Kävin tässä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tilaisuudessa, jossa ministeri Anna-Maja Henrikson esitteli Kansalliskielten tuki ry:n toimesta pakkoruotsitussuunnitelmiaan. Kuulemma hallituksessa on tekeillä pitkäaikainen toimintastrategia ruotsin kielen aseman tukemiseksi/vahvistamiseksi Suomessa. Ryhmän puheenjohtajana on Jyrki Katainen ja valmista pitäisi tulla ensi vuonna eli v. 2012. Juridiikka ei kuulemma riitä, vaan nyt pitää saada vielä konkreettisempaa toimintaa. Ainoa esitelmöitsijän kansan enemmistön (55%) mielipidettä myötäilevä kannanotto oli kaksikieliset koulut, jota hän tuntui kannattavan RKP:n yleisestä linjasta poikkeavasti, jos tuohon nyt on uskominen.
Kyselyosuus oli lähinnä ministerin mielistelyä muutamaa tervejärkistä kysymystä ja kommenttia lukuunottamatta.
Näissä terävissä puheenvuoroissa tuli sentään esiin Ahvenanmaan järjetön suomenkielisten syrjintään perustuva politiikka, suomenkielen ahdistettu asema Ruotsissa, Ylen ylimitoitettu ruotsinkielinen toiminta, pakkoruotsituksen järjettömyys ja toimimattomuus koko Suomen alueen toteutettuna ts. mahdoton yhtälö - vain kaksikielisillä alueilla sen voisi vielä ymmärtääkin.
Kielitaidon yksipuolistumista sivuttiin, mutta syitä ei käsitelty, vaikka juuri kahden pienen kielen pakko on tulppana monipuolisemman kielitaidon saamiselle. Epäoikeudenmukaiset kielikiintiöt ei mielestäsi tulleet esille lainkaan.
Kyselyosuus oli lähinnä ministerin mielistelyä muutamaa tervejärkistä kysymystä ja kommenttia lukuunottamatta.
Näissä terävissä puheenvuoroissa tuli sentään esiin Ahvenanmaan järjetön suomenkielisten syrjintään perustuva politiikka, suomenkielen ahdistettu asema Ruotsissa, Ylen ylimitoitettu ruotsinkielinen toiminta, pakkoruotsituksen järjettömyys ja toimimattomuus koko Suomen alueen toteutettuna ts. mahdoton yhtälö - vain kaksikielisillä alueilla sen voisi vielä ymmärtääkin.
Kielitaidon yksipuolistumista sivuttiin, mutta syitä ei käsitelty, vaikka juuri kahden pienen kielen pakko on tulppana monipuolisemman kielitaidon saamiselle. Epäoikeudenmukaiset kielikiintiöt ei mielestäsi tulleet esille lainkaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kansalliskielten tukiyhdistys ry koostuu kiikkustuolia lähestyvistä kylmänsodan kasvateista jotka ovat pöllistyneitä kun heidän lapsuuden maailmaa ei enää ole, oman todellisuusmaailman uskottavuus on koetuksella.
Työryhmä voi saada työnsä valmiiksi suunnitellusti alle vuodessa mutta tässä on muutama paha kuoppa edessä:
-noin puolet kansanedustajista kannattaa kielivapautta
-mediahiljaisuutta ei enää ole, kieliasioista ei voi sopia suljettujen ovien takana
-kansalaisaloite ehditään tehdä ennen tätä ja siitähä tulee iso paskamyrsky
-hallitus voi hyvinkin kaatua ennen sitä kun talous syksyy pohjattomaan kuiluun
Paljon on ollut puhetta "elävästä kaksikielisyydestä". Tässä elävässä konkreettisessa kaksikielisyydessä elää ehkä 2-3% väestöstä. Miten luoda kaksikielinen Suomi tai edes sellainen Suomi, missä säilyisi nykyinen 5% vähemmistö? Se askarrutti monia juhlasalissa ja syystäkin. Suomalaisista ei saa tehtyä kaksikielisiä edes voimatoimin ja suomenmaalaiset säilyttävät oman ruotsin kielensä vain jos he eristäytyvät jyrkästi Ahvenanmaan tapaan.
Jäljelle jääkin vain HS:n visioima kieli-immersio ja kontakti saman koulukaton alla, joka jää toteutumatta koska se on RKP-leirissä kauhistus.
En usko, että siitä uudesta pakkoruotsi-strategiasta tulee koskaan syntymään mitään lakipykäliä, se Ahtisaaren pruju on liian pähkähullu ja laaja-alainen. Mutta kuten oikeusministeri vihjasi, tämä on se vihoviiminen oljenkorsi, ellei tämä "kielistrategia" onnistu niin pakkoruotsi ja virallinen kaksikielisyys on heipparallaa.
"Kansalliskielten tukiyhdistys ry koostuu kiikkustuolia lähestyvistä kylmänsodan kasvateista jotka ovat pöllistyneitä kun heidän lapsuuden maailmaa ei enää ole, oman todellisuusmaailman uskottavuus on koetuksella."
Pitäisikö elokuvan Goodbye Lenin hengessä luoda näille ihmisille keinotekoinen ympäristö, jossa he voisivat luulla elävänsä kaksikielisessä Suomessa?
"Elokuvan tapahtumapaikkana on Itä-Berliini vuosina 1989 ja 1990. Alexander Kernerin äiti Christiane Kerner on vankka sosialismin kannattaja. Äiti saa sydänkohtauksen nähdessään poikansa hallituksen vastaisissa mielenosoituksissa ja vaipuu koomaan. Kun äiti monen kuukauden päästä herää koomasta, on kaikki muuttunut. Berliinin muuri on murtunut ja Saksat ovat yhdistymässä. Koska lääkärin mielestä Alexin äidin sydän on yhä heikko eikä välttämättä kestä suuria järkytyksiä, päättää Alex uskotella äidilleen kaiken olevan ennallaan."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Goodbye_Lenin
RKP mennee aina kait hallitukseen ainoalla ehdolla, että kielen pakko-opetus kouluissa ei lopu.
Siitä saa aina varmat hallitus jäsenet kuten vihreistäkin.
Onko tasa-arvon nimissä maahanmuuttajienkin opetelta rikas rakas toinen virallinen kielemme ruotsi?
Englantia ei tarvitse kenenkään osata, koska Suomi ei ole 3 kielinen maa. Mitä sillä tekee kun osaa ruotsia.
On tämä kieliongelma niin kauhea ettei se siitä 50v ainakana poistu ellei EU tiivisty ja armahda suomalaista kansaa näinkin kovalta riesalta.
Suotakoon opetus tietysti kaikille ketkä sen tahtovat ja ketkä sen tahtovat osaavat sen jo varmasti kotona opittuna. Ihan mielestäni tämä on sellaista kiusaamista ja vahingon iloa suomenkielisiä perheitä kohtaan.
Niin, ehkä RKP:n ministerillä onkin tarkoitus vaikuttaa siihen, että koko kansan kielikylvetyksellä tehdään koko Suomeen kaksikieliset koulut ja niitä sitten ylläpidetään, maksoi mitä maksoi. Ja sehän se maksaa - mutta ei veronmaksajien rahoilla kiitos !
RKP on kuin nurkkaan ahdistettu rotta. Kun pakotietä ei ole, se hyökkää ja puree kurkkuun. Kyllähän nuo RKP-linjaukset voidaan "sopia" suljettujen ovien takana, mutta on toiveajattelua kuvitella niiden saavuttavan yleistä hyväksyntää.
Ei ole tähänkään mennessä toiminut pakkojärjestelmä.
Laki ja todellisuus yhtä kaukana toisistaan kuin DDR:ssä.
"Ryntäiden omistaja" saa jatkaa samoilla linjoilla tulevaisuudessakin:
"Jokin meni kuitenkin pahasti pieleen, sillä kovin vähän on saatu aikaiseksi. Ponnistelut ovat valuneet hiekkaan myönteisestä huomiosta, hyvistä aikomuksista ja lähes yksimielisistä päättäjistä huolimatta. Ovatko kuntarajat täysin ylipääsemättömiä ruotsinkielisten palvelujen osalta? Miksi on niin hankalaa luoda hallinto, joka turvaisi ruotsinkieliset palvelut yli kuntarajojen? (lue "ylimitoitettu ruotsinkielinen hallinto ja bättre folkin paapominen")
http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/uutiskirjeet/kolumnit/2011/Sivut/ruotsin-kielen-asema-metropolialueella.aspx
Miksi pääkaupunkiseudulla tarvittaisiin ruotsinkielistä palvelua? Käytännössä kaikkihan osaavat suomea. Ja Elop osaa englantia, jota suomalaiset myös hyvin osaavat.
Olen aikaisemmin kohteliaasti puhunut ruotsia sellaisilla paikkakunnilla käydessäni/asioidessani - se on niinkuin kuulunut asiaan. Jonkin aikaa sitten aloitin (härskisti hyi hyi) suomenkielen puhumisen. Kas! Huomasin että suomenkielisiä on enemmänkin, ovat vain solkanneet hekin hyväntahtoisuudessaan ruotsia. Nyt tuo TAHTOTILA on loppu.
Onhan se vain hyvä että jopa svedupellet alkavat ymmärtää että asumme Suomessa, joka tarkoittaa myös sitä että, puhutaanpa suomea niin ainakin 50000000 ymmärtää.
Henriksson on melkoinen kettu. Tuskin suomalaisten tulee vain odotella ja katsoa.
Et sinä torvi mistään viittäkymmentä miljoonaa suomenkielistä löydä.
Onhan se myönnettävä että Suomessa on muutama nolla liikaa. Oletko sinä yksi heistä?
Miksi tuon yhdistyksen nimi on monikossa?
Miten tuo yhdistys muka puolustaa suomen kielen asemaa ja suomenkielisten kansalaisten oikeuksia?
Osaisiko joku nettisveko vastata tähän kysymykseen?