Timo Soini tiesi jo vuosi sitten, että Kreikan hyysäyksen jälkeen tulee vielä Italian mafioosot meidän verorahojen kimppuun.
Seuraavaksi sitten Espanja...
Ps. Romanian mustalaiset olisi yksi hyvä avustustoiminnan musta aukko, ihan vaan sosiaalitantoille tiedoksi.
Seuraavaksi sitten Espanja...
Ps. Romanian mustalaiset olisi yksi hyvä avustustoiminnan musta aukko, ihan vaan sosiaalitantoille tiedoksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ai onko Soini se analyytikko jsa tietäjä , joka tiesi eroopan lamasta ja sen leviämisestä , sen osasi kaikki lukutaitoset lukea talous ja pankkimiesten analyyseistä jo parivuotta sitten , lama levijää koko eurooppaan ja suomi mukana ihan sama autettiinko vai ei kreikkaa , näin on näppylät . Marjanpomija Närpiöstä
On pori sun mielestäs vissiin laajentunut kuntaliitosten ansiosta, mistä sä olet saanut tiedon kreikan valtion poriin liittämisestä?
Tuolla järjenjuoksulla ei muuta pysty tekemäänkään kuin poimimaan mustikoita marraskuussa Närpiön louhikkokivien päältä.
---
Soini tietää, kun se ajattelee isänmaallisella suomalaisella maalaisjärjellä asioita.
Urpalainen, Katainen, Arhinmäki, viherpiipertäjät, kristilliset ja ruotsalaiset sekä myös keskustapuolueen puheenjohtaja väittivät ennen vaaleja, että Eurooppaan ei tule lamaa, jos maksamme Irlannille ja Portugalille suomalaisten veronmaksajien verorahoja, joilla kuuluisi kustantaa meidän omia sairaaloita ja kouluja eikä ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja.
Soini sanoi, että seuraavaksi tulee rahaa ruikuttamaan Kreikka, Italia ja Espanja. Te isänmaanpettäjät väititte "tulipalon" pysähtyvän.
Rosvothan ottaa rahaa juuri niin kauan kuin täältä annetaan ja teillä satananan sosialistikommarikapitalisteilla on kyllä häpyä antaa meidän rahat eteläeuroopan manjaanamustalaisille!
Poimihan marjoja siellä Närpiössäs vaan äläkä ryhdy itse ajattelemaan. Anna avoin asianajovaltakirja vaaleissa idoleillesi, politrukeille, jotka myyvät maamme mustalaismafiosoille Paavo Lipposen fanien johdolla.
Kapitalismissa kuuluu olla lamakausia. Jos niitä ei tule niin niitä tehdään. Se on hyvä hetki puhaltaa rahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa yhteiskunnalta ja köyhiltä sekä tavallisilta pulliaisilta, jotka tämän yhteiskunnan ovat rakentaneet ja kustantaneet.
Pankit antavat perseaukisille lainaa, koska yhteiskunta maksaa pankeille "luottotappiot". On varma takuumies. Eikä takuumieheltä kysellä lainan ottovaiheessa mitään. On niin hyvä takuumies, että jälkikäteenkin suostuu täyttämään porhojen tyhjiksi piilopaikkoihinsa puhaltaneet pankkiholvit.
Antavatko pankit persaukisillekin lainaa? Olen kuullut ihan toista. Ei ainakaan yksityishenkilöille anneta edes lämmintä kättä jos menee kysymään lainaa eikä ole koko summalle takuita.
Näethän ja kuulethan sen uutisista joka päivä. Euroopan isot pankit "lainaavat" perseaukisille maille hirvittäviä summia vaikka lainanottajan maksukyvystä ei ole mitään tietoa. Ja mikä on lainatessa, kun veronmaksajat hoitavat takuut sen jälkeen, kun pankit todistavat vaan sen, ettei holveissa ole nyt enää rahaa.
Kukaan ei tutki eikä kyseenalaista, mihin rahat menivät.
Yksityishenkilöt ja yritykset saavat lainarahaa liian helposti Suomessakin. Lainan antaminen on pankin ja luottolaitosten bisnes ja kun takuuasiat on hoidettu kollektiivisesti niin tulonsiirto toimii hyvin!
...ja näin Suomeenkin saatiin "kestävyysvaje"
...ja terveydenhuollosta ja kouluilta vietiin rahat vaikka verotaakka kasvaa
...ja magneettikuvausjonot kasvaa
...ja kansa vaan edelleen äänestää demareita ja kokoomusta
Kansa tykkää, kun sitä uunotetaan!
Ps. Mikä puolue ajoi Kreikan talouden konkurssiin? - No sehän on sama kuin meillä Urpilaisen ja Lipposen vetämä demokraattinen, niin sosialistidemokraattinen puolue. Joko arvaat?
Kokoomuksen tavoite on tuloerojen kasvattaminen.
Köyhät köyhemmiksi, vain näin ahneet rikkaat pääsevät yhä rikkaammiksi.
Syntyy "paremminvointivaltio" - rikkaille.
Köyhäthän ovatkin vain rikkaiden orjia, palvelijoita, välineitä.
Työväenliike ja ay-liike ovat teatteria. Aitoa solidaarisuutta ei ole.
Ainut taho, joka puolustaa kansaa, on perussuomalaiset, mutta jopa työläisyhteisö on niin kieroonkasvanut, ettei hyväksy köyhän puolustajaa.
Näin siksi, koska työväenliikettä ja ammattiyhdistysliikettä johtavat suuriäänisimmät omaneduntavoittelijat.
Omaneduntavoittelijan maksimihyöty tulee siitä, että kääntää persseensä edustamalleen rahvaalle, nauraa porvarin vitseille. Syö porvarin kädestä hunajaa, juo porvarin tarjoamia konjakkeja ja kusee porvarin parvekkeelta hänen kanssaan yhdessä alla olevan kansan päälle.
Sarah Palin, paavi ja katolisen kirjon piispat. Siinä Soinin yhteiskunnaliisen ajattelun esikuvat.
Oho!!! Sieltähän astuu esiin keskusteluun järkevine ajatuksineen oikein kokoomussosiaalidemokrattikoneiston rakkikoira.
Sinunlaisenne ääliöt ovat syypäitä siihen, että ay-järjestelmä ja työväenliike ovat rappeutuneet ja että yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ovat valikoituneet vallanhimoiset omaneduntavoittelijat, heikompiosaisia sortava yhteiskunnan roskasakki.
Koneisto tykkää teistä itsenäiseen ajatteluun kykenemättömät perässähiihtäjät!
Mietihän tuota kommenttiasi kirjoitusvirheineen, mikä sen viesti on meille lukijoille?
Tuohan on "vihapuhetta". Häpeisit runkku!
Neuvostoliitossa on kokeltu kansojen "intgraatiota" ja kolhoosia, yhteisomistusta, yhteisvastuullisuutta. Eipä onnistunut.
Vain eliitti hyötyy kolhoosista, koska pääsevät rypemään rahvaan omaisuuksilla.
Nyt EU on vastaavassa tilassa. Eliittipuolueet ajavat "integraatiota" siksi, koska politrukit saavat etuoikeuksia. Kansa köyhtyy ja kurjistuu.
Soini on ajamassa kansan etuja, mutta kansan enemmistö ei haluakaan heidän etuaan ajettavan.
Ps. Venäjällä suljetaan Kremliin menevä pääkatu kaikelta liikenteeltä joka aamu ja ilta, että politrukit pääsevät töihin nopeammin. Ei tarvitse olla rahvaan aiheuttamassa ruuhkassa. Tämä on sitä demokratiaa.
"Suomi on vaarassa joutua pois EU:n ytimestä!" uutisoi SK.
Tarkoittaa selkokielellä , että:
Katainen ja Urpilainen häntäheikkeineen vaarassa, etteivät pääse Merkelin ja Sarkosiin kanssa enää samaan pöytään kahville eikä samaan valokuvaan!
Suomalaisten pitää antaa äkkiä rahaa nyt heti aluksi 20 miljardia, että ne morjestasivat meillekin! Me ei olla muuten mittää! On itsetunto vaarassa. Meitä luullaan perseeaukisiksi, vaikka meillä on rahhooo kun vaan otetaan lainaa ja vähennetään turhia magneettikuvauksia.
Ne yrittää valvottaa eikä päästä nukkumaan, että jos annettaisiin sitten väsyksissään paremmin, prkele! 48 tuntia on pitäny valvoa, säälikää meitä ja antakaa pankkiholvin avaimet edes muutamaksi päiväksi lainaan...
Mitä me täällä Impivaarassa rahalla teemme, ei köyhät tarvi rahaa kun ne ei osaa sitä käyttää...
Eikä lainaksi antaminen ole rahan antamista oikeesti vaan ihan vaan ystävän kaunis ele. Markkinat suuttuu meille muuten!
"Markkinat" on kasvoton musta-aukko, joka huutaa veronmaksajien rahaa pankkien toimiessa välittäjinä.
Nyt Suomen hallitus on hyväksymässä käytännön, jolla huppupäinen kasvoton EU-rosvorahasto saa ottaa Suomen tililtä rahaa vapaasti antaakseen ne taas "markkinoille" kysymättä meiltä edes mielipidettä asiaan.
Kasvoton rosvo ottaa meiltä ja antaa kasvottomalle huppupäiselle rosvojoukkiolle.
Katainen ja muu kokoomusjoukko on hyväksymässä tämän silmänkääntötempun ja Urpilainen sosialistidemokraatteineen hyväksyy sen virallisesti kunhan ensin pikkusenvähän leikitty kissa-hiiri-leikkiä hämätäkseen äänestäjäkarjaa.
Demarit on täysin kokoomuksen linjoilla. Kaikki rahamme pitää puhaltaa maailmalle.