Eli olen muutama vuosi sitten sairastanut pahan anoreksian ja bulimian yhdistelmän, josta toivuin normaalipainoiseksi. Poikaystävä on ollut tukenani ennen sairastumista ja sairastumisen ajan. Muutaman viime vuoden aikana olen kärsinyt jonkinlaisesta bulimiasta ja poikaystäväni on varmaan kurkkuaan myöten täynnä tätä "kun oon niin lihava ja ei oo nälkä" se on kuitenkin ollut kausittaista ja helpottunut stressin vähentyessä. Nyt tuntuu että syömishäiriö olisi jälleen tulossa mukaan kuvioihin (pakonomaista tarvetta käydä päivittäin salilla, syödyn ruoan vahtimista ja välttelyä,oksentelua ja ahmimista ) paino ei ole kuitenkaan juurikaan pudonnut ja ulkoisesti vaikutan varmasti hyväkuntoiselta. Olen puhunut ongelmasta poikaystävälleni, mutta hän ei tunnu jaksaa välittää. Hän ensinnäkin arveli asian olevan ohimenevää eikä halunnut puhua enempää. Tiedän kuitenkin etten selviä tästä omin avuin ja vointini on tällä hetkellä henkisesti todella voimaton.Tunnen itseni välillä myös niin lihavaksi etten kehtaa hakea apua muualta,sillä tuntuu ettei kukaan ota vakavasti jos ei ole langan laiha.Se taas tietenkin vain lisää vettä myllyyn. Terapiasta en koskaan ole saanut apua ongelmaan enkä usko sen olevan ratkaisu nyrkään. Siksi pyydänkin täältä apua kun muille en uskalla puhua ja vointi alkaa olla sietämätön
apuja kaivataan
anns56
258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
oisin ehdottanut terapiaa ja siellä sen pohjimmaisen syyn etsimistä sekä tunteiden läpi käymistä. suosittelen lukemaan irene kristerin kirjan tunteet ja syöminen. en tiedä, mitä olet terapiassa käynyt läpi, mutta ehkä olet käynyt väärän henkilön luona..
Terapia, kyllä. Jos yhden kanssa ei synkkaa, etsi ja vaadi toinen. Oma kokemus tuosta, eka oli perseestä, vaadin ja sain uuden jonka kanssa toimi. Vaatii omaa panosta ja sitä, että vaatii tarvittaessa kovastikin. Kukaan muu ei voi sua auttaa kun sinä itse. Terapeutilla ei ole mitään ihmepilleriä jonka nielaistuasi olisit terve! Kun se niin menisikin... mutta kun ei. Vaatii kovaa työtä ja verta ja hikeä, tiedän kun itse tässä verkossa edelleen pyristelen. Kipeää ja tuskallista on, mutta mikä on toinen vaihtoehto sitten..?
Poikaystävä ei ole sun terapeutti eikä takuuvarmasti tajua mitä käÿt läpi se on mahdotonta! On varmaan hyvin huolissaan ja neuvoton kun ei osaa auttaa. Äla vaadi häneltä mahdottomia, kerro että tarvitset häntä vierellesi kulkemaan mutta ei kantamaan sun taakkaa. Pahaa oloa voi jakaa mutta ei lastata toiselle.
Ja jos hän sua rakastaa, pysyy sun rinnalla kun sinäkin sanot hänelle että tajuat hänelläkin olevan paha olo. Kulkekaa yhdessä ja rinnakkain, tukekaa toisianne tarvitset paljon tukea nyt! Ja se terapeutti on tärkeä! Hae ja etsi sellanen jonka kanssa voit puhua ja johon voit luoda luottamuksellisen suhteen. Tuo tunteitten läpi käyminen ja kohtaaminen on äärimmäisen tärkeää vaikka se tekee niin pirun kipeää!
Voimia sulle!