Hei kaikki maitoallergisten lasten vanhemmat jotka olette käyneet yksityisellä maitoaltistuksessa, suositelkaa jotain oikein ihanaa lääkäriä tai jos ei lääkäriä niin mistä paikasta hyvä kokemus jäänyt.
Haluan vauvani (11kk) maitoaltistukseen kun ihan selkeästi on maitoallergia, oli hirveästi oireita jotka katosi kun ollaan oltu yli kaksi viikkoa maidottomalla. Yritän vielä kerran päästä neuvolan lääkärille jonne meillä jo kerran oli aika, peruivat sen ja sanoivat ettei sinne asian tiimoilta päästä ja piti terveyskeskukseen ottaa yhteyttä ja siellä olisi saatu lääkäriaika 22.12 ja saimme puhelinajan täksi päiväksi ja sitä lääkäriä kiinnosti kyllä niin vähän että avot, ei halunnut edes kuulla koko asiasta, sanoi vaan että koneella näkyy että 1v. neuvolassa meillä on lääkärille aika, puhukaa asiasta siellä. Eli pallotellaan neuvolasta terveyskeskukseen ja päinvastoin.
Muutenkin saa antaa hyviä vinkkejä kun olen aika pihalla koko asian kanssa kun ei vauvalle oikein apteekin soijakorvike maistu ja yritä siinä miettiä muutenkin nirsolle lapselle ruokavalio jossa olisi hyvin kaikkia ravintoaineita.
Maitoaltistus yksityisellä Vantaa/Helsinki
3
605
Vastaukset 3
- Lääketieteen taidot
eivät riitä tuon ongelmasi ratkomiseen, mutta terveystieteen taidot riittävät: Kyse on noista kolmesta1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif bakteereista joiden puute limakalvoilla allergisoi potilaan. Ja näiden po bakteereiden huomioiminen pitää aloittaa viimeistään lapsen suunnitteluvaiheessa:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/mhb-aktino-bakteerit-lapset-ja-rajahdysmaisesti-lisaantyva-diabetest1d-ja-t2d/mhb-naisten-vaivat-vauvan-odotus-lapsi-ja-parantavat-maitohappobakteerit-uusi-tarkea-ala-lammita-mikroaaltouunissa/
Tästä on kyse limakalvoilla ja yllätys-näiden bakteereiden luonnollisin saantilähde on lehmän maito:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-kadonneiden-elamaa-yllapitavien-probiootti-bakteerienmhb-arvoitus-ja-homeiden-antibiootti/
Siedätys tapahtuu noita bakteereita syömällä:
.............jatkuu. 6. Kysymys:
- >>>>>Mistä minä noita mhb.ta sitten saan jos en käytä rasvaista maitoa esimerkiksi laktoosi-intoleranssi n ja maitoallergian takia?
Vastaus:
- >>>>>Sinä saat po kolmea tärkeintä bakteeria kun syöt niitä mhb-jauheena, tai mhb-jauhekapseleissa, jossa on 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif bakteerit!
Huom! >>>>>>>>>>>>>>>Jos et pysty käyttämään rasvaisia maito- ja/tai hapanmaito-tuotteita (esimerkiksi Laktoosi-intoleranssi ja Maitoallergia), niin ongelman voit ratkaista siten että syöt Probiootti-jauhekapseleita niin kauan (kuukausi–kuukausia!) että kestät maitotuotteita.
Jos syystä tai toisesta haluat, niin rasvan voit välttää ( - Käyttökelpoisia mhb-
tuotteita ei ole montaakaan. Löytyy kyllä rahastavia tuotteita kymmenittäin!
http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-maitohappobakteeri-jauhe-ja-jauhekapseli-tuotteet-suomioikeat-probiootti-bakteerit/ - allergiaperhe
Jos haluat altistukseen, menkään vaikka Itäkeskusksen Pikku Jättiin. Mutta todellisuudessa altistukseksi riitää kun oireet häviävät maidottomalla ruokavaliolla. Mitään erityiskorvauksia ruokavalioon ei enää vuoden vanhalla tarvita, joten ihan keskustelemallakin saat kyllä tarhaan varten lääkärinlausunnon maidon välttämisestä. Ja unohda nuo hölöpölöt, ei allergia katoa jollain maitohappobakteereilla yms
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411917Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101312- 1011067
- 102918
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88914- 66771
- 33662
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.69532Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13528- 78511