Kissani on pissaillut ja kaikkallut aina helposti vääriin paikkoihin. Kun pissa alkoi tulemaan hieman katkonaisesti, vein kissan eläinlääkäriin. Todettiin barkteeritulehdus ja virtsakiteitä -> 5 pv:n kipulääkekuuri 10 pv penisilliinikuuri. Lääkekuurin aiakana kisaa oli pirteä ja seurallinen, mutta lääkekuurin loputtua kissa ei ole ollut enää ennallaan.
Kissa on laihtunut ja syö/ juo todella harvoin. Silloin kun syö lipoo vain hieman kielellään ruokaa, ja siinä oli taas syömiset. Ennen kuivaraksut on ollut herkkua, nyt ei maistu oikeastaan lainkaan. Nukkuu paljon ja hereillä ollessaan on apean näköinen. Alkaa leikkimään kyllä, jos leikittää ja leikkii aika innokkaastikkin, mutta sen jälkeen vetäytyy taas itsekseen. Ja seurailee tilanteita kauempaa...
Jotenkin tuntuu kavahtavan aina kun menen lähelle, ja lähtee karkuun. Samoin ennen toisen kissani kanssa paininut ja juossut ympäri kämppää, mutta nyt helposti vain sähisee kun toinen tulee lähelle.
Mitä voi olla tapahtunut, kun luulen lääkekuurin tehonneen? Ei ole sen jälkeen pissaillut lainkaan vääriin paikkoihin. Lisäksi viime eläinlääkärikäynnillä tutkittiin veriarvot ja ultrattiin munuaiset, eikä niissä ollut mitään vikaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suosittelisin aloittamalla kuin puhtaalta pöydältä. Tutustu kissaan pikkuhiljaa, kuin ensikertaa. Kannattaa kysyä asiaa eläinlääkäriltä, jos silla on jäänyt jokin ikävä muisto lääkäreistä :(
Jos lääkekuurin loppumisen jälkeen ei ole otettu kontrollia, et voi mitenkään olla varma, että kuuri olisi varmasti tehonnut. Ikävä kyllä usein noin lyhyt kuuri (10 pv.) ei riitä.
Karkuun juokseminen ja kavahtaminen voi viitata siihen, että kissalla voi olla kipuja. Et kertonut, mitä hoitoa kissa sai kiteisiin.
Kun kerrot, että kissa on tehnyt tarpeitaan aina helposti vääriin paikkoihin, voi olla että kissasi on kärsinyt kiteistä jo pidemmän aikaa ja tilanne on kroonistunut. Munuaisiin on voinut tulla ongelmia kipulääkkeen myötä. Hoidon aikana kipulääkkeen vaikutus on voinut auttaa ja piristää kissaa ja kun hoito on päättynyt, kivut on palanneet takaisin.
Eli suosittelen kyllä sitä, että virtsa tutkikaan uudestaan, jotta nähdään onko se lääkekuuri todella tehonnut bakteeriin, onko kiteet poistuneet ja myös munuaisten tilanne katsotaan uudestaan.