Poltergeist-ilmiö pelottaa, kameratallenteet

Ghostbusterssi

Vaimo otti ja lähti ja sen jälkeen itse muutin mummonmökkiin. "Mene ja ryyppää yksinäsi" olivat vaimon viimeisimmät sanat minulle.

Jo varhain avioliittomme aikana olin joutunut kohtaamaan sunnuntai-aamuisin räyhähenkien aikaansaannokset.

Nyt viime elokuussa heräsin mummonmökissäni hyttysiin ja ristivetoon. Ulko-ovi oli sepposen selällään kuten myös keittiön ikkuna. Kolme tuolia oli kaatunut ja keittiön kaapista oli pudonnut paljon astioita lattialle.

Menin ulos.
Tessu-koirani, tiibetinspanieli, pälyili arkana koirankopissaan. Ulkogrilli oli kaadettu ja sinappituubi ja pätkä HK:n sinistä lojuivat avuttomina grillin vieressä.

Koska inhoan kutsumattomia vieraita olin laittanut rautaporttiini sähköpaimenen paimentamaan noita kutsumattomia vieraita. Ihme kyllä portin tällä puolella lojui nyt yksinäinen kenkä ja hiekassa olevasta enkelikuviosta saatoin päätellä että joku oli siinä kieriskellyt sähköshokissa tuskissaan koska portin vierestä löytyi myös ilmeisimminkin tuon kieriskelijän suusta tullutta vaahtoa.

Ulkosaunassa oli oksennusta ja puut oli laitettu saunanpataan. Siellä ne kelluivat vedenpinnalla. Onneksi siis ei ollut tulipalon vaaraa.

Mutta kaikenkaikkiaan minua pelottaa.
Poltergeis-ilmiö on jo 15-vuotiaasta asti vainonnut minua.
Nyt olen ajatellut hommata videokamerat sekä ulos että sisään. Lopulta lyön rahoiksi noilla yliluonnollisilla tallenteilla - seuratkaa jatkossa juutuubia.

1

101

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karmeaa!

      Aivan uskomattomalta nuo kokemasi asiat kuullostavat. Joltai maksukanavalta näin vastaavaa ulkomailta. "Se" särki jopa autonkin.
      Kun nykyään esitetään varmana, että kyseessä poltergeistisissa ilmiöissä on jonkun useimmin nuoren ihmisen psyykestä lähtevä häiriköinti.

      Aivan varma asia on se, että alkoholin käyttöä sinun kannattaa välttää. Se kun herkistää vielä näille ilmiöille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      373
      866
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      842
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      78
      642
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      625
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      152
      594
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    10. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      57
      556
    Aihe