Puolisoni sairastaa ykköstyypin biboa ja sairauden akuutissa vaiheessa on maaninen ja psykoottinen. Maanisessa vaiheessa vahvasti sairaudentunnoton, agressiivinen, ylimielinen, vauhdikas, alentava ja pelottava. Sairastanut jo vuosia ja takana on useampi sairaalajakso erittäin pahan mania takia. Useita eri suhteen ulkopuolisia seikkiluja koko elämän aikana Rikkonut aikaisempia suhteita niin perheeseen kuin ystäviinsä. Näitä ei ole koskaan edes yrittänyt selvittää sairauden rauhallisessa vaiheessa. Vakavia ja syviä masennuksia ja lähes onnistunut itsemurha yritys.
Hyvinä aikoina on voinut hyvin ja lääkitys purettu kokonaan pois, omien sanojen mukaan lääkärin toimesta. Väiaikoina ei ole siis ollut mitään lääkettä käytössä. Eri riippuvuudet läsnä jatkuvasti, kuten peli ja päihteet. Kieltää sairauden itseltään ja läheisiltään, juuri kenellekkää siitä ei puhu ja jos puhuu, niin hyvin pintaa hipoen.
Viimeisimmän mania jälkeen ja heti sairaalasta poislähdön jälkeen jätti perheemme ja aloitti uuden suhteen. Ihmisille esittää voivansa loistavasti ja osaakin manipulaation taidon loistavasti, edelleen kuitenkin ylimielinen läheisilleen. Yhtään ei pysty käsittelemään omaa sairastumistaan tai sen vaikutusta ympäristöön.
Tässä lyhyesti tilanne. Mitä siis olen tästä oppinut. Kukaan ei pysty rakkaudella korjaamaan hoitamatonta sairautta. Maaninen ihminen tuhoaa ympäristönsä ja vaikka tilanne tasaantuu, niin korjaamiseen ei riitä mielenkiintoa. Jotain kaunista katosi sekunnissa ilmaan ja nyt minun pitää vain korjata palaset paikoilleen ja jatkaa elämääni. Korjaaminen tulee viemään aikaa sillä minun tuntee olivat aitoja eikä ne vain katoa.
Ymmärrän sairauden vakavuuden, mutta ymmärtäkää myös se että tässä pelissä on muitakin kärsijiä kuin sairastuneet itse.
Maanikon rikkoma
54
2162
Vastaukset
- maripet71
Just tuon saman asian kanssa paininu jo kuukausia, mistä sais vastauksia ja selityksiä. En oikeesti ymmärrä miten ihminen voi vaan kadota, eikä löydä takaisin enään !!??
- traumoja
maripet, kamalinta on, että mitään vastauksia ei voi saada. Miehesi ei voi selittää, mitään, koska oikeasti mitään selitystä ei ole. Se tuntuu aivan mielettömätlä. Tapahtumat ja persoonanmuutos yms. eivät noudata mitään logiikkaa. On kuin se toinen olisi väkivaltaisesti kuollut, mutta surra ja kaivata ei voi - eikä vihata. Olen itse paininut saman ongelman kanssa jo vuosia. Olo on "roskiin heitetyllä" entisellä puolisolla kyllä uskomattoman sekava. Traumatisoituminen on lähes satavarmaa.
- qw
Itsellänikään ei ymmärrys enään riittänyt eikä jaksaminen, vaikka tunteita riittää miestä kohtaan vielä, rakastan, mutta se ei riitä.
Kunnioitan ja arvostan niitä kaksisuuntaista sairastavia, joilla on sairaudentunto, halu pitää itsestään hyvää huolta niin kuin meistä jokainen haluaa sekä terveet, että muita sairauksia sairastavat ja sitäkin kautta pitää huolta myös lähimmistään :) Minun mieheni ei sitä tee ja minä en sille mitään voi, yritin aikani tukea ja ohjata hoidonkin piiriin takaisin, mutta ei hän halua eikä ilmeisemmin halua myöskään sitoutua meidän parisuhteeseen.. - risto_x
Itse ykköstyypin kaksisuuntaista jo lähes 40 vuotta sairastaneena voin uskoa lähes minkä vain olevan mahdollista.
Läheisten tuska ja ahdistus ei merkitse mitään, vain oma itse on tärkeää. Allekirjoitan kaikki mielipiteet siitä, että bipoa sairastava ihminen on usein hyvin taitava manipuloimaan muita. Usein liiankin taitava.
Itselläni on joskus sairaudentunto, joskus se puuttuu kokonaan. Lääkityksiä on vuosien varrella kokeiltu monia. Mikään ei ole estänyt - edes hidastanut itseäni tekemästä uskomattomia tyhmyyksiä.
Vaimoja ja perheitä ollut ja mennyt. Lapsia tietysti myös. Nykyisin ainut asia kuitenkin, joka pitää minut jollain tavalla aloillani on se, että sairaudestani huolimatta exäni ei estä tapaamasta lapsiani. Tai kahta nuorinta, vanhin ei halua kuulla minusta mitään. Nämä pienemmät onneksi tuntuvat viihtyvän kanssani.
Haluaisin pitää itsestäni huolta, mutta se on kovin vaikeaa. Hoitosuhde on olemassa ja yritän siitä pitää kiinni. Joskus on siitä ollut apuakin.
Tätä oloa ja sairautta on hyvin vaikea edes yrittää selittää kenellekään toiselle. Talous ja ihmissuhteet eivät merkitse yhtään mitään, kun se tunne iskee.
En kadehdi teitä, jotka joudutte kaltaisteni kanssa elämään. Se on varmasti pahimmillaan suoraan helvetistä.
Jonkinasteiseksi sosiopaatiksi tuntee väkisin itsensä, kun tekee asioita, joiden tietää olevan väärin, mutta se ei tunnu miltään.
Onneksi itseltäni puuttuu peliriippuvuus. Likimain kaikki muut sitten löytyvätkin. Tämä vain todetakseni, en halua enkä pysty teoillani elvistelemään.
Perusneuvoja muutama: Älä ikinä lainaa tai anna rahaa bipolle. Mihinkään.
Usko vasta kun näet ja toteat, että lupaus piti.
Muista, että bipo osaa myös kehua niin, että tunnet olosi hyväksi ja sitten hyväksikäyttää sinua siekailematta. Ja niin hullua kuin se onkin, tietää sen, muttei voi estää.
Vaihtaisin mielelläni ajatuksia, siksi laitan tähän oikean spostiosoitteeni: [email protected]
Koettakaa jaksaa, niin minäkin.- ...särkynyt...
Hieno kirjoitus Risto ja erittäin hyvin selventävä. Juuri tällaisesta tilanteesta on kyse exäni tilanteesta. Oli kuin olisit hänestä kirjoittanut. Vaikka meidän ns terveiden ja rikottujen tarinat ovat kovin samantapaisia, niin tuntuu ne olevan myös teilläkin, sairautta kantavilla.
Sairaus on karmiva, en toivoisi sitä pahimmalle vihamiehellenikään. On ollut todella tuskaa katsoa toisen hidasta mutta pysäyttämätöntä "kuolemaa". Siihen pisteeseen, ettei toista enään ole olemassa. Ja ymmärtää, että suhteen päätti sairaus, eikä kahden ihmisen yhteinen päätös. Ja ettei tule koskaan saamaan siihen mitään järellistä selitystä. Se se vasta julmaa onkin.
- ihmettelijä2
"Maaninen ihminen tuhoaa ympäristönsä ja vaikka tilanne tasaantuu, niin korjaamiseen ei riitä mielenkiintoa. Jotain kaunista katosi sekunnissa ilmaan ja nyt minun pitää vain korjata palaset paikoilleen ja jatkaa elämääni. Korjaaminen tulee viemään aikaa sillä minun tuntee olivat aitoja eikä ne vain katoa. "
Tämä kaikki on liian tuttua. Samoin Maripet ja Taika ovat kertoneet tarinaansa. Itse traumatisoituneena jaksan aina vaan 3,5 vuoden jälkeekin ihmetellä, mitä tapahtui. En vain pysty käsittämään. Mieheltäni sain tänä syksynä viestin, jossa kertoi olevansa uudessa suhteessa (uudella avovaimolla vauva edellisestä liitosta). Pyysin lyhyessä vastaviestissä kertomaan mitä tapahtui ja miksi.
Mielenkiintoista oli se, että hän totesi itse traumatisoituneensa erossa. Ja ettei itse käsitä, mitä oikeastaan tapahtui. Niin, ymmärränhän sen tietenkin, että tapahtumat olivat täysin hallitsemattomia. Kuitenkaan mitään paluuta ei tullut, ei anteeksipyyntöä, ei mielenkiintoa juuri korjaamiseen. Jos hän siis itse traumatisoitui - vaikka kaikki oli hänen aikaansaannostaan ja hänen "hallinnassaan", ymmärrätte varmaan, että millaiset haavat minulle, toiselle osapuolelle tuli.- ...särkynyt...
Minä ymmärrän taivan täysin millaisen haavat olet kokenut, niitä samoja haavoja nuoleskelen minäkin ja varmasti pitkään. On ollut upeaa lukea muiden rikottujen tarinoita ja niistä on ollut apua. Ei ole ollut sen suhteen yksinäinen olo. Vaikka kovin yksin tämän tilanteen kanssa joudun olemaan.
- risto_x
Usko tai älä, mä ymmärrän.
- Morkkis1234
"Maaninen ihminen tuhoaa ympäristönsä ja vaikka tilanne tasaantuu, niin korjaamiseen ei riitä mielenkiintoa".
Minulla on sairaudentunto hyvinkin vahva mutta siitä huolimatta en aina pysty itseäni hallitsemaan lääkityksestä huolimatta. Ja omalla kohdallani ei kyse ole siitä, etteikö mielenkiintoa riiittäisi asioiden korjaamiseen vaan siitä, että häpeä ja syyllisyys mm. ihmissuhteiden sotkemisesta on niin valtava, että sen asian kohtaaminen on liiankin tuskallista.- ...särkynyt...
Ihan varmasti se syyllisyys ja häpeä on valtava, ymmärrän sen oikeen hyvin. Mutta kuinka kauan se jatkuu niin vahvana. Eikä asioiden selvittäminen ja ihmissuhteiden korjaaminen ole juuri elin tärkeää sairauden kokonaishoidossa. Kun ajattelee suurempaa kokonaisuutta. Eikö se juuri anna sitä sairauden hallitsemis tunnetta, ettei anna sen kadottaa kaikkea hyvää.
Nimittäin minun on todella vaikeaa ymmärtää juuri tuota kohtaa kaikesta, miksi antaa sairauden hallita omaa sosiaalista verkostoaan noin paljon. Itse ainakin koettaisin saada korjattua suhteitani läheisiin kaikilla keinoilla. Tosin en voi noinkaan suoraan asiaa sanoa, koska en kyseistä sairautta sairasta.
- bipo1234
Ainakin itelläni masisvaiheen alkaessa on myös tunne siitä, ettei ansaitse sitä kaikkea hyvää. Ja myös on niin väsynyt ja rikki, ettei voimat riitä asioden korjaamiseen, Häpeä ja katumus on vaan niin suuri, välillä niiden takia haluaa vain kuolla. Ja sit on vielä ajatus siitä, ettei se toinen kumminkaan anna anteeksi, niin miksi siis yrittää korjata asioita. Oikeessa oot siinä, että varmasti asioiden selvittäminen helpottaa sairauden hoitamista. Tosin sekin siinä on, että ihmisen pitää itse haluta hoitoa ja sitoutua siihen. Voimia sinulle...
- ihmettelijä2
Kiitos teille keskustelijoille. Tämä on ensimmäinen paikka, jossa saan vertaistukea ja jossa joku oikeasti ymmärtää minua.
Ristolle haluan sanoa, että älä tuomitse itseäsi. Anna itsellesi anteeksi. Ei sinun tarvitse itseäsi rangaista tapahtuneesta. Asioille ei vain voi mitään, niin sen itse käsitän. Meistä entisistä puolisoista suurin osa haluaa hirveästi ymmärtää entistä puolisoansa. Ja kovin moni ei osaa edes olla vihainen, eikä rakkauskaan jotenkin katoa; joskin se tukahtuu pois.
Minulla on ollut erilainen tilanne ehkä sikäli, että entisellä miehelläni ei olllut diagnoosia ja tn. ei ole edelleenkään. Ja myös sen vuoksi tilanne oli ihan karmaiseva, kun ensimmäinen mania iski lievillä psykoottisilla oireilla häneen. En itse ymmärtänyt mitä tapahtui. Koin siitä kaikesta yli menevää vastuuta ja syyllisyyttä. Olin vain huolestunut miehestäni. Ja myöhemmin, paljon myöhemmin, sairastin itse jo PTSD-oireyhtymää, traumoja...
Minä haluaisin ihan hirmuisesti pystyä puhumaan kaikesta entisen rakkaan mieheni ja ymmärtämään mitä tapahtui ja miksi. En kuitenkaan ole itse varma kestänkö kohtaamista. En ole lainkaan vakuuttunut, että mieheni pystyy kertomaan juuri mitään, sanoihan hän sen viestissäänkin. Toisaalta olen ymmärtänyt, että hän katuu kaikkea; ja vaikka on nyt hypännyt uuteen suhteeseen, oireet jatkuvat. Ja mihin ne katoaisivat ilman hoitoa.
Minulla on yhä voimakkaita pelkoja, että hän yhä pystyy satuttamaan minua. Traumat heräävät milloin missäkin. Sisäinen ristiriita tulee siitäkin, että tavallaan syvällä minussa on rakkautta yhä (jonka yritän kieltää) ja lisäksi on sekavia tunteita, pelkoa ja voimattomuutta. - risto_x
Enpä sen kummemmin tuomitse itseäni. Olen vain aikaa myöten oppinut puhumaan asioista suht suoraan.
Turhalta joskus toki tuntuu yrittää kaiken koetun jälkeen, mutta silti aion voitavani tehdä.
Toivon mahdollisimman monen tajuavan sen, että nämä irrationaaliset käytösoireet ja muu todellakin johtuvat sairaudesta. Ne eivät ole ilkeyttä vaikka varmasti muista ihmisistä usein siltä saattavat tuntua.- maripet71
Suoraan niistä pitääkin puhua. Missään nimessä sairautta ei ainakaan saa läheisiltään peitellä. Kiva kun linjoilla on joku noin rehellinen, joka ei ensimmäiseksi ammu meitä bibojan exiä :)
Kaikki varmasti tajuavat että on kyse vakavasta sairaudesta. Vaikka ihmiset ovat ottaneet pahasti siipeensä täällä, niin kaikki varmasti tajuavat että kyseessä on vakava sairastuminen.
- ihmettelijä2
Risto, miten sinun tapauksessasi - oletko puhunut entisen vaimosi kanssa asiat ja tuntemukset halki? Onko se siis mahdollista?
- risto_x
Periaatteessa olen. Se vei aikaa kymmenkunta vuotta. Kai se siis on mahdollista, mutta bipon toilailujen ymmärtäminen voi olla monelle hyvin vaikeaa. Enää exäni kanssa ei tarvitse kuitenkaan näistä puhua, hän tietää jo muutaman tekstarin perusteella, missä mennään.
Minua on kauhistuttanut juuri se katumattomuus ja hyytävä tunnekylmyys. Ex-mieheni ei ole koskaan näyttänyt minkäänlaista todellista ymmärtämystä tekojensa vakavuudesta eikä hän myöskään näyt häpeävän. Sama ylimielisyys vain jatkuu, jo yli 3 vuotta näin ...
Silloin manian alkumetreillä hän aina hetkeksi palasi omaksi entiseksi tuntevaksi itsekseen, vaikkakin vain hetkiksi. Mutta sitten se "pahuus" voitti todenteolla.
Itse kehoittaisin bipoja osoittamaan katumusta ja näyttämään sen, jos sitä oikeasti tuntee. Kyky tuntea häpeää ja myötätuntoa erottavat juuri ns. normaalin psykopaatista. Jos se vastapuoli ei sitten pysty ymmärtämään tai ei pysty antamaan anteeksi, niin se ei enää ole sen bipon vika, joka kuitenkin on parhaansa tehnyt korjatakseen mitä vielä korjattavissa voisi olla.
Mielestäni se on niin, että se joka pyytää anteeksi ja osoittaa katumusta (aidosti) on tavallaan "puhdistanut itsensä" ja hän voi tämän jälkeen häpeästään luopua. Hävetä saavat sitten ne, jotka eivät ymmärrä.
Katua voi ja mielestäni pitäisikin, vaikka ei sairaudelleen mitään mahtaisikaan ja teot olisivat sairauden aiheuttamia. Ei se että katuu joitain asioita tarkoita sitä, että olisi tehnyt ne asiat tahallaan. Minun mielestä näin.
Ristolle kiitos suoruudesta ja avoimuudesta. Huomaa, että olet aikuinen ja itsesi kanssa sinut.- ...särkynyt...
Tuo ajatus on kyllä minullakin, aina ja joka tapauksessa kannattaa edes yrittää korjata ja selittää maniassa tehtyjä juttuja. Oli ne sitten suhteessa ihmisiin tai mihin tahansa. Jos sairaudelle antaa tuollaisen vallan käyttöönsä, niin se tulee viemään ihan kaiken muunkin.
Jos anteeksipyyntö tai selvitys ei sitten uppoa toisessa päässä, niin se ei ole bibon häpeä enään.
Mutta selvittää pitää yrittää kaikilla keinoilla, sitten kun sen aina tulee. Maniassa ei ehkä kannata, tai saattaa vajota syvemmälle.
Suurimman virheen maanikko tekee, kun jättää asiat selvittämättä. Niistä on näitä tarinoita saanut lukea täälläkin paljon. Missä on ne tarinat niistä jotka ovat anteeksipyyntöjä tehneet, vai eikö niitä oikeesti ole ? - Morkkis1234
Taikalle tiedoksi, että bipo ei välttämättä ole tunnekylmä vaikka ei katumusta näytäkään. Sinun näkemäsi tunnekylmyys on todennäköisesti bipon puolustusmekanismi aiemmin kirjoittamani syyllisyyden ja häpeän kestämiseen/sietämiseen. Ihmisen mieli kun toimii siten, että jos sillä on liikaa kuormitusta, laukeaa psyykettä suojaava defenssi päälle. Tämä on ainakin itselläni pyrkimystä piilottaa syyllisyyden ja häpeän tunteita. Eroavaisuuksia on sitten siinä kuinka moni tämän itse ymmärtää ja kykenee itsessään tunnistamaan.
- Traumoja
Taika, sinun miehelläsi saattaa olla muitakin ongelmia kuin bipo. Narsistinen persoonallisuushäiriö?
"Silloin manian alkumetreillä hän aina hetkeksi palasi omaksi entiseksi tuntevaksi itsekseen, vaikkakin vain hetkiksi." Allekirjoitan tämän täysin, sama kokemus minullakin. Ero oli kuin yöllä ja päivällä.Traumoja, olen tuota narsisti vaihtoehtoa miettinyt, mutta ei, olin ex-mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta. Kyllä siinä ajassa oppi ihmisen tuntemaan. Oikeastaan uskoin aina, että mieheni oli kaikkein vähiten narsistinen henkilö kaikista tuntemistani ihmisistä. Olen jo aijemminkin täälläkin sanonut, että maanikko voi olla narsistiakin pahempi. Se tunteettomuus on kirjaimellisesti sairasta ja ylittää siten kaikki rajat ...
Ex-miehelläni se suuruudenhulluus maniassa oli niin hullua, että se on voinut olla vain sairasta. En usko hänen olleen millään lailla narsisti, se tässä niin traagista onkin.- bipo1234
taika1965 kirjoitti:
Traumoja, olen tuota narsisti vaihtoehtoa miettinyt, mutta ei, olin ex-mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta. Kyllä siinä ajassa oppi ihmisen tuntemaan. Oikeastaan uskoin aina, että mieheni oli kaikkein vähiten narsistinen henkilö kaikista tuntemistani ihmisistä. Olen jo aijemminkin täälläkin sanonut, että maanikko voi olla narsistiakin pahempi. Se tunteettomuus on kirjaimellisesti sairasta ja ylittää siten kaikki rajat ...
Ex-miehelläni se suuruudenhulluus maniassa oli niin hullua, että se on voinut olla vain sairasta. En usko hänen olleen millään lailla narsisti, se tässä niin traagista onkin.Mä vähän epäilen, että bipo ois pahempi kuin narsisti!! Ensinnäkin bipoa voidaan hoitaa! Narsistia ei! Toisekseen narsistin kaa eläminen on pelkkää henkistä helvettiä, koko ajan! Jopa sen 20 vuotta!
- ......
bipo1234 kirjoitti:
Mä vähän epäilen, että bipo ois pahempi kuin narsisti!! Ensinnäkin bipoa voidaan hoitaa! Narsistia ei! Toisekseen narsistin kaa eläminen on pelkkää henkistä helvettiä, koko ajan! Jopa sen 20 vuotta!
Kuten jo jossain toisessa ketjussa totesin, niin Taika ei narsistia ole nähnytkään, jos voi tuolla tavoin sanoa. Olen työskennellyt 30 vuotta sekä narsistien/psykopaattien ja bipojen kanssa ja tietenkin muidenkin mielenterveysongelmaisten kanssa. Pitäisi Taika ottaa joskus mukaan töihin, niin näkee todellista pahuutta. Mieti hiukan sanojasi taas jälleen kerran.
...... kirjoitti:
Kuten jo jossain toisessa ketjussa totesin, niin Taika ei narsistia ole nähnytkään, jos voi tuolla tavoin sanoa. Olen työskennellyt 30 vuotta sekä narsistien/psykopaattien ja bipojen kanssa ja tietenkin muidenkin mielenterveysongelmaisten kanssa. Pitäisi Taika ottaa joskus mukaan töihin, niin näkee todellista pahuutta. Mieti hiukan sanojasi taas jälleen kerran.
Ette taida kovin hyvin ymmärtää luettua ... Sanoin, että maanikko on usein narsistia pahempi; en, että bipo on. Ja sinä, joka väität, että minä en narsistia ole nähnytkään, erehdyt valtavasti.
- bipo1234
taika1965 kirjoitti:
Ette taida kovin hyvin ymmärtää luettua ... Sanoin, että maanikko on usein narsistia pahempi; en, että bipo on. Ja sinä, joka väität, että minä en narsistia ole nähnytkään, erehdyt valtavasti.
Mä en vaan ymmärrä sun tarvetta verrata bipoa\maanikkoa millon mihinkin... On tullut psykopaattia, narsistia yms. Kumminkin kyseessä ihan erilaiset sairaudet. Ja lause maanikko on USEIN narsistia pahempi... Huoh! Bipo ei mahda maniassa itselleen mitään. Narsisti laskelmoi koko ajan itsensä eduksi. Niin kumpi siis on pahempi?
bipo1234 kirjoitti:
Mä en vaan ymmärrä sun tarvetta verrata bipoa\maanikkoa millon mihinkin... On tullut psykopaattia, narsistia yms. Kumminkin kyseessä ihan erilaiset sairaudet. Ja lause maanikko on USEIN narsistia pahempi... Huoh! Bipo ei mahda maniassa itselleen mitään. Narsisti laskelmoi koko ajan itsensä eduksi. Niin kumpi siis on pahempi?
Narsisti ja psykopaatti ovat hyvinkin lähellä toisiaan, psykopaatti on narsisti, narisisti ei kuitenkaan ole välttämättä psykopaatti, mutta samoja piirteitä molemmita aina löytyy.
Maaninen ihminen voi omata paljon samoja piirteitä kuin kumpikin yllämainittu ja vielä räikeämmässä määrin. Koska maanikko on usein psykoottinen, niin häneltä puuttuvat kaikki rajat (tai lähes). Tästä johtuen maanikon itsekkyys voi hyvinkin ylittää narsistin tai psykopaatin itsekkyyden, sama koskee agressiivisuutta ja muuta negatiivista käytöstä. Maanikko on myös paljon arvaamattomampi ja nopeampi käänteissään, yleensä.
Mutta kaikki maniathan eivät ole samanlaisia. Jotkut maanisinakin keskittyvät maailman parantamiseen, lahjoittavat omaisuuttaan muille sun muuta sellaista. Mutta kun se todella "häijy mania" iskee, niin sillion on kuin itse piru olisi vallannut tämän henkilön.
- bipo1234
Kyllä minä lopulta anteeks pyysin, ja yritin exän kaa välitkin selvittää. Toinen vaan valitettavasti ei ollut kovin ymmärtäväinen. Kommentti oli vaan, että olisi pitänyt löydä lujempaa... Mut se hyvä puoli tossa oli, että en hirveesti enää itseäni tapahtumista syytä. Varsinkaan kun meidän suhteen aikana ei mulla edes ollut vielä diagnoosia ja ei myöskään siis lääkitystä.
- maripet71
Oli pitänyt lyödä lujempaa... voi luoja, no ehkä on hyväkin ettei tuollaisen kanssa mitään välien selvittelyä yritä tehdäkkään.
Olen miettinyt tuota välienselvittelyä. Tavallaan jotenkin toivon sitä, itsenikin kannalta. En ole koskaan kokenut mitään näin vaikeaa kuin maanisen suhteen ja sen jättämät traumat. Paljon olen kokenut, mutta en mitään tälläistä. Selvittely siksi voisi olla ihan tervettä.
Toiselta kädeltä toivon etten koskaan enään edes tapaa exääni. Ekaksikin ihan pelon takia, olen vielä ns iskuille altis. Hän pystyy vielä satuttamaan minua, siksi en ainakaan vielä ole siihen valmis.
Kun selviytymistarina sitten menee eteenpäin ja elämä jatkuu, ja jos vaikka tulee uusi ihmissuhde, niin sitten en enään missään nimessä edes halua.
Anteeksiantaminen on sinäänsä hankala juttu, koska exäni oli vaikeassa maniassa ja ei siis oma itsensä. Mitä siis tarvitsee pyytää anteeksi, sitä että on sairas ??
- masterofmanipulation
Ei hitto mitä toimintaa. Nyt sitten kehutaan maasta taivaaseen joku bipo, kun hän kertoo rehellisesti tekemistään asioista. Ihan kuin täällä ei olisi muitakin bipoja, jotka olisivat ihan hyvin suhtautuneet teihin eksiin ja olisivat olleet rehellisiä. Pitäisikö nyt alkaa pyytelemään anteeksi, etten ole koskaan tuhonnut kenenkään elämää? Aika moni II-tyypin bipoista ei varmaankaan ole koskaan tuollaista tuhoa saanut aikaan, mitä teidän moni eksä.
Pitää koittaa itsekin tuota taktiikkaa, että alan myöntämään asioita, joita en ole koskaan tehnytkään. Ehkä sitten saan myötätuntoa teiltä terveiltä ihmisiltä, kun muuten täällä haukutaan ja yleistetään kaikki meidät bipot hirviöiksi. Hyvä "Risto", olet manipulaation mestari. xD Jään nyt taas odottelemaan teidän haukkumistanne, koska sen te osaatte. Älkää unohtako yleistämistä. Tämäkin kirjoitus johtuu vain biposta, koska omaa luonnettahan meillä ei ole. Muistakaa myös miinustaa tätä kirjoitusta mahdollisimman paljon. - =
Se että pystyy myöntämään, että tauti voi tehdä itsestä käytännössä tunteettoman sosiopaatin, on aivan eri asia kuin se että syyllistää ja haukkuu sitä toista osapuolta eikä osoita minkäänlaista empatiaa kertoivat bipon läheiset millaisia kauhutarinoita kokemuksistaan tahansa. Jos et 2. tyypin bipona ole tehnyt mitään niistä hirveyksistä, niin miksi kiihdyt. Sinuahan ne syytökset eivät silloin koske.
- masterofmanipulation
Kyllä ne koskee, koska täällä yleistetään koko aika. Ja jos tulee väliin sanomaan jotain, niin alkaa kamala herjaus joka taholta. Kaikilta bipoilta on muka todellisuudentaju kadonnut jne. Ei se nyt aina noin mene. On täällä myöskin niitä ihania bipojen eksiä, jotka eivät kaada meidän viattomien niskaan kaikkea ja uskovat, ettei kaikki bipot ole samanlaisia. Siitä olen kiitollinen. Moni vaan ei vieläkään tunnu tiedostavan niitä asioita. Jokaisella meistä on tunteet, ja tuollainen monien yleistäminen ja oman pahan olonsa meidän niskaan kaataminen ei ole fiksua toimintaa laisinkaan.
- risto_x
masterofmanipulation kirjoitti:
Kyllä ne koskee, koska täällä yleistetään koko aika. Ja jos tulee väliin sanomaan jotain, niin alkaa kamala herjaus joka taholta. Kaikilta bipoilta on muka todellisuudentaju kadonnut jne. Ei se nyt aina noin mene. On täällä myöskin niitä ihania bipojen eksiä, jotka eivät kaada meidän viattomien niskaan kaikkea ja uskovat, ettei kaikki bipot ole samanlaisia. Siitä olen kiitollinen. Moni vaan ei vieläkään tunnu tiedostavan niitä asioita. Jokaisella meistä on tunteet, ja tuollainen monien yleistäminen ja oman pahan olonsa meidän niskaan kaataminen ei ole fiksua toimintaa laisinkaan.
Kyllä meillä kaikilla on ihan oma luonteemme. Mä kirjoitan niin kuin itse asiat koen ja olen kokenut. Manipulaatio on siitä aika kaukana. Olen pahoillani, jos tekstini sellaisiksi olet kokenut.
- Revitty palasiksi!
Itseolläni alkoholi pieninäkin annoksina tekee minusta sosiopaatin, harvinaisen geenipoikkeaman vuoksi, sen ymmärtämiseen meni kauan, olen tosin tipaton kohta 10 vuotta olut. Kiitos tajuamisestani kuuluu bibolle, ihanin ihminen jonka maa päällään kantaa minun silmissäni, yleensä kun en ihmisistä perusta kun niihin ei voi luottaa. Tosin maniassakaan se luotto kyllä menee, ellei ole kuin oma biboni, joka sulkeutui neljän seinän sisään jo aikaa sitten. Maniassa ei toinen mahda mitään, on joko nieltävä niin kauan kuin pystyy, tai pakattava.
Ei ole ollut minun kanssa helppoa elää, en ole helppo ihminen, mutta olen ollut "ihminen" jo vuosia, kultani tilanteen mennessä syöksyä ylös alas. Toistakymmentä vuotta mennyt, toivoen että kyllä se aurinko vielä paistaa, ihana poika meillä on, joten on se pilkahtanut joskus.
Ajaa vaan niin loppuun toisen, kun joutuu neljän seinän sisään ettei aiheuta vainoja vahingossa, vaikka juttelemalla vastakkaisen sukupuolen kanssa. Olen jotenkin poikkeava mies, kun olen kaikesta huolimatta pysynyt ja kaiken niellyt, vaikka välillä tuntuu ettei jaksa!
Nyt anopin sekopää tilasi poliisin hakemaan pakkohoitoon kun ei kaksi lääkäriä ja minä ja vaimo oltiin sitä vastaan, vailla perusteita, kun psykoosilääkitys jo alkoi vaikuttamaan. Turhaanko tässä on nämä vuodet antanut, jos toivoakaan partemmasta ei ole?
Siis hyvästi paska korruptoitu syntymämaa, me lähdemme!
Voimia kaikille sairastaville ja heidän kumppaneilleen, josko vielä joskus...
- masterofmanipulation
En kokenut. Ottaa vaan päähän täällä ne muutamat tyypit, jotka ovat tehneet oman kokemuksensa vuoksi meistä muistakin kamalia hirviöitä. Sitten yhtäkkiä joitakin aletaan suosimaan ja ties mitä. Jos kerron olevani jokseenkin tavallinen ihminen, niin tulee kakkaa niskaan samantien. Minun II-tyypin bipo on kuitenkin aika lievä versio tästä sairaudesta. Nykyajan ihmiseen verrattuna taidan olla ihan normaali, jos mielialojen vaihteluita ei oteta huomioon. Yritän aina ymmärtää, että täällä on juuri kamalasta suhteista eronneita ja ovat vielä katkeria, mutta välillä vaan menee hermot siihen yleistämiseen. En minäkään kaada masennusta toisten niskaan, joten millä oikeudella täällä jotkut kaatavat viattomien niskaan pahan olonsa. Heidän pitäisi muka olla terveitä ihmisiä. Ei se terveys tee kenestäkään fiksua eikä hyvää ihmistä.
- ...särkynyt...
Minusta tässä ketjussa ei ole kukaan yleistänyt, aloitin ketjun nimenomaan maanisen ihmisen kokemuksesta kertoen, yhdestä ihmisestä, jolla erittäin vaikea psyykkinen sairaus. Kakkostyypistä ei ole nyt kyse.
Palataan siihen oikeeseen aiheeseen ja se ei ole bibojen haukkuminen. Tässä ketjussa käsitellaan jokaisen omia tuntemuksiin, niin bibojen kun niiden jotka ovat se läheltä kokeneet, ketään väheksymättä. - masterofmanipulation
Toivottavasti se pysyy siinä, ettei tulisi yleistyksiä kenestäkään. Pahoittelen avautumistani.
- ...särkynyt...
Samaa pahottelen minäkin. En syyllistä ketään, en edes exääni. En voi olla edes vihainen hänelle, vielä vähemmän syyllistää häntä.
Haluan vain saada tietoa sairaudesta ja niistä ketä se on tältä omaisten puolelta koskettanut. Se auttaa uskomattoman paljon.
- risto_x
Älä turhaan pahoittele. Eikö nää palstat ole just avautumista varten..
Bipo ei vastaan tullessa useimmiten vaikuta mitenkään oudolle. Maanisessa vaiheessa oleva saattaa jopa herättää mielenkiintoa puheliaisuudelaan ja avoimuudellaan. Joskus aiemmin, kun vielä oli töitä ja rahaa, itselläni usein purkautui tyyliin: kone lähtee tunnin päästä, he passi.
Selvennykseksi, itsellä 1-tyypin bipo, kamalaa ja hauskaa on sen kanssa ollut. Kadun tietty toisille aiheuttamiani pahoja asioita sen verran kuin pystyn. Tiedän, etten ole tehnyt läheskään aina oikein, mutten silti ehkä tunne aivan normaalisti.
Mutta kaikki ihmiset, myös me bipot ollaan erilaisia. Siinä teille kunnon yleistys, sori :) No, jos ei ollenkaan saa yleistää, niin sittenhän koko tautia ei voi diagnosoida lainkaan. Oireet ovat suht samat samaa tautia sairastavalla, siitähän taudin tuntee. Silloin kun puhutaan masennuksesta tai maniasta, niin tottakai tietynlainen yleistäminen kuuluu ihan asiaankin. Jos sitten puhutaan biposta ihan vain ihmisenä, niin sitten yleistäminen voi mennä liiallisuuksiin.
- masterofmanipulation
Tietenkin tietynlainen yleistäminen, mutta jossakin se raja menee. Täällä on jotkut sanoneet, että kaikkia bipoja saa hoivata ja huolehtia masennusvaiheessa. Ja kaikki jää kumppanin hoidettavaksi. Olen aikoinani ollut hyvin pahasti masentunut, mutta koskaan en ole kenenkään riippakiveksi ryhtynyt. Aina hoidin omat asiani, ja pidin vielä eksästäni huolen samaan aikaa. Joka oli muuten myöskin bipo ja päihteidenkäyttäjä. En myöskään kaada masennusta toisten niskaan. Suurin osa ihmisistä ei edes tiedä koko asiasta mitään. Kyllä se loukkaa, kun ihmisillä on tietynlainen käsitys itsestä. Monet olettavat automaattisesti bipojen olevan tietynlaisia.
Ja sitten on vielä se kamala asia, että ihmiset alkavat vetoamaan sairauteen, kun tulee jokin riita. Aina se on muka bipon syytä ja terveessä ei ole mitään vikaa. "Sä nyt taas vaan reagoit tolla tavalla." Tuo on se yleisin vastaus. Ns. terveen on niin helppoa kääntää asia omaksi edukseen ja mollata sen sairaan lattian rakoon. Yksi miespuolinen terve "kaverini" oli yrittänyt vonkailla minua jo monta vuotta. Hän on varattu henkilö, joka pettää vaimoaan jatkuvasti. Suutuin sitten taas kerran hänelle ja raivosin hänen tavastaan vonkailla ja pettää vaimoaan. Noh, minun viakseni sekin asia meni. Minä olen sairas, joten suutun muka turhasta ja raivosin turhasta.
Jos on vähän väsynyt, niin heti olet masentunut. Niin, bipo ei voi olla tietenkään muuten vaan väsynyt. Jos taas on iloinen jostain, niin hypomania se mukamas heti on. Jos taas suuttuu ihan asiasta, niin sitten se on tämä sairaus joka muka aiheuttaa sen. Toisessa osapuolessa ei ole mitään vikaa koskaan. Bipot eivät saa suuttua eikä hermostua. Mitä tässä uskaltaa tehdä? Ja kuinka sairaita sitten ovat he, jotka vetoavat aina tähän sairauteen, eivätkä näe itsessään mitään vikaa.- bipo_vai_ei
"No, jos ei ollenkaan saa yleistää, niin sittenhän koko tautia ei voi diagnosoida lainkaan. Oireet ovat suht samat samaa tautia sairastavalla, siitähän taudin tuntee."
Itse kun olen näitä juttuja täällä lukenut, niin en tunnista itseäni niistä ollenkaan. Jos laitetaan lista käteen tyypillisistä oireista, niin niistä suurin osa ei sovi minuun.
- En tuhlaa rahaa
- En ole impulsiivinen
- Seksi ei kiinnosta edes hypomaniassa
- En ole itsemurhahakuinen
- En ole tunteeton
- En hypi suhteesta toiseen, enkä pääse suhteiden yli tuosta noin vaan
- Ei ole mitään ajatuksenrientoa tai että muuttuisin puheliaammaksi
- Unentarve on aina sama
- En tee koskaan sen enempää mitään eli aktiivisuus ei lisäänny
- En ole koskaan estoton (estoja on enemmän kuin laki sallii)
- Harkitsen aina tekojani jopa liikaa
- En harrasta yhdenillanjuttuja enkä käytä alkoholia ollenkaan (yök)
- ...särkynyt...
Sinulla on siis erittäin hyvin asiat sitten. Sairautesi ei ole ainakaan sitä pahempaa laatua varmaan. Jopa minulla joka olen terve mieleltäni, niin tuosta listasta osa olemassa.
Niinhän se on, että kun sairaus on pahana, niin nuo kaikki mitä sinulla ei ole, niin toisella voi olla ne kaikki.
Kumpa se olisikin noin mustavalkoista, mutta kun ei ole. Sairaus on yksilöllinen ja exälläni oli nuo kaikki ja vähän vielä enemmän kun on maaninen. Ja siis vain silloin kun on maaninen. Tasapainossa kun on, niin noista listasi asioista täyttyy yli puolet.
Olet kuitenkin onnekas suhteessa bibouteen, siitä hatun nosto, ihan aidosti. - ...särkynyt...
Toinenkin asia mietityttää. Edellinen keskustelu, missä bibo haukuttiin keräsi hetkessä useita kommentteja. Siis miettikää. Linjoilla on varmasti paljon ihmisiä, jotka taistelevat tunteiden kanssa, mitä maanisesta / bibo suhteesta on joutunut kokemaan. Sekin on aika uskomaton juttu, ihmiset vielä vuosienkin päästä pohtivat suhteitaan ja niiden päättymistä. Jotakin pysyvää on siis rikkoutunut myös meissä exissä.
Vaikka varmsti joskus tulee, toivon ainakin, tilanne että asioita katsoo riittävän kaukaa ja riittävän opjektiivisesti, niin toivon että tämäkin suhde on jotain opettanut elämästä. Itse olen ainakin ensimmäistä kertaa huomannut vasta nyt missä kulkee minun jaksamiseni raja. Ja se että jokainen on vastuussa omasta elämästään, oli tilanne sitten mikä tahansa. Myös minä omastani.
Tunnen jollain tavalla ehkä syyllisyyttä siitä, etten jaksanut riittävän kauan. Tai jollain tavalla suojelin itseäni, tai pelkäsin omien voimavarojen loppuvan ja siksi luovutin liian aikaisin. Ehkä haen täältä siihen tukea, että suhde maaniseen on erittäin haasteellinen. Ja onhan se...joskus mietin että olisiko minun vain pitänyt sittenkin vain jaksaa...varsinkin silloin kun ikävöin exääni. Ja hitto, miten siitä tunteesta pääsee eroon, kun tunteistaan ei eroon noin vain pääse.
...huokaus... - masterofmanipulation
Älä missään tapauksessa tunne syyllisyyttä. Kaikilla meillä on voimavaramme, joiden mukaan pitää elää. Et sinä ole vastuussa aikuisesta ihmisestä. En itse edes bipona jaksaisi olla liian sairaan bipon kanssa suhteessa. Eihän siitä juurikaan mitään taida tulla, jos toinen on ihan hoitamaton. Oma elämä siinä vaan menee pieleen.
Yritin olla ystävä toiselle bipolle, mutta hän on alkoholin vaikutuksen alaisena ja maniassa aivan kamala läheisilleen. Uhkaa tappaa, pätee joka asialla, haukkuu muut, puhuu pahaa ja on vainoharhainen. Rakastan häntä ystävänä edelleen, mutta en vain voi oman mielenterveyteni vuoksi olla hänen kanssaan tekemisissä. Jonkun aikaa hän aina pysyy erossa alkoholista, mutta sitten se helvetti taas alkaa ja kaikki kuulee kunniansa. Olisin halunnut olla ystävä ja tukea, mutta eipä häneltä juuri mitään takaisin saa.
Ei niistä tunteista helpolla pääsee. En minäkään pääse eroon tunteista eksääni ja tätä ystävääni kohtaan, vaikka he kumpikin tekivät hirveitä asioita minulle. Jollain tavalla ymmärrän ja jollain tavalla en, vaikka bipo itsekin olen. Kumpikaan ei ole koskaan edes anteeksi pyytänyt tekojaan. Eikä paljon katumusta taida olla. Tai ehkä on, mutta eivät ole koskaan tuoneet sitä esille. - kovia kokemuksia
Minun sielun rikkoi diagnosoimaton bibomies, joka vastustaa diagnoosia henkeen ja vereen. Toisena hetkenä sen myöntää itsekin ja sitten lääkärissä kääntää kaiken toisinpäin.
Se on jännä, kun ainakin tämä bipo kääntää kaikki tekosensa aina toisen syyksi. Näin oli myös suhteessamme. Jos eripuraa tuli, minä olin se, joka alkoi sovittelemaan, vaikka hän olisi tehnyt väärin minua kohtaan. Myös kaikki ystävyysuhteensa hän hylkäsi, koska kukaan ei ollut muka tarpeeksi hyvä hänelle.
Hänellä on itsestään jollain lailla suuruudenhullu käsitys, vaikka heikkona hetkinään myöntääkin joitain ongelmiaan. Mutta niin heikkoa hetkeä ei tullut koskaan, että hän olisi mieleltään avautunut menneisyydestään.
Minun kokemuskeni mukaan bipot eivät pidä kenestäkään. Kaikki läheiset ihmiset hylätään ja siinä samalla he vievät oman elämänsä aika tavalla ahdinkoon. Heidän ihmisuhteensa perustuvat usein hyväksikäyttöön, jollain tavalla.
Se onkin varottava esimerkki uusissa suhteissa, jos haluaa salata kaiken menneen.
En tiedä toipuuko biposuhteesta koskaan.- qw
Tuosta anteeksi pyytämisestä ja sovittelemisesta, meillä oli samanlailla.
Koko vuosien aikana, mies ei ole pyytänyt kuin tasan 2 kertaa anteeksi. Minä hoitanut tämän puolen ja aina kääntynyt myös hänen oma käytöksensä minun aiheuttamaksi, samoin kaikki vastoinkäymiset työssä, ihmissuhteissa jne ovat olleet joko minun tai muiden ihmisten syytä.
Kovin järkyttävintä oli eroamisen aikaan, että vielä itse pyysin anteeksi ja yritin sovinnossa erota, mutta kaikki jäi syvään hiljaisuuteen, eikä hänestä sen jälkeen ole ääntäkään kuulunut. Seinään loppui täysi käännöksellä, ihan kuin meitä tai minua ei koskaan olisi olemassa ollutkaan.
Itse annoin mielessäni anteeksi hänelle, ehkä häneltä joskus löytyy sairaudentunto ja vastuuntunto itsestään. Tukeminenkaan näissä pyörteissä on ollut kovin vaikeaa ja tuloksetonta, koska omassa itsessään ei näe mihinkään mitään syytä saati sairauden oireissa, nekin oireet aiheuttaa hänessä muut ihmiset jne, mutta sairautta se ei kuulemma ole. Diagnoosin on saanut vuosia sitten, mutta " sitä ei hänellä ole"..
Mutta ehkä nämä on joillakin sairastuneilla, niin kuin Risto sanoi, että tuntee erilailla ja joskus ei mikään ei tunnu miltään.
Itse yritän vain hyväksyä, että kyseessä on sairastunut ihminen, on helpompi käsitellä ero, omat tunteet ja jatkaa eteenpäin. - ¤##¤
Exäni oli tutustuessamme lämmin, mukava, herkkä ja sosiaalinen ihminen. Hän oli pidetty ja arvostettu töissä. Rakasti lastaan yli kaiken. Huomasin hänessä joitakin muutoksia n.kolmen vuoden seurustelun jälkeen, ajoittaista masennusta ja lamaantumista, raivokohtauksia mitättömistä asioista ja normaalisti parisuhteessa avoimesti puhuttavista asioista, kuten tulevista menoista omien kavereiden kanssa, hän jätti ne kertomatta etukäteen ja ilmoitti vasta viime hetkillä, että lähtee esim. risteilylle työkavereiden kanssa tms. Kausiluonteinen käytös, alkoholin käyttö ja salailu lisääntyi pikku hiljaa ja silti samaan aikaan puhuimme yhteenmuutosta. Onneksi jarrutin sitä, koska olin tullut epäluuloiseksi edellä mainituista syistä. Rakastin häntä silti todella koko sydämestäni enkä ole vieläkään päässyt tunteesta eroon. Riidat lisääntyi ristiriitaisten tilanteiden myötä. Olin ymmälläni, että mistä oli kyse. Ja toden totta anteeksi hän ei pyydellyt kuin aniharvoin, vaikka olisi tehnyt miten törkeästi ja väärin. Olin myös se sovitteleva osapuoli, vaikka hänen olisi kuulunut tehdä aloite jonkun mokan jälkeen, mutta ei. Mulla ei ollut siinä asiassa pitkää pinnaa, että olisin sietänyt epämääräisiä päiviä kauaa, kun en tiennyt miksei hän ota yhteyttä tai vastaa puhelimeen. Monta vuotta meni siinä on/off suhteessa ja aina vaan uskoin ja toivoin, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi ja voimme muuttaa yhteen jne. 2v sitten kammottavan kevään jälkeen hän sai vihdoinkin ykköstyypin bipo diagnoosin ja kuvittelin, että se muuttaisi kaiken hyvään suuntaan, kun hän sai vihdoinkin ne oikeat lääkkeet vuosien masennuslääkkeiden syömisen jälkeen. Hän totutteli uusiin lääkkeisiin sen kesän ja oli jopa raitis, mutta sitten syksyllä räjähti pommi. Hänellä oli pedattuna uusi suhde ja mä sain kenkää. Mania tuli lääkkeistä huolimatta ja hän joi todella paljon, kun uusi löytö oli alkoholisti, että yhteinen harrastus! No, hänellä on karuselli pyörinyt nyt reilut 2v tämän alkkisystävän kanssa. Hän on hylännyt kaikki entiset ystävänsä, mutta syyttää heitä siitä, ei näe omaa osuuttaan asioihin. Hänellä on pitkä sairasloma nyt, mutta tuskin se auttaa mihinkään, koska tod.näköisesti juovat usein. On todella surullista tietää tämä kaikki. Olen varma, että hän voisi paremmin, jos lopettaisi alkoholin kokonaan ja yrittäisi rakentaa suhteitaan vanhaan ystäväpiiriin ja sitoutuisi omaan hoitoonsa 100%. Hän elää vain tämän uuden kaverinsa kautta ja ehdoilla nyt ja luulen, että heidän keskinäinen suhteensa on epätervettä läheisriippuvuutta.
- ...särkynyt...
¤##¤ kirjoitti:
Exäni oli tutustuessamme lämmin, mukava, herkkä ja sosiaalinen ihminen. Hän oli pidetty ja arvostettu töissä. Rakasti lastaan yli kaiken. Huomasin hänessä joitakin muutoksia n.kolmen vuoden seurustelun jälkeen, ajoittaista masennusta ja lamaantumista, raivokohtauksia mitättömistä asioista ja normaalisti parisuhteessa avoimesti puhuttavista asioista, kuten tulevista menoista omien kavereiden kanssa, hän jätti ne kertomatta etukäteen ja ilmoitti vasta viime hetkillä, että lähtee esim. risteilylle työkavereiden kanssa tms. Kausiluonteinen käytös, alkoholin käyttö ja salailu lisääntyi pikku hiljaa ja silti samaan aikaan puhuimme yhteenmuutosta. Onneksi jarrutin sitä, koska olin tullut epäluuloiseksi edellä mainituista syistä. Rakastin häntä silti todella koko sydämestäni enkä ole vieläkään päässyt tunteesta eroon. Riidat lisääntyi ristiriitaisten tilanteiden myötä. Olin ymmälläni, että mistä oli kyse. Ja toden totta anteeksi hän ei pyydellyt kuin aniharvoin, vaikka olisi tehnyt miten törkeästi ja väärin. Olin myös se sovitteleva osapuoli, vaikka hänen olisi kuulunut tehdä aloite jonkun mokan jälkeen, mutta ei. Mulla ei ollut siinä asiassa pitkää pinnaa, että olisin sietänyt epämääräisiä päiviä kauaa, kun en tiennyt miksei hän ota yhteyttä tai vastaa puhelimeen. Monta vuotta meni siinä on/off suhteessa ja aina vaan uskoin ja toivoin, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi ja voimme muuttaa yhteen jne. 2v sitten kammottavan kevään jälkeen hän sai vihdoinkin ykköstyypin bipo diagnoosin ja kuvittelin, että se muuttaisi kaiken hyvään suuntaan, kun hän sai vihdoinkin ne oikeat lääkkeet vuosien masennuslääkkeiden syömisen jälkeen. Hän totutteli uusiin lääkkeisiin sen kesän ja oli jopa raitis, mutta sitten syksyllä räjähti pommi. Hänellä oli pedattuna uusi suhde ja mä sain kenkää. Mania tuli lääkkeistä huolimatta ja hän joi todella paljon, kun uusi löytö oli alkoholisti, että yhteinen harrastus! No, hänellä on karuselli pyörinyt nyt reilut 2v tämän alkkisystävän kanssa. Hän on hylännyt kaikki entiset ystävänsä, mutta syyttää heitä siitä, ei näe omaa osuuttaan asioihin. Hänellä on pitkä sairasloma nyt, mutta tuskin se auttaa mihinkään, koska tod.näköisesti juovat usein. On todella surullista tietää tämä kaikki. Olen varma, että hän voisi paremmin, jos lopettaisi alkoholin kokonaan ja yrittäisi rakentaa suhteitaan vanhaan ystäväpiiriin ja sitoutuisi omaan hoitoonsa 100%. Hän elää vain tämän uuden kaverinsa kautta ja ehdoilla nyt ja luulen, että heidän keskinäinen suhteensa on epätervettä läheisriippuvuutta.
Kiitoksia kovasti jakamisesta. Kuulostaa kovin tutulta ja syvät osanottoni. Tuon läpikäyminen ei varmasti ole ollut helppo tehtävä. Juuri tarinasi kertoo ykköstyypin sairaudesta se pahimman julmuuden, tapahtui muutos sitten hitaasti tai nopeasti, niin seuraukset ovat kovia. Myös ex miehellesi, joka on ilmeisesti joutunut kaikkea muuta kun kannustavaan seuraan.
"Olen varma, että hän voisi paremmin, jos lopettaisi alkoholin kokonaan ja yrittäisi rakentaa suhteitaan vanhaan ystäväpiiriin ja sitoutuisi omaan hoitoonsa 100%" tämän myös allekirjoitan minäkin kokemani perusteella. - Anonyymi
qw kirjoitti:
Tuosta anteeksi pyytämisestä ja sovittelemisesta, meillä oli samanlailla.
Koko vuosien aikana, mies ei ole pyytänyt kuin tasan 2 kertaa anteeksi. Minä hoitanut tämän puolen ja aina kääntynyt myös hänen oma käytöksensä minun aiheuttamaksi, samoin kaikki vastoinkäymiset työssä, ihmissuhteissa jne ovat olleet joko minun tai muiden ihmisten syytä.
Kovin järkyttävintä oli eroamisen aikaan, että vielä itse pyysin anteeksi ja yritin sovinnossa erota, mutta kaikki jäi syvään hiljaisuuteen, eikä hänestä sen jälkeen ole ääntäkään kuulunut. Seinään loppui täysi käännöksellä, ihan kuin meitä tai minua ei koskaan olisi olemassa ollutkaan.
Itse annoin mielessäni anteeksi hänelle, ehkä häneltä joskus löytyy sairaudentunto ja vastuuntunto itsestään. Tukeminenkaan näissä pyörteissä on ollut kovin vaikeaa ja tuloksetonta, koska omassa itsessään ei näe mihinkään mitään syytä saati sairauden oireissa, nekin oireet aiheuttaa hänessä muut ihmiset jne, mutta sairautta se ei kuulemma ole. Diagnoosin on saanut vuosia sitten, mutta " sitä ei hänellä ole"..
Mutta ehkä nämä on joillakin sairastuneilla, niin kuin Risto sanoi, että tuntee erilailla ja joskus ei mikään ei tunnu miltään.
Itse yritän vain hyväksyä, että kyseessä on sairastunut ihminen, on helpompi käsitellä ero, omat tunteet ja jatkaa eteenpäin.Mikä se sairaudentunto on? Pitäisikö hänen alkaa velttoilemaan ja pyörimään vaan mt-palveluissa ollen sairaudentuntoinen. Eikö ole hyvä että hän pyrkii elämässään eteenpäin.
- bipo1234
"Minun kokemuskeni mukaan bipot eivät pidä kenestäkään. Kaikki läheiset ihmiset hylätään ja siinä samalla he vievät oman elämänsä aika tavalla ahdinkoon. Heidän ihmisuhteensa perustuvat usein hyväksikäyttöön, jollain tavalla."
Onpa aika rankasti sanottu... En mä ainakaan ole hylännyt kavereita tai saati sitten sukulaisia. Parhaat kaveritkin on yläaste ajoilta ja niin ovat vaan pysyneet... Ja osaan myös rakastaa ihan oikeesti. Oma poitsu tärkein asia elämässä ja syy miksi haluan olla kunnossa. Ketään en ole omasta mielestä hyväksikäyttänyt. Ja ihan avoimesti voin uudessa suhteessa kertoa menneisyydestä. Ja niin myös tein! - Saarnaaja-Saara.
En voisi ikinä hylätä perhettäni, vaikka mikä tulisi. Enkä ole sitä koskaan tehnytkään. Kavereita olen poistanut elämästäni, mutta vain sen vuoksi, että he eivät tienneet ystävyydestä mitään. Ne perustuivat vain siihen, että minä annan annan ja annan. Takaisin en saanut mitään. Olen jopa vakavassa masennuksessa pitänyt huoli toisista ihmisistä. Mutta kuka olisi ollut minun tukenani masennuksen helvetissä? Aika hiljaista oli siinä vaiheessa. En myöskään käännä kaikkea toisten syyksi. Osaan mennä itseeni ja tiedän virheeni. Terveet ihmiset elämässäni eivät juurikaan sitä ole osanneet. Ja heidän on aina ollut hyvin vaikea myöntää virheensä. Lääkärissä olen aina ollut rehellinen. Eihän siellä käyminen minua auttaisi, jos valehtelisin asioita.
En ole myöskään käyttänyt hyväksi ketään. Minua sitten taas on. Henkisesti, fyysisesti ja rahallisesti. Suhteissa en ole koskaan halunnut salata menneisyyttä, vaan olen puhua pälpättänyt liikaakin. Siitä olen sitten saanut kärsiä. Ikinä en enää avaa sillä tavalla sieluani kenellekään. En ainakaan liian aikaisessa vaiheessa. Se ei ole oikein, että arkoja asioita käytetään minua vastaan joka tilanteessa.
Se on totta, että pidän hyvin harvasta ihmisestä. Se ei varmaankaan liitty bipoon millään tavalla. En vaan siedä tätä nykymaailman menoa. Omaan niin vanhanaikaiset arvot, että tämä nykyinen meno kauhistuttaa. Monet ihmiset ovat kamalan itsekeskeisiä nykyisin. Minä minä ja minä. Viina virtaa ja hypitään suhteesta toiseen. Mitään moraalia ei tunnu enää olevan juuri kenelläkään.
Sinun tapauksessasi olet ilmeisesti törmännyt I-tyypin bipoon. Olen itsekin kokenut tuota käytöstä bipo-eksältäni ja yhdeltä entiseltä bipo-ystävältäni. Kumpikin heistä kuvittelee olevansa joku maailmaa suurempi taiteilija ja jotenkin muiden ihmisten yläpuolella. Molemmat voivat tuosta noin vaan päättää ystävyys- tai parisuhteen. Sillat poltetaan perässä komealla roihulla. Heissä ei ole mitään vikaa koskaan. Muut vaan mokaa. Kaikki kääntyy aina muiden ihmisten syyksi. Bipo-eksäni syytti minua jopa hänen päihteiden käytöstään. Niin, hän oli niitä käyttänyt jo ennen minuakin. Tämä entinen bipo-ystäväni viilteli ranteensa, kun harhoissaan kuvitteli minun valehdelleen hänelle. Voit kuvitella miten kamala olo siitä tuli, vaikka eihän hänen harhansa minun vikani ollut.
Meillä II-tyypin bipoilla asiat taitavat olla paljon paremmin. Toivon mukaan tämä ei ikinä muutu I-tyypin bipoksi. En halua olla tuollainen. Mielummin olen vaikka kuollut, kun loukkaisin tuollaisella käytöksellä läheisiäni. - ...särkynyt...
Rajuja ovat nämä ihmisten kertomukset ja kokemukset. Ihan karmii selkäpiiristä kaikkien puolesta joihin se vaikuttaa. Jos minullakin olisi bibo II-tyyppiä niin ajattelisin varmasti samoin kuin sinä Saara...
Se kuulostaa niin paljon helpommalta kestää kuin tuo ykköstyyppi.- ..--..
Ja kiitoksia kaikille täällä oleveille ihmisille jotka ovat kertoneet tarinansa sen kaikessa ihanuudessa ja kaameudessaan ja siten auttaneet meitä kaikki jaksamaan eteenpäin. En todellakaan tiedä miten olisin jaksanut tarpoa tässä tilanteessa ilman teidän kertomuksia ja sen mukana saamaa käsittämättömän hyvää tukea. Olette olleet minulle tuki mihin nojata ja siitä hyvin kiitollinen.
Minun elämä alkaa nyt hieman helpottamaan, huonoja päiviä on vielä, mutta ne ei vedä ihan pohjamutiin enään. Uskallan jopa ajatella jo tulevaisuuttakin. Suru on vielä läsnä, mutta sekin helpottaa.
Niille ihmisille jotka sairautta kantavat. Tapelkaa sitä vastaan ja niille jotka miettivät suhteeseen lähtemistä, lukekaa siitä mahdollisemman paljon ja muistakaa jokaisen yksilölliset erot. Kaikkein tärkein asia on se kuinka hyvin sairaus on hallinnassa.
- Anonyymi
Up!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1202563
Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."
Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi662368- 162061
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa191727"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla211648Haluan jutella kanssasi Nainen
Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O141460Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa
Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak161413Haluan tavata Sinut Rakkaani.
Olen valmis Kaikkeen kanssasi...Tulisitko vastaa Rakkaani...Olen todella valmistautunut tulevaan ja miettinyt tulevaisuu271393Onko mies niin,
että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.161367Kristityt "pyhät"
Painukaa helvettiin, mä tulen sinne kans. Luetaan sitten raamattua niin Saatanallisesti. Ehkä Piru osaa opetta?!.61292