Säikähdin kun ovikello soi tossa yks päivä. Katoin ovisilmästä ja siellä oli 2 tuntematonta henkilöä. Avasin oven ja he halusivat tulla juttelemaan. Sanoivat olevansa rikospoliisista. He sanoivat: normaalisti, kun tulee rikosilmoitus nettipiratismista, niin me tulemme ja viemme koneen tutkittavaksi, mutta ei nyt. Poliisit istuivat sohvalla. Yritin tarjota heille pullaa ja kahvia, mutta toinen oli allerginen jollekin aineelle ja toinen ei laihdutuskuurin takia halunnut syödä pullaa. He sanoivat, että TTVK, Teosto ja MPAA toivoivat meidän keskustelevan siitä mikä se tekijänoikeus on. He eivät ole vaatineet mitään korvauksia sillä ehdolla, että nettilatailu ja jakaminen loppuu tähän. Poliisit sanoivatkin minulle sen miten luulinkin asian olleen: Me ei tutkita omatoimisesti muuta kuin järjestäytynyttä nettirikollisuutta (organisaatioita, julkaisujoukkoja, vartaisverkon ylläpitäjiä ja suurta taloudellista hyötyä tavoittelevia) ja pienessä määrin suurempia nettijakotapauksia. Lähes kaikkiin tutkintatapauksiin on johtanut kuitenkin asianomistajan tutkintapyyntö. Yleensä vaaditaan korvauksia, mutta joskus pienemmissä tapauksissa tehdään myös näin niinkuin minulle. Lupasin lopettaa semmoiset puuhat netissä kokonaan. Lupasin myös lopettaa pornon lataamisen, koska se voi rikkoa niissä kuvattujen henkilöiden yksityisyyttä. Poliisit kiittivät ja kumarsivat. Hyvä että näin...
Vastaukset 6
- poliisi_on_pop
Ja sitten sinä heräsit, kävit kusella, laskit kissan ulos ja menit takaisin
nukkumaan:)))
Harvinaisen sujuvasti kirjoitettua roskaa suomi24:lla. - Haha!
Oletpa aika hyvä trolli tai harvinaisen TYPERÄ, jos menet avaamaan oven tuntemattomille. Kannattaisi katsoa kaikki paikat läpi, mikäli jotain on viety.
- kutiava siitin
Todellisuudessa ne oli poliisiksi naamioituneita jehovia. Vartiotorneja voi löytyä odottamattomista paikoista, pidä varasi.
- henrik ijäs
emuzone.com
- henrik ijäs
emuworld.com.
- henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
emuworld.com.
auntbecky.com
pyllypukusia ihmisiö mutta isoja vaipoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231004- 71912
- 103906
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha570845- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 66635
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627