Lasten saalistuksesta bisnekseen, Hanna Mäntylä

Huostaanotto voi olla kunnille edullisempi vaihtoehto tilanteissa, jossa kunnissa punnitaan kustannuksia huostaanoton ja ennaltaehkäisevän lastensuojelun ja/tai avohuollon tukitoimien välillä. Voisin uskoa, että huostaanotto lasketaan siis edullisemmaksi kokonaiskustannuksiltaan ja nähdään jopa helpompana vaihtoehtona, kuin ryhtyä miettimään tukitoimia lapselle, nuorelle tai perheelle. On yksinkertainen ratkaisu kaivaa esiin joku niistä lukuisista esitteistä joita kuntien lastensuojeluun on lähetetty eri toimijoilta ja joissa tarjotaan mitä koreasanaisemmin lastensuojelupalveluita, erityisesti huostaanotetuille lapsille ja nuorille.

Nimittäin ainoat tahot, jotka todella tekevät huostaanotoilla bisnestä, ovat epämääräiset ja kyseenalaiset toimijat, joita on enenevissä määrin alkanut ilmaantumaan vahvasti myös lastensuojelupalveluiden tuottajiksi. Lähtökohtaisesti osakeyhtiön ainoana tavoitteena on voiton tuottaminen osakkeenomistajilleen. Suomessa huostaanotetut lapset pääsääntöisesti sijoitetaan yksityisten toimijoiden tuottamien palveluiden piiriin.

Tämä on mahdollistanut ”saalistuksen”, jossa lapset ja nuoret ovat puhdasta riistaa ja riiston kohteita. On julmaa, kuinka valtio tukee tämän toiminnan jatkuvaa kasvamista verovaroin. " Monet yrittäjät, jotka saavat julkisen talouden asiakkaakseen, menestyvät hyvin. Ison pörssiyhtiön johtaja neuvoi aikanaan, että kun yhteiskunta kaataa, laittakaa iso haavi alle".(http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/08/24/kun-yhteiskunta-kaataa-niin-iso-haavi-alle/)

Näin on toimittu ja toimitaan myös joissain lastensuojelupalveluita tuottavissa yhtiössä. Omistajille menestys on taattu, annetaanhan huostaanottojen – siis kysynnän - lisääntyä vuosi vuodelta.
9100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hanna Mäntylä:
Viimesijaisia lastensuojelupalveluita tulisi valvoa erityisen ankarasti. Parasta olisi, jos tämä toiminta palautettaisiin mahdollisimman pitkälti takaisin kuntien ja kuntayhtymien hallintaan ja valvontaan. Myös tässä tulisi huomioida se, että jos voittoa saadaan, sen käyttö velvoitetaan sijoitettavaksi kohderyhmälle josta voitto on syntynyt – siis lapsiin ja nuoriin. On erinomaisia ammatillisia perhekoteja sekä sijaisperheitä, niitä en vähättele vaan päinvastoin arvostan suuresti. En vain katso, että tällaisella alalla kuuluu olla näin vapaasti avoimet ovet, jonne kysynnän lisääntyessä ilmaantuu myös sellaisia toimijoita, joille päämäärä on pelkkä voitto - ei lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi.

Tällainen kierre ja kehityskulku tulee katkaista. Riittävä ennaltaehkäisevä työ ja varhainen puuttuminen monissa tapauksissa estäisi huostaanotot ja tulisivat myös pitkällä tähtäimellä kunnille sekä yhteiskunnalle edullisemmaksi.

Kun lapsia ei tarvitsisi sijoittaa kodin ulkopuolelle kuin ainoastaan tilanteissa, joissa muut vaihtoehdot on jo kokeiltu riittävän kattavasti, ei kyseenalainen bisnes pääsisi kukoistamaan.

Ennaltaehkäisevä työ ja varhainen puuttuminen tehdään kunnissa, kunnan työntekijöiden kanssa yhteistyössä. Näin ollen, jos sinne katsotaan tarvittavan kunnan toimintoja tukevia ostopalveluita, niiden valvonta toteutuisi eri perspektiivistä, kuin nyt viimesijaisilla palveluilla. Viimesijaisten palveluiden kattavaan valvontaan ei kunnissa riitä useinkaan riittävästi voimavaroja, halukkuutta saati kiinnostusta.

Äänestä
  • On paljon sanottu bisneksestä, jossa salailukulttuuri on kukoistuksessaan:

    "Viimesijaisten palveluiden kattavaan valvontaan ei kunnissa riitä useinkaan riittävästi voimavaroja, halukkuutta saati kiinnostusta."

    Viimesijainen palvelu = huostaanotot, tosiasiassa lasten oloja ei valvota ollenkaan. Aivan turha, mitä joku rahanahne perhekotiyrittäjä tähän tulee huutamaan. Kilpailutusvaiheessa YKSI käynti laitoksessa ja sen jälkeen lapsia ei näe kukaan valvontaviranomainen, eikä sossuilla ole aikaa pitää heihin mitään yhteyttä.

    Ja mitä mielivaltaisempi huostaanotto on, sitä vähemmän lapset uskaltavat puhua huonostakaan kohtelustaan viranomaisille, jos sattuvat heitä kerran parissa vuodessa jossain näkemäänkin - etenkin sijaisvanhempien tai laitoksen omistajan läsnäollessa.

    Äänestä

  • Paljon sanottu kirjoitti:

    On paljon sanottu bisneksestä, jossa salailukulttuuri on kukoistuksessaan:

    "Viimesijaisten palveluiden kattavaan valvontaan ei kunnissa riitä useinkaan riittävästi voimavaroja, halukkuutta saati kiinnostusta."

    Viimesijainen palvelu = huostaanotot, tosiasiassa lasten oloja ei valvota ollenkaan. Aivan turha, mitä joku rahanahne perhekotiyrittäjä tähän tulee huutamaan. Kilpailutusvaiheessa YKSI käynti laitoksessa ja sen jälkeen lapsia ei näe kukaan valvontaviranomainen, eikä sossuilla ole aikaa pitää heihin mitään yhteyttä.

    Ja mitä mielivaltaisempi huostaanotto on, sitä vähemmän lapset uskaltavat puhua huonostakaan kohtelustaan viranomaisille, jos sattuvat heitä kerran parissa vuodessa jossain näkemäänkin - etenkin sijaisvanhempien tai laitoksen omistajan läsnäollessa.

    Hanna Mäntylä:
    "Alueellisesti sosiaalipalveluita valvoo aluehallintokeskukset ja valtakunnallisesti yhdenmukaisesta valvontakriteeristöstä vastaa Valvira. Sosiaali- ja terveysministeriö on kokonaisvastuussa sosiaalihuollosta. Aluehallintokeskukset voivat peruuttaa yksityiseltä toimijalta toimiluvan, jos tarvetta esiintyy.

    Viranomaisten välinpitämättömyyteen tai asiattomaan toimintaan aluehallintokeskuksilla ei ole todellisia mahdollisuuksia puuttua. Kansalaisen näkökulmasta tilanne on kestämätön. Jos epäkohtia ja/tai lainvastaista toimintaa havaitaan, ainoa tie viranomaisten (kunta, aluehallintokeskukset) laiminlyönteihin puuttumiseen, ovat kalliit oikeustoimet. Sosiaalihuollon asiakkaille oikeusprosessit eivät useinkaan näyttäydy todellisina vaihtoehtoina. En ole koskaan kuullut, että julkinen oikeusapu olisi lähtenyt ajamaan tällaisia asioita. Jos joku on kuullut, hienoa."

    Äänestä

  • oikeusturvasta kirjoitti:

    "Ehdottaisin, että tulisi rakentaa varhaisen puuttumisen kerroin. Sen myötä ne kunnat, jotka käyttävät enemmän kuin aiemmin kuvatun korvamerkityn minimin lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja tukemiseen lastensuojelulain tarkoituksen mukaisesti, palkittaisiin esimerkiksi joka kolmas vuosi varhaisen puuttumisen kertoimella.

    Ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen todelliset tulokset näkyvät vasta riittävän pitkän aikaseurannan jälkeen. Näin kunnat mahdollisesti saataisi sitoutumaan riittävän pitkäjänteiseen työskentelyyn. Mahdollisesti silloin keskityttäisiin paloturvallisuudesta huolehtimiseen sen sijaan, että sammutellaan tulipaloja – eikä jälkisammutuskaan aina oikein toimi. Ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen kannustaminen valtion taholta pitkäjänteisesti, ei määräaikaisten ja kiireessä kasattujen projektien kautta, loisi tulevaisuudelle yhteiskunnallisia säästöjä puhumattakaan inhimillisesti hyvän elämän rakentumisesta oikeudenmukaisesti ja samanarvoisesti."

    Äänestä

  • Lapin kansanedustaja Hanna Mäntylä (perus) kirjoittaa:

    "On erinomaisia ammatillisia perhekoteja sekä sijaisperheitä, niitä en vähättele vaan päinvastoin arvostan suuresti."

    Tuo on tyypillistä varovaisuutta, kun ei haluta ärsyttää ketään. Ei ainakaan ns. kunnollisia kansalaisia, jotka "parhaansa yrittävät" ja toimivat hyvässä uskossa. Mielestäni Mäntylän ja muiden lastensuojelua tarkastelevien pitäisi olla kriittisempi myös "hyviä" voimia tarkastellessaan. On nimittäin niin, että typeryys yhdistettynä hyvyyteen on aina vaarallinen yhdistelmä ympäristölleen. Ammatillinen perhekoti tai sijaisperhe voi olla vaikka kuinka lapsiystävällinen ja ihana kasvupaikka, mutta jos lapsi on kyseenalaisin perustein huostaanotettu ja kotinsa ulkopuolelle sijoitettu, tulee hyvästäkin sijoituskodista oikeastaan vain rikoskumppani.

    Huostaanoton perusteita pitää lujemmin vaatia tarkasteluun. Pelkästään lastensuojelun sijaishuollon (eli lastenkotien, perhekotien ja sijaisperheiden) valvonnan lisääminen ei riitä. Koko lastensuojelu on mielipuolisesti vinoutunutta, jos suomalaisilla lapsiperheillä ei ole oikeusturvaa.

    Äänestä

"Kun lapsia ei tarvitsisi sijoittaa kodin ulkopuolelle kuin ainoastaan tilanteissa, joissa muut vaihtoehdot on jo kokeiltu riittävän kattavasti, ei kyseenalainen bisnes pääsisi kukoistamaan. "

Kaiken maailman asiantuntijat, jopa sossujen ammattiliitto Talentia on puhunut huostaanottoja estävien tukien puolesta jo monien, monien vuosien ajan.

Eikä mitään parannusta kuitenkaan tapahdu. Sen sijaan LUMEtuki eli ls:n perhetyö jatkaa kukoistustaan. Sen tarjoaminen riittää hallinto-oikeudelle, vaikka yli 90 %:ssa tapauksista sossun perhetyö ei ole ollut oikein kohdennettua perheen tarpeisiin.

Äänestä

Juttu kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta:

http://hannamantyla.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59157-varhaisen-puuttumisen...

Siis nykyinen kansanedustaja sanoo että huostaanotot ovat epämääräisten yritysten bisnes. Kirjoitus on julkaistu 24.1.2011 , ennen eduskuntavaaleja. Onko kanta enään sama?

Eikä mikään lehti uutisoi asiaa, edes pikku-uutisella. Mutta jos joku tutkimus tai jopa opinnäytetyö sanoo että "mielisairaudet ovat yleistymässä" (miten tahansa perustellen) niin sitä kyllä rummutetaan joka tuutista päivä tolkulla kissan korkuisin kirjaimin. Jopa kansanedustajan facebook-päivityksistä on nostettu iso haloo. Kyllähän toimittajat ovat kaivelleet tuoreiden kansanedustajien vuosien takaisten blogikirjoitusten sivulauseita kohuotsikoiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raakaa bisnestä kirjoitti:

Huostaanotto voi olla kunnille edullisempi vaihtoehto tilanteissa, jossa kunnissa punnitaan kustannuksia huostaanoton ja ennaltaehkäisevän lastensuojelun ja/tai avohuollon tukitoimien välillä. Voisin uskoa, että huostaanotto lasketaan siis edullisemmaksi kokonaiskustannuksiltaan ja nähdään jopa helpompana vaihtoehtona, kuin ryhtyä miettimään tukitoimia lapselle, nuorelle tai perheelle. On yksinkertainen ratkaisu kaivaa esiin joku niistä lukuisista esitteistä joita kuntien lastensuojeluun on lähetetty eri toimijoilta ja joissa tarjotaan mitä koreasanaisemmin lastensuojelupalveluita, erityisesti huostaanotetuille lapsille ja nuorille.

Nimittäin ainoat tahot, jotka todella tekevät huostaanotoilla bisnestä, ovat epämääräiset ja kyseenalaiset toimijat, joita on enenevissä määrin alkanut ilmaantumaan vahvasti myös lastensuojelupalveluiden tuottajiksi. Lähtökohtaisesti osakeyhtiön ainoana tavoitteena on voiton tuottaminen osakkeenomistajilleen. Suomessa huostaanotetut lapset pääsääntöisesti sijoitetaan yksityisten toimijoiden tuottamien palveluiden piiriin.

Tämä on mahdollistanut ”saalistuksen”, jossa lapset ja nuoret ovat puhdasta riistaa ja riiston kohteita. On julmaa, kuinka valtio tukee tämän toiminnan jatkuvaa kasvamista verovaroin. " Monet yrittäjät, jotka saavat julkisen talouden asiakkaakseen, menestyvät hyvin. Ison pörssiyhtiön johtaja neuvoi aikanaan, että kun yhteiskunta kaataa, laittakaa iso haavi alle".(http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/08/24/kun-yhteiskunta-kaataa-niin-iso-haavi-alle/)

Näin on toimittu ja toimitaan myös joissain lastensuojelupalveluita tuottavissa yhtiössä. Omistajille menestys on taattu, annetaanhan huostaanottojen – siis kysynnän - lisääntyä vuosi vuodelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu