Hämmästyin tänään todella kun Samsung Galaxy S-puhelimeni virustorjuntaohjelma (lookout) ilmoitti yllättäen "spyware or malware detected", eikä mitään muuta sen lisäksi. Eli toisin kuin wc-drinkki väittää, virus voi tulla ihan itsekseen, koska en ole asentanut pitkään aikaan android-marketista mitään. Tuo örkkitartunta tuli täysin yllätyksenä.
Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee oikeastaan se, että lookout ei ilmoita lainkaan mitä se itse asiassa örkille mahdollisesti teki vai tekikö mitään, enkä edes löydä lokia tartuntailmoituksesta lainkaan.
Jos en tilannetta täysin väärin tulkitse, niin kännykkäni on tosiaan saastunut, eikä edes ilmeisesti puhdistunut koska ilmoitusta puhdistuksesta ei tullut lookout-softalta lainkaan. Tarkoittaa siis sitä, että Android pitää asentaa puhtaana kokonaan uudelleen.
Otaksun, että sain tartunnan langatonta tietä jostakin lähellä olleesta kännykästä, koska Android-marketia en ole nyt käyttänyt pitkään aikaan. Mielenkiintoinen tapa millä örkki leviää. Google ei ole tosiaan näköjään onnistunut tekemään Androidista turvallista.
Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee oikeastaan se, että lookout ei ilmoita lainkaan mitä se itse asiassa örkille mahdollisesti teki vai tekikö mitään, enkä edes löydä lokia tartuntailmoituksesta lainkaan.
Jos en tilannetta täysin väärin tulkitse, niin kännykkäni on tosiaan saastunut, eikä edes ilmeisesti puhdistunut koska ilmoitusta puhdistuksesta ei tullut lookout-softalta lainkaan. Tarkoittaa siis sitä, että Android pitää asentaa puhtaana kokonaan uudelleen.
Otaksun, että sain tartunnan langatonta tietä jostakin lähellä olleesta kännykästä, koska Android-marketia en ole nyt käyttänyt pitkään aikaan. Mielenkiintoinen tapa millä örkki leviää. Google ei ole tosiaan näköjään onnistunut tekemään Androidista turvallista.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Androidmarketista ei tule.Kaikista muista saiteista ladatut tiedot ja ohjelmat voivat sisältää mitä thansa sillä ne eiu testaa ohjelmia ollenkaan viirusten varalta:=)
Sinulla ei tarvitse olla,kun yksi ohjelma jonka ladannut muualta,kuin Androidmarketista ja kas viirusta on.
Ei ole Alpestorekaan enään viirusvapaa,kuten uutiset kertoneet.
Android ja Windows ovat eri käyttöjärjestelmiä.
Kuka on wc-drinkki? :D Saa aina nauramaan tuo nimimerkki.
Wc-drinkki on Microsoftin miehiä, tunnetaan sen verran kajahtaneena markkinamiehenä, että exergy on nimennyt kaverin wc-drinkiksi. Lienee myös kyseisen mikkismiehen lempijuoma tuo vessanpyttyvesi maustettuna kusipaskalla.
Wc-drinkki markkinoi kaikille Windowsia ja kehuu estottomasti maailman paskinta selainta, eli Exploreria, joka on jo vajonnut alle viidennekseen selaimista maailmalla.
Wc-drinkki tunnetaan myös nimimerkeillä ex-ubuntulainen ja Pentti Nelonen, pitää mm. linux-vastaista blogiakin. Jätkä juo maailman huonointa viskiä, eli Jim Beamia ja kaahailee kuvitelmissaan jollain bensasyöppö Mustangilla.
Tärkeintä kaverista on tietää se, että tämä Microsoftin mainosmies on innokas jenkkien ihailija, jonka mielestä se on ihan oikein, että USA huseeraa maailmalla alistamassa muita kansoja ja murhaamassa siviilejä öljyn varjolla.
Sehän on F.C.Weezeedrinkki vai miten se kirjoitetaan?
Semmonen umpilöylynlyömä mikkimies, varmaan isot korvat ja nappikalsarit.
Tiedän toki että kaikki verkossa käytettävät käyttöjärjestelmät ja niissä käytettävät ohjelmistot pitää olla päivitettyinä tunnettujen tietoturvareikien osalta ja mikään linuks distrotkaan eivät tee tästä poikkeusta, mutta että androidin kohdalla tilanne on noin surkea!!!!
Huh huh!!!
No, kyllä siitä virustorjunnastakin vähän hyötyä on kun sitä androidia ei näköjään saa muuten järjellisesti paikattua.
Ainakin toistaiseksi tämä MSE virustorjunta on ollut täysin turha, mutta annan toki sen olla varmuuden vuoksi jos sattuisi joku tuollainen katastrofi kuin tuolle sinun android puhelimellesi kävi.
Toivon nyt kuitenkin että MSE on jatkossakin yhtä turha ohjelma kuin se on tähänkin asti ollut.
No joo, harvinaisen huono tuuri. Teettää vaan turhaa työtä kun pitää tyhjennellä tänään kännykkä ja asentaa android kokonaan uudelleen. Uskallan veikata, että tämä löytynyt örkki ei ole yksin, joten parempi vetää täysin puhtaana Android sisään uudelleen.
Se on vähän niin, että kun koneelle/puhelimeen iskee yksi pöpö, niin se tuo tullessaan useammankin spyware-saastan tai muita lisäpöpöjä. Siksi ei oikein uskalla vain yrittää puhdistaa virustorjuntasoftalla puhelinta. Ei voi tietää, voiko silti luottaa, että puhelin on puhdas.
Melko tyrmäävä tarunta ja täysin yllätyksenä. Enpä ole aikaisemmin saanutkaan puhelimeen örkkiä.
Android-market vaan ei ollut tällä kertaa tartunnan lähde, joten hieman ihmettelen mistä örkki ilmaantui. Pakko olla melkein langattomasti siirtyvän sortin örkki.
Kännykän muistikorttiakaan en nyt oikein uskalla tuikata tietokoneeseen sisään valokuvien ja videoiden pelastamiseksi, joten nyt tyhjenee sekin puhelimen mukana. Menee kesän ja syksyn ajan valokuvat täysin hukkaan, samoin muutama muistikorttiin tallennettu oikeasti tärkeä muistutusteksti. Örkki voi olla muistikortillakin jo nimittäin.
Hauskaa luettavaa omasta örkinputsaus operaatiostani:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9715694
PS. Aijaa kuva ei näköjään toimi kun linkityksestä on niin paljon aikaa.
Sait aikanasi sitten oikein kunnon rootkitin koneellesi. Mulla tuhosi koneen melko käyttökelvottomaksi aikanaan sellainen virus kuin dark avenger. Elettiin ms Dos-aikakauden huippua.
Täytyy myöntää, että tämä kännykkään tarttunut pöpö nyt vituttaa aidosti, menee niin paljon kännykässä sisällä olevaa tavaraa täysin hukkaan. Teen kännykän puhdistuksen ja androidin uudelleenasennuksen ja sitten taidan yksinkertaisesti viettää illan vetämällä pääni täyteen vitutuksen kunniaksi.
Tämän android örkin jälkimainingeissa etsiskelin käsiini ohjeet miten Ubuntu asennetaan Samsung galaxy S:ään Androidin tilalle. Taidan laittaa Androidin pois ja ajaa Ubuntun puhelimeen sen tilalle. Saan saman turvallisuuden kuin tietokoneeni Ubuntu tarjoaa, enkä ole riippuvainen Googlen halusta tai oikeammin kyvyttömyydestä pitää Android turvallisena.
Android palveli hyvin siihen sakka, kunnes puhelimeni saastui. Ymmärrettävästi en ole kovin tyytyväinen Googlen työhön Androidin suhteen tässä kohtaa. Toki olin selvillä Androidiin liittyvistä ongelmista, joita sen suosio toi tullessaan lieveilmiönä.
Käytän linuxia nimenomaan sen turvallisuuden ja ilmaisuuden takia. Googlen tuote ei selvästikään ole turvallinen, joten Googlen tuote saa luvan väistyä puhelimestani.
>>virus voi tulla ihan itsekseen, koska en ole asentanut pitkään aikaan android-marketista mitään. Tuo örkkitartunta tuli täysin yllätyksenä.>Menee kesän ja syksyn ajan valokuvat täysin hukkaan, samoin muutama muistikorttiin tallennettu oikeasti tärkeä muistutusteksti.
Virus voi tulla ihan itsekseen nimenomaan linuxiin. Hyvä että huomasit.
Korjauskin on tiedossa:
http://technet.microsoft.com/en-us/evalcenter/cc442495.aspx
Google ei vastaa Samsungin puhelmista vaan Samsung. Google on upstream kehittäjä ja antaa Androidin lähdekoodit, ja päivittää jokaista julkaisua 18kk mutta näiden päivitysten toimittaminen ja muu ylläpito on laitevalmistajan hommia.
Samsung tunnetusti laiminlyö päivityksiä tai päivittää valtavalla viiveellä, että haukut nyt väärää puuta.
Eli android on hanurista. Minulla on Compaq merkkinen tietokone ja käyttöjärjestelmän päivitykset tulevat AJALLAAN MS:ltä, ei HP:lta.
Jos laitteessa on android merkkinen käyttöjärjestelmä joka on kuuklen tekemä niin kuuklelta ne tietoturvapäivityksetkin pitää silloin tulla.
Androidin LÄHDEKOODI on Googlen tekemä, se käyttis on kyllä Samsungin tekemä Samsungin puhelimessa. Eli Samsung kääntää sen lähdekoodin ja toimittaa päivitykset siihen.
Tyhmille Windowsin käyttäjille tuntuu olevan taas vaikeuksia hahmottaa mitä on upstream kehitys. Microsoftillakin kehittäjillä on jatkuvasti uudempia versioita Windowsista, päivittäin on uudempi versio LÄHDEKOODISTA mutta se on täysin eri kuin se mikä on käännetty ja johon toimitetaan päivitykset.
Eli olet tyypilliseen tapaan idiootti ja syytät Googlea Samsungin törttöilystä. Kyseessä on Samsungin Android versio, ei Googlen Android.
Miksi puhelinta sitten myydään valheellisesti kertomalla että siinä on android käyttöjärjestelmä? Siinä puhelmessa pitäisi olla vaikka Samdroid niin olisi uskottavampaa.
Koska koko linux- ja avoimen koodin systeemit ovat pelkkää valetta ja kusetusta. Kymmeniä eri Android systeemeitä joita jokainen valmistaja on rukannut ja muuttanut... hankkimalla Android laitteen ei voi olla varma mitä hankki. Android pelleily ja tuhannet eri versiot alkavat vitttuttaa kuluttajia, Nokian Windows Phonelle on suuri kysyntä!
Linuxin ongelma on alusta asti ollut hajanaisuus, Ubuntuvariaatioitakin on lähes sata. Kuka jaksaa leikkiä moisilla kun on tarjolla Applea ja Windowsta ja tietää tasan tarkkaan mitä saa.
Linux ruokakaupassa omenapussista löytyy lisäksi appelsiineja ja banaaneja koska pakkaaja oli tehnyt omat viritykset hedelmien nimeämisiin.
Onhan siinä Android käyttöjärjestelmä. Se vaan on Samsungin kääntämä ja Samsung toimittaa päivitykset ja kaiken ylläpidon. Onhan Ubuntussakin esimerkiksi Mozillan Firefox selain mutta Canonical on kääntänyt sen ja vastaa sen ylläpidosta Ubuntussa.
"Koska koko linux- ja avoimen koodin systeemit ovat pelkkää valetta ja kusetusta."
Linux on ollut olemassa yli 20v ja avoimen koodin systeemit jotain 30v tms. ja tämä ei ole mitään valetta.
"Android pelleily ja tuhannet eri versiot alkavat vitttuttaa kuluttajia, Nokian Windows Phonelle on suuri kysyntä!"
Ei kukaan pakota ostamaan kaikkia, voi ostaa sen version mikä miellyttää.
"Linuxin ongelma on alusta asti ollut hajanaisuus"
Valehtelet. Ei ole olemassa muita Linuxeja kuin tämä: http://kernel.org/
"Ubuntuvariaatioitakin on lähes sata"
Windows variaatioita on selvästi enemmän. Tosin kuin Windows variaatioilla, Ubuntuvariaatioista lähes kaikki on jotain harrastelijoiden tuunaamia omaan käyttöön tehtyjä versioita joita kukaan ei käytä. Virallista Ubuntu LTS:ää ei ole kuin 32-bit ja 64-bit versiot ja sen hankkimalla tietää tassan tarkkaan mitä saa, eli markkinoiden huippuluokan käyttiksen mikä menee ohitse Windowsista ja Mac OS X:stä lähes joka mittarilla.
Niin, se havaitsi jonkin Windows haitakkeen ja estää sen edeleen leviämisen laitteestasi! Sinun Android ei ole uhattu!
Kaikki virustorjuntaohjelmat alustasta riippumatta etsivät Windows haittaohjelmia, sellaista virustorjuntaohjelmaa joka etsisi linuxviruksia ei ole olemassakaan!
Olen pahoillani mutta kaikki tietävät tuon valheeksi.
Androidin virustorjunnat näyttävät kyllä olevan aika kuraa, ainakin ilmaiset sellaiset:
http://zd.net/s3UwK8
En jaksa hakea enemmän esimerkkejä mutta tiedät itsekkin että niitä riittää:
http://bit.ly/tqG1xn
Miksi Adroidkäyttäjän yleensä tulisi osallistua Windowshaittaohjelmien ja -virusten metsästykseen? Koittakaa Windowsporukka hoitaa itse ongelmanne!
Tuskinpa nuo Windows örkkejä tunnistaa, ei kai kukaan käytä jotain kännykkää minään palvelinkoneena.
Luulisin, että tunnistaa ainakin siinä tapauksessa, jos samalla firmalla on myös Windowsille tai palvelimille virustorjuntaohjelmia. Sikäli kun virustorjuntaohjelmat mitään tunnistavat.
Tuskin niitä windowspöpöjen tunnisteita kannattaa erikseen ryhtyä jättämään pois, kännykät ovat kumminkin nykyään sen verran tehokkaita.
Tiedän toki että kaikki verkossa käytettävät käyttöjärjestelmät ja niissä käytettävät ohjelmistot pitää olla päivitettyinä tunnettujen tietoturvareikien osalta ja mikään linuks distrotkaan eivät tee tästä poikkeusta
MONIKO "PÖPÖ" VOI TARTTUA live cd/dvd :llä pyörivään distroon