Katulampun loisteessa yritän lukea sanomalehteä

Mitään sähköjä en käytä, koska laskut vievät ruokarahani. Mikä se on E.ON sähköyhtiö, joka lähetti niin valtavat laskut, että vaihdoin, mutta kun ne olivat arviolaskuja, ja suuria, niin sanko mitään takaisin? Ja kos, niin milloin?
1157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kerrankin kiva lukea viisaasta ratkaisusta. Forttumi on kaiken rosvouden alku ja juuri. Joskus olin saman puljun asiakas. Ei hitto korpeaa vieläkin. Laskut tuhannesti suurempia kuin kulutus, eivätkä korjanneet seuraavinakaan vuosina vaikka näkivät todellisen tasaisen kulutuksen. Ne arviolaskut ihan sikoja.
Tasauslaskuihinkin keksivät "jotain" koska siihenkin joutui maksamaan. Kun kilpailutin otin lopulta Vattenfalin. Laskut putosivat "murto-osaan" he laskuttivat todellisuudesta. Tasauslaskut alkoivat olla vähintään nolla tai pieni palautus vaikka kulutus jatkui kuten ennenkin. Tosin E.ON fortum kajautteli 4500 kW mukaan kun todellisuus oli aina 2500 - 2800 ja on edelleen. Koskaan ei se rottarosvo yhtiö palauttanut mitään.

Pommita sinne soittoja ja haukkuja ja sano, että teet jutun kuningaskuluttajaan.

Äänestä

Pientä tarkkuutta. Ei pitäisi sotkea tehoa ja energiaa.

Tuo mainitsemasi kulutus 4500 kW on oikein ilmaistuna 4500 kWh.

Jos tehonkulutus on vaikkapa 2 kW on energiankulutus vuorokokaudessa 2kW x 24h = 48 kWh

kilowattitunneistahan laskutetaan

Äänestä

Julkeitahan ne on. Katkaisivat lankapuhelimen maksamattomien laskujen takia. Vai ettei ole lamaa tulossa, jo vain onkin.
Synkän oloisia Justitia Industrilta tulee kirjeitä, joita ennen ole nähnytkään. Niittä sanotaan, saat maksaa vielä 200 ekun oikeuskuluja jos...

Äänestä
  • Taisi olla julkeatn julmat laskutkin vai?

    Äänestä

  • maks.kykkky. kirjoitti:

    Taisi olla julkeatn julmat laskutkin vai?

    Oli ne sen takii kun koko yön juhliva nuoriväki käytti ilmaista puheoikeuttaan ties minkälaisiin palveluihin.
    Nehän selviävät kyllä laskuerittelyn yhteydessä. Tätä ei muuten enää taatust tapahdu toiste.

    Äänestä

Mites aloittajalla on netti auki? Katulampun loisteellako?

Äänestä

Sen avaan ja tTV:n myös, vuorotellen.
Mutta valoja ei ole huoneissa. Katulamput vain.

Äänestä

odottamaan niitä E.ON:in arviolaskujen palautuksia, ne oli valtavia summia 20.10.2011 kaksi laskua maksoin, ja saman tien vaihdoin yhtiötä.

Äänestä

Minkälaisia olivat ne valtavat summat? Minkälaisia ovat olohuoneesi katulamput?

Äänestä
  • Samaa ihmetellen. Meiltä ei ole koskaan mitään ylimääräistä peritty.
    City lights, ihana Chaplinin musiikin kertoma elokuva

    Äänestä

Aloittajapa auu yksin. Ei mitään ole E.ON:illa tekosyytä nyhtää rahoja minulta.

Elleivät palauta a r v i o laskujaan niin miinusmainosta tulevat saamaan aina tämän jälkeen niin kauan kuin elän!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


E.ON:ilta pois siirt kirjoitti:

Mitään sähköjä en käytä, koska laskut vievät ruokarahani. Mikä se on E.ON sähköyhtiö, joka lähetti niin valtavat laskut, että vaihdoin, mutta kun ne olivat arviolaskuja, ja suuria, niin sanko mitään takaisin? Ja kos, niin milloin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu