ilman heitä olisi tämä lieksankin keskustelupalsta aika hiljainen....
Kiitos Mamujen...
Suomen mestari!
7181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuitenkin asillisesti ottaen tänään keskustelin eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman kanssa tilanteesta, Ensinnäkin kiitin,että hän on saapunut Lieksaan mutta hän oli tutustunut puheensa mukaan teollisuuteen.
Otin esille keskustelussa hänen kassa, että meille on saapunut maahanmuuttajia niin hän ihmetteli miten olette niin paljon ottaneet? sanoin, että ne ihmiset ovat tulleet tänne koska täällä on jopa asuntoja ja hyvä koulutus mutta tuon neljän vuoden jälkeen tulisi myöskin yhteiskuta vastuu muistaa,ettei Lieksa ole ainut maksumies..MIelestäni Heinäluoma ymmärsi asian tarkoituksen hyvinkin ja sanoi painavan asian mieleen että valtio siinä suhteessa tulee avuksi tämän sanon nyt julkisesti..Toinen huoli oli kertoa lomautuksista ja sen asian hän oli kuullut kaupungintalolta.
Eli mielestäni voimme lähestyä asioissa aina silloin kun se on mahdollista eri tahojen edustajiin ja siinä suhteessa en aristele mutta pyrin olemaan asiallinen
Kiitin ajasta ja mahdollisuudesta MK
Ja höpö höpö. Etelä Pohjanmaa ja Lieksa ovat kirjotusten ykkösalueet. Kuka sitten tätä palstaa päivätöinään ylläpitää, niin se on hänen häpeäsä. Joutavalla jotakin.
Justiin joo, eikö muka ollut asiaa ja tuoda ihan oikea asia julki. pitääkö keles täällä aina jokin muualta tullut Teidän asioita ajaa ja olla siitä vaiti tai jokaiselle supattaa korvaan vai siitäkö huolehtii sitten sentraalisanna tai puoluetoimitsija
Tällä palstallahan ne Lieksankin asiat korjautuu jonku mielestä. Päivät tänne kirjottelemaan ja maailma pelastuu. Pikkukivat joo os.
Aikanaan iskä sanoi, ett jos on asiaa, hoida asiat kasvokkain. Elä kirjottele paskaa tai seläntakana sönkkää. Silleen saat vetää hamehen päälle
Kuten totesin niin nyt olen keskustellut tuon eduskunnan puhemiehen kanssa ja siten tuonut asian myöskin tietoisuuteen,ettei jokaisen tarvitse samaa asiaa kysyä.
Kyllähän isäsi on hyvän neuvon antanut ainakin tuosta asiasta,että elä seläntakana sönkkää mutta miten sinä nyt stten toimit onko sinulla se hame päällä? MK
Voisitte käydä joskus muillakin Suomen palstoilla se avartaa esim, Vaasa
nurkka kuntaisuuttanne ehkä sieltä tulisi virikkeitä
Tulihan sitä ainakin käytyä siellä Vaasassa ja hieman ylenpänä ja nyt sitten taas toisella rajalla ja sitten etelään.
Mutta olen voinut myöskin käydä eri maissa ja en viitsi löhötä ainoastaan baaritiskillä ja uima-altaan luona vaan perehtyä hieman kansan elinolosuhteisiin laskujeni mukaan 17 valtiossa joten" Suomi on hyvä maa sitä kannatta puollustaa" laulavat veteraanit edesmennyttä kenraalia lainatakseni.MK