APUA! En tiedä mikä vauvaa vaivaa

Poika 3kk 3vkoa vanha. Ollut todella kiltti, vilkas, tarkkaavainen eikä paljon itkeskele. Vatsavaivoja ei ole ollut tippaakaan.
Soseita ollaan syöty nyt 2 viikkoa pieniä maisteluannoksia (2-3tl päivässä vihannessosetta, 1-2tl hedelmäsosetta) ja velliä on syönyt 3 viikkoa.

Eilen oppi kampeemaan makuulta istualleen, kun käsistä auttaa vähän ylöspäin. Eikä nyt ole sen jälkeen paljon makuulla viihtynytkään, kun tajunnut, että maailmaa näkee paljon paremmin istualtaan.

Tänään meni normaalisti yöunille klo 23. Jostain kumman syystä heräsi kuitenkin klo 00 pienen kitinän kanssa. Kun yritin nukuttaa uudelleen, alkoi ihan kamala huuto, rimpuilu ja pään heiluttaminen - itku ei ollut kipuitkua. Joka kerta, kun laitoin kädet selän ja niskan taakse ottaakseni syliin, huuto lakkasi kuin seinään. Viihtyi sylissä istuen. Riemuhan siitä vasta repesi, kun sai itse nousta ylös istumaan - ja siitä jaloille! Kun taas yritin laittaa makuulle, että mentäisiin nukkumaan, alkoi taas kamala huuto, eikä se loppunut ennenkuin otin syliin - istumaan.
On alkanut tekemään myöskin kääntöharjoituksia ja kun pojan pisti makuulle, hän yritti kääntyä ja autoin kääntymisessä - ja taas oltiin iloisia. Kunnes mentiin selälleen/kyljelleen ja taas alkoi huuto.
Ajattelin, että on nälkä, mutta kun yritin tarjota maitoa (pullovauva), niin poika itki entistä lujemmin! Jos yritin tarjota tuttia, taas huuto yltyi.

Lopulta meni siihen että huutoa ei saanut enää sylikään loppumaan. Mutta kun näytin hymynaamaa joka saatiin neuvolasta, vauvalle levisi hymy kasvoille.

Mitä ihmettä??? Nyt en uskalla laittaa vauvaa nukkumaan, jos huuto alkaa taas :( Kohta itseltäkin pääsee itku, kun ei tiedä mikä vauvaa vaivaa......!!!!!
92005
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minkälainen teidän päivänne muuten on?
Miten paljon nukkuu päivisin?

Meillä alkoi n.3kk jälkeen sellaiset yöhulinat, jotka jatkuu vieläkin (vauva 6kk). Nukkumaan käy nätisti ja nukkuukin tovin nätisti, mutta sen jälkeen alkaa sellanen möyriminen sängyssä. Pyörähtelee masultee ja takasin. Säikähtelee tätä, huuto alkaa. Nousee kontilleen, ryömii, hakkaa vahingossa päätä suojuksiin, menee mutkalle johonkin kulmaan jne jne.... Joudun käydä rauhottelee, mutta välttelen katsekontaktia tai aktivoimasta lasta. Ensin tassuttelen ja hýssyttelen, jos ei auta niin nostan syliin pystyasentoon niin ettei näe kuitenkaan kasvoja. Odotan, että rauhottuu ja takasin sänkyy. Nostelua voi olla joskus muutamankin kerran. Voin sanoa, että olen jo tovin ollut toivoton ja väsynyt! Apua tännekin kaivattaisiin :) ? Vauva alkoi 3kk:n jälkeen kehittymään niin nopeasti, että jokainen vaihe on tullut meillä myös uniin. Meillä myös syödään öisin eli joudun myös yrittää tulkita milloin on nälkä itkua ja milloin jotain muuta. Niin ja vauva myös toisinaan näkee painajaisia. Huutaa unissaan. Tämäkös äitin säikäyttää!!! Ja toisinaan sitten nähdään hyviä unia. Nauretaan unissaan.

En tiedä olisiko teilläkin alkamassa yöhulinat vai jotain muuta?

Äänestä

En tosiaan osaa sanoa. Tähän asti tuo on ollut niiiiin helppo vauva.
Viime yönä ku laitoin sitteriin ja mobilen eteen, niin pysyi hyvällä tuulella. Kaikki oli hyvin niin kauan, kun pojalle piti seuraa eikä pistänyt nukkumaan. Olisko sitten nukkunut sen pahimman unen pois ja yöllä halusi vain seurustella?

Sitten mietin, että eilen illalla poikkeuksena sai huoneenlämpöistä/viileää NANia, kun ei ollut mahdollisuutta lämmittää pulloa. Olisiko se voinut vaikuttaa vatsaan? Muutenkin jostain syystä vatsa on kestänyt huonosti huoneenlämpöistä korviketta; tulee helposti ylös ja ilmaa vatsaan.

Nyt aamullakin on ollut kiukkuinen ja itkuinen, mikä on OIKEASTI poikkeuksellista! Yleensä on kuin pieni päivänsäde hymynaamoineen aamulla herätessään, mutta nyt on ihan eri juttu.

Hmmm.... Eilen poika yski pari kertaa ja nyt kuulostaa siltä, että nenässä olisi jotain ylimääräistä. Oliskohan tulossa kipeäksi???

Äänestä
  • Korvatulehduskierteen sairastaneen pojan äitinä tuli heti mieleen, ettei olisi korvatulehdus? Korvatulehduksessahan varsinkin selällä maatessa korviin nousee kova paine ja kipu. Nenän tukkoisuus ja yskä sekä flunssaoireet viittaavat myös siihen, että korvassa voi olla kipua/painetta, vaikkei tulehdusta olisikaan. Asia selviää käymällä lääkärissä tai antamalla kokeeksi suppo ennen nukkumaanmenoa. Korvatulehduksen kanssa kannattaa muistaa myös se (mitä lääkärit harvemmin kertovat), että se parantuu yleensä itsestään kolmessa päivässä.

    Meillä on samaa ikäluokkaa oleva tyttövauva, täyttää tällä viikolla 3 kuukautta ja on jo pari viikkoa tehnyt "vatsalihaksia" ja eilen oppi kääntymään vatsalta selälleen. Millään tavalla eivät taidot kuitenkaan ole vaikuttaneet uniin tai nukkumiseen. Tyttö on täysimetyksellä mutta karsastaa minun syömiäni maitotuotteita, mutta ei niistäkään huutoitkua tule; lähinnä on levoton eikä suostu unille. Kolmikuisena pitäisi masuvaivojen yleensäkin helpottaa huomattavasti.

    Vielä sellainen lisäys, että yleensä äidinvaisto osuu oikeaan. Jos sinusta vauvan käytös on selvästi muuttunut ja olet huolissasi, käy ihmeessä näyttämässä poikaa lääkärissä. Kyse voi olla pikkuflunssasta, mutta äitinä on hyvä tietää, että kaikki on kunnossa ja vauva voi kohta taas hyvin :)

    Äänestä

kahden äiti:
Kiitos kirjoituksestasi. Omasta mielestäni vauvan käytös on muuttunut melko radikaalisti. Jos käytös olisi muuttunut pikkuhiljaa, ymmärtäisin, koska vauvat muuttuvat koko ajan, mutta että noin yhtäkkiä?

Eilen annoin supon kokeeksi, jos vaikka vauvaa sattuisikin johonkin. En tiedä auttoiko, mutta sen jälkeen huutokohtauksia ei ole tullut. Tänään niitä on tullut, mutta se on johtunut nälästä. Yleensä osaan lukea vauvaani kuin avointa kirjaa ja nälkä ei pääse yllättämään, mutta tänään itku on ollut hyvin herkässä ja vauva on alkanut vain huutamaan, jos on ollut nälkä.
Nukkuu myöskin enemmän kuin yleensä. Nukkuu oikeastaan koko ajan ja väsyy nopeasti. Saa nähdä, herääkö nyt yöllä ja alkaako sama huutokonsertti kuin viime yönä ja tänään päivällä.

Jopa äitini oli ihmeissään, kun kuuli pojan huutavan. Hänkään ei ymmärtänyt, mikä on vialla. Itku ei kuitenkaan kipuitkua ole, vaan hysteeristä huutoa. Loppuaika onkin sitten kitinää ja kiukuttelua ellei ole juuri herännyt. Väsynyt selvästi.
Tarkkaillaan, josko tää tästä nyt lähtisi paranemaan päin. Jos ei, niin tungen itseni lääkärille.

Onko muuten suposta mitään haittaa, vaikka vauva ei olisikaan kipeä?

Äänestä

Viime yö meni ilman huutoja. Hieman levottomasti, heräili tunnin-kahden välein, mutta nukahti parissa minuutissa uudelleen.
Tänään meni nukkumaan 22.00 ja taas tasan tunnin päästä heräsi itkien. Kun pistän maate, jatkuu hyväntuulisuus ehkä puoli minuuttia ja sen jälkeen alkaa taas kova huuto kuin puskasta. Itkun tullessa otan syliin ja kävelytän, ja huuto noin lakkaa puolessa minuutissa syliinotosta. Ja taas ollaan hyvällä tuulella, ehkä vähän väsynyt. Sitterissä viihtyy mainiosti, mutta huuto alkaa, jos laitan maate.

Annan kokeeksi supon. Katsotaan, miten vaikuttaa vai vaikuttaako. Jos suppo auttaa, aamulla varaan ajan lääkäriin ja saavat luvan tutkia, missä mättää.

