Onko pakkoruotsalaisilla yhteyksiä ääriliikkeisiin?

Ensi viikolla on TV:stä tulossa ohjelma aiheesta "onko perussuomalaisilla yhteyksiä ääriliikkeisiin". Siitä tulikin sattumoisin mieleeni kysäistä, että onko Suomen pakkoruotsalaisilla yhteyksiä fasisteihin?

Ai että onko?

Suomen ainoa fasistinen puolue on svenska folkpartiet, sfp ("rkp"). Ainoana Suomessa toimivana rekisteröitynä poliittisena puolueena se täyttää fasismin kaikki 3 (kolme) ominaispiirrettä:

1) Oikeistolaisuus: Puolustaa ruotsalaisen pääoman etuja viimeiseen hengenvetoonsa asti, joka toivottavasti ei ole enää kaukana. Ja tietenkin se myös istuu eduskunnassa äärimmäisenä oikealla. Pakkoruotsalaiset edustavat äärioikeistoa "puhtaimmillaan".

2) Kansallismielisyys: Sfp:tä kansallismielisempää (eli natsionalistisempaa) puoluetta ei Suomessa ole. Suomen ja suomalaisten kannalta valitettavasti sfp vain sattuu olemaan ruotsalaisnatsionalistinen puolue. Svenska folkpartiet on julkisuudessakin (mm. Astrid Thorsin suulla) julistanut ajavansa "vahva ruotsalaisuutta", ja se ajaa sitä Suomeen suorastaan fanaattisesti, kaiken suomalaisuuden kustannuksella.

3) Korporatismi: Politiikka tehdään pienissä, vaikutusvaltaisissa sisäpiireissä, joissa haistatetaan pitkät demokratialle. Tällaista hallintotapaa sanotaan korporatismiksi.

Sfp on tietysti myös Suomen ainoa rasistinen puolue; koko sen olemassaolo perustuu suomenruotsalaisten puolijumalan, 1800-luvulla Helsingin yliopistossa vaikuttaneen "suomenruotsalaisuuden isän" Axel-Olof Freudenthalin rasistisiin suomalaisvastaisiin rotuoppeihin. Rasistisuus ei kuitenkaan sinänsä ole fasismin ominaispiirre, mutta ns. "suomenruotsalaisuuden" peruspilari se on: käsite "svenska-talande bättre folk" ei ole mitään huulenheittoa, vaan kuvaa osuvasti suomenruotsalaisten omilla sanoilla heidän luuloja itsestään.

Sfp on myös törkeä valehtelijapuolue: selkein osoitus sfp:n valheellisuudesta on se, että ennen 2007 eduskuntavaaleja, epätoivoissaan kannatuksensa jatkuvan laskemisen vuoksi, se otti suomenkieliseksi markkinointinimekseen "Suomalainen kansanpuolue"!

Toivottavasti myös maamme ruotsinkielisen vähemmistön järkevin osa jo vähitellen alkaa tajuata, että on tullut vihdoinkin aika antaa sfp:lle armonisku. Sitä ei enää tarvita Suomen hallituksissa vaa'ankielipuolueena pitämässä demokratiaa pilkkanaan, määräämässä Suomen kieli- ja maahanmuuttopolitiikasta ja kiihottamassa vihapuheillaan alati kasvavia ristiriitoja maamme enemmistön ja vähemmistöjen välille.

Ja muiden puolueiden kannattaa pysyä sfp:stä - ja etenkin sen uppoavasta laivasta loikkivista rotista - ainakin harjanvarren etäisyydellä.

Äimän Käki
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Satuitteko näkemään Eduskunta II dokumenttinäytelmää? Hyvin olivat Ryhmäteatterin porukat esityksensä valmistaneet. Vastaa tähän Äimän Käki nimimerkin esille nostamaan kohtaan.

3) Korporatismi: Politiikka tehdään pienissä, vaikutusvaltaisissa sisäpiireissä, joissa haistatetaan pitkät demokratialle. Tällaista hallintotapaa sanotaan korporatismiksi.

maanantaina, syyskuuta 10, 2012
- Korporatismi -

"Tunnetaan myös nimellä korporativismi. Ylittää kaikki puolue-, aate- ja varallisuusrajat. Tekee omista aatelisistaan euromiljonäärejä. Varmuudella. Jo ennen eläkeikää. Kattaa koko perinteisen puoluekartan. Vasemmalta oikealle. Perustuu järjestövaltaan ja tukeutuu valtiovaltaan. Toimii perustuslain vastaisesti. Parlamentarismin ja siten laillisuusvalvonnan ulkopuolella.

> Hallitusohjelmasta -

Alla olevassa kuvakoosteessa muutamia korporatismin/korporativismin tunnusmerkkejä. " http://ajankuva.blogspot.fi/2012/09/korporatismi.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hovi.narri kirjoitti:

Ensi viikolla on TV:stä tulossa ohjelma aiheesta "onko perussuomalaisilla yhteyksiä ääriliikkeisiin". Siitä tulikin sattumoisin mieleeni kysäistä, että onko Suomen pakkoruotsalaisilla yhteyksiä fasisteihin?

Ai että onko?

Suomen ainoa fasistinen puolue on svenska folkpartiet, sfp ("rkp"). Ainoana Suomessa toimivana rekisteröitynä poliittisena puolueena se täyttää fasismin kaikki 3 (kolme) ominaispiirrettä:

1) Oikeistolaisuus: Puolustaa ruotsalaisen pääoman etuja viimeiseen hengenvetoonsa asti, joka toivottavasti ei ole enää kaukana. Ja tietenkin se myös istuu eduskunnassa äärimmäisenä oikealla. Pakkoruotsalaiset edustavat äärioikeistoa "puhtaimmillaan".

2) Kansallismielisyys: Sfp:tä kansallismielisempää (eli natsionalistisempaa) puoluetta ei Suomessa ole. Suomen ja suomalaisten kannalta valitettavasti sfp vain sattuu olemaan ruotsalaisnatsionalistinen puolue. Svenska folkpartiet on julkisuudessakin (mm. Astrid Thorsin suulla) julistanut ajavansa "vahva ruotsalaisuutta", ja se ajaa sitä Suomeen suorastaan fanaattisesti, kaiken suomalaisuuden kustannuksella.

3) Korporatismi: Politiikka tehdään pienissä, vaikutusvaltaisissa sisäpiireissä, joissa haistatetaan pitkät demokratialle. Tällaista hallintotapaa sanotaan korporatismiksi.

Sfp on tietysti myös Suomen ainoa rasistinen puolue; koko sen olemassaolo perustuu suomenruotsalaisten puolijumalan, 1800-luvulla Helsingin yliopistossa vaikuttaneen "suomenruotsalaisuuden isän" Axel-Olof Freudenthalin rasistisiin suomalaisvastaisiin rotuoppeihin. Rasistisuus ei kuitenkaan sinänsä ole fasismin ominaispiirre, mutta ns. "suomenruotsalaisuuden" peruspilari se on: käsite "svenska-talande bättre folk" ei ole mitään huulenheittoa, vaan kuvaa osuvasti suomenruotsalaisten omilla sanoilla heidän luuloja itsestään.

Sfp on myös törkeä valehtelijapuolue: selkein osoitus sfp:n valheellisuudesta on se, että ennen 2007 eduskuntavaaleja, epätoivoissaan kannatuksensa jatkuvan laskemisen vuoksi, se otti suomenkieliseksi markkinointinimekseen "Suomalainen kansanpuolue"!

Toivottavasti myös maamme ruotsinkielisen vähemmistön järkevin osa jo vähitellen alkaa tajuata, että on tullut vihdoinkin aika antaa sfp:lle armonisku. Sitä ei enää tarvita Suomen hallituksissa vaa'ankielipuolueena pitämässä demokratiaa pilkkanaan, määräämässä Suomen kieli- ja maahanmuuttopolitiikasta ja kiihottamassa vihapuheillaan alati kasvavia ristiriitoja maamme enemmistön ja vähemmistöjen välille.

Ja muiden puolueiden kannattaa pysyä sfp:stä - ja etenkin sen uppoavasta laivasta loikkivista rotista - ainakin harjanvarren etäisyydellä.

Äimän Käki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu