Paras lapsiperheen asuinalue Lappeenrannassa?

Mielipiteitä perusteluineen, kiitos.
5260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

noh voisin ehkä suositella Kaukaan kaupungin osaa aika hiljanen ei mitään ihme hörhöjä sun muita ja muutenkin hiljanen ja uusi isompi kauppakin lähellä vuokratkaan ei ole kovin isot... tosin välillä voi olla hajuhaittoja mitä tulee tehtaalta mutta kyllä niihin tottuu. Koulukin lähellä Parkkarilan tarhasta en tiä onko enään toiminnassa.

Äänestä

Riippuu hieman lasten iästä.
Jos vanhemmat ovat esimerkiksi 70-vuotiaita, ja lapset alkavat n.45 vuotiaista alaspäin, niin silloin on asia eri kuin jos vanhemmat ovat 30:siä ja lapset parin kolmen vuoden ikäisiä.
Kaikki kaupunginosat ovat yhtä hyviä. Itsestä kaikki on kiinni, kuinka suhtautuu naapureihin, niin he suhtautuvat samalla tavalla itseesi.

Äänestä

Olemme muualta muuttamassa Lpr, siksi kyselen. Vanhemmat kolmikymppisiä, lapset ensi kesänä 7, 5 ja 2 -vuotiaita. Esikoiselle koulu ja kahdelle nuoremmalle päiväkoti olisivat hakusassa....Taloja on katseltu Karhuvuoresta, Ruoholammelta, Laihialta, Uus-Lavolasta ja Kanavansuulta. Mikä näistä olisi paras vai joku ihan muu?

Äänestä

Karhuvuori taikka Uus-Lavola, suosittelen :)

Äänestä

Karhuvuorta suosittelen myös minä. Itse asumme päiväkoti-ikäisten lasten kanssa keskustan tuntumassa, alakylällä. Olemme viihtyneet, Karhuvuori oli muuttohetkellä turhan kaukana palveluista, koska tuolloin ei ollut käytössä autoa. Nyttemmin kävisin katsomassa sen alueen ensin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vr kirjoitti:

Mielipiteitä perusteluineen, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu