Masentuneiden ulkoiluryhmä - kerran päivässä ulos

niin, ja mä lähen nyt käymään pienellä kävelyllä tossa joen varressa. en mene varmaan kauas, mutta meen hitaasti niin saan nauttia raittiista ilmasta pidempään. aika kurja sää, mutta pian pääsee takasin sisälle lämpöiseen... (nyt on pakko mennä oikeesti kun kerta jo sanoin sen "ääneen" täällä.) tuun sitten kertomaan miten kävi! kuka muu lähtee ulos?

Olen ajatellut, että yrittäisin lähteä joka ilta kävellen lähikirjastoon ja istuisin sitten siellä jonkin aikaa, kirjoittamassa, netissä tai lehtiä lukien. Tulisi tehtyä joka ilta (päivällä en kyllä ulos lähde, tykkään pimeästä) joku kolmen kilsan lenkki ja lähdettyä ulos asunnosta ihmisten ilmoille, jos vain saisi tuon tavaksi. Ei vain taida onnistua tänään. Ehkä huomenna?

kuulostaa hyvältä idealta Pähkä! kirjastot on kyllä aika mukavia paikkoja, niissä on niin rauhallinen tunnelma. kerro sitten miten tuon suunnitelman toteutus sujuu :)

ite tulin nyt ulkoa, posket ihan punoittaa kun tuolla kävi aikamoinen viima. kävin vähän käppäilemässä joen rantaa pitkin ja kun ketään ei näkynyt, rupesin heitteleen "leipäkiviä" veteen. rupes ihan melkein hymyilyttämään! onneks kukaan ei nähnyt mua, näytin varmaan ihan hullulta :)

toivottavasti saan mentyä taas huomenna uudestaan. ja nyt pois netistä. kummasti muuten tekee mieli ruokaakin ton ulkoreissun jälkeen... joten meen tekee pinaattikeittoa. hyvää päivänjatkoa kaikille!

Hirveen hyvä ajatus! Oikein hyvä. Sit ain tultais koneelle raportoimaan saavutus.

Mulle vaan ihan liian suuri ponnistus. ? Välillä tuntuu, ei jaksa ja välillä ettei ehdi ja välillä - muuten vaan

Nyt taas toi aurinkokin tältä päivältä laskee!
Jospa mä liityn sun seuraan, joka kerroit, että tahrot liikkua pimeessä. Jospa me sit illalla ...

Moi, Minä sain näiden viestien voimalla eilen käytyä kaupassa ja kauppareissulla poikkesin jopa meidän lähi metsään! Nyt on taas ruokaakin kaapissa ja oli se metsän ihmettely kyllä semmosta, kai se on uskottava että myö suomalaiset olemme metsä kansaa. Toivottavasti saan tänään käytyä uudestaan. Helpompaa olis kun olis joku kenenkä kanssa mennä, koiraakaan minulla ei ole. Mutta jospas sieltä metsästä vaikka löytyis joku metsän peikkonen tai keijukainen =)

Minäkin kävin kävelylenkillä metsässä, tuuli kovaa, puut humisivat, aallot löi rantaan. Kunnon syysmyrsky, olen aina tykännyt tuulisesta säästä. Aluksi oli vaikea lähteä ja yritin keksiä tekosyitä kotiin jäämiseen kun pelkäsin että mieliala vaan huononee, mutta olin kyllä tosi iloinen kun sain lähdettyä! Nyt on luvattu lumisadetta ja oon tyytyväinen myös siitä että ehdin näkemään luonnon vielä syksyisessä asussaan.

Ihana idea! Mä oon yrittänyt kovasti...Aamulla kävin,kävelin bussipysäkille ja hetken kattelin maailmaa,yritin rentoutua ja ihan hyvin meni,kotona vaan iski kauhia väsymys ja nukuin hetken. Lääkäri sanoikin että joka päivä on ulkona käytävä,virtuaalinen tuki vois olla hyvä tsemppaaja :)

Minä kävin eilen kaupungilla palauttamassa vuokraelokuvia ja samalla kävelyllä joen rannassa. Harvemmin se on mahdollista, kun on paljon ihmisiä liikkeellä, mutta eilen oli isänpäivän takia hiljaista. Kirjastoon meno on jäänyt, tällä viikolla taas uusi yritys. Ei se ulkoilu kyllä minua mitenkään piristä, lähinnä väsyttää, mutta ei se tunnu pahallekaan, olo helpottuu ainakin hetkeksi.

voi miten kivaa kun tänne on tullut näin paljon vastauksia!
täällä paistaa tänään aurinko, joten pakotan jälleen itseni lähtemään kävelylle. kyllä se pakottaminen aina kannattaa, tuntuu että ne mielessä mylläävät huolet ja kummajaiset aina hidastuu kun pääsee jonnekin luonnon keskelle. ei ne pelot sieltä pääkopasta kokonaan häviä, mutta ainakin tuntuu että pystyn hallitsemaan niitä.
itse asiassa mä jo aikalailla odotan lumen tuloa :)

Käväisi mielessä josko aloittaja on jonkinmoinen terapeutti :D mutta mä oon ulkoillut tänäänkin ja pitkän lenkin teinkin :)

"Käväisi mielessä josko aloittaja on jonkinmoinen terapeutti :D mutta mä oon ulkoillut tänäänkin ja pitkän lenkin teinkin :) "


heh, en sentään terapeutti. psykologiaa tosin opiskelin, mutta sitten masennus vei mennessään... ehkä niitä terapeutin hommiakin pääsis vielä joskus tekemään. :)

kävin tänään joella, kylmä oli mutta nättiä.

Maanantaina pyörähdin vaan pihalla, oli pakkasta ja hyytävää. Eilen kaivoin toppa-asut naftaliinista ja lenkki kutsui taas. Taisin urakoida vähän liikaakin - tavoitteena on pudottaa painoa 5 - 10 kg ja kärsimättömänä immeisenä tekisin sen mieluiten yhdessä viikossa, urheilemalla 3 tuntia päivässä ja myymällä jääkaapin :). No ei taida onnistua ihan niin kuitenkaan. Luulen että sekä painonpudotus että mielialan kohennus tapahtuu hitaasti mutta varmasti, kun vaan jaksaa pitää liikuntarutiinista kiinni. Se on joskus aiemmin onnistunut, miksei siis nytkin.

:) Ulos päästy tänäänkin :)

Pihalla ja hieman metikössäkin oltu lauantaina ja sunnuntaina :) Voimia saatu.

Hyvä idea!

Hei kävin aamulla viemässä lehtiä roskikseen ja siellähän oli joku mummeli tuupertuneena katokselle. Siinä häntä elvyttäessäni saapuikin jo ambulanssi pillit ulvoen ja jostain kumman syystä jouduin tuolle matkalle kohti sairaalaa. Onneksi minulla oli ulkovaatteet päällä ja varmaan nuo hoitajat ajattelivat minun olevan tuon onnettoman mummelin omainen, koska hän piti minua koko matkan ajan kädestä.

Oli se vaan nopea matka, mutta ehdin siinä pillien ulvoessa havaita tuon kauniin punatukkaisen ensihoitajan, joka katseli minua aina ripsiensä alta salaa. Aluksi luulin sitä ammatilliseksi kiinnostukseksi, sillä ajattelin, että hän vain haluaa kontrolloida etten saa painiikkikohtausta. Juuri näissä tilanteissa paniikkikohtauksethan ovat aika yleisiä.

Saavuimme pikaisesti sairaalaan, jossa työnsimme mummon baareilla sairaalan sisälle hoitoon ja jäimme siihen kahdestaan - minä ja tuo kaunis hoitaja-seisomaan. sanoin hänelle jotain hänen työstään, että onpas se nopeatempoista, mutta hän vain vastasi, että nopeatempoinen työ sopii nmopeatempoislle naiselle samalla painautuen kiihkeästi minua vasten. Tunsin hänen hengityksensä kasvoillani ja hänen pupillinsa olivat laajentuneet kiihkosta. Hän otti ambulanssin ja ajoimme hälytyssireenit päällä hänen asuntoonsa Tuiraan ( Jos joku kuuli sireenien ulvontaa sieltä tänään voi vahvistaa asian), jossa ruumiimme kietoutuivat yhteen. Tuossa tilanteessa kahdesta muuttuu yksi ja sykkien toistemme ruumita kohden nousimme sampanjakuplien mukana ylös pilviin jossa ilotulitus säkenöi ja kihelmöi runsaana. Ruumiimme ravistelivat, kun laskeuduimme hiljaa alas toisiimme kietoutuneina. LAitoimme pienen brunssiin, sampanjaa, vaahtokarkkeja ja Kitkajärven muikkuja, jonka jälkeen hän heitti minut ambulanssilla lähelle kotiani ja sanoi, että soitellaan.

Avatessani kotiovea muistin jättäneeni hellan päälle ja mietin, että onkohan tuo kaukaa kuuluva vaimea ujellus palokunnan sireeni ja minkähänlaista se palokunnassa työskentely mahtaa olla. No muistin vain väärin, silä olinhan sammuttanut sen hellan.

Näinkin voi masentuneelle käydä

Varmaan ihan hyvä vaihtoehto ihmiselle, jota ko.asia kiinnostaa ylipäänsä.
Minua ei kyllä kiinnosta, sillä tiedän rajani jota en pysty valitettavasti ylittämään.

Sinne kirjastolle meneminen venyi tähän päivään - ja tänäänkin vain, koska minulla oli varaus, joka olisi ollut mennyttä huomenna. Mutta tulipa taas käveltyä ja virkistyttyä - ja vannottua, ettei seuraavaan kertaan mene näin kauan. Kenties huomenna? Tai ylihuomenna? Tai viimeistää ensi viikolla, ihan varmasti!

Iltalenkiltä tulin juuri. olipa upea kylmä ilma, joku meteoriitti tipahti hirveätä kyytiä ja taivaalle jäi pitkä kirkas valo.. ja vaikka ei saisi sanoa toiveita niin sanonpa nyt sen asian minkä toivoin: kunpa maailman kaikki masentuneet saisivat onnen. ..mutta sitten aloin miettimään, että jos kaikki olisivat vain onnellisia niin eihän silloin kukaan tiedä mitä onni on. niin kai se ihmisluonne on niin paradoksaalinen, että ei tajua onneaan vasta kun menettää sen. nooh.. siinä kävellessäni katseltuani taivaan riemunäytelmää aloin miettiä omaa elämääni. Kyllä minua aika paljon omat unelmat ja haaveet pitävät yllä, mutta en minä kohtaloon usko, sillä itsehän monet ratkaisut olen saanut tehdä. Näitä ajatuksia pohtiessani suorastaan törmäsin erääseen henkilöön. Se oli hieman noloa, sillä hän oli sitomassa kengännauhoja ja kaaduin hänen ylitseen. Hänellä oli sellainen karvahattu ja kun hän nosti sen reunaa, paljastui mitä kaunein nainen. Olin todella pahoillani ja hän vain naurahti ja sanoi, että olin varmaan ajatuksissani. Niin sanoin, että pohdin tässä omaa elämääni ja sen tarkoitusta. Keskustelimme paljon filosofiasta, mm. Kantin teoriasta ja Kierkegaardin eksistentialismista. Yritin vetää keskusteluun Albert Camus- valttikortin, mutta kuitenkin aika huonoin tuloksin. Kuin huomaamatta olimme kävelleet lähelle asuntoa ja herrasmiehenä ehdoitin hänelle teehetkeä luonani. Haudutin teetä samalla kun tuo upearunkoinen nainen tutki kirjallisuuttani. Meillä on samanlainen maku kirjallisuuden suhteen. Istuimme sohvalle ja hän käpertyi kainalooni. Oli ihanaa työntää kasvot hänen hiustensa alle takaraivoon ja nauttia miedosta myskin tuoksusta. hän värähti ja hetkessä ruumiimme olivat kietoutuneet toisiinsa. Hetkessä kaksi ihmistä oli muuttunut yhdeksi ja kuin sampanjapullon kuplat nousimme ilotulitusten maailmaan, jossa räjähdyksen jälkeen laskeuduimme hiljaa alas kuin syksyn lehdet maahan toisiimme kietoutuneina.
Kyllä lenkkeily kannattaa, koskaan ei voi tietääc kuka tulee nurkan takaa.

tännehän on tullut paljon posteja! hienoa! kiva että muutkin on jaksaneet käydä ulkona. mulla meni pari viime päivää aika löhöilyksi, mutta tänään olis taas tarkoitus päästä sinne joelle.

Kävin päiväkävelyllä Rotuaarilla ja siellä oli joku raggari jonkun ulkomaalaisen ihmisen kimpussa. Ilmeisesti joku uusnatsiporukka oli ottanut ulkomaalaisen kynsiinsä. Hääfin nuo hippiäiset olemuksellani pois. No uhkadi hän tappaa minut, johon sanoin että tekisi minulle vain palveluksen. Eniten minua huoletti tuo ulkomaalainen joka oli luhistunut maahan ja itki siinä. No se kiihkoilija häipyi solvauksien kera ja auttaessani tuota ulkomaalaista hän valisti kyynelten kostuttamat kasvonsa puoleeni ja selvällä suomenkielellä hän kiotti minua, pelastajaansa. Hän oli erityäin kaunis itämainen nainen ja pelosta väristen hän nojasi minuun, kun talutin hänet läheiseen ravintolaan kaakaolle.

Hän kertoi olevansa opiskelijana oulun yliopistossa ja hän paljastui oöevan hyvin mielenkiintoinen ihminen, kotoisin Myanmarista. Nyt illalla läjin hänen luonaan, mutta tällä kertaa ei sampanjakuplien tavoin ruumiimme yhteen kietoutuneet vaan juttelimme niitä näitä. Jänellä on aivan mustat hiukset ja hyvin kauniit kasvot. Vien hänet huomenna elokuviin!

Maanantaina satoi sakeasti lunta ja käveltiin ystäväni kanssa ja jutusteltiin mukavia. Oli virkistävä lenkki, omine nokkineen ajatus olisi luultavasti eksynyt synkkiin vesiin.

Keskiviikkona oli paha ilma, liukasta ja vesisadetta. Sain kuitenkin lähdettyä kävellen terveysaiheista luentoa kuuntelemaan ja sen jälkeen innostuin käppäilemään joulumyyjäisiin ja kirja-aleen toiseen kaupunginosaan. Pelkäsin, että ahdistus ilmaantuisi jossain vaiheessa matkaa, mutta kun niin ei käynyt, retki tuntui onnistuneelta.

No ehti se musta korppi kyllä istahtaa olkapäälle torstain lenkillä, kaatosateessa ilman sateensuojaa, tyhjillä kaduilla, kun ketään ei tullut vastaan. Mutta jotenkin runnomalla sekin lenkki saatiin päätökseen.

Tänään on selkeä sää ja tuntuu että jalkoja kutittelee siihen malliin että metsäpolku kutsuu. Masennuksessa sitä oppii iloitsemaan pienistäkin hyvistä hetkistä - ja käyttämään hyväkseen vähänkään siedettävän sään.

Joskus vaikka luonnossa liikkuessa voi tulla tunne, että on yhtä kaiken ympäröivän kanssa - että ei ole erillinen pahan olon saareke, vaan osa tätä kaikkea. Jonkinlainen levollisuus. Nykyään tosin aika harvinainen vieras, mutta ajatus sen mahdollisuudesta joskus vauhdittaa kummasti liikkeelle lähtöä.

Tämä viikko on ollut töissä niin kiireinen, että en ole ehtinyt juuri lenkille lähteä. Tai sitten on illalla väsyttänyt niin että heti kotiin tultua on nukahtanut ruokapöydän ääreen : / Mutta semmoista vaihteluahan se on välillä. Luulen että kyllä se tästä, kunhan työ- ja unirytmi tasoittuu hieman. Ensi viikolla on itsenäisyyspäiväkin ja jollei nyt aivan pikku eukkoja sada taivaalta, niin täytyy ehdottomasti ulkoistaa itsensä neljän seinän sisältä!

meitsi kävi tänään metässä kaverin kans. käveltiin joku 4km. jälkeenpäin sairaan hyvä fiilis parin tunnin ajan- sitten iski väsy ja kohta taidan mennä nukkumaan. veikkaan, et uni tulee nopeesti tänään.

Mielellään pelais toisten kanssa vaikka jotain joukkuepelejä mutta ei oikein tiedä mistä löytää porukkaa.

Eilen satoi lunta sakeasti ja kun aurinko näyttäytyi, ulkoistin itseni lenkkipolulle. Pyhäpäivän myöhäinen iltapäivä, ei kauheasti vastaantulijoita, minunlaiselleni luontohavaintoja tekevälle erakolle oikein passeli tilanne. Pitkähkön apostolinkyytini aikana ehdin nähdä miten maisema muuttui harmaasta sinisen kautta pimeäksi, pikku hiutaleita sateli kaiken aikaa. Auringon laskiessa kuu alkoi loistaa vastapäisellä taivaalla ja syttyipä sinne kuun kupeeseen tähtikin.

näitä tepastelija tytön juttuja on ihana lukee, tekee mieli itsekin lähteä ulos :) kiitos!

Kiitos viestistäsi, mukava kuulla! Päivitän nyt pitkästä aikaa tepastelijastatustani :)

Lenkkeily on jäänyt vähän vähemmälle loskaisten kelien takia. Kumisaappaat hoksasin tosin kaivaa esiin ja niillä lätäköissä kahlaaminen onnistuu ketterämmin. Ns. hyötyliikuntaa olen kyllä harrastanut, koska liukkaat tiet eivät suoranaisesti kutsu pyöräilemään. Eli erilaisiin harrasteisiin olen kälppinyt jalan ja kiireisen päivän keskellä sekin on ihan mukavaa omaa aikaa, jolloin mietiskellä syntyjä syvempiäkin.

Millaisia taipaleita te muut olette taittaneet?

Ihan ketju, mukavaa että joku pääsee ulos. Vaikka on harmaata mutta kohta luulis jo lumen valoistavan etelä-suomeakin.
En vielä ole päässyt niin pitkälle että ulos menisin, mutta kunhan tästä nuhasta pääsen niin lähden. Kirjoittelen sitten minne asti pääsin.

Lenkillä käyminen on erittäin hyvä keino ehkäistä ja parantaa masennusta. Minä olen harrastanut päivälenkkejä talvisin ainakin kymmenen vuoden ajan, koska saan talvella helposti kaamosmasennusta. Tärkeintä minulle on se, että käyn lenkillä mahdollisimman valoisaan aikaan ja että lenkkeily on lähes päivittäistä. Lenkin pituudella ei ole niinkään väliä. Omat lenkkini ovat noin kilometrin pituisia, mutta puolen kilometrin lenkkikin korttelin ympäri riittää, jos en pitemmälle ehdi. Myös säännöllinen päivärytmi on minulle tärkeää. Nousen ylös viikonloppunakin aikaisin, koska jos en sitä tee, saatan masentua jo muutamassa päivässä.

Vieläkö löytyy ulkoilijoita tässä harmaassa talvisäässä? Minä olen sinnikkäästi käynyt pikkukävelyillä, vaikka tuo loska ja räntäsade ei kyllä kauheasti kutsu luokseen...

En tykkää yhtään olla ulkona valosaan aikaan. Harvemmin enää olenkaan. Melko myöhään illalla käy kyllä toisinaan. Toisaalta tuo päivänvalo menee monesti itseltä ohi, kun nukkuu siihen asti, kun aurinko on jo laskenut. Pidän pimeydestä, ehkä vähän liikaakin. Olen aina pimeässä huoneessanikin.

...ulkona vain kun menen töihin tai kauppaan. Tänään vapaapäivä ja kävin kaupassa kun alkoi olla jääkaapista ruoka lopussa. Kymmenen aikaan kävin kun kauppa on yhteentoista auki. Vähän myöhäseen jäi. Ja voimille otti se pukeutuminen ja meikkaaminen ja hiusten kampaaminen ennen lähtöä.
Vaan raikas ilma oli ulkona ja kuu loisti taivaalla (puolikuu). Pakkanen teki ilmasta raikkaan ja lumi oli kaunista. Matkaa kauppaan muutama sata metriä. Olisi ollut mukavaa kävellä pitemmästikin.

Hohtava lumihanki on ihana! Mä en yleensä "lähde kauppaan", vaan lähden kävelylle ja käyn sitten siinä samalla kaupassa. Näin se kaupassa käyntikään ei tunnu niin ahdistavalta. Pienen ulkoilun jälkeen on helpompi mennä kauppaan (yleensä ahdistaa jos siellä on paljon ihmisiä jne).
Kävelyllä voisi kyllä käydä joka päivä, vaikka ihan ilman mitän syytäkin. Tai siis onhan se lumihangen ihastelukin jo syy sinänsä.