Puran huolia

Kuulostaapa tutulta. Onhan tämä pääsykoelukeminen välillä kuin löyhässä hirressä roikkumista, uhrauksia joutuu tekemään ja pahinta on, ettei mikään ensi syksyssä ole varmaa. Tärkeää kuitenkin on, ettei pelkää epäonnistumista ja siten "turhaan lukemista" niin paljon, että tavallaan päättää etukäteen olla pääsemättä sisään. Joka vuosi sisään pääsee taustoiltaan mitä erilaisempia hakijoita - miltei seitsemän kuukautta ennen pääsykoetta on turha kummemmin murehtia mahdollista epäonnistumista tai sitä, miten olisi joskus muinoin ollut järkevää toimia. Nyt on aika sisuuntua - kovalla työllä on vielä kenen tahansa mahdollista päästä sisään jo 2012, vaikka lähtisikin nollatasosta liikkeelle. Ja kaikki nähty vaiva ja uhrattu aika on pelkästään kotiinpäin! Tsemppiä! :)

Niin, ja yksi huoli on se, että kun on päässyt koulutukseen jonne hyväksytään 5 % hakijoista, niin valmistumisen jälkeen ei töitä ole missään. Tämä ei tietenkään koske lääkistä, niille uppo-onnellisille on aina töitä. Mutta kun sinne pääsevät vain nerot ja tosi onnekkaat. Me 99,999 % muusta väestöstä joudumme sitten tyytymään muruihin. Hyvä lekurit!

Daiju, olet jo oudon vanhakin. Pääsetköhän myöhemmin lääkiksessä tenteistäkään läpi? Noin vanha ei sovellu lääkikseen.

Jos lääkikseen hakee, täytyy olla niin kova halu sinne että on valmis ottamaan sen riskin. Ja ainahan voit toisen kerran hakee ja toisena vuonna kun alat taas lukea niin ei ensimmäisen vuoden asiat ole mihinkään hukkaan menneet vaan toisena vuonna pystyt taas syventemään tietoasi, jonka ansiosta sulla on toisena vuonna jo paremmat mahdollisuudet päästä lääkikseen.

22 ei oo mikään vanha lääkistä aloittamaan. 22 taisi itse asiassa olla keski-ikä meidän kurssilla aloittaessa, vaikka yleensä taitaa kuitenkin olla vähän alempi.

Älä mieti, meneekö hukkaan nyt yksi vuosi, vaan mieti mitä työtä haluat tehdä useamman vuosikymmenen. Jos se on lääkärin työ, yritä täysillä. Päätät, että mietit mitä teet epäonnistuessa vasta pääsykokeen jälkeen ja pääsykokeeseen asti yritä täysillä miettimättä epäonnistumisen mahdollisuutta. Päätät, että pääset sisään!

Ja jos olet joskus täysillä kaikkesi antaneena yrittänyt, uskoisin että on helpompaa hyväksyä, ettei pääse sisään, sen sijaan et vuodet miettii olisiko pitänyt vielä enemmän yrittää. 40 vuotiaana ehkä on jo liian myöhäistä pohtia pitäiskö sittenkin vielä lääkikseen yrittää - 22 vuotiaana ei.

Hakuvaiheessa sitä vain miettii pääsykoetta, mutta todellisuudessa se on vain yksi koe ja sen jälkeen kaikki vasta alkaa. Enemmänkin kannattaa miettiä onko itsestään lääkärin työhön kuin onko mahdollista selvitä pääsykokeesta. Muutamat laskut paperilla kalpenee siinä vaiheessa kun vastuulla on ihmishenki ja itse olisi tehtävä päätöksiä.

Mut joo, muistan kyllä kuinka hajoittavaa aika pääsykokeeseen lukeminen oli. Epätoivo kyllä iski jokuseen otteeseen ja uhrauksia joutui tekemään. Ahdistusta kannattaakin purkaa puhumalla ja/tai kirjoittamalla. Mutta ei siinä auta kuin uskoa itseensä ja siihen et läpi mennään. Se ainakin itselläni vei läpi raskaan kevään ja voi taivas sitä tunnetta kun kuulin nimeni olevan hyväksyttyjen listalla! Paaaljon upeampaa vielä kuin ekalta maratonilta maalin tulo. Ite tuli just hakuvaiheessa raskailla hetkillä kuviteltua mielessä se hetki kun kuulee päässeensä sisään ja se auttoi kans jatkamaan. Lisäksi oli kaikkee tsemppibiisejä, joita tuli kuunneltua kyllästymiseen asti.