksilla saati kestää oman pääkoppansa kanssa.Ei hänelle merkitse mitään se,että hänen miehensä joutuu kuitenkin hoitamaan kaiken,jos häntä sattuu nukuttamaan 20 tuntia putkeen!
Mua ottaa niin paljon pattiin tämä hänen itsekäs käytöksensä,että olen välillä ajatellut jopa laittaa välit jäihin.Ihmettelen,että mikä helkkarin jumala hän luulee olevansa.Hän käyttäytyy niin itsekkäästi etten ole aiemmin sellaista ihmistä kohdannut!!Hän on suorastaan pöyristyttävä!Hän haukkuu jopa oman äitinsä ja sisaruksensa mennen tullen.Mikään ei ole hänelle hyvä!!Kukaan ei ole hänen mukaansa hänen arvoisensa ihminen!
Miestänsä ja lapsiansa hän sanomansa mukaan palvoo,mutta mitäs sitten jos miehensä ei enää jaksakaan häntä "hoitaa".Mies ei voi nykyään mennä edes töihin kun pitää pitää perheen rutiinit kasassa.Ja työvoimatoimistohan toki "ymmärtää" kun ukko sanoo,että hänen on pakko olla kotona,koska pitää hoitaa vaimoakin,huhhuh!
Voisiko joku asiaa tunteva valaista minulle,kuinka minun pitäisi tähän "ystävääni" suhtautua.Onko minun parempi vain jeesustella ja hymistellä taustalla kun toisaalta tekisi mieli huutaa hänelle kitarisat ojossa ja haukkua pystyyn?En kyllä tahtoisi häneen katkaista välejäni,mutta tarvitsisin nyt vähän joltakulta vähän tsemppiä.Mä olen ihan poikki ja loukkaantunut...ja toki huolissani.Mutta kun en vaan jaksais.
Ottakaa kantaa,kiitos!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei ole lääkitys kohdallaan, jos noin hankalaa käytöstä pitkiä aikoja. Voi olla lisäksi myös persoonallisuushäiriötä?
Pelkkä bipo meidän perheessä riittää juuri samanlaiseen käytökseen ilman mitään persoonallisuushäiriötä. Tuollaista juuri elämä bipon lähipiirissä on kai usein. Kuvaat puolisoni käytöstä monilta osin myös. En usko että mikään sinun tekemisesi muuttaa tilannetta mihinkään suuntaan.
Kiitos näistä kahdesta vastauksesta.Olisin kyllä toivonut monia vastauksia,sillä nämä kaksi eivät auttaneet juurikaan...Ilmeisesti tämä aihe ei kiinnosta ajatellen minua "vain" bipon "ystävänä".Ei kait siinä sitten.....
Sun kaverisi on samanlainen kun minun sisko. Diagnoosiksi sopisi paremmin- laiskuus, saamattomuus, ahneus, välipitämättömyys ja töykeys. Masentuneet usein "koteloituvat" oman napansa ympärille. On turhaa odottaa vastapalveluksia tms .. Ei tarvitse katkaista välejänne ... mutta pidä yhteyttä häneen vain sen verran, mitä itse jaksat. Auttaminen vain rasittaa sinua, ja turhaa on odottaa ystäväsi parantumista.
Ystäväsi on pahasti sairas, eikä hän voi sille mitään. Et sinä pysty tilannetta millään tavoin pelastamaan. Häntä voi ainoastaan auttaa, mikäli hänelle saadaan kunnollinen ja toimiva lääkitys. Muuten tuo jatkuu samanlaisena touhuna. Hänen käytöstään on turha järkeistää, koska siinä ei ole mitään järkeä. Ei hän sitä itse tajua pahassa maniassa. Itse hän ei tajua olevansa sairas. Parasta on toimia oman jaksamisen mukaan.
Kannattaa myöskin lukea tästä sairaudesta hyvin paljon. Siten ehkä ymmärrät enemmän hänen käytöstään. Kukaan meistä ei varmasti sairas halua olla, ja tuskin hän tuollainen on tahallaan. Tämä sairaus vaan on mikä se on. Helvettiä pahimmillaan.
Ystäväsi voi kyllä asialle jotain! Hakeutumalla hoitoon, terapiaan, vertaistukiryhmään, opiselemalla omaa sairauttaan.. Paapovat, hyssyttelijät, voivottelijat ja ei voi mitäään tehdä läheiset eivät todellakaan auta sairasta , eikä takuulla itseään saatikka lapsia! Useimmiten bipouteen löytyy apu, tai helpotusta vaikeimpaan (sekamuotoiseen ) tautityyppiin.
Suora puhe, reipas ote ja asioista puhuminen juuri niinkuin ne ovat on ainoa keino. Tää on kamala ja raastava sairaus mutta SILLE VOI TEHDÄ JOTAIN! `Hullu saa olla muttei TYHMÄ` ;D
Mieti mitä ystävyytenne sinulle merkitsee. Jos haluat sen jatkuvan pitäisi kai pystyä puhumaan vaikeistakin asioista (myös siitä millaiseksi olet hänen puheensa/tekonsa kokenut) Jos hän ei halua tätä halua, sille et sitten voi mitään. Näinhän se on kaikissa ihmissuhteissa.
Aika monta bipoa tunnen eikä kokemani valossa (eikä kirjoista lukemani perusteella) luottamuksen puute ja /tai tökeryys toisia kohtaan ole mikään erityinen bipojen ominaisuus sen enempää kuin muillakaan.
Kuulostaa rankalta sekä sinulle että ystävällesi, olen pahoillani :(
Ihmissuhteissa ja elämäntilanteissa on vaikea erottaa, mikä johtuu sairaudesta ja mikä sattuu vain olemaan ystäväsi luonteenpiirre.
-unihäiriö: usein sairauden merkki
-epärealistiset haaveet: kuka niistä selvän ottaa? Jos kuvioon kuuluu lapsia tai eläimiä, siis vastuunottoa jonkun toisen elämästä, TODELLA PELOTTAVAA.
-toisten väheksyminen: tähän voi olla sairauden sijaan syynä esim. kateus.
Ystäväsi saattaa tällä hetkellä käyttää puolisoaan hyväkseen. Onhan laissa määritelty elatusvelvollisuus, mutta rajansa kaikella. Saatat joutua epäkiitolliseen hommaan pudottaa ystäväsi maan pinnalle, eikä ystävyyden säilyminen ole taattu. Oma mielipiteeni on, että parempi olla rehellinen ja ilmaista mielipiteensä kuin vain myötäillä toista - vaikka tulos ei olisi miellyttävä.
Kuvauksesi perusteella ystäväsi kuullostaa enemmän rajatilapersonallisuushäiriöiseltä tai ehkä hän on kumpaakin,bibo sekä raja?
Epäily eli luottamuksen puute on varsin yleinen piirre tuohon rajatilaan, samoin välillä ylimielinen suhtautuminen toisiin ihmisiin eli kertomasi väheksyminen.
Mikäli kyseessä olisi persoonallisuushäiriötäkin,niin pelkät lääkkeet eivät ystävääsi auta, vaan hänelle ehkä ainoa pitkäntähtäimen apu olisi useamman vuoden kestävä terapia jossa yritettäisiin muuttaa hänen ajatus- ja toimintamalliaan,joka ei ole kehittynyt normaaliksi.
Onko ystävälläsi millainen hoitosuhde? Onko ollut terapiassa koskaan,onko tehty mitään persoonallisuustestejä?
Tunnetko kuinka hyvin hänen puolisonsa,voisitko hänen kanssaan jutella ystäväsi tilanteesta ja yhdessä miettiä apua ystävällesi? Selvää on se,ettei ystäväsikään voi hyvin ja hänenkin on pahaolla,kuten teidän muidenkin.
En osaa muutoin neuvoa kuin että te läheiset yrittäisitte yhdessä puhua tilanteesta ja puhua sitten ystäväsi kanssa tai tehdä jopa jotain niin radikaalia,että ottaa suoraan yhteys ystäväsi mahdolliseen hoitotahoon ja ilmaista huoli. Mikäli tämäkään ei auta ja ystäväsi on edelleen erittäin hankala,niin sitten ehkä kannattaa miettiä tauon pitämistä kaveruudesta tai katkaista välit,joka olisi surullista :(
Puolisoni oli vuosia tuollainen huuhaa.Mairea ja hyvin käyttäytyväkin osasi olla tarpeen tullen.Pelkkää omahyväisyyttä,piikettelyä,työn tekoa ja vauhtia.Paitsi kotona..ei mitään.
Kunnes se kaikki meni liian pitkälle..lääkäriin,lopulta sai diagnoosin.
Lääkkeet ollut vuosia.Nyt viimiset vuodet depdessivinen vaihe..pelkkää masennusta ja ahdistuneisuutta.Eli vielä pahemmin istuu ja nukkuu vaan.Ei puhu...ei yhtään mitään.Paitsi itsekkyys ja ilkeys kyllä aina tarpeen tullen löytyy.Taysin välinpitämätön.välillä tuntuu,että on hyvä käperyä sinne sairauteen ja laittaa sen syyksi kaikki.
Hyvä ja läheinen ystäväni on mitä järkevin, hyvää tarkoittavin ja lojaalein ihminen. Suurimmaksi osaksi aikaa. Nyt on taas vauhti kausi päällä ja aloin lukuisten haukkumisten jälkeen vahvasti epäillä omaa mielenterveyttäni, olenko todella niin kamala? Seuraavssa hetkessä niin ihana.. Ja PAM! Nyt taas hirviö... Onneksi keksin hakea tukea täältä ja helpotti..Ystäväni on käynyt pari kertaa psykologin juttusilla, missä diagnoosi on tehty, mutta muutoin pyrkii hoitamaan sairautta mm. ruokavaliolla ja uskolla väärään diagnoosiin. Nyt hän tietenkin on elämänsä voimissaan, kaikki on järjestyksessä ja vain hän tietää kuinka asiat pitää hoitaa, muidenkin. Seuraavassa hetkessä tilanne on tyystin toinen, vaikkakaan vauhti ei laannu. Itketään ahdistusta, puhutaan itseinhosta ja itsetuhoisista ajatuksista. Ja taas, minuutti ja minä olen idiootti. Täysin. Jostain syystä nyt on alkanut minun totaalinen mustamaalaaminen yhteisille ystäville, tottakai itsessänikin on vikaa, mutta kaikkea en kuitenkaan niele. Rahaa olen lainannut rutkasti ja aina autan kaikessa missä pystyn. Lainat on unohtunut, tärkeämpääkin on. Kuten vaikka jatkuva alkoholinkäyttö. Ystäväni ei näytä yhteisille tuttavillemme ollenkaan koko totuutta itsestään. Huolehdin hänen hyvinvoinnistaan yhteiselle ystävällemme, joka yllättäen ynseästi totesi, ettei kenelläkään ole mitään hätää, korkeintaan minulla. Alkaa hajottamaan. Kestän vielä yhden läheisen jatkuvan minun vikojeni listaamisen ja minun elämäni (johon olen täysin tyytyväinen)kehittämisehdotuksien latelun, mutta että nyt käännetään muita mukaan tähän, jotka kyllä tiedostavat kaverin bipon, mutta eivät ymmärrä lähellekkään missä vesissä liikutaan. Toisessa hetkessä ystäväni muistaa kertoa, kuinka kuulun ehdottomasti läheisimpiin ja tärkeimpiin ihmisiin hänen elämässään, kuinka olen hyvä ihminen jne. Harvoin vain ihminen muistaa enää korjata aiheuttamiaan negatiivisia mielikuvia toisille..... Kohta alkaa masennuskausi, jos vanhat merkit paikkansa pitää, mutta silloinkaan ei ammattiapu kelpaa. Onko kellään ideoita, millä saan ystäväni ymmärtämään avuntarpeensa, vai onko se mahdollista?
Lopeta aikuisen jatkuva auttaminen. Hänen on haettava itselleen apua. Jos autat pitkität ehkä hoitoon menoa, sillä juuri siten hän ei joudu hoitamaan omia asioitaan.
Auta sen sijaan itseäsi ja pidä rajasi. Usein auttamisen taustalla on itse kaipuu saada apua tai hyväksyntää. Näin ainakin itselläni oli.
Juuri noin ja missään nimessä et saa lainata enää kolikkoakaan hänelle. Tuskin tulet koskaan saamaan rahojasi takaisin häneltä.
Et ole ystäväsi nuppilääkäri ja jos hän ei hae apua, niin se ei ole sinun taakkasi kannettavaksi. Vastuu on vain hänellä itsellään, ei muilla.
Heippa!
Kiitos kaikista kommenteistanne.Ketju jatkukoon,toki!
Nyt minun tilanteeni ystäväni kanssa on se,että pidämme hajurakoa.Tuskinpa hänestä on enää sellaiseksi ystäväksi kuin joskus.Hän on alkanut höpöttelemään lähes kaikista "ystävistään" että tuolla ja tuolla on masennus,tuolla on rajatilapersoonallisuushäiriö,tuolla on skitsofrenia,tuolla ADHD,tuo ja tuo valehtelee ja puukottaa selkään....jne..
Ei vitsi,en mä jaksanut enää kuunnella näitä juttuja...mä kyllä yritin,mutta ei mitään järkeä.
Olisin mä tukena voinut olla,mutta miten olla tukena ihmiselle joka yhtäkkiä möksähtää ja päättää olla päiväkaisia esim.vailla facebook-kontaktia kanssani.Ja muutenkin,on se aika kurjaa kun hän ei I-K-I-N-Ä kommentoi esim. minun facebook-viesteihinkään.Ja jos yritän soittaa , puhelin on kiinni!
Toivottavasti joku näistä hänen ,hänen mielestään epäilyttävien ja sairaiden "ystäviensä "joukosta löytyy joku,joka jaksaa tätä touhua aviomiehensä lisäksi.Minä en enää jaksa. :(