Eikö yksinäisyydessä ole omat puolensa?

Parempi yksin kuin huonossa seurassa.

helvetti on toiset ihmiset.

Eipä juuri.

Pakkososiaalisuus on syvältä, kyllä. Mutta ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen eläin; ilman yhtään toveria elämä jää aika ontoksi.

Itse olin pitkään yksinäinen (ja olen edelleen), ja taaksepäin katsoessa kyllä kaikki vakuuttelut siitä, kuinka vähän muita tarvitsin, tuntuvat epätoivoisilta yrityksiltä torjua omaa pahaa oloa.

Onhan se totta, että yksinäisyys maittaa aika ajoin. Liika on silti liikaa. Kohtuus kaikessa ja kultainen keskitie ovat mielestäni varsin fiksuja ajatuksia... äärimmäisyydet eivät toimi.

Voi kun tietäisi miten seurallisuuden ja yksinolon parhaat puolet saisi yhteen. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, luulisi jokaiselle mustallekin lampaalle löytyvän oma samankaltaisten laumansa. Olenko liian vaativa? Pelkäänkö liikaa oman itseni ja ajatusteni tukahtumista? Nykyään en oikein kykene etsimäänkään enää, ja minun "löytämiseni" on vaikeaa (niin vähän mahdollisuuksia tavata minut jossain, niin korkea suojamuuri joka pitäisi ylittää).

Joo-o. Parina viime päivänä on ollut mielessä ammattiavun hakeminen. Yksi aiempi lyhyt kokemus tuosta maailmasta minulla jo on, eikä se ole kovin positiivinen.

juuri tämän vuoksi olenkin yksin, en viitsi haskata energiaa tyhjänpäiväisyyteen.
Yleensä olin muutenkin se, joka aina teki aloitteen ja minkä vuoksi?
Harvoin kukaan koskaan pyysi minua mihinkään, aina sai olla itse aktiivinen.
Ei jaksa enää :(

Ja p...t, eihän ihminen ikinä edes ole yksin, vaan hänellä on ihan ikioma ja parhain seuransa eli MINÄ, OMA ITTE!!!
Turhaa vikinää yksinäisyydestä.

P.S. Minä ainakin olen saannut ihmisistä viime aikoina taasen ihan tarpeekseni.
Toinen toistensa nenille hyppijöitähän me ihmiset olemme melko usein tietämättä ja tuntematta perin juurin toistemme asioista muuta kuin pintaraapaisuja, jos niitäkään. Parempi on silloin olla vain ja ainostaan omassa valitussa seurassaan.

Olen tietysti taasen jonkun mielestä jäävi mitään sanomaan, kun omaan oman perheen, johon sisältyy aviomies, lapset ja lasten puolisot jne. & läheiset sukulaiset ja mikä parasta hyvät ja luotettavat ystäväni, joita ei montaa ole, mutta en niitä paljon kaipaakaan, hyvä kun ehdin seurustella noiden vähienkään kanssa.

Sitä on vaan saanut niin paljon huonoja kokemuksia ihmisistä vaikka itse on yrittänyt olla ystävällinen. Ei tosiaankaan jaksa enää, ihan sama vaikka ongelma olis minussa, ei haittaa, itsepä sen kanssa elän. Kaikki ei ole samanlaisia mielistelijöitä jotka myyvät sielunsa päästäkseen piireihin. Pitäkää piirinne :)

Ehkä olen liian vahva ihminen ja se on ollut monille liikaa, on pitänyt oikein alistamalla alistaa. Tiedoksi vain että nousen ja entistäkin vahvempana ja silloin on turha tulla valittamaan kuinka väärin on tehnyt. Eläkää itsenne kanssa, se on teille paras rangaistus :D

Asioita ei yleensä kaipaa ennenkuin ne menettää. Ihmisten seura on yksi tällainen asia. Ei se aina ole mitään herkkua muistan itsekkin kun vielä oli ihmisiä ympärillä, että sitä välillä haluaa olla omissa oloissa mutta sitten kun ei kukaan ole käynyt kylässä tai soittanut vuosiin alkaa se omissa oloissa oleminen hiukan ahdistaa...

Onhan yksinäisyydessä todella monia hyviä puolia. Monia hyviä puolia ei välttämättä vain huomaan ennen kuin ne menettää. Sen sijaan jatkuva yksinäisyys ei ole hyväksi.