Olisko Soini

Katolinen kirkko tienaa miljoonia pornolla Saksassa

Saksan suurin kirjaketju on joutunut outoon valoon myymänsä aikuisviihteen vuoksi. Weltbild-kustantamo on sataprosenttisesti katolisen kirkon omistama. Asian julkaissut riippumaton katolinen aikakauslehti PUR-Magazin väittää marraskuun numerossaan, että tilanne ei tee piispoista ainoastaan myyjiä, vaan myös pornon tuottajia.

Miljardien liikevaihtoa pyörittävä Weltbild tunnetaan Saksassa laajasta kirjallisuusvalikoimasta. Sillä on liikkeitä kaikkialla maassa. Pornografinen aineisto on myynnissä ennen kaikkea Weltbildin nettisivujen kautta.

Televisioyhtiön RTL:n uutisten mukaan kirkkoa ei mairittele, että Weltbildin online-myynnistä voi tilata muun muassa ”Seksijumalattaren käsikirja”- tai ”Hutsusisäoppilaitos” –nimisiä teoksia.

Katolilainen PUR-Magazine ihmettelee, miksi kustantamon valikoimista löytyy niin pornoon, satanismiin kuin väkivaltaankin liitettyjä teoksia, kun katolisen kirkon kanta seksuaaliksymyksiin on muuten erittäin pidättyväinen.

Katolisen kirkon johto kommentoi RTL-kanavalle, että tarkkailee säännöllisesti Weltbildin listoilla myytäviä tuotteita.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


porno renkaassa kirjoitti:

Katolinen kirkko tienaa miljoonia pornolla Saksassa

Saksan suurin kirjaketju on joutunut outoon valoon myymänsä aikuisviihteen vuoksi. Weltbild-kustantamo on sataprosenttisesti katolisen kirkon omistama. Asian julkaissut riippumaton katolinen aikakauslehti PUR-Magazin väittää marraskuun numerossaan, että tilanne ei tee piispoista ainoastaan myyjiä, vaan myös pornon tuottajia.

Miljardien liikevaihtoa pyörittävä Weltbild tunnetaan Saksassa laajasta kirjallisuusvalikoimasta. Sillä on liikkeitä kaikkialla maassa. Pornografinen aineisto on myynnissä ennen kaikkea Weltbildin nettisivujen kautta.

Televisioyhtiön RTL:n uutisten mukaan kirkkoa ei mairittele, että Weltbildin online-myynnistä voi tilata muun muassa ”Seksijumalattaren käsikirja”- tai ”Hutsusisäoppilaitos” –nimisiä teoksia.

Katolilainen PUR-Magazine ihmettelee, miksi kustantamon valikoimista löytyy niin pornoon, satanismiin kuin väkivaltaankin liitettyjä teoksia, kun katolisen kirkon kanta seksuaaliksymyksiin on muuten erittäin pidättyväinen.

Katolisen kirkon johto kommentoi RTL-kanavalle, että tarkkailee säännöllisesti Weltbildin listoilla myytäviä tuotteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu