Voiko toiminnantarkastajan & varatoiminnantarkastajan erottaa?

Voiko yhdistyksen kokouksessa kaudela 2011 erottaa kauden 2010 toiminantarkastajat ja varatoiminnantarkastajat ja valita kauden 2010 uutta, korjattua tilintarkastuskertomusta varten yhdistyksen kokouksessa uudet tarkastajat, jotta vastuuvapaus kauden 2010 hallitukselle saataisiin?

Kyse siis siitä, että tilintarkastuskertomus olisi tällä kertaa
a) oikeaoppisesti tehty ja
b) tilintarkastajat olisivat samassa kaupungissa kuin taloudenhoitaja, jolloin vältytään aikaa vievältä postitukselta.
43112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Heh, onpa mielenkiintoisesti muotoiltu kysymys. Tilintarkastuskertomuksen pääasiallisin tehtävä on kertoa yhdistyksen kokoukselle ulkopuolinen näkemys asioista, jonka pohjalta kokous päättää vastuuvapaudesta. Kokous voi myöntää vastuuvapauden hallitukselle tilintarkastajista tai toiminnantarkastajista riippumatta, siihen ei tarvita uusien valintaa.

Hieman ironisesti jos tilintarkastaja ja taloudenhoitaja ovat jopa samassa osoitteessa, vältytään kokonaan kaikenlaiselta häiritsevältä "oikeaoppisuudelta".

Uusi heh.

Äänestä

Yhdistyksen kokous voinee erottaa tilin- tai toiminnantarkastajan sekä varatilin- ja toiminnantarkastajan tehtävistään, jos he ovat laiminlyöneet tarkastuksen tekemisen (aineiston toimittamisesta huolimatta) tai tehneet tehtävässään merkittäviä virheitä. Tällöin pitäisi varmaan tarkastajien toiminnassa olla merkittävää lain vastaisuutta.

Hallitus ei voi erottaa toiminnantarkastajaa. Yhdistyksenkokouksessa, jossa toiminnantarkastajan erottamisesta ja uuden valitsemisesta äänestetään, hallituksen jäsenten on jäävättävä itsensä. Hallituksen jäsenet eivät voi osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Toiminnantarkastajan on oltava päätöksentekijöistä riippumaton. Samoin taloudenhoitaja, vaikka olisikin yhdistyksen jäsen, on yhdistyksen työntekijänä/keskeisenä toimijana jäävättävä itsensä äänestettäessä toiminnantarkastajan erottamisesta tai valitsemisesta. Hallituksen jäsen ei voi myöskään ehdottaa toiminnantarkastajan erottamista.

Toiminnantarkastaja ei anna tilintarkastuskertomusta. Toiminnantarkastaja antaa toiminnantarkastuskertomuksen ja tilintarkastaja tilintarkastuskertomuksen. Mikäli toiminnantarkastuksesta annettu kertomus on virheellisesti nimetty tilintarkastuskertomukseksi, kuten murrosvaiheessa on mahdollista käydä, on tosiasiallisesti kyseessä silti toiminnantarkastuskertomus.

Mikäli toiminnantarkastaja ei ehdota hallitukselle vastuuvapautta yhdistyksen kokouksessa, se ei ole peruste erottaa toiminnantarkastajaa. Toiminnantarkastaja ei äänestä hallituksen vastuuvapaudesta yhdistyksen kokouksessa, vaikka olisikin yhdistyksen jäsen. Toiminnantarkastaja vain puoltaa tai ei puolla vastuuvapautta hallitukselle. Myöskään hallituksen jäsenet eivät voi äänestää omasta vastuuvapaudestaan yhdistyksen kokouksessa.

Avauksen kysymys kuulostaa suoraan sanoen siltä, että siinä toiminnantarkastajat ja varatoiminnantarkastajat ovat löytäneet kirjanpidosta sellaisia merkittäviä virheitä, epäselvyyksiä tai laittomuuksia, minkä vuoksi toiminnantarkastuskertomuksessa ei ole puollettu vastuuvapauden myöntämistä hallitukselle. Tämän vuoksi avaaja sitten haluaisi toiminnantarkastajat vaihtoon.

Mikäli hallitus on vakaavasti sitä mieltä, että on toiminut oikein ja toiminnantarkastajat ovat virheellisesti esittäneet, ettei vastuuvapautta myönnetä, voidaan toiminnantarkastajien toiminnasta tehdä tutkintapyyntö. Itse kyllä epäilisin, että toiminnantarkastus on tehty ihan oikein, mutta yhdistyksen rahoja on hävinnyt hallituksen jäsenille, esim. heidän yksityismenojaan on rahoitettu yhdistyksen varoilla, kirjanpidosta puuttuu merkittävästi kulutositteita jne.

Äänestä

Jälkijunassa ymmärsi nyt väärin:

Toiminnantarkastajista (maallikoista) puhuttiin ennen. Nämä saattoivat siis olla lähes keitä tahansa: osaamista tarkastukseen tai pätevän kertomuksen laatimiseen ei välttämättä ollut lainkaan.

Tässä tapauksessa toiminnantarkastuksessa oli siis puutteita, eikä sitä voitu hyväksyä yhdistyksen kokouksessa. Tarvittiin siis uudet ulkopuoliset tarkastamaan yhdistyksen koko toiminta. Uusi hallitus (koko henkilöstö vaihtunut) ehdotti pätevämpiä toiminnantarkastajia.

Lopulta vastuuvapaus myös edelliselle hallitukselle saatiin. Kiitos uuden hallituksen, joka halusi pitää hyvää huolta yhdistyksen kirjanpidosta.

Äänestä

Kyllä "Jälkijunassa" on oikeassa hallituksen ja yhdistyksen (vuosi)kokouksen työnjaon ja päätösvallan suhteen. Ylin päätäntävalta on vuosikokouksella ja se vain voi valita tai erottaa toimihenkilöitään. Myös ne toiminnantarkastajat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ritari81 kirjoitti:

Voiko yhdistyksen kokouksessa kaudela 2011 erottaa kauden 2010 toiminantarkastajat ja varatoiminnantarkastajat ja valita kauden 2010 uutta, korjattua tilintarkastuskertomusta varten yhdistyksen kokouksessa uudet tarkastajat, jotta vastuuvapaus kauden 2010 hallitukselle saataisiin?

Kyse siis siitä, että tilintarkastuskertomus olisi tällä kertaa
a) oikeaoppisesti tehty ja
b) tilintarkastajat olisivat samassa kaupungissa kuin taloudenhoitaja, jolloin vältytään aikaa vievältä postitukselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu