Suomi, pelasta itsesi!
.
”Paketti ei ratkaissut eurokriisiä”, sanoo Ålandsbanken Asset Managementin toimitusjohtaja Stefan Törnqvist ennen kuin on saanut edes tuolia alleen.
Ei ratkaissut. Viikko kriisikokouksen jälkeen tilanne Euroopassa on entistä kaoottisempi.
Markkinat epäilevät pelastuspakettia. Kreikan pääministeri George Papandreoun maanantainen ilmoitus kansanäänestyksestä sekoitti pakan lopullisesti. Pörssit syöksyvät alaspäin, korot ongelmamaissa nousevat ja Kreikka on lähellä täydellistä sekasortoa.
Kriisi on Stefan Törnqvistin mukaan edennyt jo niin pitkälle, ettei tukipaketeista enää ole apua.
”Kaikki kertoo, että tilanne Euroopassa ei ole vakaa. Edessä on katastrofi.”
Siksi Suomen pitää keskittyä itsensä pelastamiseen. Uusiin tukijärjestelyihin ei kannata sitoutua, koska jokainen takauslupaus vetää Suomenkin entistä syvemmälle velkasuohon.
Kysymys on puhtaasta matematiikasta.
Suomi ottaa ensi vuonna uutta velkaa seitsemän miljardia euroa. Jos Suomi jatkaa samaa latua vielä pari vuotta ja antaa samalla uusia tukilupauksia ympäri Eurooppaa, edessä on umpikuja. Käy kuten Kreikassa – Suomi joutuu markkinoiden armoille.
”Pian markkinat päättävät, mitä me Suomessa teemme”, Törnqvist varoittaa.
Törnqvist on antanut kriittisiä eurolausuntoja viime tammikuusta alkaen. Julkinen toisinajattelija Törnqvististä tuli sen jälkeen, kun hän sai Ålandsbankenin hallitukselta luvan puhua suunsa puhtaaksi.
”En voinut enää vaieta. Suomi tekee rauhan ajan suurinta sijoitustaan ilman kunnon suunnitelmaa, kannattavuuslaskelmaa ja keskustelua”, hän sanoo.
Tammikuussa Törnqvist arvioi, että euro hajoaa kahden vuoden kuluessa kahdeksankymmenen prosentin todennäköisyydellä. Hän on edelleen samaa mieltä, ja kehottaa asiakkaitaan varauumaan kaaokseen.
”Tapahtumat ovat vain edenneet paljon nopeammin kuin arvioin.”
Lainaus Talouselämä, Oppositio on oikeassa.
.
”Paketti ei ratkaissut eurokriisiä”, sanoo Ålandsbanken Asset Managementin toimitusjohtaja Stefan Törnqvist ennen kuin on saanut edes tuolia alleen.
Ei ratkaissut. Viikko kriisikokouksen jälkeen tilanne Euroopassa on entistä kaoottisempi.
Markkinat epäilevät pelastuspakettia. Kreikan pääministeri George Papandreoun maanantainen ilmoitus kansanäänestyksestä sekoitti pakan lopullisesti. Pörssit syöksyvät alaspäin, korot ongelmamaissa nousevat ja Kreikka on lähellä täydellistä sekasortoa.
Kriisi on Stefan Törnqvistin mukaan edennyt jo niin pitkälle, ettei tukipaketeista enää ole apua.
”Kaikki kertoo, että tilanne Euroopassa ei ole vakaa. Edessä on katastrofi.”
Siksi Suomen pitää keskittyä itsensä pelastamiseen. Uusiin tukijärjestelyihin ei kannata sitoutua, koska jokainen takauslupaus vetää Suomenkin entistä syvemmälle velkasuohon.
Kysymys on puhtaasta matematiikasta.
Suomi ottaa ensi vuonna uutta velkaa seitsemän miljardia euroa. Jos Suomi jatkaa samaa latua vielä pari vuotta ja antaa samalla uusia tukilupauksia ympäri Eurooppaa, edessä on umpikuja. Käy kuten Kreikassa – Suomi joutuu markkinoiden armoille.
”Pian markkinat päättävät, mitä me Suomessa teemme”, Törnqvist varoittaa.
Törnqvist on antanut kriittisiä eurolausuntoja viime tammikuusta alkaen. Julkinen toisinajattelija Törnqvististä tuli sen jälkeen, kun hän sai Ålandsbankenin hallitukselta luvan puhua suunsa puhtaaksi.
”En voinut enää vaieta. Suomi tekee rauhan ajan suurinta sijoitustaan ilman kunnon suunnitelmaa, kannattavuuslaskelmaa ja keskustelua”, hän sanoo.
Tammikuussa Törnqvist arvioi, että euro hajoaa kahden vuoden kuluessa kahdeksankymmenen prosentin todennäköisyydellä. Hän on edelleen samaa mieltä, ja kehottaa asiakkaitaan varauumaan kaaokseen.
”Tapahtumat ovat vain edenneet paljon nopeammin kuin arvioin.”
Lainaus Talouselämä, Oppositio on oikeassa.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Onko Suomi sama kuin lestadiolaisuus? Vai erehdyitkö palstalta?
su. Ei UKK. ollut jumala , eikä hänellä ollut kansaa sillain
vaan hän oli VL. perheestä , Ei suomi ole sama , meillä
on 5.1 miljoonaa muuta ihmistä . on erehtynyt paplstasta
Näinhän se on valitettavasti talous on kaaoksessa Euroopassa ja USAssa, mutta sehän on ollut jo tiedossa pitkään...
Onneksi saamme luottaa että Herra pitää huolen omistaan.
Raamatun profetiat täyttyvät nopeaan tahtiin.
Tule Herra Jeesus. Amen,
Jumalan Rauhaa tähänkin armon päivään...
Näytäs ne profetian kohdat subjektiivisina.
esim välimeren maiden tuhlaava, epärehellinen ja muista piittaamaton meno vie eu-n perikatoon -Itse e niitä löydä.
Hyvä näin. Yleensä ihminen kulkee kauemmas Jumalasta hyvinä aikoina. Se mitä raamattu sanoo maallisista murheista ja huolista, käskee se heittämään ne pois. Eli kovin montaa sanaa ei niille raamatussa anneta. Suurin Suomen ja suomalaisten siunaus on tällä hetkellä rukoilla Israelin puolesta, sillä niitä Jumala on siunaava. Udohdetaa siis euro ja muut epälumalat. Keskitytään siihen tärkeimpään; Jumalan ja pyhänhengen johdatukseen elämässämme ja teoissamme. Siunausta ja johdatusta Herrassamme kaikille!
Juuri näin Israelin puolesta rukoileminen on tärkeintä...
Kiitos, kun muistutit minua tästä elintärkeästä rukousaiheesta.
Muistetaan Jumalan omaisuuskansaa ja siunaamalla siunataan Israelia!
Jumalan Rauhaan...
Etkö rukoile heidän puolesta, ketkä ovat saarroksessa ainaisen uhan ja lähde laputtamaan alla? He ovat myöskin Luojamme luotuja, äitejä, isijä, ja pikkulapsia.
...vielä, jos israililaiset ovat vain Jumalan omaa kansaa, niin ei Jumalalla ole sitten muita omistuksessa.
Jeesus oli juutalaisten omistuksessa, nyt hän on koko maailman omistuksessa, vai onko?
Kuulepas savon pappa...älähän nyt ala taas etsimään neulaa heinäsuovasta ja viisastelemaan...
Jos Raamattu sanoo, että Israel on Jumalan omaisuuskansa niin se on!
Jeesus on puolestaan kuollut koko maailman ihmisten syntien puolesta...kaikki jotka Häneen uskovat perivät taivaan kodikseen!
Just just. Jos Suomi on Kekkosen omaisuuskansa, niin se on. Aivan samalla tavalla.
Tytteli, Älä puhu pas.aa. Jumalalla on kaikki hänen luodut ihmiset omanaan. Pappa puhuu nyt tosissaa. Ei pidä olla noin itsekäs. Jos Jeesus on syntynyt juutalaisena Israilissa niin hän oli israililainen, jota Jumala pitää yhtä hyvänä kansana kuin mitään muuta kansaa. Muutoin se olisi huono Jumala.
Jos raamattu olisi kirjoitettu Ruotsissa, ja Jeesus olis syntynyt siellä. Hänen nimensäkkään ei olisi Jeesus, vaan Karl Kustaa. Näin Jumala oma kansa olisi ruotsalaiset, mikä on muutenkin heikko esimerkki.. Olisimmehan mekin silloin olleet Jumalan omaa kansaa, kun olimme Ruotsin vallan alla.
Nythän moni suomalainen on muuttanut Ruotsiin ja tunteneet sen kodikseen...ikävä kyllä, mutta tuntevat olevansa vielä suomalaisia ja myös todella "Jumalan kansaa".
Nyt nimimerkki on lisännyt "vain" sanan itse. Ei raamattu sano näin. Mitä tulee Jumalan ja Israelin liittoon, jos nimimerkillä on aikaa lukea esim. ;Jer. 31:31-37, 33:20-26, Room.11.
"Eiväthän kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin, eivätkä kaikki ole lupauksen lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: 'Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset'. Tämä tarkoittaa, etteivät luonnolliset jälkeläiset ole Jumalan lapsia vaan että lupauksen lapset luetaan jälkeläisiksi." Room.9:6-8
Noh Noh..eläpäs mee asioiden edelle taas...en olekaan sanonut, että joku kansa olis parempi kuin toinen...Raamattu sanoo, että Israel on Jumalan omaisuuskansa. Raamattu kehoittaa rukoilemaan Rauhaa Jerusalemille...Israelille.
Jumalan kansalaisia ovat kaikki, jotka ottavat Jeesuksen sydämeensä asumaan..niin se menee.
Jumalan Rauhaa...äläkä mollaa enää Paavalia!
Minä olen iloinen että valaisit taas hyvin asiaa nimimerkki guds_barn!
Raamatussa sanotaan juuri noin! Lupauksen lapset luetaan jälkeläisiksi...
Kunnia Jumalalle ja Hänen ihanalle Sanalleen, Jeesukselle ja Pyhälle Hengelle!
Siunauksin ja Jumalan Rauhan toivotuksin...
Minä haluan rukoilla, että tekisivät rauhan ja palestinalaiset saisivat myös oman maansa missä asuisivat rauhassa, eikö niin. Vai vihaatko pa´lestinalaisia?
niin todellakin, he eivät tunnusta Jeesusta, niinkö?
En todellakaan vihaa palestiinalaisia, he ovat yhtä rakkaita Jeesukselle kuin muutkin kansat.
Rauhaa koko Lähi-idälle, rukoillaan rauhaa sinne!
Kyllä jotkut uskovat Jeesukseen, mutta heitä vainotaan, koska ovat islaminuskoisia ja jos joku perheestä tulee uskoon, siis Jeesus on hänen Herransa, muut saattavat jopa tappaa tämän perheenjäsenen tai ainakin hyljätä oman onnensa nojaan.
Nämä muslimithan uskovat allahiin, jolla ei ole mitään tekemistä Raamatun Jumalan kanssa.
su. Ei se ollut jumala toi kekkonen ei ollut taatuti, eikä
omistanut kansaa vaikka puhuttiin niin , KUn Jumala omistaa
kansaasa se on eri juttu , ensinnäkin se on alkanut Abramista
hän syntyi n.2167,,, ja Iisak 2067. Mutta Aabrahamilla oli jo
silloin palvelijoita , leirissä syntyneitä kun Hän lähti sotaan niitä
4-5 kuninkasta¨vastaan Hänellä oli 318 miestä, Jumalan avulla
ja oveluudella he voittivat kaikki kuninkaat Mukana oli myös ne
kolme valjestä joiden kanssa abe oli tehnyt liiton he oli Mamre
Aarnoliin , ja Eskoliin .
Ja tämän jälkeen sitten Kansa oli tullut perustettua .
Viimeistään silloin kun Jooseff otti sukunsa egyptiin
niinkui siitä on kirjoitettu Jooseff oli s. 1916eKr. hän
joutui veljiensa sorsimaksi jotka myi hänet orjakappiaille
n,1900eKr Tai sinä vuonna hän tuli Egyptiin,,
n. 1886eKr hänestä tuli pääministeri ja 1872 eKr loppui nälkävuodet n.1877eKr suku Egyptiin omat sukulaiset n,82 h
ja palvelijat ym. Ensin oli 30vuotta rauha maassa kunnes
1847 kaikki määrättiin orjiksi sitä aikaa kesti 400 vuotta .
Jumala oli herättänyt Mooseksessa kaikki ne lahjat joita
hän tarvitsi Vaputtaessaan Israelilaiset . 1447eKr.
.
Teuta,Väitätkö ettei Kekkonen ollut Jumala? Oletko ihan varma??
. Ei se ollut jumala toi kekkonen ei ollut taatuti, eikä
omistanut kansaa vaikka puhuttiin niin ............
Kysymys on siitä kuka kirjoittaa alun ja ei siitä kuka hehkuttaa
sen jälkeen muka oikeanpi sanoja , tottakai kaikki pitäisi
olla kuin raamatussa , mutta mulla nyt ei ollut raamattu käsillä.
silti mun täytyy ihmetellä kuinka paljon su: tietää vaikkei kaik-
kea myskään ihan oikein saakkaan tänne , Olen muistaakseni saanut kyllä sapiskaa kopioinneista , aivan liikää. Jos nyt seu-
rataa örvelön töitä tekee ainakin satakertaa enemmä kopioita
eikä yksikään ole kunnollinen. hohho kyllä helpottaa.
su . se on niin kun on sanottu , mutta Jeesus sanoi yhdessä kohtaa , että minun Isällä on myös muita lanpaita , ja mekin
olemme niitä ,
Kun on aina menty pohjoista kohti vihdoin viimein olivat Grönlan-nissa , tällä tarkoitan sitä ettei se lause pidä paikkansa jotta
että olisi sanottu ; Niinkun Vl että pohjanmaalla on viimeisenä
aikana lepää minun hengeni ,, vaan se sanonta oli näin .
Lopun aikoihin minun henkeni lepää pohjoisissa maissa .
ja niitä on enemmän kuin Sumi, Ruotsi ,Norja. monta .
Aivan minä luulen että olet oikeaasa , eikö he ole islamilaiasia
lähinnä korjaisko joku , jos olen väärässä .
Se asia on toisin , Silloin kun Jeesus sai kaiken vallan
taivaassa ja maanpäällä , Mat. 28:18. Hänellä on iso
valta ,joka ylettyy kaikkiin ihmisiin ja luotuihin mitään
unohtamatta , Siis hän hallitsee kaikkia.Myös sinua.
Kaakkois rajallemme on naapuri kuulemma keskittänyt valtavasti lisää sotilaallista voimaa!!
Esim suurimpien tykkien ammusten kantomatka ylettyy jo Jyväskylään saakka!
Ohjuksista nyt puhumattakaan!!!
Onhan Suomen raja tietysti pisin EU.n vastainen raja naapurin kanssa!n, (1350km)
Ritsoillakohan puolustaudutaan, jos jytinä tulee ???
Ei niin suuria tykkejä olekkaan , Pisin kantomatka on 90km
Ja se ei riitä vielä lähellekkän kaupunkin rajaa.
Odottakaa, kun pohojanmaallta mieheet ottavat airan seipähät kätehen ja komppanian päälikkö sanoo "heinämiehille" jotta se oo
sillee jotta jos ryssä tuloo tänne jotai vallottamahan, nii meitillä oo paha sitä tulla ottamahan.
Joka miehellä seiväs toises kainalos ja toises raamattu, saapi tulla suurempikii panssarivaunu, kyllä se siitä tokenee ku pannaha seiväs telaketjuje välihin ja vähä veisatahan
Aivan noin se ei käy , jos sinulla on Raamattu toises käres
ja seiväs toises käres ,et voi tehdä mitään ennenkuin lasket toisen pois kärestäs että voisit jotain saada aikaiseks on mol-
emmat oltava vapaat ,
Toinen asia on se, että jos niitä panssareita tulee, ne myös
ampuu siinä ei viedä mitään seivästä mihinkään väliin, ja jos
seiväs on liian ohut, tela ei katkea , sodan aikana on kokieltu
sekin, se vaati reilun kuivan koivuhalon n.15 cm. silloin se toimi
asia on kuitenkin sellainen , että ei kannata puhua luikuria .
eikö sitä kautta tullut luttinen , minusta parasolisi kehittää
teräsmiehiä joista armeija menis vaikka päpi harmaan kiven.
Rukoilla kannattaa aina, Se antaa ainakin rukoilijalle hyvän
mielen ja tunteen siitä että se vielä toteuteaan, Jumala on luvannut kuulla kaikki Rukoukset , ja toteuttaa jos ne on Hänen aikaansa ja menoihinsa sopivat .
Toiset eivät saaneet täyttyä, Ja ne ovat joskus niitä mitä ihminen enten toivoo. Kuitenkin on sanottu että et sinä
mitään saa jos et usko että se toteutuu, vain sillai sanoi
Jaakobin velikin 2:24 , Te näette että , että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista, eikä ainoastaan uskosta.
25. Eikö samoin portto Rahab tullut vanhurskaaksi teoista
kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista
kautta/tietä pois .
26 . Sillä niinkuin ruumisilman hengeä on kuollut , niin myös usko ilman tekoja on kuollut .
Etkö oon lukenu talvisotahitoriaa, kun suomalaasilla ei ollu mittää panssari torjunta aseita, ku molotovi koktail ja airas käres, nii kyllä seillä yksiki pikkukenkäinen hattupäinen mies pyssäytti panssarin kun työsi paksun pöllin teleketjujen väliin ja heitti Molotohvin koktailin panssarin kannelle. Nii jo tuli neuvostoystävillämme kiiru tulla pöntöstä ulos. Ja siihe sitte ne suolas ystämme ainoalla konepistoolillansa komppaniasta.
Tiä vai tarkottaa sitä, että vähilläki aseilla voi puolustaa kun vai uskoo siihe. Että tällane tapaus. Se on sitä isämmaallisuuten voimaa. Se on tossa uskossa vähä samallaine juttu. Ku uskoo hirveesti johonki, nii se"johon "auttaa....sano tamperelaine.
Jo toisessa maailmansodassa saksalaisilla oli tykkejä. joilla pystyttiin ampumaan
160-km päähän!
Uusimmat sotilastiedot venäjältä lienevät sotilas salaisuuksia, koska en löydä niitä netistä ?
Imatralta Jyväskylään on linnuntietä noin 200 km !
TYKISTÖOHJUKSET JA -RAKETIT
9P129, Tochka, (SS-21)
* kantama 15 - 70 km, uudella versiolla 20 - 120 km
* sädevirhe noin 300 m
* taistelukärki 482 kg: tavanomainen, ABC, sirote
* käyttöönottovuosi 1975, laajassa käytössä, korvaa vanhemmat tykistöohjukset ja raketit
SCUD B
* kantama 300 km
* sädevirhe noin 900 m
* taistelukärki 985 kg: tavanomainen, ABC
* käyttöönottovuosi 1965, poistuvaa kalustoa
Ei kai me jouduta sothan , täällä on niin kovat varutelut
Että ihan on jäädä Jumalan Poika toiseks sanos turkin
miina kun käveli kirkolle seuroihin , ja huomas että tuttu
mies telee hevosella ja kärryissä oli tilaa , miina huutaa
ÄLÄ JÄTÄ JUMALAN POIKAA TIELLE.
Ja sai kyytiä ja tervehdittiin , ja kaikki hyvin.
No joo onha noita eriskummalisia tykkejä hesan Isossa-
saaressa oli 24" tykki , kuti painoi 1800 kg , sillä oli tarkoitus ampua ohiajavaa vihollislaivaa , joten kantavuutta ei tarvittu
paljon .,. se siitä , mutta kun se piti koko aika pitää valmiudessa
siellä piti ampua aluksi joka toinen vuosi . Siis kun ampumista varten piti poistaa kaikkialta lasi , se oli niin suuri operatio että
herrat luopui koko rantapyssystä .