Mitähän Piho tästä sanoo?

213er

19

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kottikärry

      Sairaita ajatuksia. Maailmassa on liian monta inflaatiovaltiota. Se tekisi maailmanvaluutasta varsinaisen inflaatiovaluutan, jota varten pitäisi olla kottikärryt jokaisella.

      Kullan arvo taas heittelee holtittomasti. Kultakanta on kuolleena syntynyt ajatus.

      Kummallista että tohtorismies voi olla noin tyhmä.

      • 234rt

        Mutta eihän Suomen Suur-Yliprofeetan suosikki maamme seuraavaksi presidentiksi voi olla tyhmä?

      • luepas uudelleen

        Emme tiedä haastattelun/keskustelun taustaa, jolloin tulkintamme tekstistä voi hämärtyä. Näinhän taitaa käydä lukijoille useammankin HS:n jutun kanssa. Kannattaa lukea juttu uudelleen ajatuksen kanssa.

        Tiedämme jutusta Väyrysen mielestä seuraavaa:

        "Hänen mielestään oikea ratkaisu olisi se, että Suomella olisi oma markka, joka toimisi yhteisessä valuuttajärjestelmässä muiden pohjoismaiden kanssa. Näin kaikilla Pohjoismailla olisi omat valuuttansa niin kuin muilla Suomea lukuun ottamatta on nytkin."

        Väyrynen ei siis sano että hän haluaisi maailmaan yhteisvaluutan, johon Suomikin liittyisi. Sanomalla: "...Finanssijärjestelmä tarvitsee sellaisen..." hän saattaa tarkoittaa sitä että finanssijärjestelmä toimiakseen sellaisena kuin globaaleilla markkinoilla toimivat finanssi-ihmiset haluavat sen toimivan "tarvitsee" (esim. teknisesti, aatteellisesti tms.) ns. maailmanvaluutan.

        Siis itseasiassa tällaisesta tulkinnasta voi vetää johtopäätöksen että Väyrynen visioi maailman finanssialan päämärän yhteisvaluutasta Suomen kansan kuultavaksi.

        Tohtori taisikin nuorten "kokoontumisessa" todeta näin vapaamuotoisesti ilmaistuna: "kaikki eivät aina pysy hänen ajatusten kyydissä mukana." Kertoo enemmänkin itseluottamuksesta kuin tyhmyydestä.

      • Dante`s
        luepas uudelleen kirjoitti:

        Juu, kyllä Väyrypaavo olisi jämäkkä mies presidentiksi ja esiintymisensä perusteella suorastaan ylivoimainen muihin ehdokkaisiin verrattuna.

    • totta se on
    • Onko.,

      Maailmanvaluutalle muka jotain vaihtoehtoja? Ei ole.

    • Kyseessä ei ole Paavon oma ajatus, vaan jo vuodelta1953 oleva Rooman Klubin päätös maailmanvaluutan käyttöönotosta siinä vaiheessa, kun maailma ajautuu tarpeeksi syvään valuuttakriisiin.

      Rooman Klubin perusteluna sille oli se, että sillä voitaisiin ennalta ehkäistä valuuttojen arvon romahduksesta mahdollisesti aiheutuvat sodat, joissa nykytietämyksen mukaan olisi vain häviäjiä, mikäli ydinaseet otettaisiin käyttöön.

      Vaikka en ole salaliittoteorioiden kannattaja, niin eräitä piirejä kyllä houkuttelee aikaansaada tuollainen riittävän syvä maailmanlaajuinen talouskriisi ja on jo näköpiirissä monia merkkejä siitä, että maailma on menossa sitä kohti!

      Ja tietenkin silloin tulee kohta 'talousnerojen (lue: Mammonanpalvojien) uusvanhana ideana' esille myös sirukortti ihmisten yleiseen käyttöön, jolloin ihmiskunta onkin jo siirtynyt ylöstempauksen jälkeiseen aikaan, jolloin meikäpoika on jo juhlimassa paljon paremmassa paikassa... HalleluYah!

      • Olen sitä mieltä, että Paavo Väyrynen on edelleen paras ehdokas presidentiksi.

        En ole kaikista asioista samaa mieltä Väyrysen kanssa, mutta kenenpä kanssa sitä ihminen olisi kaikesta samaa mieltä.

        Paavo Väyrynen kannattaa omaa valuuttaa, markkaa, kuten minäkin.

        Dollari on heikentymässä, joten maailma saanee jossain vaiheessa yhteisen valuutan. Voi olla, että kaikki maat eivät ole siinä mukana, mutta useimmat ovat.

        Minun ja Väyrysen ajattelun ero on siinä, että Väyrynen toteaa tällaisen maailmanvaluutan tarpeen, kun minä taas tuon selvästi esiin sellaisen yhteisvaluutan vaarallisuuden ja haluaisin Suomen olevan sellaisesta täysin erossa.

        Tosin haastattelusta ei täysin selviä mitä Väyrynen oikein ajattelee, koska hän puhuu myös markan puolesta.

      • hörhö oot joka

        tapauksessa, kun kerrot salaliittoteorioita. Miksi kieltää oma itsensä?

      • JoukoPiho kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että Paavo Väyrynen on edelleen paras ehdokas presidentiksi.

        Minun mielestä Sari Essayah on kaikista nykyisistä pressa-ehdokkaista selvästi paras monestakin eri syystä, mutta on valitettavaa se, että häntä pidetään liian marginaalisen ryhmän puolestapuhujana.

      • hörhö oot joka kirjoitti:

        tapauksessa, kun kerrot salaliittoteorioita. Miksi kieltää oma itsensä?

        Sä et nyt oikein kässännyt mun pointtiani... :o)

        Mä en viitannut yleisesti 'salaliitoilla' tarkoitettaviin kohteisiin, kuten vapaamuurarit jne, vaan mä nään kaiken globaalin pahuuden aikaansaajaksi erään langenneen enkeliruhtinaan, peräti kerubin nimeltä Lucifer.

        Hänellä on oma suunnitelmansa, josta voimme lukea Raamatusta, joten otappa Raamattu käsiisi ja lue se ääneen kannesta kanteen, niin että paukkuu ja että sen sanoma uppoaa sydämesi sisimpään!

        Ps. Sitäpaitsi Yeshua kehottaa meitä kieltämään oma itsemme... ;o)

      • q45ety
        JoukoPiho kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että Paavo Väyrynen on edelleen paras ehdokas presidentiksi.

        En ole kaikista asioista samaa mieltä Väyrysen kanssa, mutta kenenpä kanssa sitä ihminen olisi kaikesta samaa mieltä.

        Paavo Väyrynen kannattaa omaa valuuttaa, markkaa, kuten minäkin.

        Dollari on heikentymässä, joten maailma saanee jossain vaiheessa yhteisen valuutan. Voi olla, että kaikki maat eivät ole siinä mukana, mutta useimmat ovat.

        Minun ja Väyrysen ajattelun ero on siinä, että Väyrynen toteaa tällaisen maailmanvaluutan tarpeen, kun minä taas tuon selvästi esiin sellaisen yhteisvaluutan vaarallisuuden ja haluaisin Suomen olevan sellaisesta täysin erossa.

        Tosin haastattelusta ei täysin selviä mitä Väyrynen oikein ajattelee, koska hän puhuu myös markan puolesta.

        Kristittyjen ehdokkaassa, Sari Essayahissa taitaa olla pari pahaa vikaa Joukon kannalta. On nainen joka ei pysykään synnytyskoneena kotona nyrkin ja raamatun välissä (erittäin paha vika kristityn miehen kannalta) ja on jäsen puolueessa, josta Jouko on saanut kenkää.

      • q45ety kirjoitti:

        Nimimerkki q45ety antaa minusta täysin väärän todistuksen vihjaamalla, että minun mielestäni naisen pitäisi olla synnytyskoneena kotona nyrkin ja raamatun välissä.

        Minä EN ole tuota mieltä. Q45ety saisi miettiä, miten kahdeksas käsky kuuluu.

        Sari Essayah on ihmisenä ja poliitikkona OK. KD:n politiikka ei ole kaikilta osin sellaista, jota kannattaisin, varsinkaan nyt kun KD meni hallituksessa syömään ennen vaaleja antamiaan lupauksia.

        Tämän poliittisen erimielisyyden takia en voi kannattaa Sari Essayahia presidentiksi. En myöskään sen takia, että ehdokkaissa on monia häntä kokeneempia henkilöitä, kuten ennen kaikkea Paavo Väyrynen.

        Lopuksi sellainen huomio, että Sari Essayah ei ole, kuten q45ety väärin kirjoittaa, kristittyjen ehdokas, koska kristittyjä on kaikissa puolueissa, vaan kristillisdemokraattien ehdokas.

      • 23ref

        Sua on Jokkeri melko helppo vedättää täällä netissä. Tiätkös miksi? Tykkäät itsestäs vähän turhan paljon ollakses puhumatta itsestäsi.

    • ktical facta

      Ek sä *erkeleen alotta osaa edes vähän referoida ; mikä on sun uutinen ?
      No, joo; kaikkia hörhöjä

    • asdfasdfasdfe

      "Finanssijärjestelmä tarvitsee sellaisen"

      Oon kyllä samaa mieltä tästä. Jonkinlainen yhteisvaluutta olisi hyvä olla nykyisten valuuttojen ja mahd tulevan Suomen markan rinnalle.

      Mitään yhteistä "euroa" ei kyllä pitäisi olla enkä tällaista usko kenenkään tervejärkisen etenkään nyt kannattavan.

      Jos Euro jo itsessään on epäonnistunut näin pahasti, niin miksi pitäisi ottaa käyttöön vieläkin isompi valuutta? Sulaa hulluuttahan sellainen olisi!

      Ainoastaan vakavaraisten maiden yhteisvaluutta voisin suosia, niinkuin tämä Suomen saksan itävallan sveitsin ym. ehdotettu rahaliitto. Tällainen on ainoa rahaliitto, jonkalaista minä kannatan.

      • Fyffeä...

        Mihin me tarvitsemme rahaa jos kerran se ylöstempauskin on taas kerran tulossa?
        Vai tarvitaanko taivaassakin valuuttaa?

      • asdfasdfasdfasdfe
        Fyffeä... kirjoitti:

        Mihin me tarvitsemme rahaa jos kerran se ylöstempauskin on taas kerran tulossa?
        Vai tarvitaanko taivaassakin valuuttaa?

        Taidat olla vain jakomielitautinen tai pahasti sairas.

        Että näin.-

    • Näin arvaan

      Jouko piho on profeetta.

      Kaikki tähän astiset ennusteet ja pol.manoveerit ovat menneet täsmälleen; päinvastoin. Tässä hänellä on 100% recordi, jota ei voi ohittaa...

      Eli arvaat oikein jos valitset päinvastoin, kuin Piho, Jouko Piho...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5287
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      28
      3518
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      40
      2864
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      26
      2083
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1840
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1636
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1165
    Aihe