Fretti kotiutuu...

Tyttärelle ostettiin tuossa toukokuussa urosfretin poikanen Turuust. Kiitokset vaan Riinalle pennusta! Hyvin on Toto(ro) kotiutunut, koirien kanssa myttyää ja tykkää siitä kovasti. Vanhempi koirista (7 v, lähes 30 kg) alkaa vähän katua leikkiin ryhtymistä, pikkuinen kun yrittää raahata sen aina takajalasta jonnekin kätköihinsä. Nuorempi taas (alle 1 v, 15 kg) tykkää leikistä ja välillä istuukin häkin vieressä pyytäen lupaa leikkiin.

Kaikki perheestä ovat saaneet hyvän tuntuman Totoon. Puremista nyt on vähän, mutta sekin on pääasiassa leikkiin liittyvää näykkimistä ja purija on ainakin tähän asti ollut tuo Toto, emme me muut!

Ainoa miinuspointti on ettei Toto pysy hetkeäkään paikallaan ainakaan silloin kun pitäisi valokuva ottaa.

On se vaan kiva eläin, mutta ilman perusteellisia alkuselvittelyitä ja kokeneiden kasvattajien neuvoja en kyllä olisi hankkinut frettiä. Sen verran vaativa eläin on kuitenkin kyseessä.
2230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kivaa, että fretti on kotiutunut hyvin ja tulee toimeen koirien kanssa. =) Itse olen hankkimassa tuossa syksymmällä koiraa frettilauman jatkoksi. Vähän jännittää, kuinka yhteiselo sujuu. Tumppi ja Pöpö tulevat tiettyjen koirien kanssa toimeen, leikkivätkin. Nuoresta neidistä en tiedä.

Meillä kuule on monet valokuvat, joissa näkyy fretin häntä tai jalka. Eivät ole kovinkaan paikallaanpysyvää sorttia! =D

Tuon puremisen suhteen täytyy vaan olla tiukkana. Meillä maistellaan lähinnä vieraita, ihan pikkuisen vaan pitää maistaa.. Mutta tuohon neitiin en vieläkään täysin luota, vaikka parempaan suuntaan ollaan menossa.

Äänestä

Kiva kuulla,että menee pojalla hyvin. Itselläni vuoden ikäinen tyttöfretti,joka oli pienenä ihan HURJA,vain puri ja vipelsi hysteerisenä!!!Kouluttamalla kärsivällisesti tytöstä on tullut hirmu tottelevainen ja järkevä:tuntee nimensä,istuu,odottaa,menee nukkumaan käskystä,ymmärtää sanat ei,hyvä,syliin.Fretit ovat niin fiksuja(jotkut)että totteleminen on KIVA LEIKKI.Sylissä ollaan opeteltu olemaan aluksi sekuntti,nyt jo nukutaan siinä.Makupalalla saa ihmeitä aikaan...Sylissä oppi herkuilla sanan ODOTA,nyt rauhoittuu ja pysähtyy aina,kun sanon ODOTA,kannattaa käyttää paljon aikaa pikkupötkön kanssa,se palkitsee kumpaakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zoolander kirjoitti:

Tyttärelle ostettiin tuossa toukokuussa urosfretin poikanen Turuust. Kiitokset vaan Riinalle pennusta! Hyvin on Toto(ro) kotiutunut, koirien kanssa myttyää ja tykkää siitä kovasti. Vanhempi koirista (7 v, lähes 30 kg) alkaa vähän katua leikkiin ryhtymistä, pikkuinen kun yrittää raahata sen aina takajalasta jonnekin kätköihinsä. Nuorempi taas (alle 1 v, 15 kg) tykkää leikistä ja välillä istuukin häkin vieressä pyytäen lupaa leikkiin.

Kaikki perheestä ovat saaneet hyvän tuntuman Totoon. Puremista nyt on vähän, mutta sekin on pääasiassa leikkiin liittyvää näykkimistä ja purija on ainakin tähän asti ollut tuo Toto, emme me muut!

Ainoa miinuspointti on ettei Toto pysy hetkeäkään paikallaan ainakaan silloin kun pitäisi valokuva ottaa.

On se vaan kiva eläin, mutta ilman perusteellisia alkuselvittelyitä ja kokeneiden kasvattajien neuvoja en kyllä olisi hankkinut frettiä. Sen verran vaativa eläin on kuitenkin kyseessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu