Minulla on talolla tanhuharkat aina kaksi kertaa viikossa. Talossa on sellainen "kummitushuone", ja jos huoneeseen menee, tulee ahdistunut olo, ja sieltä pitää heti päästä pois, ja ilma siellä on tunkkaista, ja tulee myös sellainen olo, ihan niin kuin siellä olisi joku joskus tapettu. Olin kerran menossa harkkoihin, ja talon keittiön puoleisessa huoneessa ei ollut valoja, ja silti näin, kun ikkunaan tuli aina välillä jotain valkoista, ja epäilemme että talossa kummittelee. Pidän meidän ryhmäläisten kanssa talossa pikkujoulut, sellaiset että olemme siellä yötä. Saa nähdä mitä tapahtuu.
Oulunsalon nuorisoseuran talo
peppi-koira
1145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Kuulostaa siltä, että siellä tosiaan kummittelee. Kummittelu keskittyy yleensä aina yhteen huoneeseen, vaikka havaintoja tehdään muissakin huoneissa ja pihamaalla. En tosiaankaan tiedä, mistä tuo energian keskittyminen johtuu, mutta niin vaan on. "Kummitushuoneissa" tulee monille, mutta ei läheskään kaikille, ahdistunut olo. Siellä saattaa myös tuntua siltä, että joku katselee. Ilma on yleensä kylmempää kuin muissa huoneissa, mutta huone voi olla myös tukahduttavan kuumaa. Lisäksi huoneessa voi tulla sellainen tunne kuin seisoisi tai kävelisi keskellä hämähäkinseittejä.
Kummitushuoneesta (ja mieluiten koko talosta) kannattaa pysyä poissa niin paljon kuin suinkin mahdollista, koska sen negatiivinen energia saattaa aiheuttaa sairauksia. Ihmiset sairastuvat usein flunssaan tai muihin tulehdussairauksiin kummituspaikoissa.
Ei siellä välttämättä ketään ole tapettu, mutta joku henki siellä syystä tai toisesta majailee. Tiedätkö mitään paikan historiasta. Onko talo esim. vanha koulu? Kysyn tätä siksi, kun niissä kummittelee usein.
Pikkujoulunne kuulostaa kuitenkin erittäin mielenkiintoiselta. Yöpyminen talossa voi onnistua ihan hyvin, jos teitä on paljon, mutta ei siellä varmaankaan tunnu kovin mukavalta nukkua. Olisi hyvin mielenkiintoista kuulla jälkeen päin miten pikkujoulunne meni. :)