Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

ihanaa

suuseksi on aivan mahtavaa. itse sitä rakastan antaa ja sitä myös rakastan saada. naisena pidän siitä että nuollaan hitaasti (kevyesti) ja voimakkaasti vuorotellen, se on taivaallista. eikä pelkästään klittan lipomista, vaan koko alueen. myös kielen työntyminen sisääni on jotain sanoin kuvaamattoman ihanaa, suosittelen miehille sen kokeilemista. kaikkihan ei siitä tietenkään pidä!
231640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kammat! Olen kanssasi samaa mieltä suuseksin tarpeesta, käsittelystä, rytmistä ja sen vaihdosta sekä eri asennoista siinä ja kaikkinaisesta vaihtelusta. Meilläpä olisi mukavan nautinnollista! Minulla (46v/176cm/81kg/19cm) on eräänlaisessa hoitoringissä eräässä eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa toistakymmentä eri-ikäistä ja kokoista naista, sinkkuja, avo- ja aviorouvia, leskikin, hoita käyn tietyn sovitun ajoituksen mukaisesti hellimässä, pääosin nuolemassa ja imututtamassa mutta nussinkin kun halutaan molemmin puolin, ja meillä on yleensä jättikivaa. Se on hyvä harraste, koska raha ei siinä liiku, lukuun ottamatta saamiani pikku lahjoja ja kahvituksia ynnä muuta vastaavaa. Missä asut? Haluatko mukaan?

Äänestä
  • Ei ehkä raha, mutta taudit sitäkin sukkelammin ;)

    Äänestä

Täällä 03a olis kielimies käyttöösi, minkähänlaisia makuja emättimestäsi oikein löytyy,.olen monen naisen emättimen nuollut puhtaaksi,ihana silkin pehmeä tunne kielessä kun sitä pyörittelee syvällä kosteassa emättimessä,.t.kyltymätön

Äänestä

saanko tulla nuolemaan pil..luasi. Teksi mieli työntää kieleni sun märkään pil..luusi ja on kiihottavaa katsoa kuin nainen saa..

Äänestä

Millainen vittu sinulla on? Voitko laittaa lähikuvan tänne? Voitaisiin katsoa mallia. Levitätkö häpyhuulia sormillasi, vai kaverisi, kun haluat nuoltavan pillusta sisältä? Pitääkö kieli olla "torvena", vai mahtuuko miehen kieli paksuna ja leveänä sisään? Tuleeko sinulta "hunajata" vitusta kun sitä nuolee? Hitaasta nuolennasta olen samaa mieltä, samoin nopeuden vaihtelusta, kuin myös siitä että "maalataan" välillä leveällä kielellä koko vitun pintaa, sitten lipitetään kielenkärjellä pikkuhuulia, vähemmän klitorista, joka ainakin minulla on ylen herkkä. Oletko poslari vai hairy?

Äänestä

lisäys aikaisempaani..pidän ja toivon että omistaisit tuuhean karvaisen pimperon..joka on siistitty niin ettei karvoja ole säärissä eikä pyllyreijässä jonka myös nuolen kunnolla..pimpin kolmio pitäisi olla karvainen ja myös pesän kohdalla runsas karvoitus,tykkään imeskellä pillun mahlasia karvoja

Äänestä
  • te saamattomat peräkammarin poikamiehet,läskit persenaamat,heti pitää olla toiveikkaana tytölle ehdottelemassa vaikkei hän seuraanne pyytänyt! Senkin rasvaiset äijänrähjät yök!

    Äänestä

  • Saako perskarvoissa olla pieniä pumppernikkeleitä?

    Äänestä

ja sinä sit päätit tulla tänne haukkumaan ihmiset,mikähän luuseri sinä mahdat olla kun täällä roikut

Äänestä

kiva kun pildeä nuollaan mutta teidän hevosnaamojen seuraa en tarvitse!

Äänestä

murrr... herkkuahan se pillu on (;
täällä odottelisi 33 vuotias mies lumijoelta samanikäistä naista jolla ois tarvetta kielihoidoille... (; rauhassa kaikilta, vain me kaksi (ja sun ihana pillus ja kiihottavat rintas) ;)) otas yhteyttä, puh. 045 6771401

Äänestä

Mitä järkeä pistäää.puhelin nro kun kuka tahansa voi soittaa sitte siihen :dd itekki oon 16 vuotta tyttö ja mun ikäset voi hyvinki soitella pilasoittoja :D

Äänestä
  • No sehän olisi aivan kamalaa, jos 16-vuotiaat tytöt soittaisivat kiimaiselle miehelle. Siinähän mies aivan suuttuisi varmasti.

    Äänestä

ymmärtäkää että nuo on prepaid liittymiä joista tavallinen tallaaja ei saa selville mitään tietoja eikä poliisikaan kuin harvoin,noita saa kioskeista vitosella jolla voi pitää täällä pientä hauskaa,eli ihan feikki touhua kukaan järkevä ei tänne operaattori numeroa laita

Äänestä

suolaselle maistuu sisältä, ei kaikista naisista se tunnu hyvältä . lisäksi kieles menee pakteereja, entäs välilihan seutua ja rypyn ympärus tai sisus haluutko sinne seikkailuja. tuota klittaa kun vetää esiin ja rmyttää sivuttai kielel alkaa naisella kellot pääsä kilkattaa..

Äänestä

Vittujen nuoleminen on hyvä ja kehittävä harraste, kuten tämän ketjun toinen ottaa kantaa. Liittyisin mielelläni hänen ketjuunsa, kunhan ensin saisin kokeilla miehen taitoja ja luotettavuutta. Oma mieheni ei ole koskaan suullaan lähestynyt häpyäni. Ne hyvät hetket olen lainannut muiden naisten miehiltä tai sinkkunuorukaisilta, jotka ovat innoisaan saadessaan keki-ikäistä naista monella tavalla, mutta kun heistä harva osaa oikeaa naisen huomioonottavaa pillunnuolentaa. Se on eräs taitolaji. Lahdessa tapasin kerran erään jo ikääntyneen herran eräällä kurssilla, joka osasi! Hän aloitti kaukaa vartalostani, lähestyi hitaasti häpyäni, kielensä kiersi pilluani kuin kissa kuumaa puuroa, ja sitten lipaisuja, ajan myötä leveällä kielellä pitkin vakoani, sitten rytmin nopeutus, ja kieli suippona sisään pitkälle emättimeeni ja rajahdys, raju orgasmi minulta ja vielä moneen kertaan. Vietimme koko hotelliyön vitunnuolun ja kunnon panemisen merkeissä. Sitä miestä ja yötä en unohda koskaan.

Äänestä

te ootte kyllä sairaita kaikki!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Mie ottaisin kyllä ihan mielelläni kunnon kielihoidon, tykkään ihan kympillä! Ja samalla mitalla voin antaa takasin

Äänestä

Sitten vaan hoitsu69 mailia tulemaan niin sovitaan koska nuoleskellaan, voin koittaa nuolla sinut kuivaksi!!

Äänestä

Varmaan moni muukin voi,mutte minä en silti hae seuraani täältä epätoivoinen hevosnaama.

Äänestä

Minulla on kokemusta eli se on kyllä sanoin kuvamottamon ihanaa!!

Äänestä

olen samaa mieltä, olen itsekin nainen tykkään todella ottaa mieheltä suihin, se on todella kiihottavaa nähdä, kuulla ja tuntea kun mies nauttii. eikä paljon parempaa olekaan jos mies osaa kunnolla nuolla!

Äänestä
  • Mikään ei ole niin ihanaa kun kunnon suuseksi.Mahtavaa laueta yhtäaikaa ja tuntea naisen sykkivä klitta huulilla.....Yhtäaikainen orgasmi on jotain ihan mahtavaa!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nautiskelia ;) kirjoitti:

suuseksi on aivan mahtavaa. itse sitä rakastan antaa ja sitä myös rakastan saada. naisena pidän siitä että nuollaan hitaasti (kevyesti) ja voimakkaasti vuorotellen, se on taivaallista. eikä pelkästään klittan lipomista, vaan koko alueen. myös kielen työntyminen sisääni on jotain sanoin kuvaamattoman ihanaa, suosittelen miehille sen kokeilemista. kaikkihan ei siitä tietenkään pidä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu