Buhuu "uhrit"

Olet osittain oikeassa. Täällä kirjoittavat ne, joiden suhde on mennyt pilalle bipon kanssa. Ei se sitä tarkoita, etteikö terveiden kirjoissa olevien kanssa kävisi samoin. Ihminen hakee selitystä kaikelle, ja bipous käy siihen paremman puutteessa. Ressukoiksi haukkuminen ei ole kyllä ole rakentavaa, mutta ymmärrän senkin. Yleistäminen on joskus pahasta, ja etenkin naiset ottavat sen heti henkilökohtaisesti. Tsemppiä sinulle kumminkin!

Kirjoitan tuntematta tarkemmin palstan keskustelukulttuuria, ihan vaan omista kokemuksista. Tosin mulla diagnoosi ei ole ihan varma, persoonallisuushäiriö tai ADHD bipon päälle, ja naishormonit vielä sekoittaa pakkaa.

Mulla on käynyt tosi hyvä mäihä, kun lähipiirissä on kärsivällisiä ihmisiä. Ystävät ymmärtävät, kun joskus perun treffejä oman pahan mielen vuoksi. Puoliso antaa anteeksi, vaikka PMS-oireissa rikon tavaroita, sanon haluavani eron ja että aion tappaa itseni. Vanhemmat eivät loukkaannu pahoista sanoista, vaan tarjoavat seuraavana päivänä apua niissä käytännön asioissa jotka kulloinkin ovat pielessä.

Ketjun aloittaja ehkä viittaa suhteisiin, joissa jokin on kroonisesti pielessä, ja toinen osapuoli syyttää ongelmista toisen mielenterveysongelmia. Olen ollut sellaisessa suhteessa: jos loukkaannuin toisen väkivaltaisesta käytöksestä, olin kuulemma aiheuttanut kyseisen käytöksen omilla teoillani, koska minullahan oli ne "hullun paperit". Huom. esimerkiksi valehteluun tai sairaalloiseen mustasukkaisuuteen kykenevät myös sellaiset ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista diagnoosia. Lievemmissä tapauksissa suhteen pieleenmenoon on ääretön määrä mahdollisia syitä.

Siis ihmiset, ottakaa vastuu omista teoistanne, mutta älkää suostuko kenenkään kynnysmatoksi! Tässä on se vaikeus, uskallatko lähteä epätasa-arvoisesta suhteesta, jos toinen uhkaa itsemurhalla (olen tehnyt niin silloin kun vastapuoli on ollut minua hullumpi). Jos (bipot tai muut) olette oikeasti syyntakeettomassa tilassa, ottakaa jälkeen päin opiksi älkääkä toistako samaa kuviota.

Kuulehan "kyllästynyt teihin"!

Se,joka elää/on elänyt bipon kanssa suhteessa on uhri,ja se joka on itsekäs on bipo.Täysin fakta juttu.Niin,ja vaikka kuinka etukäteen kertoisi olevansa vähän vinksallaan ei terve ihminen voi kuvitellakaan mitä se OIkeasti tarkoittaa,joten ymmärtäjästä tulee uhri ja bipo pyörittelee miten sattuu omien höpö-hetkiensä mukaan.Kaikki kotihommat ja arjen hoito on kuitenkin pääosin terveen vastuuulla.Onko se muka itsekästä jos hoitaa pakotettuna perusasiat?Jonkunhan ne on suhteessa hoidettava!
En yhtään ihmettele että bipo kokee terveen heittäytyneen marttyyriksi siinä vaiheessa kun peli on menetetty ja ovi käy.Bipohan sen on aiheuttanut,joku tahallaan joku osin vahingossa.

Ja voitko todella väittää etteikö terve ihminen muka tuntisi bipoa kohtaan empatiaa?Ei kai kukaan viitsisi heittää parhaita vuosiaan hukkaan solmimalla parisuhteen bipon kanssa jos ei edes yrittäisi ymmärtää "teitä"??!Ja todellakin monilla ne parhaat vuodet menevätkin sählätessä bipon oikkujen kanssa.

Onhan se toki hirveää,että joudut elämään sairautesi kanssa joka päivä mutta on turha syyttää terveitä ihmisiä siitä että saatat olla siinä 60-itsariprosentissa(toivottavasti et ole uhannut läheisiäsi tällä riskillä!)
Ainahan on valinnan vapaus haluaako/pystyykö elää vai ei?Itse kullakin.
Mutta onneksi monelle bipon kanssa yhdessä elämisestä luopuneille on tosiaankin jonkin verran terapiaa tarjolla,ettei tarvitse murehtia niin paljon että joutuisi siihen samaan 60:n prosenttiin joihin moni bipo joutuu.

Lycka till vaan!

Itse en kyllä pidä tuosta "uhri" sanasta. En koe, että yksikään eksäni on ollut mikään uhri. Myöskään en voi itseäni sanoa uhriksi, vaikka olin bipona bipon kanssa kamalassa suhteessa. Itsepä en lähtenyt ajoissa kävelemään. Sama pätee jokaiseen suhteeseeni. Ota huomioon, että bipous ei tarkoita sitä, että se terve kumppani olisi jotenkin hyvä ihminen. Itse olen aina seurustellut väärien miesten kanssa. Ei kannata alkaa yleistämään sen vuoksi, että yksi bipo heittää tällaisen jutun tänne palstalle. Mistään emme edes tiedä, että onko kyseinen henkilö bipo vai provo. Ja siltikin se on vain yhden ihmisen ajatelma tai hajatelma.

"Kaikki kotihommat ja arjen hoito on kuitenkin pääosin terveen vastuuulla.Onko se muka itsekästä jos hoitaa pakotettuna perusasiat?Jonkunhan ne on suhteessa hoidettava!"

Näinkö näet asian? Mielenkiintoista siinä mielessä, että minä olen ne kaikki kotityöt tehnyt jokaisessa suhteessa. Yksi eksä taisi kerran jopa tiskata ja toinen petasi pitkän suhteen aikana vissiin pari kertaa sängyn. Hurraa! Se on aika harva mies, joka osallistuu kotihommiin. Itse en ole miespuolisiin kodin-ihmeisiin törmännyt. En tiedä millaisiin ressukoihin sinä olet törmännyt, mutta minä hoidan itse kaikki asiani, enkä vaadi toisia passaamaan tai raahaamaan aikuista ihmistä perässään. Päin vastoin, olen itse huonossakin kunnossa pitänyt toisista ihmisistä huolta. Ja ei, en halua kruunua pääni päälle tästä asiasta. Haluan vaan tuoda sen asian ilmi, että kaikki bipot eivät todellakaan ole samanlaisia.

Tavallaan olen uhri. Maaninen mieheni huijasi, petti ja valehteli. Hän myös teki suoranaisia petoksia, joiden yksi uhri olen myös minä.

Olen hänen maanisten temppujen uhri, tavallaan. Sitä hän on kai itsekin. Minun nyt jo ex-mieheni teki myös suhteessamme paljon meidän perheen ja kodin eteen, paljon enemmän kuin ns. normi miehet yleensä. Oliko se lie hypomaanista jaksamista tai vaikka huonoa omaatuntoa, jolla yritti peittää jotain muuta. Vai oliko ehkä vain hänen luonteensa tehdä ja jaksaa. Hän muuttui todella vasta kunnon maniassa, muuten oli hyvä mies.

Mä en ymmärrä, miten joku haluaa nähdä itsensä uhrina, koska siinä jotenki alentaa itsensä. On muakin petetty, käytetty hyväksi ja valehdeltu. Alkohlisti eksäni kanssa otettiin lainaa ja hän veti ne rahat kurkusta alas. Siinä meni molempien luottotiedot. En silti halua ajatella itseäni uhrina, koska olisi pitänyt tajuta lähteä ajoissa siitäkin suhteesta. Täällä kai bipot ajavat sitä takaa, ettei kaikki bipot oo samanlaisia joten ne terveet kumppanit ei voi olla mitään uhreja joka kerta. Monia ärsyttää se että täälä yleistetään koko aika.

Mä olen pahoillani teidän vuoksi, jotka olette kärsineet sairauden pahimmasta muodota, mutta älkää sitä meidän viattomien niskaan heittäkö. Ei me kaikki olla hirviöitä. Täältä saa jotenki sen käsityksen, että mies-bipot olis naisia pahempia. Muutama entinen tai nykyinen mies on vaan valittanut bipo-naisestaan, mutta suurimmaksi osaksi naispuoliset haukkuvat eksiään. Voin olla väärässäkin.

Mikä siinä on, kun taika tulee tälle palstalle, niin alkaa ahdistaa? En ole edes bipo ja silti tulee oikein iljettävä olotila. Olit jo hetken kirjoittelematta (vai käytitkö muita nimimerkkejä), mutta sitten piti tulla taas heittelemään niitä ihania "faktojasi". Vieläkään et ole oppinut olemaan yleistämättä asioita. Kummallista touhua noinkin iäkkäältä ihmiseltä. Useat viestisi ovat omituisen sekavia. Oletko varma, ettei sinulta löydy jotain diagnoosia? Vaikutat melkoisen pakkomielteiseltä noiden yleistyksien kanssa. Ihan kuin joku maaninen kirjoittelisi ja toistelisi samaa mantraa kerrasta toiseen. Ei millään pahalla... Et sinäkään varmaan tahallasi loukkaa bipoja yleistyksilläsi. ;)

Ja sinä olet juuri yksi niistä bipoista, jotka itse todistavat ne mielestäsi yleistykset todeksi. Minä kyllä tykkään siinä mielessä viesteistäsi, että on helpompi luovuttaa ja ajatella, että todellista pahuuttahan se vain olikin sitten kuitenkin kai.

Niin änkyrä, ja lopeta se projisoiminen. Tietenkin olet bipo ja syytät nyt sitten minua siitä, että sinua ahdistaa ja sinulla on iljettävä olo. Tottakai, muiden syyhän se, millainen olo sinulla on. Niin bipomaista että ... ei voi erehtyä. Ennen kuin jatkat tyypillistä valehteluasi ja väität taas, että et ole bipo ja käännät omat tekosi toisten tekemisiksi tai syyksi tekoihisi, niin kerron sinulle, että en usko mitään mitä sanot. Anteeksi niille bipoille ne ns. yleistykseni, jotka eivät ole samanlaisia änkyröitä kuin sinä.

Sovitaan näin, että olen bipo. Kerron tuon huomenna työterveyslääkärille, että sain netin kautta diagnoosin. Mahtaisinko päästä eläkkeelle samantien? Otan vielä screenshotin tästä sinun kirjoituksestasi.. Etkö kestä sitä, että joku sanoo mielipiteensä suoraan? Sinäkin heittelet täällä ihmisistä kaikenlaista kamalaa, mutta nyt hermostut sitten itse ja alat tekemään kuuluisia diagnoosejasi. Siis sinulla sai ex-miehesi taholta tulla paha mieli, mutta muilla ei saa täällä tulla kamala olo sinun kirjoituksistasi? Huomaatko pienen ristiriidan sanoissasi? Miksi miehesi olisi pitänyt olla vastuussa sinun tunteistasi ja miksi sinä sait loukkaantua hänen teoistaan? Miksei täällä saa kukaan tuntea oloaan kamalaksi sinun kirjoituksiesi vuoksi? Jos et jo tajunnut, niin toivoin sinun yleistävän vähän vähemmän. Siihen et ilmeisesti kykene millään. Se kertoo jo paljon.

Eihän hyvä ihminen sinun tarvitsekaan uskoa mitään mitä minä sanon. En ole sellaista missään kohti vaatinutkaan. Tajuatko ollenkaan, että olemme netissä tällä hetkellä? Netin kautta ei voi tehdä diagnooseja. Sinä et pysty tunnistamaan ainuttakaan hullua netin välityksellä. Toivon mukaan olet myös huomannut, että olet melkoisen häijy ihminen. Ilkeys ainakin välittyy kirjoituksistasi hyvin vahvasti. Huomasitko muuten, että itse en tehnyt sinusta netti-diagnoosia, vaan kysyin että onko sinulla jokin diagnoosi. Sinä teit välittömästi minusta diagnoosin, vaikka et edes tunne minua. On muutenkin aika harhaluuloista olettaa, että kaikki bipot olisivat valehtelijoita.

Niin, ja jokaisessa ihmisessä on pahuutta. Kukaan ei ole enkeli. Meissä "terveissäkin" löytyy harvinaisen k-päisiä tapauksia. Voin myös itse myöntää, että olen melkoisen hankala ja k-päinen ihminen. Mutta se ei ole ainut puoli minussa, se ei ole koko persoona. Ja tiedätkö mitä? Tässä on sinulle ihminen, joka taisi tuhota ihanan ja kiltin bipon elämän. Siksi kirjoituksesi tuntuvat kauheilta, koska vertaan häntä sinun yleistyksiisi ja tajuan kuinka upea ihminen hän on. Ja minä idiootti pilasin kaiken ja saatoin repiä hänet kappaleiksi. Hän ei ole mitään, mitä sinun miehesi oli. Sinä et voi yleistää oman kokemuksesi vuoksi. Sitä olen tässä ajanut takaa koko aika. Jos edes yrittäisit kirjoittaa niin, että et yleistäisi. Kertoisit vain omasta kokemuksestasi.

Kyllä. Me bipolaarihäiriöiset olemme sangen "haastavia" kumppaneita; Ajoittain varsinaisia hurmureita, toisinaan on taas helvetti irti (ja singottu terveitä kasvoja vasten, TERVEhtien).

Juurikin tämän vuoksi päätin itse, tavattuani kiinnostavan miehen ja ollessani hänen kanssaan aivan suhteemme alkumetreillä, lyödä faktat heti alkajaisiksi tiskiin ("Minulla on bipolaarihäiriö", "Olen helvetin vaikea ihminen", "On päiviä, joina minua ei ehkä haittaisi kuolla"); Olinhan mielestäni sen hänelle velkaa! Mikäli hän alkaisi seurustelemaan kaltaiseni ihmishirviön kanssa, tulisi hänen tiedostaa se syvimmällä tasolla.

Outoa kyllä; Hän halusi silti tutustua minuun, sisällä vellovasta pahastani huolimatta. Ps. Hän rakastaa minua, diagnoosistani huolimatta (ja ehkä jopa hieman sen vuoksi - Onhan se osa minua, in sickness and in health.).

Voitteko kuvitella!

En tosiaan voi kuvitella. Mistä tuollaisia miehiä löytyy? Itse löydän pelkkiä ääliöitä. Olemmehan me haastavia kumppaneita, mutta tunnen monta itseäni paljon vaikeampaa tervettä ihmistä. Itse en aio enää sairaudesta kertoa heti alussa, koska törmään miehiin, jotka käyttävät sitä tietoa hyväkseen. Jos törmään hyvään mieheen, niin sitten kerron.

Kyllä minä haluan kunnollisen miehen. Rentut ja k-päät on jo nähty. Ja tylsä se olen minäkin, kun tykkään kotona kökkiä ja ruokaa laittaa. :) Ehkä se minun tylsä mieheni joskus tulee vastaan.

Noo, ei ne rentut ja k-päät kaikki niin järin näyttäviä ole olleet. :D Ulkonäkö ei ole koskaan ollut tärkein kriteeri miehessä. Ehkä minullakin on se sama oravanpyörä kun äidilläni oli isäni kanssa. Sitähän usein hakee tahtomattaan isänsä kaltaisia miehiä. Pitäisi vaan tutustua aivan toisenlaisiin miehiin, kun mitä on tähän mennessä tutustunut.

Mietin tässä ihan isseksein, että jos avattaisiin uusi keskustelunaihe mieleltään niinsanotusti terveistä eli dignosoimattomista siitä, mitä kaikkea vahinkoa ovat läheisilleen tehneet, niin todennäköisesti samanlaatuisia ikäviä tarinoita löytyisi, ja paljon. Tämä lohdutukseksi bipoille: Älkää ottako itseenne sitä, mitä joistakin kirjoitetaan; eivät he edusta kaikkia.

Tämä on aivan totta, ja niitä tarinoita löytyy. Tuollahan oli yksi ketju, jossa bipot kertoivat, miten ns. terveet ovat heidät rikkoneet. Hirveitä tarinoita. Kyllähän terveydenhuollon ammattilaiset ovat sen myöntäneet, että jos alettaisiin tutkimaan, niin jokaiselta ihmiseltä saattaisi löytyä viitteitä persoonallisuushäiriöistä yms. Niin sanottua tervettä persoonaa ei taida olla olemassakaan. Sitä voi jokainen ns. terve miettiä. Se on vaan niin helppoa yleistää, että jotkut tietyt asiat johtuvat bipoudesta. Kun on hullun leima otsassa, niin "terveiden" on helppoa alkaa syyttelemään ja osoittelemaan sormella. Itsessä ei nähdä mitään vikaa.

Bipolaarihäiriö on vakava mielisairaus. Ei se asia vähättelemällä muuksi muutu. Ei terveet yleensä tee niitä sairaudelle tyypillisiä tekoja ainakaan samassa määrin sairaan kanssa. Ei muuten mitään sairautta olisikaan. En ymmärrä miksi sairas käytös halutaan väkisin selittään normaaliksi tai sellaiseksi jota ei sairaatkin tekevät.

Pitäisikö keskutelussa erottaa vielä hoitamattomat sairaat ja hoitotasapainossa olevat. Onhan se ristiriitaista, että pitäisi suhtautua toisaalta kuten normaaliin, mutta toisaalta pitäisi ottaa sairaus huomioon. Mikä on oikea suhtautuminen?

Minä olen terveiden ihmisten uhri, jotka hyväksikäyttävät minua etenkin sairauteni masennusvaiheessa SEKSUAALISESTI ja sairauteni maniavaiheessa RAHALLISESTI. Lisäksi minua saa kohdella ja mielipiteitäni kuin kiloa paskaa koska olenhan "hullu". 90% terveistä ihmisistä on narsisteja ja sikoja (hahhahaa).

Vittun täältä ne narsistijauhajat saatana kun ette edes ymmärrä mitä termi NARSISMI tarkoittaa.

Raivoa ulos vaan kaikki tuska ja ahdistus. Kyllä se siitä taas helpottaa jossain vaiheessa.

Ajattelin mennä taas jakamaan perrsettä ja sylkästä sen jälkeen patneria naamaan ja viedä hänen rahansa.

Jaa, taidat sittenkin olla provo? Tuo ei ainakaan bipojen mainetta paranna millään tavalla.

Osin totta. Tosin se mitä et tule ikinä ymmärtämään on se, että ihmiset kärsivät erillaisita sairauksista mutta vain bipo on ainut jonka ei tarvitse laittaa sairaudelle kampoihin. Vain bipolla on yksinoikeus olla kyrpä ilman, että hänen tulisi millään tasolla syödä lääkkeitään tai yrittää laittaa sairaudelle vastaan kuten me muut joudumme tekemään. Sori nyt kun ei myötätuntoa tipu.

Yhtä kamala kun meidän muiden sairaudet jotka bibot ovat jättäneet ja myös näsitä osa päättyy itsemurhaan, mutta sehän ei bipoa kiinnosta. Kusipäistä luonetta ei ehkä kannata laittaa sairaudenpiikkii,n joskin kaikki eronneet säälivät lopuksi aidosti bipo puolisoaan vaikka sitäkään et ymmärrä koska bipon maailmassa ei muita ole kuin bipo itse, joten hukkaan tämäkin kirjoitus menee.

Ex-puolisoni sairastui tähän kamalaan tautiin neljän vuoden yhdessä olon jälkeen. Pari vuotta sen jälkeen tuli lopullinen ero. Koettu on kaikki mahdollinen mitä täälläkin ovat muut bipon kumppanit kertoneet.
Itse olen tältä sivustolta hakenut vertaistukea ja ymmärrystä tätä sairautta kohtaan koska oli todella vaikea käsittää mistä tässä oikein on kysymys.
Suhteessa tein mielestäni kaiken mahdollisen mitä tehtävissä oli mutta silti sairaus vei voiton ja ero tuli. Minulle ei jäänyt epäselväksi että olisinko voinut tehdä vielä jotain enemmän. En todellakaan olisi.
Varmasti on sellaisiakin ihmisiä jotka ovat tajunneet ajoissa että tästä ei tule mitään ja näin säästyneet pahemmita vaurioilta.
Mutta paljon on meitä jotka ovat katsoneet loppuun asti ja särkyneet.
Ei voi olla kovin itsekästä jos purkaa mieltään kirjoittaen tänne tarinansa biposuhteesta ja siten auttaa muita saman kokeneita.

Hei

Olen itse päättänyt pysyä hengissä, kun on nuo yhden käden sormilla laskettavat mukulat, joille haluan parempaa. Eroisänä, vuorovanhempana, tämän taudin leimaamana, exän vaivaamana (terve ihminen), töissä sinnittelevänä. Mullakin oli ero. Parisuhdeterapeutin mukaan oli mulle hyvästä. En(mme) olisi voinut tehdä enempää liittoa pelastaakseni, terapeutin mielestä.

Yksi millä mu osuvasti lyötiin erotilanteessa oli se, että kuulemma 1:10 ovat parisuhteessa mielenterveyden häiriöistä kärsivät miehet vs. naiset. Sillä siis on väliä mitä on jalkovälissä. No, erotessa päästellään yhtä sun toista mukavaa ja joskus lapsetkin saa kuunnella vierestä. Ero laukaisi sairaalaan vieneen masennuksen, johon liitty vahvoja itsetuhoajatuksia, vaikka miten yritin psyykata itteäni eron kestämään. Nämä varmasti purkautuvat monella itsemurhauhkauksina kovan ahdistuksen keskellä.

Itselläni on vaihtuva-asteinen masennus miltei jatkuvaa ja manioita ei oo. Rahaa tilillä ja verot maksettu. Hampaat irvessä väännän vuorovanhemman kotityöt, työt, leikit ja harrasteet silloin kun masennus syö miestä. Vaikka välillä tuntuu etten jaksa tätäleimaa otsassa (ex huolehti tiedotuksesta), mutta aion pinnistellä. Onneksi on muutama ystävä ja terveyttä muuten.

Mutta, hyvää parisuhteen hoitoa on omasta pääkopasta huolehtiminen. Kaikille hyvä ohje.

Silti toivon ettei tästä palstasta tule puolisoina ja ihmisinä huonojen bipojen haukkuma-palstaa.