Koska en luota enään kenenkään vilpittömyyteen - hengitän ja tulen jotenkin toimeen, enkä halua, että minua kukaan pääse nöyryttämään. Olen roikkunut "löysässä hirressä" kymmenen vuotta. En voi sietää, kun tuntematon henkilö sinuttelee ja kertoo olevansa ulosottomies. Miksiköhän muuten on annettu ulosottomiehille oikeus sinutella?
Kaiken menettäneenä - oikeastaan ei ihan kaikki - jäihän sentään vaimo, lapset ja järki. Kumma kyllä!
Nyt haluan kertoa nämä karut tositarinat edelleen, innostuneelle tietämättömälle nuorelle yrittäjälle. Varoitukseksi. Toivon todellakin, ettei kenellekään tapahtuisi tällaista. Joskus tuntuu samalta kuin Natzisaksan paljastukset tulivat yleiseen tietouteen. Miten kaikki tämä pääsikään tapahtumaan.
Ensin, tietenkin toivoi parasta ja pelkäsi pahinta. Se taas jäykisti niin, ettei kehdannut tunnustaa kenellekään, avunpyynnön esittämisestä puhumattakaan. Kaikki tuli niin salakavalasti ja hiipien. Luottamuksen vaiheittainen rapistuminen - pankinjohtajan muuttuminen Leijonaveljestä juonittelevaksi pyöveliksi - luottokaverista saalistajaksi. Hän tiesi, että me luotimme häneen, ja hän käytti tilaisuutta hyväkseen.
Yrittäjäurani alkaa -70 vuolesta välistä. Olin silloin aloitteleva, ideoita täynnä oleva 28 vuotias nuori yrittäjä. 5000 € pankkilainalla ja perheen voimalla kasvatin seitsemässä vuodessa neljä lasta ja useamman miljoonan arvoisen yrityksen, joka työllisti 35 henkeä useammalla eri paikkakunnalla.
Sitten jouduin luopumaan yrityksestä rahasta. Miksi? Koska kauppaopistossa olin oppinut että, jos teen viisi vuotta kovaa työtä minimi yrittäjäpalkalla ja keskityn yrityksen menestymiseen ja substanssiarvon kasvattamiseen, voin myydä yrityksen pois verottomana. Voin ikäänkuin nostaa yrittäjäpakkani ansaittuani sen ensin.
Mutta kuinka ollakaan, lakia oltiin muuttamassa 1982 - jos en heti nyt myy niin se on myöhästä ja yrittäjäpalkkani ollaan valtion toimesta puolittamassa. Oli tehtävä nopea päätös. Oli viritettävä purjeet uudelleen. Ei mitään, minähän olin vasta nuori ja osasin sen. Lakiuudistus ikäänkuin pakotti minua aikaistamaan suunnitelmani huomattavasti. Möin yrityksen 1984. Harmittaa sinänsä, koska myymällä vasta 1988, olisin saanut yrityksestäni kolme kertaa enemmän.
Laki muuttuu taas.
Olin voinut suunnitella elämääni, olin onnellinen pienten lasten isä joka oli ymmärtänyt hypätä oravanpyörästä kun lapset vielä ovat nuoria 5,6,6,10 vuotiaita.
Rahat oli sijoitettu turvallisesti reilun 11% valtion verottomiin obligaatioihin.
Tilanne muuttuu. Laki muuttuu - obligaatiot poistuu, minun on opiskeltava ja seurattava tilannetta - minusta tulee tahtomattani sijoittaja. Mihin nyt sijoittaa? Hermostuttaa - miksi heidän koko ajan pitää asioita muuttaa - siksikö, että lakimiehillä riittäisi töitä, ehkä.
Kysyin pankinjohtajalta neuvoa - asunto-osakkeisiin keskustaan - niiden hinta pysyy. Niinpä tietenkin, ajattelin. Näin me teimme. Ensin muutama asunto, varovainen kun olin. Elettiin vuotta 1987. Asuntojen hintanousu oli vauhdissa. Tuntui järkevältä sijoittaa lisää. Nyt pankinjohtaja ehdottikin lainan ottamista, vaikka meillä oli omaakin rahaa. Mutta nehän olivat turvallisesti kiinni kesämökissä, metsässä, omakotitalossammi jne - kaikki velattomana. Meillä oli muutama auto pihalla, pujevene rannassa.
Saimme 3 milj mk sijoitettavaksi asunto-osakkeisiin ja niiden jalostettu toiminta kannatti hyvin. Lainan vakuutena riitti mainiosti osakekirjat.
Kohta pankinjohtaja pyysi käymään ja neuvottelimme lisähankinnoista ja saimme 7 miljoonaa markkaa lisää. Edelleen vakuutena riitti osakekirjat. Edellytyksenä näin isoon lainaan oli tietekin sijoittaminen pankin osakkeisiin - sinne ne 3 miljoonaa meni.
Matkan aikana tuli korin vaihtumista ja erilaisia "pankkijärjestelyjä" jota en enää oikein ymmärtänyt - liittyi maailman muuttuvaan meininkiin - pankinjohtaja hoidatti sihteereillään asiat, sinä aikana kun me lounastimme. Jossain vaiheessa pankinjohtaja vaihtui - tuli uusi mies remmiin. Ja me vaan luotettiin, että kaikki on hyvin.
Kunnes jotakin tapahtui - asuntovuokraus lopahti - vuokra-asuntoja oli yhtäkkiä liikaa, miten sellainen on mahdollista, kaikki oli ymmällään, rahantulo loppui - lama oli alkanut.
Silloin se tapahtui - emme kyenneet maksamaan edes korkoja - ei kukaan kyennyt, olihan korkoprosentti 18 %, puhumattakaan lainojen lyhentämisestä. Silloin pankinjohtaja kertoi pelastavansa meitä, antamalla meille lisälainaa, jolla voisimme maksaa edes korkomme. Edellytyksenä oli vaan se pieni muotoseikka, että pankki nyt halusi myös henkilötakauksen osakkeiden lisäksi. Muodollisuus, sanoi uusi pankinjohtaja - teitä olemme päättäneet hoitaa. Tottatosiaan, he myös hoiti. Epävarmuus mitä kaikki tarkoitti kulminoitui siihen, että pankki möi koko omaisuutemme omin ehdoin vuoteen -94 ja -98 haastemies kutsui käräjille ja tuomio oli 36 miljoonaa markkaa takausvastuut.
Miten se on mahdollista. Koska koko omaisuutemme myytiin alihintaan pankin luotto-ostajille. Kaikki asunto-osakkeet myytiin 600-700 € neljöhinnalla ja rahalla kuitattiin vain korkoja.
Nyt tiedän, että jos olisi löytynyt halua - eikä takana olisi ollut suunniteltu "puhallus", olisimme kuivilla tämän päivän hinnoilla.
Se, että miten pankki pystyi saamaan nimemme nk. "täytetakauspapereihin" en ymmärrä. Ajatus myytiin meille ikäänkuin lisätakauksina, jos omaisuuden myynti ei riitä - ja mehän tiesimme silloin, että omaisuus kattaa velkoja mennen tullen - vaan ei riittänyt.
Kysymys - onko oikein, että me joutuisimme maksamaan - pankin myytyä, kaikki silloin hankitut asuntomme, johon olivat antaneet yhteensä 10 miljoonaa markkaa ja jonka olimme jo ehtineet miljoonan lyhentää ja koko muun yksityisomaisuutemme, kotia myöten. Mikä matematiikka päätyy vielä tämän jälkeen 36 miljoonaan markkaan. Uskomatonta - ja ulosottomiehellä on vielä laillinen oikeus muistuttaa meitä siitä.
Meillä ei ole tulevaisuutta. Me emme voi suunnitella mitään. Me emme voi hankkia mitään - ei edes omaa kotia. Me saamme ansaita 18 €/henkilö päivässä, jolla meidän on tultava toimeen, syötävä, asuttava ja autettava opiskeluiässä olevia lapsiamme. Tämäkö se oli se yrittäjän palkka - jos sattui olemaan yrittäjä kymmenen vuotta sitten. Tämänkö sain, että lähdin pois oravanpyörästä, hoitamaan nuorta perhettäni.
