Näillä palstoilla liikkuu ihmisiä joiden paras huvi on viedä mielenterveytensä kanssa oirehtivilta viimeisetkin oljenkorret. Psykiatreihin ja psykologeihin ei voi muka luottaa, lääkkeitä ei saa missään nimessä ottaa... Tilalle tarjotaan jotain huru-ukkojen poppakonsteja.
Tottakai esim. liikunta, vitamiinit ja hivenaineet ovat ihmiselle hyväksi, mutta jos ihmisellä on todellinen mielialahäiriö tai mielisairaus, menevät liikunnat ja vitamiinit suoraan susille: ne eivät paranna korvien välisiä vakavampia sairauksia! Lievä alakulo tai väsymys sinälläänhän ei ole vielä masennusta, skitsofreniaa tms.
Astetta vakavammaksi poppakonstien tyrkyttäjien pelleilyt menevät kun tarjotaan kaikenlaisia aivan ihmeellisiä päästä keksittyjä lääkkeitä tai konsteja joita muka "ukin isän kummin kaiman vävyn veli harrasti Perä-Piukkulassa vuonna 1847".
Kuinka moni meistä on valmis jättämään fyysisen terveytensä tee-se-itse-maakareiden armoille? Jos ei kovin moni, niin miksi sitten psyykkisellä puolella pitäisi olla valmis kaikenlaisiin hölmönhommiin mitä kaiken maailman uskovaiset, skientologit, "kansanparantajat" jne. tyrkyttävät?
(Voi toki olla aitojakin kansanparantajia olemassa, mutta nyt kun on kyse netistä, niin enpä usko että heitä täältä löytyy. Ja mitä he sitten tietäisivät mielen ongelmista, kun niistä suurin osa on kehittynyt länsimaissa modernina aikana...?)
Mutta mennäkseni tuohon otsikkooni pahoin pelkään että on olemassa myös tyyppejä jotka eivät vain hae mainetta tai mammonaa, vaan ovat todellisia petoja ihmisten keskuudessa. Haluavat saada hyväuskoiset valtaansa, jotta mahdollisesti saavat näistä vaikka nirrin pois. Sosiopaatti tai psykopaatti saattaisi hyvinkin saada sairaan nautintonsa siitä että saa ihmisiä puijattua itsemurhan partaalle asti. Ihmisiä, jotka ammattilaisten avulla saattaisivat pystyä jatkamaan elämäänsä siedettävällä tavalla.
Tuskinpa nyt kuitenkaan... Mutta pitäkää mielessä että kaikenlaisia sitä on tunteettomia ja sairaita yksilöitä. Miettikää tarkoin kehen luotatte ja kenelle korvanne kallistatte.
Tottakai esim. liikunta, vitamiinit ja hivenaineet ovat ihmiselle hyväksi, mutta jos ihmisellä on todellinen mielialahäiriö tai mielisairaus, menevät liikunnat ja vitamiinit suoraan susille: ne eivät paranna korvien välisiä vakavampia sairauksia! Lievä alakulo tai väsymys sinälläänhän ei ole vielä masennusta, skitsofreniaa tms.
Astetta vakavammaksi poppakonstien tyrkyttäjien pelleilyt menevät kun tarjotaan kaikenlaisia aivan ihmeellisiä päästä keksittyjä lääkkeitä tai konsteja joita muka "ukin isän kummin kaiman vävyn veli harrasti Perä-Piukkulassa vuonna 1847".
Kuinka moni meistä on valmis jättämään fyysisen terveytensä tee-se-itse-maakareiden armoille? Jos ei kovin moni, niin miksi sitten psyykkisellä puolella pitäisi olla valmis kaikenlaisiin hölmönhommiin mitä kaiken maailman uskovaiset, skientologit, "kansanparantajat" jne. tyrkyttävät?
(Voi toki olla aitojakin kansanparantajia olemassa, mutta nyt kun on kyse netistä, niin enpä usko että heitä täältä löytyy. Ja mitä he sitten tietäisivät mielen ongelmista, kun niistä suurin osa on kehittynyt länsimaissa modernina aikana...?)
Mutta mennäkseni tuohon otsikkooni pahoin pelkään että on olemassa myös tyyppejä jotka eivät vain hae mainetta tai mammonaa, vaan ovat todellisia petoja ihmisten keskuudessa. Haluavat saada hyväuskoiset valtaansa, jotta mahdollisesti saavat näistä vaikka nirrin pois. Sosiopaatti tai psykopaatti saattaisi hyvinkin saada sairaan nautintonsa siitä että saa ihmisiä puijattua itsemurhan partaalle asti. Ihmisiä, jotka ammattilaisten avulla saattaisivat pystyä jatkamaan elämäänsä siedettävällä tavalla.
Tuskinpa nyt kuitenkaan... Mutta pitäkää mielessä että kaikenlaisia sitä on tunteettomia ja sairaita yksilöitä. Miettikää tarkoin kehen luotatte ja kenelle korvanne kallistatte.
Vastaukset 22
Vanhimmat
kiitos erittäin asiallisesta ja hyvästä viestistäsi.
Kirjoitat asiaa. Surullista on lisäksi, että psykiatrian kenttä on osin itse selvästi hämmennyksissä ja hämmentää soppaa lisää. Nämä huru-furmanit ovat saaneet vuosia tuoda julkisuuteen hämmentävää ja ennakkoluuloja lietsovia kommentteja muka-positiivisuuden varjolla ilman, että kolleegat ovat juurikaan puuttuneet asiaan. Kun katsoo esim. aikaisemmissa viesteissä olevia Ben Furmanin siteerattuja kommentteja, ymmärtää, että niitä lukeva asioihin perehtymätön joutuu hämmennyksen valtaan. Hän on vuosia irvaillut psykiatrian kenttää ja antanut ymmärtää, että oikeastaan kuka tahansa antaa järkevämpiä neuvoja kuin pitkän koulutuksen saanut asiantuntija. Furmanilla on tietysti paljon järkevääkin asiaa ihmisten voimavaroista, mutta etiikka tökkii pahemman kerran yksisilmäisessä ennakkoluulojen pönkittämisessä.
Erittäin paljon kiitoksia erittäin asiallisesta ja viisaasta viestistä.
Minä olen mainitsemasi peto ihmisten keskuudessa. Minä olen yksi heistä jotka vastustavat mielenterveyden hoitokeinoja.
Kirjoituksestasi saa sellaisen käsitteen, että mielenterveyden oireet olisi ikäänkuin syöpä joka laajenesi ja pahentuisi mikäli se jätettäisiin hoitamatta. Itse olen kaikesta huolimatta sitämieltä, että mielenterveydenhoito on oireita aiheuttavaa. Mieli alkaa hoidossa temppuilemaan pahemmin jota ilman hoitoa.
Vähäpätöisestäkin ongelmasta tehdään "amattilaisen" käsittelyssä iso hoitoa vaativa asia. Keskuudessamme on ihmisiä joidenka mielestä kaikki asiat ovat mielenterveydellisiä. Mikäli ihmisellä ei ole rahaa hankkia uutta toimivaa autoa ja kokee tämän ongelmaksi, niin ei ole olemassakaan sellaista mielenterveydellistä hoitoa jolla auto tulisi hankittua. Keskustelu rikkinäiusestä autosta mielenterveydenhoitajan / psykiatrin kanssa on turhaa, koska yksikään asiantunteva henkilö ei ole mieleltään niin sairas, että kuvittelee mussutuksen parantavan autotilanteen.
Hoidossa potilaaksi katsottu henkilö alistetaan muita huonompaan asemaan. Hoidossa potilasta kohdellaan aivan kuten hänellä olisi jokin normaalia elämää rajoittava sairaus. Kohtelu on hyvin voimakasta siksi, että ammattilaisetkin uskovat itsekkin mielisairauksien olemassaoloon. Ammattilaisten kanssa on vaikeaa tulla toimeen, koska suurinosa mielenterveydenhoitajistakin yksinkertaisesti oireilevat ehkä jopa puhtaasti tyhmyyttään. Ainut tapa leikkiä tervehtynyttä on siis osoittaa tyhmyyttä taikka oirehtivaa.
Mielenterveydenhoito on siis henksesti pahaksi ja hoitoon liitettävä lääkitys vaarantaa sellaisen henkilön fyysisen terveyden joka ei ole fyysisesti sairas.
Uskottavuuden mielenterveydenhoidolta vie hoitotapojen lisäksi omituiset pyrkimykset vedättää potilasta lääkärin haluamaan suuntaan. Mielenterveystoimisto voi haluta potilaalta päihteettömyyttä, kouluttautumista, arkityötä, terveellisiä harrastuksia taikka parisuhdetta. Nämä kaikki ovat asioita jotka kuuluvat jokaisen henkilön yksityiselämään. Ihmettelenkin, että miksi näistä pitää ulkopuolisille mussuttaa. Mielenterveyttä ei siis näiltäkään osalta voida suoranaisesti hoitaa, hoitava osuus jääneekin välilliseksi. Käytännössä siis siten, että henkilö kun saa haluamansa, hän voi myös hyvin.
Mielisairaudet ovatkin verrattavissa uskontoon. Suomessa on perustuslain mukaan jokaisella oikeus uskoa taikka olla uskomatta. Miksi samaa ei voitaisi rinnastaa mielenterveydenhoitoon siten, että jokaisella on oikeus uskoa taikka olla uskomatta mielensairauksiin. Paras hoito on siis kertoa ettei sairautta ole olemassakaan.
>Mielenterveystoimisto voi haluta potilaalta päihteettömyyttä, kouluttautumista, arkityötä, terveellisiä harrastuksia taikka parisuhdetta.
Olen toki havainnut itse että jonkinlaista tasapäistämistä voi tapahtua. Oletetaan että ihmisten tulee olla kiinnostunut hankkimaan elämässään tietyt asiat (ura, talo, puoliso, lapset, susikoira) ollakseen onnellinen. Kaikki ihmiset eivät tähän kaavaan sovi.
Mutta mitä tulee siihen etteikö mielisairauksia olisi olemassakaan, niin kysyisin että miten tällainen tapaus:
Mies köyttää ovia kiinni ettei vaimo pääse kotoa minnekään, kun vaimo voisi (muka) mennä vieraisiin. Perheen pojan mies värvää mukaan touhuun, ja yhdessä haukutaan äitiä huoraksi. Parvekkeelta mies huutelee naapureille saaneensa neitsyttä (nykyinen vaimonsa). Poikaansa mies lähentelee toisinaan, ja jouduttuaan hoitoon mielisairaalaan joksikin aikaa toteaa kotiinsa tultuaan pojalleen että sinne sinäkin sitten päädyt kun tulet aikuiseksi.
Erään tuttuni tarina. Tervettä touhua?
Olihan herra sentään oikeaoppisessa ja hoitavassa mielisairaalassa. Miksi hän ei ole tervehtynyt? Näistä kertomuksista ei aina tiedä, että mikä pitää paikkansa ja mikä ei. Miten jotkut huutelut on virallisesti tapahtunut?
Olihan minullakin tyttöystävä josta onnekseni pääsin eroon, mutta tyhmyyttäni pidin jälkikäteen yhteyttä. Tyttöystävällä oli tapana mm. heitellä kuraa asuntoni ikkunoihin ja huudella uhkauksia mikäli en menisi keskustelemaan. Kertaalleen sitten sovimme yhteydenoton etukäteen puhelimitse. Kaveri ei tapojensa mukaisesti ollut puhelimen äärellä. Koetin toisen kaverin läsnäollessa soittaa 2-kertaa tuloksetta ja kolmannella tärppäsi, sain yhteyden. Seuraavana päivänä ex tyttöystävä väitti, että olisin soittanut yhteensä 19-kertaa. Hankin puhelinyhtiöltä laskuerittelyn jota exä ei suostunut edes katsomaan ja suuttuikin.
Exää on ravistellut vaikea nuoruus. Kontaktilajiharrastus loppui äidin pahoinpitelyyn. Hän sai toistuvasti turpiinsa monen vuoden ajan eri ihmisiltä ja lähes aina humalassa. Kertaalleen exä tuli sitten mustasukkaiseksi, istui vatsani päälle kun makasin sängyllä. Hän kuristi minua ja sanoi tappavansa minut. Pienen tillakan annettuani tämä juoksi poliisille kantelemaan, että pahoinpitelisin aina humalassa häntä.
Tämä nuorinainen ei joutunut mielisairaalaan edes jäätyään valheesta kiinni oikeudessa, mutta hänet valittiin vapaaehtoisena armeijaan josta sieltäkin alkuaikana sattuneen loukkaantumisen jälkeen passitettiin kotiin ja käsittääkseni palvelu jatkui eri saapumiserässä.
Tuolla ihmisellä oli temppuileva mieli ja väittäisin hänen kohdallaan, että ongelmat tulivat kotioloista.
ura, talo, puoliso, lapset, susikoira - kaavaan haluisin hieman puuttua. Kyse ei mielestäni ole tasapäistämisestä vaan psyykeongelman aiheuttamisesta. Käytännössä siis yllämainitut asiat ovat asioita joita ehkä jopa haluttaisiin, mutta käytännössä näitä ei syystä taikka toisesta haluttaisi myöntää. Kyse on siis ongelman aiheuttamisesta ja ongelman "hoitamisesta".
Omalla kohdalla asia on siten, että 10-vuoden aikana jota olen asunut pois kotoa, ei alunperinkään poismuuttoani hyväksytty. Kotipuolesta uhkailtiin kostolla ja kosto jopa kävi, mutta koko 10-vuoden ajan minulle lupailtiin taloudellista tukea ensiasunnon hankintaan. Monelle nuorelle tämä rahallinen tuki ollaan suotu, mutta minä en edelleenkään tähänpäivään asti ole lupauksista huolimatta haluamaani saanut. Mielestäni on aivan turha vedota johonkin mielenterveydelliseen seikkaan, koska jopa naapurissani asuu sairaseläkkeellä oleva mies joka juuri-ikään on hankkinut omistusasunnon. Kyse meidän perheessä on siis siitä, että minulle ei edes haluta samaa kohtelua kuin muille.
Psykologi sanoi kertaalleen kun olin työttömänä, että työttömyyttäni ei sallita, mutta koulutus sallitaan ja mikäli söisin osoitettua lääkettä, niin kouluttautuminen sujuisi. Mielestäni kommentti oli hyvinkin erikoinen, koska olin täysimääräisesti ja aivan virallisesti työttömänä ja sain työttömyysrahana lähes saman jota moni palkkaa. Koulutukseen en ollut hakeutunut, minulla ei ollut edes halua hakeutua koulutukseen. Miksi siis joku täysin tuntematon henkilö haluaa syöttää minulle pilleriä ja ehdottaa kouluttautumista?
Mielestäni on muutoinkin aivan turha juosta yhteiskunnallisten oppien mukaisesti, koska todellisuudessa käytännönasiat hoitunee monesti täysin muilla keinoilla kuin mitä on opetettu.
Opin turhuudesta kertoo jo valtiovallankin huono tilanne.
Esitätkö siis, että mielenterveyden häiriöitä (käsitin, että tarkoitat mt-häiriöitä yleisesti, vaikka puhut mielisairauksista) ei ole olemassakaan? Vai käsitinkö jotain väärin? Kuinka perustelet tämän väitteen? Ainakin itse olisin kovin kiinnostunut kuulemaan, mitä omakohtaisia kokemuksia / lähteitä (mielellään ihan tutkimustietoa lähdeviitteineen, kiitosh.) sinulla on mt-häiriöiden olemassaoloa vastaan... Itse asiassa ainakin minusta tämä väite kuulostaa paljon "uskonnollisemmalta" kuin väite, että mt-häiriöitä on olemassa... Mt-häiriöitä on kuitenkin tutkittu tieteellisen metodin mukaisesti kohta sadan vuoden ajan.
Käsittäisin juttusi jotenkin näin, että koska olet tavannut ihmisiä joille heidän kotiolonsa ovat aiheuttaneet ongelmia, sinä katsoisit että nämä ihmiset on tekemällä tehty vaikeiksi. Elikä pidät ehkä varsinaisena mielisairautena vain sellaista tapausta että onnellisen lapsuuden eläneellä ihmisellä täysin ilman mitään syytä puhkeaa esim. skitsofrenia tms. - joka saattaa olla elimellistä.
Korjaa jos olen väärässä.
Minäkin olen moneen kertaan mietiskellyt sitä että perhe ja muut läheiset saattavat toki "pilata" ihmisen omalla omituisella käytöksellään. Jos esim. saa turpaan jokaikinen päivä, isä raiskaa tms. - niin voiko tulla aikuisena ehyeksi ja normaaliksi ihmiseksi? Mutta ovatko nuo ihmiset jotka tekevät toisista vaikeita itse terveitä? Voiko sanoa että kyse ei ole mielisairaudesta, jos piinaa perhettään päivästä toiseen? Vainko luonteenpiirteestä?
Kun tarpeeksi kauas mennään jossakin omituisessa perheenjäsenketjussa, niin pakkohan sieltä on löytyä joku aivan psykopaattinen ihminen josta kaikki on saanut alkunsa. Ei kai voi olettaa että ihmiset pilaavat toistensa elämän vain koska "heillä nyt sattui olemaan vaikea elämä"? Jos tulee syöpä, talo palaa tai lapsi kuolee, se ei tarkoita että pitää alkaa piinata sukulaisiaan. Jotkut ehkä alkavat tehdä niin, mutta eivät kaikki. Oikeastaan aika harva loppujenlopuksi.
Oikeudenmukaista ei sitten kylläkään ole että se kaikkein eniten päähän potkittu monen sukupolven viimeisin tuote joutuu menemään hoitoon, eivätkä suinkaan välttämättä hänen edellään eläneet vanhemmat ja näiden vanhemmat jne. Mutta parempi panna sairas peli poikki edes jossakin vaiheessa.
Ne hoidot eivät auta ketää. Sairasta mieltä ei voi panna poikki. On siis eduksta paneutua siihen joka kokee murheita. Mielenterveystoimisto toimii juuri sukupuuta lukemalla. Miten isäsi ja äitisi, entäpä veljesi ja heidän perhe?? Melko harvaan edes lanttumaakarilla kysytään, että mitenkä juuri sinun asiasi tällähetkellä? Jos vaikkapa kysyisivät, niin eivät ottaisi ehkä uskoakseen jos sanoisi, että paremmin kuin koskaan ja taatusti vielä paremmin mikäli minun ei tarvitsisi vastailla lanttumaakarin tyhmiin kysymyksiin.
Tässä asiassa ei ollut kysymys huonosta lapsuudesta :)) Asian nimenä oli jatkuva kotiväen riitaan yllytys ja puhelinhäirintä. Ehkä tämä nuorinainen koki murhetta, mutta minkäs teet kun ei kerta osaa vaatia kotirauhaa itselleen ja on muutoinkin liipasinherkkä provosoitumaan.
Taas näitä saman pölhö-kustaan horinoita. Et sinäkään saa tuota ympäri kiertävää puhehyrrääsi poikki vaan kuukaudesta toiseen jaksat samaa pärinää pyörittää.
Toiset mussutaa hoitojen tarpeesta, toiset vaativat lisää määrärahoja, yksi hölmö selvittää lääkkeistä ja minun jankutus hoitojen turhuudesta jatkuu maailman tappiin.
...nyt edes sitten noihin ylläoleviin kysymyksiini. Erittäin mielelläni kuulisin perustelujasi.
Perusteluja kaipailisin edelleen...? Mitä näyttöä sinulla on mt-häiriöiden olemattomuudesta ja hoitojen tuloksettomuudesta? Sellaista, mikä kumoaisi asioiden tilasta tehdyt tuhannet tutkimukset? Ja miten sinä korjaisit vallitsevaa tilannetta? Sanoisit noin 40 000 vuosittain hoitoa omasta aloitteestaan hakevalle, että "Sori, pärjäilepä itse tuon kuvittelemasi sairauden kanssa. Me hoidamme vain OIKEITA sairauksia."
Vai olenko nyt käsittänyt todellakin jotain aivan väärin... Korjaisitko, jos olen. Ja jos taas olen käsittänyt oikein ajatuksesi, voisitko ystävällisesti hieman selventää ja perustella niitä. Kiitos.
Ihmiset voi hakeutua hoitoihin muistakin syistä kuin mielensairauden vuoksi. Mielenterveyttä / virkeyttä todellakin ylläpidetään siten, että lähdetään pois kotinurkista taikka ryyppyporuksta. Ihminen on äärettömän surkea, mikäli ei sitten osaa järjestää itselleen samalla rahalla jotakin muuta ohjelmaa. Niin pitkään kun on sairaaloita ja ihmiset kävelevät sairaalaan pururadan sijasta, niin pitkään myös mielenahdinko elää ja voi hyvin.
Mielensairaudesta puhuttaessa sairauden tunnusmerkit jopa alkavat näyttämään todelta. Uskoohan ihmiset avaruusolioihin ja jumaliin samalla tavalla. SIltikään kukaan ei ole koskaan pystynyt osoittamaan avaruusolijoita taikka jumalia todeksi sen enempää jota mielensairauksiakaan. Samalla kun sinä vaadit todisteita mielensairauksien olemattomuudesta, minä vaadin todisteita mielensairauksien olemassaolosta.
Joku on joskus sanonut, että esim. verikokeella voisi todeta joitakin ongelmia. Mikäli verikokeesta olisi ongelmat nähtävillä, niin miksi ongelmaa ei sitten voi todentaa muuta kuin höpöhöpö-jutuilla.
hmm... Ne hoidot ovat auttaneet monia.(kuten esimerkiksi minua) En ymmärrä kuinka voit väittää, että ne eivät auta ketään. Psykiatria on vanha lääketieteen osa-alue. Sinä et saa sitä katoamaan maan päältä, vaikka kuinka jankuttaisit siitä, että siitä ei ole mitään hyötyä.
Mielensairaudet pitävät sisällään niin monenlaisia sairauksia, että ihmettelen, että kuinka voit kieltää näitten sairauksien olemassaolon. Onko sinulla kenties itselläsi helpompi olo, kun voit vakuutella itsellesi, että ei sinua mikään vaivaa?
No, mutta... Onhan nyt vaikka minkälaista näyttöä sille, että mt-häiriöt ovat ihan todellisia... Jos sinusta verikoe tai muu vastaava fysiologinen tutkimus on välttämätön näyttö ennen kuin sairaus on todellinen, niin tällaisia tyypillisiä fysiologisia muutoksiahan on todettu liittyvän ehdottomasti useimpiin mt-häiriöihin. Ei tosin niinkään verikokeella kuin aivokuvauksella todettavia.
Jos esim. dementioiden ja epilepsian olemassaolo voidaan todeta aivokuvausten perusteella, miksi mt-häiriöt olisivat yhtään enemmän epätodellisia?
Ja sitä paitsi - minusta ei edes tarvittaisi mitään fysiologisia muutoksia tekemään sairaudesta todellista. Minusta sairaudeksi riittää, että ihminen itse kokee olevansa sairas ja tarvitsevansa apua.
Itse en ole ikinä ollut mt-häiriön vuoksi hoidossa enkä kokenut siihen tarvetta, mutta lähiomaisissani ja ystävissäni on hyvin monta, jotka ovat hoitoa tarvinneet. Esim. todella vakavasta masennuksesta kärsivä ei aina jaksa edes nousta sängystä! Pitäisikö hänen sitten jaksaa lähteä pururadalle tai pois kotinurkista? Minusta olisi hyvin, hyvin epäeettistä edellyttää, että hänen pitäisi tehdä niin tai "hän on äärettömän surkea". Ainakin olen itse huomannut tällaisen ajattelun johtavan hyvin monella lähipiirissäni vain depression syvenemiseen: monet masennuksesta kärsivät omaiseni ja ystäväni ovat kyllä ajatelleet, että heidän pitäisi itse jaksaa tehdä omalle tilalleen jotain, mutta kun voimat eivät riitä. Ja sitten he potevat entistä alhaisempaa omanarvontuntoa, koska eivät jaksa itse piristää itseään!
Ainakin minusta "piristyisit nyt vähän ja lähtisit lenkille" on melkeinpä huonoin mahdollinen ohje kunnon depressiosta kärsivälle, koska se syyllistää häntä itseään hänen omasta sairaudestaan; se antaa ymmärtää, että hänen pitäisi itse jaksaa parantaa itsensä ja että hän on heikko, jos ei siihen pysty. Ovatpa minullekin muutamaankin otteeseen eräät ystävät tai omaiset melkeinpä suuttuneet tällaisesta neuvosta...
Et ilmeisesti itse ole ikinä asunut vakavasta depressiosta kärsivän kanssa tai itse kärsinyt vakavasta depressiosta (sellaisena kuin se sairaudeksi määritellään)?
Hieno kirjoitus, Bogey. Kiitokset siitä :)
Oma masennukseni oli pahimmillaan sitä, että en jaksanut mennä aamulla töihin ja laihduin huomattavan paljon. Ja tietenkin ajattelin itseni tappamista lähes tulkoon joka päivä. Ja kyllä... Tunsin itseni sairaaksi. Ei siihen tarvittu lääkärin mielipidettä, tiesin sen itsekin. Siitä ei olisi ollut mitään apua, jos olisin alkanut uskottelemaan itselleni, että mitään sairautta ei ole olemassakaan. Se olisi todennäköisesti vain entisestään pahentanut tilannettani.
Ymmärrän kyllä jos nimenomaan sinulla on kielteisiä kokemuksia mielenterveydellisten palveluiden hyödyttömyydestä - mutta mitä sitten voidaan tarjota tilalle?
- itsemurhaa?
- ympäröivien hankalien ihmisten eliminointia?
- uskoontuloa tai muuta hullutusta?
- vitamiineja ja hivenaineita?
- shamaanitrippiä?
- taiteen harrastusta?
Joskus se vaan on niin että jos ei ihmisellä ole ollut koskaan ketään kelle puhua, niin onko se kauhean väärin jos hän voi/saa avautua edes vaikkapa mielenterveystoimistossa? Tai jos joku piristyy vain mielialalääkkeillä, kuka sen on häneltä pois ottamassa? Joku varmasti tarvitsee sairaaloitakin. Eräs sukulaisenikin yritti itsemurhaa, oli mielisairaalassa joitakin kuukausia, ja eli sittemmin normaalia elämää useita vuosia. Meni naimisiin ja sai lapsia. Nyt kun nuorin lapsi on alkanut käyttää huumeita, olla poliisin kanssa tekemisissä yms. niin tämä ihminen on taas masentunut. Mutta onko se aiemman hoidon vika? En oikein usko toisaalta että hän olisi syypää lapsensa oirehtimiseen.
Ehkäpä ei kannata etsiskellä syitä menneestä tai nykyisyydestä, vaan hoitaa. Mutta miten, se on itsekunkin selvitettävä.
Se että joku katkeroituu ja kokee ettei mistään ole apua, ei saisi olla este muiden ihmisten hoidon haulle. Vai haluaako katkeroitunut vetää kaikki muutkin samaan helvettiin itsensä kanssa?
Silti: menneisyys vaikuttaa tähän hetkeen. Sille ei mitään mahda. Jos sinulla vaikkapa katkesi jalka vuosi sitten, niin saatat nyt ontua. Voitko väittää että ontumisella ei ole mitään tekemistä menneen kanssa?
Kerroppa sitten miten sairaalassa makoilu auttaa tähän depressiioon. Mikäli auttava asia on lääkitys, niin eikös sitä voisi vaikkapa kotioloissa juoda lasillisen viiniä ja vetästä parketilla valssit?
En aikonut lukea ihan kaikkia kommentteja tästä ketjusta, mutta kun nyt satuin kuitenkin...
Siis jos sinulla on tuo linja että masennus paranee viinillä ja valsseilla, niin turhahan kanssasi on edes puhua mistään mielenterveydenhäiriöistä. Taidat kuvitella että kaikki tuntemasi "oudot" ihmiset ovat jotenkin tahallaan kenkkumaisia.
Ei helvetti.
Paunion raportit kertovat karua kieltä psykiatrian epäkohtien yleisyydestä.
Kyllä Siirikin tietää ihan hyvin miten huonosti asiat ovat, joissakin seuroissa vain ummistetaan silmät karvailta tosiasioilta ja uskotellaan itselle että kaikki on hyvin.
Näin siksi että Siiri samaistuu sossuihin, psykologeihin ja vastaaviin. Hän syvällä sisimmissään kuvittelee näitten tietävän kaiken, osaavan kaiken ja ymmärtävän kaiken, vain koska ovat opiskelleet psykologiaa. Siirikin haluaisi olla samanlainen ja ehkä onkin. Sossuilussa ei siis ole kyse pintaviasta vaan lahosta sisuksesta.
Samaistumisen kohteesta on hyvin vaikea uskoa mitään pahaa, vaikka omin silmin näkisi. Kaikki kritiikki otetaan henkilökohtaisena loukkauksena.
Ensin moitteet (laitosväkivalta, lääkkeitten vahingollisuus ym.) kiistetään, sitten ongelmaa vähätellään ja kun tämäkään ei auta, sanotaan sen olevan ainut mahdollisuus ja väitetään muut vaihtoehdot epärealistisiksi.
Ehkäpä Siiriä kiehtoo psykologiaan liittyvä vallankäyttö. Kun itse ollaan nössöjä tai muuten huonoja johtamaan, ei enää käytetä assertiota vaan kieroilua ja luikitaan vahvempien (sosiaalikoneisto) selän taakse ja yritetään alistaa toinen tätä kautta.