Anonymous Finland

Te vaaditte palkkakattoa politiikoille. Se on jalo vaatimus. Vaatimuksessa pitää esittää mikä se on. Mutta te ette ole oikein jyvällä siitä kenen palkkoihin verovarat menevät. Ottakaapa selvää montako virkamiestä on eri ministeriössä ja mikäon heidän palkka/kk. Lisäksi kuntien viranhaltijat. Julkaiskaa lista internetissä eri ministeriöiden viranhaltijoista. Ja ikäänkuin muistutukseksi siitä, että kaupungeissakin on virkamiehiä niin Helsinki tähän esimerkkinä. Tämän asian julkisuus on paras ase valtion ja kuntien velkaantumista vastaan. Tässä vaiheessaa varsinkin valtion viranhaltijat ovat tabu.
280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Erittäin hyvä ehdotus.

Perustuslakiin on kirjattu periaate vapaasta tiedon saannista JULKISISTA organisaatioista. Suomessa tämä on kuitenkin valitettavan usein pelkkää sana helinää. Eli siis lailla on yhtä paljon arvoa kuin paperilla johon se on kirjoitettu. Siksi yllä oleva ehdotus itse asiassa edistäisi perustuslain toteutumista.
Kannattaisi ehkä kaivella tietoa laajemminkin näistä JULKISISTA organisaatioista. Erityisesti ainakin itse olisin kiinnostunut saamaan tietoa hämmennyksistä, joissa poliittisesti valitut korkeat virkamiehet ovat olleet mukana. Tutkimuksissa on nimittäin osoitettu, että siltä suunnalta löytyy se keskeisin Suomessa ilmenevä korruption muoto.
Tietenkin tämän kaltainen toiminta on työlästä, koska silloin pelkkä tietomurto ei vielä riitä. Sen lisäksi pitäisi vielä kaivaa esiin oleellista tietoa.
Uskon kuitenkin, että tämän kaltaisella toiminnalla olisi monen kaltaisia etuja ko. liikkeen kannalta. Näitä on mm.
1) Aktivismi kohdistuisi sinne minne se on mitä ilmeisimmin tarkoitettukin. Tämän päivän ongelmat johtuvat suurimmaksi osaksi julkisten organisaatioiden rakenteista ja toiminnoista. Niiden pitäisi ajaa KOKO yhteiskunnan etuja, mutta tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti silta, että edunvalvonnan rajaus ontuu "hieman".
2) Tämän kaltainen toiminta pureutuisi ongelmaan joka syntyy perustuslain vastaisen salakähmäisen toiminnan johdosta. Eli siis toiminta itseasiassa edistäisi lain toteutumista, ja lisäksi saataisiin tietoa jolla nykyisiin ongelmiin voitaisiin paremmin pureutua. Eli siis me kansalaiset saisimme sen tiedon, joka meille kuuluu, jotta me voisimme tehdä meidän demokraattisen velvollisuutemme. Bonarina tässä olisi myös se, että voitaisiin osoittaa nykymedian lähes täydellinen epäonnistuminen demokraattisessa tehtävässään.
3)Anonymous-liike on ymmärtääkseni kansan asialla. Silloin sillä pitäisi olla myös kansan tuki takanaan*. Minun on vaikea nähdä, että se voitetaan toiminnalla, joka itse asiassa pistää nykyongelmien vastaanottavan osapuolen (= yksittäiset ihmiset) vielä uhkaavampaan tilanteeseen. Tietenkin on hyvä osoittaaa, että liiallisen tiedon kerääminen yksityishenkilöistä ei, jo tietoturvanäkökulmasta, ole kovin viisasta. Näin toteutettuna osoitustapa kuitenkin helposti kääntyy itseään vastaan. (* valittujen toimintatapojen johdosta kansan tuki on erittäin tärkeää, jottei me jonain päivänä herätä tilanteeseen, jossa esim. internetin vapaus on rajattu radikaalisti.)

Tässä siis yllä olevaan ehdotukseen pientä lisäystä ja perusteluja nille.

Äänestä

EU kriisi ja Maan Tapa sotku on näyttänyt että juuri korruptio on iso jytky.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tabu esiin! kirjoitti:

Te vaaditte palkkakattoa politiikoille. Se on jalo vaatimus. Vaatimuksessa pitää esittää mikä se on. Mutta te ette ole oikein jyvällä siitä kenen palkkoihin verovarat menevät. Ottakaapa selvää montako virkamiestä on eri ministeriössä ja mikäon heidän palkka/kk. Lisäksi kuntien viranhaltijat. Julkaiskaa lista internetissä eri ministeriöiden viranhaltijoista. Ja ikäänkuin muistutukseksi siitä, että kaupungeissakin on virkamiehiä niin Helsinki tähän esimerkkinä. Tämän asian julkisuus on paras ase valtion ja kuntien velkaantumista vastaan. Tässä vaiheessaa varsinkin valtion viranhaltijat ovat tabu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu