Elinkautista lusinut yli 21 vuotta

Tietääkö kukaan tapauksen yksityiskohdat, miten voi olla mahdollista että yhdestä murhasta voi joutua noin pitkään istumaan?!
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2011/07/1362791/suomen-pisinta-elinkautista-takana-jo-21-vuotta---vapaus-koittaa-kevaalla
31588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Joo tiedän yhden tyypin. Tori jarvisen. Se on ollut tosin jo kolkyt viime vuotta pää omass p.erseessä vailla valoa.

Äänestä

Tottakai se on mahdollista.
Ajattele se niin, ettei sillä ihmisellä ole mitään mahdollisuutta nousta haudasta eläväksi,jonka kaveri tappoi, joten elinkautisen tuomion pitäisi olla ELINKAUTINEN.

Lakia muutettava, jospa ajattelisivat ennen kuin puukottavat ihmisen kuoliaaksi.

Äänestä
  • Onko sinulla muita hyviä iltavitsejä?
    Kun joku mustasukkainen puoliso, tai päänsä pilalle juonut ihminen jossakin juoppoköörissä, tulistuu he varmaan istahtavat ensin alas ja alkavat aprikoimaan:
    "Nyt ajattelin ryhtyä puukottamaan tuota toista. Mitä minä teen? Kannattaisiko minun puukottaa? Vieläkö kuitenkin harkitsen asiaa. Taidanpa miettiä yön ylitse"

    Häh?

    Äänestä

  • Mikäs siinä mutta miksi kolmoismurhaajat pääsevät vähemmällä?! Valjakkala teki rikoksia, karkaili, mokaili koevapaudessa, silti 20 vuotta riitti.

    Äänestä

  • LinkkuveitsiLassie. kirjoitti:

    Onko sinulla muita hyviä iltavitsejä?
    Kun joku mustasukkainen puoliso, tai päänsä pilalle juonut ihminen jossakin juoppoköörissä, tulistuu he varmaan istahtavat ensin alas ja alkavat aprikoimaan:
    "Nyt ajattelin ryhtyä puukottamaan tuota toista. Mitä minä teen? Kannattaisiko minun puukottaa? Vieläkö kuitenkin harkitsen asiaa. Taidanpa miettiä yön ylitse"

    Häh?

    Lisää vitsejä.
    Kannattaa siis kännätä ja olla mustasukkainen, sekö oikeuttaa tappamiseen?
    Loppuikä linnassa vaan niinkuin Amerikassakin.
    Nytkin jollekin siellä ollaan antamassa 60 vuotta lusimista.
    Se on ihan oikein, ei niille tapetuille/murhatuillekaan armoa annettu.

    Äänestä

ei ole vielä tullut terveeksi, vapauteen laskettavaksi.
Siirretään varmaan jatkohoitoon tervehtymään.
Henkirikoksen uhrista päätellen tekijä on ollut vahvasti lsd:n vaikutuksessa.

Äänestä
  • Eipä tuo nyt vielä SM ole. Huovisen Ville lusi elinkautistaan 27 vuotta, tosin alkuperäinen tuomio oli kaksi kuolemantuomiota, jotka Paasikivi armahti ympäripyöreäksi. Tuo taitaa olla itsenäisen Suomen pisin lusittu vankeustuomio. Aiheesta löytyy kirja nimeltä Selli 21.

    Äänestä

MTV3:n mukaan Jari Ilari Judin on ollut yli 25 vuotta yhtäjaksoisesti vankilassa ja vapautuu helmikuussa 2012.

Äänestä

Mitä ....keleen väliä sillä on onko samasta rikoksesta vai ei. Yli 25 vuotta on lusinut putkeen!

Äänestä
  • Totta vitussa sillä on väliä onko samasta rikoksesta vai onko jatkanut rikollista toimintaa. Tuollainen Judin saisi lusia loppuikänsä, hän on tiensä valinnut.

    Äänestä

  • Helpolla pääsi kirjoitti:

    Totta vitussa sillä on väliä onko samasta rikoksesta vai onko jatkanut rikollista toimintaa. Tuollainen Judin saisi lusia loppuikänsä, hän on tiensä valinnut.

    Ei ole väliä onko samasta rikoksesta vai ei, tässä jutussa on kysymys siitä kuka on ollut linnassa pisimpään yhtä soittoa, eikä että onko jatkanut rikollista toimintaa, Judin on ollut yli 25 vuotta...piste

    Äänestä

  • vapaus! kirjoitti:

    Ei Judini ole ollut linnassa yhtä soittoa 25 vuotta. Oli karussa välillä ja tappoi kioskilla vanhan muijan. Semmoinen idoli ja sankari teillä on. Sais istua toiset 25 vuotta niin säästyis sillä aikaa jonkun henki.

    Äänestä

  • Hessu 52 kirjoitti:

    Ei ole idoli eikä sankari, mutta karkumatkat ja lomat lasketaan tuomioon. Olisi eri asia jos olisi välillä päässyt ehdonalaiseen edes muutamaksi tunniksi!

    Äänestä

  • Hessu 52 2 kirjoitti:

    Ei ole idoli eikä sankari, mutta karkumatkat ja lomat lasketaan tuomioon. Olisi eri asia jos olisi välillä päässyt ehdonalaiseen edes muutamaksi tunniksi!

    Ei lasketa karkumatkoja. Silloin ei tuomio lyhene, eli se on silloin lusimatonta aikaa. Minä tiedän, pidä sinä turpasi tukossa.

    Äänestä

  • Hessu 52 kirjoitti:

    Ei lasketa karkumatkoja. Silloin ei tuomio lyhene, eli se on silloin lusimatonta aikaa. Minä tiedän, pidä sinä turpasi tukossa.

    Rauhoittukaa lapset.

    Äänestä

  • Hessu 52 kirjoitti:

    Ei lasketa karkumatkoja. Silloin ei tuomio lyhene, eli se on silloin lusimatonta aikaa. Minä tiedän, pidä sinä turpasi tukossa.

    Onko karkuri, karkumatkan ajan vakilassa kirjoilla, mikä mättää!

    Äänestä

  • hessu 52 3 kirjoitti:

    Onko karkuri, karkumatkan ajan vakilassa kirjoilla, mikä mättää!

    Ei ole kirjoissa eikä kansissa, on karussa ! Mikä siinä on taas Sariola että et käsitä selvää suomea? Ei kakku lyhene kun karkailee. Käsitä se pässi.

    Äänestä

  • Hessu 52 kirjoitti:

    Ei ole kirjoissa eikä kansissa, on karussa ! Mikä siinä on taas Sariola että et käsitä selvää suomea? Ei kakku lyhene kun karkailee. Käsitä se pässi.

    Rauhoitu Pihatonttu. Vanki on hatkan ajankin vankilan kirjoissa, raksuttaa vaan kulumatonta sen ajan. Kyllähän Pihatontun pitäis tietää jos vanki ei ole vankilan kirjoissa, niin se on siviilissä. Pässi mikä Pässi.

    Äänestä

  • Hessu 52 kirjoitti:

    Ei Judini ole ollut linnassa yhtä soittoa 25 vuotta. Oli karussa välillä ja tappoi kioskilla vanhan muijan. Semmoinen idoli ja sankari teillä on. Sais istua toiset 25 vuotta niin säästyis sillä aikaa jonkun henki.

    oli mies eikä muija.

    Äänestä

  • Hessu 52 kirjoitti:

    Ei ole kirjoissa eikä kansissa, on karussa ! Mikä siinä on taas Sariola että et käsitä selvää suomea? Ei kakku lyhene kun karkailee. Käsitä se pässi.

    Pakko vähän sotkeutua tähän juttuun, "ei kakku lyhene kun karkailee"ei tietenkää lyhene, vaan pitenee sen ajan minkä olet karkumatkalla. Ei täällä kukaan ole väittänytkään että kakku lyhenesi hatkassa ollessaan....Hessu 52 vain vähän eksy aiheesta!

    Äänestä

Laskekaa huviksenne (housuihinne) paljonko kyseinen jätkä on tullut maksamaan yhteiskunnalle koko täyshoidon aikana. Pikkulapsikin tietää että jos joku ihan tosissaan on lusinut lukkojen takana yli 20 vuotta ei sitä pitäisi koskaan päästää ihmisten ilmoille. Hulluksihan siellä vankilassa tulee. Uskon että kaveri on ollut töissä koko ajan, ehkä lääkärinä tai lakimiehenä ja illat viettänyt sitten avovankilan mukavuuksissa kuten Omenahotellissa sydden pizzaa ja nainut mustia ilolintuja.

Äänestä
  • Silloin kun Judin aloitti lusimisen, vankivuorokausi maksoi yhteiskunnalle muistaakseni 500 markkaa about 90 euroa. Sanotaan kymmenen ekaa vuotta hän maksoi yhteiskunnalle 400 000 - 500 000 euroa.

    Nämä loput 15 vuotta hän on maksanut 1 050 000 euroa ainakin. Joten tuollainen puolitoista miljoonaa euroa eli 9 miljoonaa venkulan markkaa on mennyt Judinin ylläpitämiseen.

    Kyllä sillä rahalla pitää saada täydellinen vapaus ja täysihoito siviilissä.

    Äänestä

  • vanhankalterinking:) kirjoitti:

    Silloin kun Judin aloitti lusimisen, vankivuorokausi maksoi yhteiskunnalle muistaakseni 500 markkaa about 90 euroa. Sanotaan kymmenen ekaa vuotta hän maksoi yhteiskunnalle 400 000 - 500 000 euroa.

    Muistakaa että se raha on mennyt hyvään takoitukseen, kuten palkkoihin (työllistänyt monia ammattiryhmiä), elintarviketeollisuuteen, sähköfirmille ym jotka antavat rahaa vastaan mukavuuksia.

    Äänestä

  • vanhankalterinking:) kirjoitti:

    Silloin kun Judin aloitti lusimisen, vankivuorokausi maksoi yhteiskunnalle muistaakseni 500 markkaa about 90 euroa. Sanotaan kymmenen ekaa vuotta hän maksoi yhteiskunnalle 400 000 - 500 000 euroa.

    Nämä loput 15 vuotta hän on maksanut 1 050 000 euroa ainakin. Joten tuollainen puolitoista miljoonaa euroa eli 9 miljoonaa venkulan markkaa on mennyt Judinin ylläpitämiseen.

    Kyllä sillä rahalla pitää saada täydellinen vapaus ja täysihoito siviilissä.

    Minkä takia Judin suostui tappamaan ystävänsä?

    Äänestä

  • kivoja kavereita kirjoitti:

    Minkä takia Judin suostui tappamaan ystävänsä?

    Raha ja Maine!!!

    Äänestä

  • kivoja kavereita kirjoitti:

    Minkä takia Judin suostui tappamaan ystävänsä?

    Missä välssä se ehti ystävystyä uhrinsa kanssa? Kulkivat koko lailla eri teitä.

    Äänestä

  • Häh mitä nyt? kirjoitti:

    Missä välssä se ehti ystävystyä uhrinsa kanssa? Kulkivat koko lailla eri teitä.

    Ainakin tunsivat toisensa ja olivat hyvissä väleissä.

    Äänestä

Kuka tuo Lieksalainen on?

Äänestä

sitten.

Äänestä

Ei tainnut kauaa olla vapaana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomenennätys! kirjoitti:

Tietääkö kukaan tapauksen yksityiskohdat, miten voi olla mahdollista että yhdestä murhasta voi joutua noin pitkään istumaan?!
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2011/07/1362791/suomen-pisinta-elinkautista-takana-jo-21-vuotta---vapaus-koittaa-kevaalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu