Metsästäjät, kultuurinne tuhotaan!

Vihreiden Niinistö on iskemässä patarumpua metsästyskultuurin päättämiseksi. Ainoa keino taistella tätä kansantalouttamme vaivaavaa syöpää vastaan on äänestyskäyttäytyminen. Vihreille eikä heidän arvoja jakavaa puoluetta pidä missään nimessa kannattaa. Suomessa on satojatuhansia metsästäjiä jotka perheineen ovat varsin merkittävä äänestäjäjoukko.

Vihreät vastustavat ydinvoimaa mutta silti istuivat hallituksessa leimaamassa luvat. Vihreät vaikenevat Talvivaaran ympäristöongelmista. Istuvat hyväksymässä kaikkia Vihreiden arvoja vastaan sotivia päätöksiä kunhan se ei kosketa heidän virkaansa.

Metsästys ja maanpuolustus ovat myöskin sidoksissa vahvasti toisiinsa mutta ketä se rauhanaikana kiinnostaa.
6128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vihreät ovat täysin pilipali puolue ja tullut suomelle muutenkin kalliiksi touhuillaan.
Itse en henkoht ota kuuleviin korviin yhtään heidän puheitaan, mielipiteitään ja lausuntojaan. Heidän ajatukset ovat täysin epärealistisia ja pöljiä ja useammat heistä tajuavat sen itsekin että mitään käytännön pohjaa heidän esittämillä asioillaan ei ole. Asioiden kallistumisen monella sektorilla he ovat saaneet silti aikaan ja ihmettelen miten tuollainen työttömiä hippi hampun polttajia käsittävä turhake puolue järjestelmässä ajaakin asioita joihin edes heidän sosiaalitukensa ei riitä.

Äänestä

Aivan, asiaa puhut varsinkin tuo viimeinen lauseke. Kyllä ase kädessä kun hiipailet maastossa, välillä vaikeassakin maastossa ja olet koko ajan ampumavalmiina ja aistit koko ajan tarkkana, opit poimimaan silmilläsi pienimmätkin liikkeet pusikoista, niin kyllä se osittain mitä parhainta treenausta maanpuolustusta ajatellen, siinä oppii kulkemaan myös maastossa eksymättä ja oppii käyttämään maastoa hyväkseen jos täytyy edetä huomaamatta.

Meitä metsästäjiä on sentään suomessa paljon..jo pelkästään ladatun aseen kanssa liikkuminen vaikeassa maastossa ei aivan pystymetsästä temmatulta aivan heti luontevasti suju.

Mutta jos metsästys suomessa poljetaan aivan loppuun niin osaammehan me salaakin metsätää ja sitten se jännäksi vasta meneekin.

Äänestä
  • Itse en aio ainakaan salaa metsästää, meinaan en halua istua 4 vuotta (enemmän kuin raiskauksesta) linnassa kun ammun suden.

    Äänestä

Metsästämisessä ja maanpuolustuksessa on tärkeää se että osaa ja pärjää siellä metsässä. Pelkästään lintuja kuuntelemalla osaa erottaa onko kaikki kunnossa ja muita liikenteessä. Sitten on tuo aseen käsittely ja mm oppii heittämään nopean tähdätyn laukauksen.

Sitten on tämä liikuntapuoli joka itselle on tärkeä sokeritaudin hoidon vuoksi koska en viihdy asfaltilla mutta metsässä koiran kanssa olen kotona. Metsästys pakottaa liikkumaan ja harrastuksen se on todella hyvä.

Vihreät pitävät julmana sitä että eläin kuolee tähdättyyn laukaukseen eikä heille merkitse yhtään että kuolee se eläin susienkin ja ilvesten repimänä vielä kivuliaammin.

Sitten on tämä riistakeskus härdelli, petoeläinten laskenta on aivan hanurista,hivenmetsätystä ollaan kieltämässä yli 1/2 milj hehtaarin alueelta, närhin rauhoitus,harakoiden ja varisten rauhoitus ja häkkipyyntikiellot( harkka muuten laittaa pikkulinnupoikaset nätisti kylmäksi ja hajottaa pesät). Ilvesongelmakin on melkoinen kun makoilevat peurojen ruokintapaikoilla.

Onko ehdotuksia miten voimme puolustaajaloa tuhatvuotista harrastustamme näitä "sähkö rasiasta ja rahat budjetista tyypeiltä"?

Äänestä

Armeijan ja metästyksen välinen suhde on selvä.

Jos tarve tulee, valtio jakaa oikeille miehille aseet vihollisen häätämiseksi.

Eläinten ammuskelijat ovat usein raakkeja ja sivareita. Ramboilu on naurettavaa, vaikka päällä on pellepuku ja gps-panta kuristaa rakin kaulaa.

Kukaan oikea mies ei katso arvolleen sopivaksi lähteä ammuskelemaan luonnonvaraisia eläimiä ja häiritsemään luonnon rauhaa. Eläinten ammuskelijat ovat punaniskaisia peräkammarin poikasia..... heppoisimmat leikkivät sotaa tussareidensa kanssa ja saavatkin ammutuksi sorsajoutsenen tai hirvikaverinsa....

Äänestä

Niin, "oikeat miehet" tulevat metsästysaiheisiin keskustelufoorumeihin jakamaan mittaamatonta tietomääräänsä. Kuten tämä nimim. "Raakit & sivarit"! Hehheh!!

Olen usein miettinyt mikä voima saa ihmisen roikkumaan keskusteluissa joita hän ei ymmärrä/siedä tai joita hän inhoaa???
Minä ainakaan "ei-oikeana miehenä" en jaksa roikkua homokeskusteluissakaan kun ne asiat ei todellakaan kiinnosta.
Nimimerkki "Raakit & sivarit" saa sielullensa rauhan vasta jätettyään nämä palstat lukematta ja annettuaan metsästäjien metsästää ihan rauhassa.
Toinen vaihtoehto on tietenkin se että ryhtyy itsekin harrastamaan tuota niin kadehtimaansa harrastusta!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikki tanssimaan kirjoitti:

Vihreiden Niinistö on iskemässä patarumpua metsästyskultuurin päättämiseksi. Ainoa keino taistella tätä kansantalouttamme vaivaavaa syöpää vastaan on äänestyskäyttäytyminen. Vihreille eikä heidän arvoja jakavaa puoluetta pidä missään nimessa kannattaa. Suomessa on satojatuhansia metsästäjiä jotka perheineen ovat varsin merkittävä äänestäjäjoukko.

Vihreät vastustavat ydinvoimaa mutta silti istuivat hallituksessa leimaamassa luvat. Vihreät vaikenevat Talvivaaran ympäristöongelmista. Istuvat hyväksymässä kaikkia Vihreiden arvoja vastaan sotivia päätöksiä kunhan se ei kosketa heidän virkaansa.

Metsästys ja maanpuolustus ovat myöskin sidoksissa vahvasti toisiinsa mutta ketä se rauhanaikana kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu