Rukoilen kielillä lestadiolaisten puolesta!

En kuulu lestadiolaisiin, mutta parikymmentä vuotta sitten minussa alkoi toimia rukouksen armolahja. Paavali kirjoittaa, että meidän tulee rukoilla hengessä (hengellä) ja ymmärryksellä.

Eli armolahja toimii siten, että kun rukoilen vierailla kiellä,saan rukoukseeni rukousaiheita,ihmisten nimiä (tuntemiani. tuntemattomia) kaupungien nimiä, valtioiden, kansakuntien nimiä. Nuo nimet vaan ilmaantuvat rukoukseeni ja toistuvat siinä, kuka tai mikä lyhyemmän tai pidemmän ajan. Tunnen rukoustaakkaa noista asioista ja koen hengessä myöskin, että jotain tapahtuu rukousteni vaikutuksesta.

Useita vuosia rukoillessani hengessä(kielillä) rukoilin usean valtion puolesta ja välillä ihmettelin, miksi rukoukseeni ei tule oman maani nimeä. Noin viisi vuotta sitten sain rukouskohteeksi sanan Filandia, ei siis Finland, Finlandia tms., mikä on portugalin kielellä oman maani nimi. eli rukoilen nyt jatkuvasti näin hengessä Suomen puolesta. Tuota rukousaihetta ei ole otettu pois tähän päivään mennessä.

Noin viisi-kuusi vuotta on myös ollut rukoustaakkana aihe "Lestadian" ja ymmärrän, että rukoilen lestadiolaisten asioiden tai asian puolesta tai koko liikkeen puolesta. Uskon, että jotain uutta on murtautumassa ja puhkeamassa kukkaan lestadiolaisuuden tai lestadiolaisten piirissä!

Jotain hyvää on joka tapauksessa tulossa!
21209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Rukoilkaamme siis kielillä:

IisndjnajksndihölknaädfgbäknxckivjasdfövgöSJKNGJMNDSVNsdjnjnSDJASDJVJFDSNVJjkdnfbjnsdfgbdfnböksndfbkndfbnkjmdnblknsdfbjndfnjfnkjdnvjndfbvjknxckjvnkjnbkjfdnbsjfnbdfvbdvfbndfbiekfwasdnbsjdvnbjieöskdnbkvcjnbcjknbeofijbfdbnlskjdnfbjnsdbjnaojdnföobjkndfnöbjknadfjnbndcmnbvjksndfbnfdkjnbknlkxcnvbmjknadfnbafdkjnbölkdnfbjknadöfbn!
Aamen!

Äänestä
  • Siellä yksi vl-APINA ivaa Raamatun totuuksia.

    Äänestä

  • Ei uutta kirjoitti:

    Siellä yksi vl-APINA ivaa Raamatun totuuksia.

    Olikohan kysymys vanhoillislestadiolaisista? Siellä ei kukaan ole puhunut tuntematonta kieltä, ilman tulkkia. En ole kuullut ainakaan...

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    Olikohan kysymys vanhoillislestadiolaisista? Siellä ei kukaan ole puhunut tuntematonta kieltä, ilman tulkkia. En ole kuullut ainakaan...

    Vl-valhelahkossa Pyhän Hengen armolahjat eivät toimi. Siellä vain ivataan PH:n armolahjoja.

    Niin tekee myös weha.

    Äänestä

Rukoile vaikka keisarin puolesta...miksi sitä mainostat? pulputusta meinaan!

Äänestä
  • Pyhän Hengen armolahjojen rienaaja weha avasi sanaisan arkkunsa.

    Äänestä

  • Weljeni Weha, sen tietää vain sen armolahajan saanut, Voideltu, joka sen selittää.

    Mark. 16:17
    Ja niitä, jotka uskovat, SEURAAVAT NÄMÄ TUNNUSMERKIT: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla KIELILLÄ.
    Eli tässä se kertomasi HEDELMÄ.
    - he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta.
    - Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä.
    Mutta sitten Teille, voitelemattomille; Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? EIVÄT KAIKKI PUHU KILELILLÄ tai TULKITSE PUHETTA.
    Valitan.
    Kes.

    Äänestä

  • Missä olet kuullut, selititkö, kuten Raamattu sanoo?

    Älä pilkkaa Pyhää Henkeä.

    Kes.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Missä olet kuullut, selititkö, kuten Raamattu sanoo?

    Älä pilkkaa Pyhää Henkeä.

    Kes.

    Vahvistan sanomani. Täällä on kerskaavia, haukkuvia iljettäviä henkiä, joilla ei ole mitään tekemistä Pyhän Hengen kanssa.

    Teidän opit on vääriä.

    Äänestä

  • Thaimaan portto kirjoitti:

    Pyhän Hengen armolahjojen rienaaja weha avasi sanaisan arkkunsa.

    Mielenkiintoista, että Thaimaan portto kommentoi wehalle.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Weljeni Weha, sen tietää vain sen armolahajan saanut, Voideltu, joka sen selittää.

    Mark. 16:17
    Ja niitä, jotka uskovat, SEURAAVAT NÄMÄ TUNNUSMERKIT: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla KIELILLÄ.
    Eli tässä se kertomasi HEDELMÄ.
    - he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta.
    - Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä.
    Mutta sitten Teille, voitelemattomille; Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? EIVÄT KAIKKI PUHU KILELILLÄ tai TULKITSE PUHETTA.
    Valitan.
    Kes.

    Kielilläpuhuminen kuului lähinnä apostoliseen murros aikaan, jolloin evankeliumi levisi muillekkin kansoille ja sitä tarvittiin.

    Enään sitä ei ole esiintynyt, kun Raamatun sana on jo merkein vahvistettu ja apostoleita ei enään ole ja Raamattu on loppuun kirjoitettu, erikieliä ei tuossa merkityksessä tarvita.

    Mark.16:20. "Mutta he(apostolit) lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta".

    Hebr.2:3. "kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, 4. kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?"

    Äänestä

  • Ei kielilläpuhumiseni ole mitään pulputus, vaan selkeää kaunista hyvin lausuttua kieltä, välillä sitä ymmärtävät ulkomaalaiset ja kertovat mitä rukoilen.

    Kielilläphumisen armolahja toimi lestadiolaisuuden alkuaikoina eri henkilöillä, mutta myöhemmin valitettavasti sitä ei suvaittu enää lestadiolaisuuden piirissä, vaan se "siivottiin" pois.

    Esim. Kittilän kirkossa ovat lestadiolaiset rukoilleet kielillä.

    Äänestä

  • Hmmm. kirjoitti:

    Mielenkiintoista, että Thaimaan portto kommentoi wehalle.

    wehalla on vaimona Thaimaan portto.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    Kielilläpuhuminen kuului lähinnä apostoliseen murros aikaan, jolloin evankeliumi levisi muillekkin kansoille ja sitä tarvittiin.

    Enään sitä ei ole esiintynyt, kun Raamatun sana on jo merkein vahvistettu ja apostoleita ei enään ole ja Raamattu on loppuun kirjoitettu, erikieliä ei tuossa merkityksessä tarvita.

    Mark.16:20. "Mutta he(apostolit) lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta".

    Hebr.2:3. "kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, 4. kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?"

    Täyttä wehan pas.kaa!

    Äänestä

Minä kerskaan Kristuksessa ja kiitän Pyhää Henkeä kielillä puhumisen armolahjasta, Hallelujaa

Kes.

Äänestä
  • Saathan kerskata jos halluat ja niinkuin tykkäät, mutta huomaa, että silloin olet ylpeä, typerä henki...kielillä puhutaan pakanuskoissa ja kenties juutalaisuudessakin, joka ei ole kristinuskoa. Ateismi lienee Israelissa on nykyisin nuorten suosima asia eikä vanhemmat pysty enää vaikuttamaan edes nuorison mielipiteisiin. Nyky Israelilaiset nykyisin taitaa uskoa vain aseisiin.
    Meni hieman aiheesta pois, mutta menkööt...

    Äänestä

Toivottavasti ei mitään hyvää ole tulossa lestadiolaisille. Hullu, joka tällaisia kirjoittelee. Kukkaan puhkeamista vai ei muutakuin pikkutyttöjen puhkomista tapahtuu koko ajan.
Hävetkää saatanat paskat ja menkää häpeäpaalulle koko sakki! Anteeksi annetaan toinen toisilleen ja jumalan tervettä toivotellaan..hullut!

Äänestä

Et voi weha uskovaisena miehenä kirjoittaa tällaista:

"Saathan kerskata jos halluat ja niinkuin tykkäät, mutta huomaa, että silloin olet ylpeä, typerä henki."

Varsinkin kun toinen sanoo, että hänen kerskauksensa on niinkuin Paavalilla Kristus. Jos on aito oikea vl, niin hänenkin kerskauksensa tulee olla Kristus eikä mikään muu. Meidän on muistettava, että me pelastumme vain Kristuksen nimen kautta. Ei ole muuta nimeä, jossa meidän tulee pelastuman kuin Jeesus Kristus.

Äänestä
  • Nim. 41 31, saahan sitä sanoa mitä vaan ja tynnustaa mitä vaan, mutta kun jo oppi on sen vastainen, mitä väliä, mitä sanoo? Puhuin siis opista.

    Kaikenmaailman kielilläpuhumista ja muuta omavanhurskasta potaskaa opettava aloittaja ja kesitas yms. Ne rukoukset tiedetään ja ei ne mitään vaikuta tuossa hengessä. Ei varmasti vaikuta- Raamattuhan sanoo itse, että ei jokainen, joka sanoo Herra, herra pääse taivaaseen...

    No ihan omin korvin kuulin, kuinka Markku Koivisto rukoili Nokialla, että Jumala kääntäisi Vanhoillislestadiolaisia Jumalalle. Taisi rukouksella saaneenkin epäuskoisia lestadiolaisia omalle, samalle tielleen...No tämä oli tällainen asiallinen kärjistys...

    Joku kohta Raamatusta: Matt.24:24. "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. 25. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut".

    2:Tim.4:3. "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia 4. ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin".

    Äänestä

Minä en ole koskaan ymmärtänyt kielillä puhumista, ellei siihen lueta näitä opiskeltuja kieliä. Ei minulla ole myöskään mitään armolahjaa kielillä puhumiselle, eikä varmasti kaikkia armolahjoja kaikilla olekaan.

Jos minulle tulee joku puhumaan kielillä, niin olen täysin pihalla kuin lumiukko ja sanon, etten ymmärrä rahtuakaan puheesta :)

Ai niin, en ole VL.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ukki66v kirjoitti:

En kuulu lestadiolaisiin, mutta parikymmentä vuotta sitten minussa alkoi toimia rukouksen armolahja. Paavali kirjoittaa, että meidän tulee rukoilla hengessä (hengellä) ja ymmärryksellä.

Eli armolahja toimii siten, että kun rukoilen vierailla kiellä,saan rukoukseeni rukousaiheita,ihmisten nimiä (tuntemiani. tuntemattomia) kaupungien nimiä, valtioiden, kansakuntien nimiä. Nuo nimet vaan ilmaantuvat rukoukseeni ja toistuvat siinä, kuka tai mikä lyhyemmän tai pidemmän ajan. Tunnen rukoustaakkaa noista asioista ja koen hengessä myöskin, että jotain tapahtuu rukousteni vaikutuksesta.

Useita vuosia rukoillessani hengessä(kielillä) rukoilin usean valtion puolesta ja välillä ihmettelin, miksi rukoukseeni ei tule oman maani nimeä. Noin viisi vuotta sitten sain rukouskohteeksi sanan Filandia, ei siis Finland, Finlandia tms., mikä on portugalin kielellä oman maani nimi. eli rukoilen nyt jatkuvasti näin hengessä Suomen puolesta. Tuota rukousaihetta ei ole otettu pois tähän päivään mennessä.

Noin viisi-kuusi vuotta on myös ollut rukoustaakkana aihe "Lestadian" ja ymmärrän, että rukoilen lestadiolaisten asioiden tai asian puolesta tai koko liikkeen puolesta. Uskon, että jotain uutta on murtautumassa ja puhkeamassa kukkaan lestadiolaisuuden tai lestadiolaisten piirissä!

Jotain hyvää on joka tapauksessa tulossa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu