Saan tänään kaikki lapsenlapset kakkukekkereihin samalla kertaa, nautin niin suunnattomasti.
Kun näistä osa saa vielä olla luonamme 3 päivää, olen suunnattoman onnellinen tästä .
Ihana mummipäivä
1
153
Vastaukset
- onnekas mummo
Sinä olet varmaan tavattoman energinen mummi:)Vai ovatko minkä ikäisiä nämä sinun omasi? Meillä on 5 ja 3 vuotiaat lapsenlapset, ja kun ovat mummolassa pari yötä, on mummo ja vaari ihan naattina. Ihania ovat kuitenkin.Ovat kerran pari kuussa joka mummolassa tai mummilassa yökylässä. Ja näkeehän heitä viikollakin aina silloin tällöin. Luin tätä palstaa, ja mietin että miten joku voi sanoa että isovanhemmat eivät halua muksuja hoitoon koskaan. Kyllä ne pienet sellaisia nuppusia ovat.Vanhemman syntymä myllersi enemmän kun oli ensimmäinen lapsenlapsi, mutta kyllä toinenkin laittoi sydämen sulamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753435Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1051746Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2451452- 741356
- 651243
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991107Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521099- 631001
- 22927
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35883