Kepu räksytti pää punaisena eduskunnassa

Sääliksi käy

Eipä ollut asiaa Kepun esiintymisessä eduskunnassa edes siteeksi. Näköjään Kepulla on takki kääntynyt maailmanennätystahtiin heti oppositioon pudottua. Pekkarinen, Kiviniemi ja kumppanit olivat ala-arvoisia esiintymisissään. Tuli mieleen onko järkikulta kokonaan sammunut karsean vaalitappion myötä.

Ei voi ennustaa Kepulle tulevaisuutta tämänkään päivän perusteella. Tai sitten tulevaisuus on siellä 4-5 %:n kannatuksen puolueiden joukossa.

9

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaikka pää punaisena räksyttäminen on erittäin typerän näköistä, yllättävän suuriin äänestäjämassoihin se kuitenkin vetoaa. Kaipa sellaisella esiintymisellä on vastaava audiovisuaalinen teho kuin ärsyttävillä mainoksilla. Mitä älyttömämpi ja vihatumpi mainos, sitä paremmin tuote menee kaupaksi. Huonommin menee niillä tuotteilla, joita mainostetaan taiteellisella ja kalliilla maulla. Mainoksista pidetään, mutta viesti hukkuu, eikä tuotteen nimi jää mieleen.

      Kepu ei suinkaan ole ensimmäinen eikä tälläkään hetkellä ainoa puolue, joka esiintyy tuosta syystä oppositiossa ala-arvoisesti. Jos vaikka kunniakin menisi, niin voi laskea sen varaan, että maine kasvaa. Ja kannatus voi nousta vain maineella. Loppujen lopuksi kunniaa saa vasta, kun on kuollut tai on muuten historiaa.

      Aavistuksen verran kepun kannatus on jo noussutkin sen jälkeen kun eduskuntaesiintymiset syyskuussa alkoivat. Sen sijaan työläishaalarinsa frakkiin vaihtaneiden sosialidemokraattien kannatus on lähtenyt laskuun. Osa demareiden äänestäjistä on mieltynyt Kataisen ja Stubbin tapaan johtaa asioita ja siirtyneet kannattamaan kokoomusta, jonka kannatus on noussut, vaikka se on vastuussa täsmälleen samoista asioista kuin SDP:kin. Ehkä kokoomus näyttäytyy jotenkin aidompanakin puolueena suhteessa eurolinjauksiin ennen ja jälkeen vaalien kuin demarit.

      SDP:n johdolla on sama ongelma kuin kepulla ennen vaaleja. Pitäisi välistä päästä räksyttämään pää punaisena, mutta ei uskalleta, koska pelätään kokoomuslaisten loukkaantuvan.

    • Oikein näit

      ja totta puhut. Valitettavasti vain tuppaa oleen niin kuin Pystyyn delannut sinulle sanoo. Keput on vasta vähän aikaan olleet tuollaisia räksyttäjiä, persut paljon kauemmin, ja sillä konstilla kai niiden kannatus on noussut niin suureksi. Tyhmiä me suomalaiset olemme, ainakin liian monet meistä.

    • Einari-nari...

      Tämä lienee ainoa tapa, jonka kepu osaa. Mari Kiviniemen tyyli on erityisen vastenmielinen kun räksytykseen liittyy äänen nousu falsettiin.

    • Michael Moriarty

      Taas tällä viikolla Mari Kiviniemi tuuletti äänijänteitään ilman mitään asiallaista asiaa. Kepun tarina on ohi!

    • ononåoki

      Sinähän siellä lehterillä istuit iso pää punaisena kana-anttila.

    • Mari kuulema

      saa organismin,kun saa räksyttää

      • kepu-kepu

        Marin räksytys on siis onanointia... :)


    • heh heh

      Helpottiko demarin tuska?

    • Se on tavallaan surullista, mutta toisaalta riemullista tämä KEPUn alennustila, jolle ei loppua näy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      102
      4639
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2415
    3. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      110
      2312
    4. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2199
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      426
      1997
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      175
      1545
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1279
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      33
      1087
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      986
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      79
      870
    Aihe