Äänestä

Onko saanut rokotuksia lähiaikoina/viikkoina?

Äänestä

- jos ei halua olla makuulla, voi taustalla olla refluksi eli takaisinvirtaus. Kotikonstein voi helpottaa vauvan oloa kohottamalla sängyn päätyä (siis pään puolta). Joko kirjoja sängyn jalkojen alle tai patjan alle jokin kiila. Tämä on hyvä myös flunssassa.

- toinen mahdollisuus on allergia eli jokin soseista nyt allergisoi. Yöhuuto on yksi tyypillinen allergiaoire, tosin jos ei ole mitään muita oireita, niin tuskin on allergiaa.

- joku maitsi korvatulehduksen, joka selittäisi nuo oireet. Tutin imeminen tai tuttipullosta juominen voi pahentaa kipua korvissa ja siksi vauva ei halua noita.

- toki voi olla kehitysvaiheeseen kuuluvaa eli kun alkaa liikkumaan enempi, niin mukaan tulee levottuutta ja usein yöt on hulinaa

Äänestä

Heh heh :) Aika hyvä... Sori naurattaa.

Teillä on siis mennyt ihan sikahyvin ja nyt kauhistuit kun jouduitkin valvomaan eikä vauva tottelekaan. Oliskohan vauva vaan niin iloinen /stressaantunut uuden taidon oppimisesta että haluaa yölläkin herätä sitä ihmettelemään.

Itse valvoisin rauhallisin mielin niin kauan kuin vauva jaksaa touhuta tai siis eihän siinä ole muita vaihtoehtoja. Nukkumista voi tukea pitämällä valot mahdollisimman hämäränä, pysymällä itse vaisuna ja rauhallisena, tuudittamalla vauvaa hartialla jos se itkee ja peittelemällä sen sekä taputtelemalla kevyesti takapuolelle ja pistämällä unilelun kainaloon.

Ja skitsoja on ihan turha ottaa, sillä tuollaisia vauvat ovat.

Äänestä
  • Ja lisäys vielä, kun luin nyt vasta muut kommentit.

    Tottakai se vauva on päivällä väsyneempi jos yöllä on valvonut enemmän. Meidän vauva teki tota samaa päivisin jos yritti väkisin pistää päiväunille. Kyllä vauvat oppii äkkiä että yöllä ei tarvitse nukkua jos sitä alkaa silloin leikittään kun se herää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuutupappa kirjoitti:

Poika 3kk 3vkoa vanha. Ollut todella kiltti, vilkas, tarkkaavainen eikä paljon itkeskele. Vatsavaivoja ei ole ollut tippaakaan.
Soseita ollaan syöty nyt 2 viikkoa pieniä maisteluannoksia (2-3tl päivässä vihannessosetta, 1-2tl hedelmäsosetta) ja velliä on syönyt 3 viikkoa.

Eilen oppi kampeemaan makuulta istualleen, kun käsistä auttaa vähän ylöspäin. Eikä nyt ole sen jälkeen paljon makuulla viihtynytkään, kun tajunnut, että maailmaa näkee paljon paremmin istualtaan.

Tänään meni normaalisti yöunille klo 23. Jostain kumman syystä heräsi kuitenkin klo 00 pienen kitinän kanssa. Kun yritin nukuttaa uudelleen, alkoi ihan kamala huuto, rimpuilu ja pään heiluttaminen - itku ei ollut kipuitkua. Joka kerta, kun laitoin kädet selän ja niskan taakse ottaakseni syliin, huuto lakkasi kuin seinään. Viihtyi sylissä istuen. Riemuhan siitä vasta repesi, kun sai itse nousta ylös istumaan - ja siitä jaloille! Kun taas yritin laittaa makuulle, että mentäisiin nukkumaan, alkoi taas kamala huuto, eikä se loppunut ennenkuin otin syliin - istumaan.
On alkanut tekemään myöskin kääntöharjoituksia ja kun pojan pisti makuulle, hän yritti kääntyä ja autoin kääntymisessä - ja taas oltiin iloisia. Kunnes mentiin selälleen/kyljelleen ja taas alkoi huuto.
Ajattelin, että on nälkä, mutta kun yritin tarjota maitoa (pullovauva), niin poika itki entistä lujemmin! Jos yritin tarjota tuttia, taas huuto yltyi.

Lopulta meni siihen että huutoa ei saanut enää sylikään loppumaan. Mutta kun näytin hymynaamaa joka saatiin neuvolasta, vauvalle levisi hymy kasvoille.

Mitä ihmettä??? Nyt en uskalla laittaa vauvaa nukkumaan, jos huuto alkaa taas :( Kohta itseltäkin pääsee itku, kun ei tiedä mikä vauvaa vaivaa......!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu