Uutinen tulevaisuudesta!

On outoo

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/maapallo-sai-jattilaisvieraan-aamuyolla-suomen-aikaa/art-1288426742292.html

Julkaistu: 08.11.2011 16:20

Puoli kahdelta Suomen aikaa Maan ohitti kaupunginosan kokoinen kappale.
Nimellä 2005 YU55 tunnettu asteroidi sujahti noin 300 000 kilometrin etäisyydeltä, eli hieman lähempää kuin Kuu tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Törmäysvaaraa ei kuitenkaan ollut eikä asteroidilla ole myöskään vaikutusta vuorovesiin.

Ohitus tapahtui noin puoli kahdelta Suomen aikaa.

Asteroidi on läpimitaltaan noin 400 metriä.

Näin kookas kappale ohitti Maan yhtä läheltä edellisen kerran 1970-luvulla. Vierailija havaittiin Arizonan yliopiston Spacewatch-ohjelmassa vuonna 2005.

Asiantuntijat arvioivat, että seuraava lähiohitus tapahtuu aikaisintaan 17 vuoden kuluttua, kun asteroidi 2001 WN5 kulkee jotakuinkin Maan ja Kuun puolivälistä.

STT-Reuters-AFP

On se outoo kun jo nyt tietävät mitä ensi yönä tapahtuu, onkohan eliitti jo bunkkereissa ja meille uutiset päivittyy automaattisesti ja toi uutinen pääsi eetteriin ennen aikojaan. Rupeen oikeesti epäileen näitä juttuja!

20

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miettimys

      Tässä on nyt jotain hämärää. Onko se "asteroidi" edes asteroidi vai alien alus?

      • Valmistauduttu

        Ei hätää, Norjan valtio on varastoinut suurimman osan eri kasvien siemenistä. Jos joku alieni tulee ja imee kasvimme polttoaineeksi puolen kilsan kokoiseen alukseensa, niin voidaan laittaa niitä uudelleen kasvamaan.


    • Alienit hyökkää

      Siis mikä päivä nyt on, eihän tiistain ja keskiviikon välistä yötä oo vielä edes ollut. En kyl nyt tajuu. Pitäsköhän soittaa tonne uutistoimitukseen ja kysyy niilä mikä juttu toi niin ku on.

    • Uutisvuotoko?

      Onko kaikki uutiset kirjoitettu etukäteen?

      • csvgasdcasd

        joskushan elossa olevista ihmisistä on lipsahtanut muistokirjoitus lehden sivuille..


    • Oudommaksi menee

      Ja ei kun pidot vaan paranee! Nyt uutinen jo ilta-sanomissa.

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011110814719932_ul.shtml

      Suuri asteroidi sujahti maapallon ohitse

      Tiistai 8.11.2011 klo 16.30

      Nimellä 2005 YU55 tunnettu asteroidi sujahti noin 300 000 kilometrin etäisyydeltä, eli hieman lähempää kuin Kuu.

      Törmäysvaaraa ei kuitenkaan ollut eikä asteroidilla ole myöskään vaikutusta vuorovesiin. Ohitus tapahtui noin puoli kahdelta Suomen aikaa.

      Asteroidi on läpimitaltaan noin 400 metriä. Näin kookas kappale ohitti Maan yhtä läheltä edellisen kerran 1970-luvulla. Vierailija havaittiin Arizonan yliopiston Spacewatch-ohjelmassa vuonna 2005.

      Asiantuntijat arvioivat, että seuraava lähiohitus tapahtuu aikaisintaan 17 vuoden kuluttua, kun asteroidi 2001 WN5 kulkee jotakuinkin Maan ja Kuun puolivälistä.

      STT-REUTERS-AFP

    • toimitus korjaa

      Ilta-Sanomat korjasi uutisen.

    • toimitus korjaa

      Ilta-Lehti poisti uutisen.

    • Ooo mikä shokki ja mikä maailmankuvani romahdus, huomispäivän lehden uutiset kirjoitetaan jo tänään..... Alas NWO! Ja muurarit! SALALIITTOOOOOO!!!!! SALALIITTOOO!

      • älä muuta sano!!!!!!

        Mieti tarkkaan noiden uutisten numerologiaa sillä niihin on aina kätketty, jotain koska kyseessä ovat muurarit. Mikään uutinen ei siis ole sattumalta tiettyyn kellonaikaan kirjoitettu!

        11:11 kun tulee hörhökomeettajutut, niin siitä tietää että heillä on salaliitto juuri sinun mieltäsi kohtaan!


    • .

      Yu 55 osuu kuuhun. Simulaatiossa jossa näytetään ohitus, ei maan vetovoima muka vaikuta ollenkaan asteroidiin. Todellisuudessa maan vetovoima vaikuttaa lentorataan ja kuu jää tielle. Ensi yönä asteroidi osuu kuuhun.

      • Teeppäs kaveri vaikka lyijystä oikein suuri pallo, sanotaankos vaikka sellaisen normaali olohuoneen kokoinen, ja aseta se sinne olohuoneeseesi. Nyt mene ulos heittelemään tennispalloa seinän ja olohuoneen ikkunan suuntaisesti tai hieman vinossa kulmassa sienästä poispäin, toista koe tarvittaessa useasti. Saatko pallon osumaan ikkunaasi kertaakaan ilman, että et tähtää palloa ikkunaan?


      • .
        Hrosskell kirjoitti:

        Teeppäs kaveri vaikka lyijystä oikein suuri pallo, sanotaankos vaikka sellaisen normaali olohuoneen kokoinen, ja aseta se sinne olohuoneeseesi. Nyt mene ulos heittelemään tennispalloa seinän ja olohuoneen ikkunan suuntaisesti tai hieman vinossa kulmassa sienästä poispäin, toista koe tarvittaessa useasti. Saatko pallon osumaan ikkunaasi kertaakaan ilman, että et tähtää palloa ikkunaan?

        Kiellät painovoiman? Miksi kuu sitten kiertää maapalloa? Asteroidi on melkein kuun kokoinen, joten maapallo vaikuttaa siihen ihan samalla tavalla kuin kuuhunkin. Asteroidin rata kaartuu, usko pois.


      • .
        Hrosskell kirjoitti:

        Teeppäs kaveri vaikka lyijystä oikein suuri pallo, sanotaankos vaikka sellaisen normaali olohuoneen kokoinen, ja aseta se sinne olohuoneeseesi. Nyt mene ulos heittelemään tennispalloa seinän ja olohuoneen ikkunan suuntaisesti tai hieman vinossa kulmassa sienästä poispäin, toista koe tarvittaessa useasti. Saatko pallon osumaan ikkunaasi kertaakaan ilman, että et tähtää palloa ikkunaan?

        ps. tennispallo ei olisi painottomassa tilassa, joten turhaan testaisin.



      • Selkiskö Nyt?

        Ja minä kun ihmettelin niitä suikareiden pilvientekoharjoituksia. Mitä ne haluaa että emme näe?


      • 6 matikkaa?

      • .
        Hrosskell kirjoitti:

        Sen vaikutus tuolla nopeudella liikkuvaan kappaleeseen on niin mitätön, että ei se kyllä kuuhun asti kaarru.

        http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6d/541440main_2005_YU55_approach.gif

        Juuri tuossa simulaatiossa ei ole maapallon vaikutusta ollenkaan laskettuna. Simulaatio on väärässä, eikä todellista näytetä suurelle yleisölle ollenkaan. Richard Hoagland lipsautti kuitenkin, että asteroidi osuu todennäköisesti kuuhun.


      • .

      • 10 madetta
        6 matikkaa? kirjoitti:

        Itse asiassa se liikkuu samansuuntaisesti maan auringon ympäri tapahtuvan liikkeen kanssa, joten sen suhteellinen vauhti ei olekaan niin valtava.

        Eihän liiku, vaan melkein suorassa kulmassa Maan kiertorataan nähden.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      9
      4867
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      62
      4472
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      45
      3796
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      19
      3442
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3328
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      45
      3202
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      3110
    8. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      52
      2799
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2525
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2269
    Aihe