Kauheinta tässä on vielä se, että kukaan ei kysy miten me voidaan.
Pankinjohtaja ei voinut hyvin - hän ei kestänyt - hän tappoi itsensä.
Kaiken menettäneenä - oikeastaan ei ihan kaikki - jäihän sentään vaimo, lapset ja järki. Kumma kyllä!
Nyt haluan kertoa nämä karut tositarinat edelleen, innostuneelle tietämättömälle nuorelle yrittäjälle. Varoitukseksi. Toivon todellakin, ettei kenellekään tapahtuisi tällaista. Joskus tuntuu samalta kuin Natzisaksan paljastukset tulivat yleiseen tietouteen. Miten kaikki tämä pääsikään tapahtumaan.
Ensin, tietenkin toivoi parasta ja pelkäsi pahinta. Se taas jäykisti niin, ettei kehdannut tunnustaa kenellekään, avunpyynnön esittämisestä puhumattakaan. Kaikki tuli niin salakavalasti ja hiipien. Luottamuksen vaiheittainen rapistuminen - pankinjohtajan muuttuminen Leijonaveljestä juonittelevaksi pyöveliksi - luottokaverista saalistajaksi. Hän tiesi, että me luotimme häneen, ja hän käytti tilaisuutta hyväkseen.
Yrittäjäurani alkaa -70 vuolesta välistä. Olin silloin aloitteleva, ideoita täynnä oleva 28 vuotias nuori yrittäjä. 5000 € pankkilainalla ja perheen voimalla kasvatin seitsemässä vuodessa neljä lasta ja useamman miljoonan arvoisen yrityksen, joka työllisti 35 henkeä useammalla eri paikkakunnalla.
Sitten jouduin luopumaan yrityksestä rahasta. Miksi? Koska kauppaopistossa olin oppinut että, jos teen viisi vuotta kovaa työtä minimi yrittäjäpalkalla ja keskityn yrityksen menestymiseen ja substanssiarvon kasvattamiseen, voin myydä yrityksen pois verottomana. Voin ikäänkuin nostaa yrittäjäpakkani ansaittuani sen ensin.
Mutta kuinka ollakaan, lakia oltiin muuttamassa 1982 - jos en heti nyt myy niin se on myöhästä ja yrittäjäpalkkani ollaan valtion toimesta puolittamassa. Oli tehtävä nopea päätös. Oli viritettävä purjeet uudelleen. Ei mitään, minähän olin vasta nuori ja osasin sen. Lakiuudistus ikäänkuin pakotti minua aikaistamaan suunnitelmani huomattavasti. Möin yrityksen 1984. Harmittaa sinänsä, koska myymällä vasta 1988, olisin saanut yrityksestäni kolme kertaa enemmän.
Laki muuttuu taas.
Olin voinut suunnitella elämääni, olin onnellinen pienten lasten isä joka oli ymmärtänyt hypätä oravanpyörästä kun lapset vielä ovat nuoria 5,6,6,10 vuotiaita.
Rahat oli sijoitettu turvallisesti reilun 11% valtion verottomiin obligaatioihin.
Tilanne muuttuu. Laki muuttuu - obligaatiot poistuu, minun on opiskeltava ja seurattava tilannetta - minusta tulee tahtomattani sijoittaja. Mihin nyt sijoittaa? Hermostuttaa - miksi heidän koko ajan pitää asioita muuttaa - siksikö, että lakimiehillä riittäisi töitä, ehkä.
Kysyin pankinjohtajalta neuvoa - asunto-osakkeisiin keskustaan - niiden hinta pysyy. Niinpä tietenkin, ajattelin. Näin me teimme. Ensin muutama asunto, varovainen kun olin. Elettiin vuotta 1987. Asuntojen hintanousu oli vauhdissa. Tuntui järkevältä sijoittaa lisää. Nyt pankinjohtaja ehdottikin lainan ottamista, vaikka meillä oli omaakin rahaa. Mutta nehän olivat turvallisesti kiinni kesämökissä, metsässä, omakotitalossammi jne - kaikki velattomana. Meillä oli muutama auto pihalla, pujevene rannassa.
Saimme 3 milj mk sijoitettavaksi asunto-osakkeisiin ja niiden jalostettu toiminta kannatti hyvin. Lainan vakuutena riitti mainiosti osakekirjat.
Kohta pankinjohtaja pyysi käymään ja neuvottelimme lisähankinnoista ja saimme 7 miljoonaa markkaa lisää. Edelleen vakuutena riitti osakekirjat. Edellytyksenä näin isoon lainaan oli tietekin sijoittaminen pankin osakkeisiin - sinne ne 3 miljoonaa meni.
Matkan aikana tuli korin vaihtumista ja erilaisia "pankkijärjestelyjä" jota en enää oikein ymmärtänyt - liittyi maailman muuttuvaan meininkiin - pankinjohtaja hoidatti sihteereillään asiat, sinä aikana kun me lounastimme. Jossain vaiheessa pankinjohtaja vaihtui - tuli uusi mies remmiin. Ja me vaan luotettiin, että kaikki on hyvin.
Kunnes jotakin tapahtui - asuntovuokraus lopahti - vuokra-asuntoja oli yhtäkkiä liikaa, miten sellainen on mahdollista, kaikki oli ymmällään, rahantulo loppui - lama oli alkanut.
Silloin se tapahtui - emme kyenneet maksamaan edes korkoja - ei kukaan kyennyt, olihan korkoprosentti 18 %, puhumattakaan lainojen lyhentämisestä. Silloin pankinjohtaja kertoi pelastavansa meitä, antamalla meille lisälainaa, jolla voisimme maksaa edes korkomme. Edellytyksenä oli vaan se pieni muotoseikka, että pankki nyt halusi myös henkilötakauksen osakkeiden lisäksi. Muodollisuus, sanoi uusi pankinjohtaja - teitä olemme päättäneet hoitaa. Tottatosiaan, he myös hoiti. Epävarmuus mitä kaikki tarkoitti kulminoitui siihen, että pankki möi koko omaisuutemme omin ehdoin vuoteen -94 ja -98 haastemies kutsui käräjille ja tuomio oli 36 miljoonaa markkaa takausvastuut.
Miten se on mahdollista. Koska koko omaisuutemme myytiin alihintaan pankin luotto-ostajille. Kaikki asunto-osakkeet myytiin 600-700 € neljöhinnalla ja rahalla kuitattiin vain korkoja.
Nyt tiedän, että jos olisi löytynyt halua - eikä takana olisi ollut suunniteltu "puhallus", olisimme kuivilla tämän päivän hinnoilla.
Se, että miten pankki pystyi saamaan nimemme nk. "täytetakauspapereihin" en ymmärrä. Ajatus myytiin meille ikäänkuin lisätakauksina, jos omaisuuden myynti ei riitä - ja mehän tiesimme silloin, että omaisuus kattaa velkoja mennen tullen - vaan ei riittänyt.
Kysymys - onko oikein, että me joutuisimme maksamaan - pankin myytyä, kaikki silloin hankitut asuntomme, johon olivat antaneet yhteensä 10 miljoonaa markkaa ja jonka olimme jo ehtineet miljoonan lyhentää ja koko muun yksityisomaisuutemme, kotia myöten. Mikä matematiikka päätyy vielä tämän jälkeen 36 miljoonaan markkaan. Uskomatonta - ja ulosottomiehellä on vielä laillinen oikeus muistuttaa meitä siitä.
Meillä ei ole tulevaisuutta. Me emme voi suunnitella mitään. Me emme voi hankkia mitään - ei edes omaa kotia. Me saamme ansaita 18 €/henkilö päivässä, jolla meidän on tultava toimeen, syötävä, asuttava ja autettava opiskeluiässä olevia lapsiamme. Tämäkö se oli se yrittäjän palkka - jos sattui olemaan yrittäjä kymmenen vuotta sitten. Tämänkö sain, että lähdin pois oravanpyörästä, hoitamaan nuorta perhettäni.
Kauheinta tässä on vielä se, että kukaan ei kysy miten me voidaan.
Pankinjohtaja ei voinut hyvin - hän ei kestänyt - hän tappoi itsensä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.