Lipponen

he fixes jackpot
3171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lipponen makes from the impossible possible

Äänestä
  • Lipponen on kiinnostunut vain omasta vallastaan. Lipposella ei ole pätevyyttä mihinkään muuhun kuin pikkumaiseen valtapeliin. Köriläs lähinnä murahtelee, ei osaa keskustella, teilaa epäreilusti vastustajiaan, ja heitä joita kuvittelee vastustajikseen. Hän ei osaa keskustella sivistyneesti, vaan kaikki hänelle on vain luolamiehen tasoista valtapeliä. Hän käyttää härsikisti vallan asemaa, määrittelee esim. eduskunnan puhemiehen roolin sopimaan hänelle (eikä päin vastoin), ostelee omia käsittämättömiä edustusautoja jne. Pikkumainen ja ärtyisä, koska hän katsoo että hänellä on jokin korkeampi oikeutus valtaan. Pahoja narsistisia piirteitä.

    Nyt suomalaiset on menneet tähän peliin lähes psykoottisesti mukaan, ja ajavat mörrimöykkyä EU:n komission puheenjohtajaksi. HALOO! Ketään kotona? Lipposella ei ole missään substantiaalista kannatusta eikä arvostusta - ihan aiheesta. Euroopan johtajat ovat lähinnä kohteliaita pinen maan aurinkokuninkaalle, mutta nauravat ajatukselle että tuommonen tuppisuu ärhenteiljä päästettäisiin mihinkään vastuulliseen tehtävään. Esim. Chris Patten on kyvyiltään aivan toisessa liigassa, ja suomalaiset tekevät itsestään aasin tässä mielentilahäiriössä ajaessaan lähinnä komission pyörälähetiksi sopivaa mörrimöykkyä puheenjohtajaksi.

    Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää!

    Äänestä

  • satunnainen seuraaja kirjoitti:

    Lipponen on kiinnostunut vain omasta vallastaan. Lipposella ei ole pätevyyttä mihinkään muuhun kuin pikkumaiseen valtapeliin. Köriläs lähinnä murahtelee, ei osaa keskustella, teilaa epäreilusti vastustajiaan, ja heitä joita kuvittelee vastustajikseen. Hän ei osaa keskustella sivistyneesti, vaan kaikki hänelle on vain luolamiehen tasoista valtapeliä. Hän käyttää härsikisti vallan asemaa, määrittelee esim. eduskunnan puhemiehen roolin sopimaan hänelle (eikä päin vastoin), ostelee omia käsittämättömiä edustusautoja jne. Pikkumainen ja ärtyisä, koska hän katsoo että hänellä on jokin korkeampi oikeutus valtaan. Pahoja narsistisia piirteitä.

    Nyt suomalaiset on menneet tähän peliin lähes psykoottisesti mukaan, ja ajavat mörrimöykkyä EU:n komission puheenjohtajaksi. HALOO! Ketään kotona? Lipposella ei ole missään substantiaalista kannatusta eikä arvostusta - ihan aiheesta. Euroopan johtajat ovat lähinnä kohteliaita pinen maan aurinkokuninkaalle, mutta nauravat ajatukselle että tuommonen tuppisuu ärhenteiljä päästettäisiin mihinkään vastuulliseen tehtävään. Esim. Chris Patten on kyvyiltään aivan toisessa liigassa, ja suomalaiset tekevät itsestään aasin tässä mielentilahäiriössä ajaessaan lähinnä komission pyörälähetiksi sopivaa mörrimöykkyä puheenjohtajaksi.

    Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää!

    tarvittaessa vetää montaa eri linjaa, murahtelu johtuu lähinnä virkamies yskästä joka tossa vaiheessa koulutusta on ihan ymmärrettävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wins kirjoitti:

he fixes jackpot

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu