Mikä saa nuoren hakeutumaan vanhempien ukkojen seuraan?

Tuolla yhdellä palstalla, jossa kirjoittelee lähinnä 35-55v ukkoja ja akkoja, alkoi muutama vuosi sitten kirjoittamaan alaikäinen neitikin. Hän saavutti suosiota joidenkin palstan ukkojen keskuudessa rivoilla alaston- ja yhdyntäkuvillaan sekä pornojutuillaan ja nuo jutut ovat jatkuneet näihin päiviin saakka ja jatkuvat edelleen. Tämä neiti harrastaa seksiä kenen kanssa hyvänsä ja hän vonkasi kaikkia palstalla kirjoittavia miehiä.

Jotkut vanhemmista ukoista ja akoistakin ovat sitä mieltä, että tuollainen holtiton seksuaali- ja päihdekäyttäytyminen KUULUU nuoruuteen ja he yliymmärtävät kyseisen neidin kuoliaaksi.

Neiti saa pelkkää kehua ja ylistystä siitä, että neulan jälkiä on ties missä, poliisit rynnäköivät kotioven läpi, viinapäissään kirjoitellaan rivoja juttuja palstalle, kerrotaan kuinka kuusi miestä nai häntä vuorotellen viikonlopun aikana jne. No, näitä ei suoranaisesti ylistetä, mutta ne jätetään huomiotta ja jankutetaan, kuinka kiltti ja mukava tyttö tämä ko. neiti on.

Tämä neiti on kuulemma "raikas" tuulahdus, kun kertoo löytäneensä kadulta rizla-paketin eikä tarvinnut sitten raamatun lehteen kääriä purujaan.
Rahaa ei ole ruokaan kuin joskus. Lähikiska kuulemma myy hänelle velaksi.

Kerran neiti uhkasi hypätä parvekkeelta ja jotkut palstalaiset soittivat hätänumeroon, vaikka eivät edes osoitetta tietäneet!? Jotkut ukot ovat lainanneet hänelle rahaakin...
Yksi perheellinen ukko lähetti hänelle vastineeksi alastonkuvasta oman alastonkuvansa ja neiti sai tästä slaagin ja uhkaili kyseistä ukkoa, että tuhoaa tämän perheen. Neiti oli jakanut kaikki tiedot tuosta miehestä kahdelle muulle palstamiehelle ja nämä kävivät hänen kimppuunsa myös palstalla.
Tuolloin neiti oli vielä valehdellut olevansa täysi-ikäinen.

Tämä perheellinen mies joutui katoamaan palstalta tuon episodin seurauksena. Samoin yksi mies, joka kehui neidin maksaneen velkansa takaisin (liekö sitten toista kertaa maksanutkaan...)

Tällä hetkellä neiti käy terapiassa ja on kuulemma saanut työpaikan, johon normaalisti vaaditaan koulutus, mutta hän sai sen erityiskyvyillään kouluttamattomana ex-tarkkisluokkalaisena. Kaikki tämä menee läpi vanhoille ukoille, mutta meneekö teille?

Onko tuollainen käyttäytyminen normaalia nuoren käyttäytymistä teidän mielestänne? Neiti itse kertoo olevansa seksi-, netti- ja ties mikä addikti ja monet aikuiset huutavat hurraata ko. palstalla.
1173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo ei ole normaalia, mutta en ymmärrä toilotustasi tällä palstalla. Anna asian olla vaikka ärsyttää. Kirjotit paljon asiasta, josta minä en kirjoittasi kuin vain pari sanaa.. Outoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielipiteitä? kirjoitti:

Tuolla yhdellä palstalla, jossa kirjoittelee lähinnä 35-55v ukkoja ja akkoja, alkoi muutama vuosi sitten kirjoittamaan alaikäinen neitikin. Hän saavutti suosiota joidenkin palstan ukkojen keskuudessa rivoilla alaston- ja yhdyntäkuvillaan sekä pornojutuillaan ja nuo jutut ovat jatkuneet näihin päiviin saakka ja jatkuvat edelleen. Tämä neiti harrastaa seksiä kenen kanssa hyvänsä ja hän vonkasi kaikkia palstalla kirjoittavia miehiä.

Jotkut vanhemmista ukoista ja akoistakin ovat sitä mieltä, että tuollainen holtiton seksuaali- ja päihdekäyttäytyminen KUULUU nuoruuteen ja he yliymmärtävät kyseisen neidin kuoliaaksi.

Neiti saa pelkkää kehua ja ylistystä siitä, että neulan jälkiä on ties missä, poliisit rynnäköivät kotioven läpi, viinapäissään kirjoitellaan rivoja juttuja palstalle, kerrotaan kuinka kuusi miestä nai häntä vuorotellen viikonlopun aikana jne. No, näitä ei suoranaisesti ylistetä, mutta ne jätetään huomiotta ja jankutetaan, kuinka kiltti ja mukava tyttö tämä ko. neiti on.

Tämä neiti on kuulemma "raikas" tuulahdus, kun kertoo löytäneensä kadulta rizla-paketin eikä tarvinnut sitten raamatun lehteen kääriä purujaan.
Rahaa ei ole ruokaan kuin joskus. Lähikiska kuulemma myy hänelle velaksi.

Kerran neiti uhkasi hypätä parvekkeelta ja jotkut palstalaiset soittivat hätänumeroon, vaikka eivät edes osoitetta tietäneet!? Jotkut ukot ovat lainanneet hänelle rahaakin...
Yksi perheellinen ukko lähetti hänelle vastineeksi alastonkuvasta oman alastonkuvansa ja neiti sai tästä slaagin ja uhkaili kyseistä ukkoa, että tuhoaa tämän perheen. Neiti oli jakanut kaikki tiedot tuosta miehestä kahdelle muulle palstamiehelle ja nämä kävivät hänen kimppuunsa myös palstalla.
Tuolloin neiti oli vielä valehdellut olevansa täysi-ikäinen.

Tämä perheellinen mies joutui katoamaan palstalta tuon episodin seurauksena. Samoin yksi mies, joka kehui neidin maksaneen velkansa takaisin (liekö sitten toista kertaa maksanutkaan...)

Tällä hetkellä neiti käy terapiassa ja on kuulemma saanut työpaikan, johon normaalisti vaaditaan koulutus, mutta hän sai sen erityiskyvyillään kouluttamattomana ex-tarkkisluokkalaisena. Kaikki tämä menee läpi vanhoille ukoille, mutta meneekö teille?

Onko tuollainen käyttäytyminen normaalia nuoren käyttäytymistä teidän mielestänne? Neiti itse kertoo olevansa seksi-, netti- ja ties mikä addikti ja monet aikuiset huutavat hurraata ko. palstalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu