Tyttöjen, joita en tunne, seurassa tunnen oloni aika epävarmaks. Musta tuntuu, että tytöt tuomitsee uudet kaverit jotenkin helpommin kuin pojat (sori yleistys, mutta siltä musta tuntuu..). Tapaan tosi harvoin semmosia tyttöjä, joiden kanssa tuun heti rennosti juttuun. Poikien seurassa on jotenkin vapautuneempi olo ja heitä on helpompi lähestyäkin ihan kaverimielessä. Lähes aina, kun tapaan mukavan pojan, tulen hyvin juttuun hänen kanssaan. Ekat viikot uuden kaverin kanssa on kivoja, hengaan ystävättäreni, pojan ja hänen kavereiden seurassa. Sitten muutaman viikon päästä poika kertoo, että on kiinnostunut musta enemmän kuin kaverina. Ja juuri kun tuntu siltä, että sain just monta uutta kivaa kaveria niin tulee se perus repliikki: en mä kyl pysty olla sun kans vaan kaveri et joko ollaan enemmän tai sit ei mitään. Sitten oon taas lähtöpisteessä.
Mietin, että miksköhän en tuu niin hyvin juttuun tyttöjen kanssa. Ilmeisesti peitän epävarmuuteni sillee et tutustun jotenki flirtin kautta poikiin helpommin. En tiiä. En kuitenkaan tahallani yritä flirttailla näille uusille miestuttavuuksille, koska useimmiten en ees ole kiinnostunut heistä romanttisessa mielessä, kunhan uusia kavereita haluaisin. Voiko uudelle kaveripojalle jotenkin tehdä selväksi heti alkuun sen, että olis kiva olla ihan vaan kaveri? Et jos jätkä olis valmis alkaa seurustelemaan mun kanssa, niin en mä varmaan kovin epämiellyttävä ihmisenä voi olla sen mielestä, et kai kelpaisin ystäväksikin jos ei poika vaan ehtis kasvattaa mitää suurempia odotuksia ja tunteita.
Mulla on tosiaan vaan yks läheinen ystävä ja sitten semmosia tuttavia, joiden kanssa tulee kyllä hyvin juttuun jos törmätään. Olis kiva vähän laajentaa ystäväpiiriä, tunnen oloni usein aika yksinäiseksi.
Ja toi kaveripojasta entiseksi kaveriksi -kuvio on toistunut nyt jo aika monta kertaa, niin aloin vähän mietiskelemään tässä... Helpompi kai olis koittaa ystävystyä tytön kanssa niin tollasta ongelmaa ei välttämättä ainakaan tulis, mutta kun mulla on tää joku ärsyttävä itseluottamuksen puutostila tyttöjä kohtaan.
Mietin, että miksköhän en tuu niin hyvin juttuun tyttöjen kanssa. Ilmeisesti peitän epävarmuuteni sillee et tutustun jotenki flirtin kautta poikiin helpommin. En tiiä. En kuitenkaan tahallani yritä flirttailla näille uusille miestuttavuuksille, koska useimmiten en ees ole kiinnostunut heistä romanttisessa mielessä, kunhan uusia kavereita haluaisin. Voiko uudelle kaveripojalle jotenkin tehdä selväksi heti alkuun sen, että olis kiva olla ihan vaan kaveri? Et jos jätkä olis valmis alkaa seurustelemaan mun kanssa, niin en mä varmaan kovin epämiellyttävä ihmisenä voi olla sen mielestä, et kai kelpaisin ystäväksikin jos ei poika vaan ehtis kasvattaa mitää suurempia odotuksia ja tunteita.
Mulla on tosiaan vaan yks läheinen ystävä ja sitten semmosia tuttavia, joiden kanssa tulee kyllä hyvin juttuun jos törmätään. Olis kiva vähän laajentaa ystäväpiiriä, tunnen oloni usein aika yksinäiseksi.
Ja toi kaveripojasta entiseksi kaveriksi -kuvio on toistunut nyt jo aika monta kertaa, niin aloin vähän mietiskelemään tässä... Helpompi kai olis koittaa ystävystyä tytön kanssa niin tollasta ongelmaa ei välttämättä ainakaan tulis, mutta kun mulla on tää joku ärsyttävä itseluottamuksen puutostila tyttöjä kohtaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et oo ainoo. Ite oon vielä alle 20-vuotias, mut kaksi (joka mulle ihan tarpeeks) kertaa kun oon ystävystyny pojan kanssa syvemmin ja on tullu se tunne et hänelle voin kertoo asioistani ni käyny ihan sama juttu ku sulla. Sitten erikseen tulee myös mun ensimmäinen poikaystävä, jonka kanssa olisin loppujen lopuksi halunnut olla vain ystävä, sillä hän oli mulle aina enemmän ystävä ku poikaystävä, mut oli ehkä vähä liikaa vaadittu.
Kuitenki tos ylä-asteel tutustuin yhtee poikaa, ihan kaverina, en ollu hetkeekää ajatellu että mä tykkäisin siitä muulla tavalla ku kaverina. Sitten hän kertoi jossain vaiheessa että haluais olla jotain enemmän, olin niin pettyny, ku pelkäsin et se pilais meiä ystävyyden. Kerroin etten tunne samoin, ja yritettii viel olla kavereita, mut ei siitä tullu mitään. Ja näköjään olin antanu ittestäni sellasen kuvan et tykkään hänestä, kun hän luuli et tunnen samoin, tai sitten se oletti vähän liikoja.
Nyt vähän aikaa sitten taas laitoin kaverisuhteen poikki, kun kävi taas ihan samalla tavalla. Se oliki mun viimenen tiiviimpi kaverisuhde, että nyt ei sitten taas ole ketään ketä kysyä mukaan leffaan.
Mulla on ollut tytöistä yksinkertasesti vaan huonoja kokemuksia. Oon ollu kiusattu tyttöryhmän sisällä kaks pidempää jaksoo jne. Mut kuitenki koulussa yleensä taas oon huono lähestymään poikiin, ellei poika ite paljon juttele. Muo pelottaa et heti luullaan et tykkään jos yritän alottaa keskusteluu jonkun luokkalaisen pojan kaa jonka kaa en oikee oo puhunu. Ja kokemuksien perusteella pojat aika helposti luulee et heti oon kiinnostunu ja se on rasittavaa.. Et kyl mä uuden koulun alottaessa pyrin aina tyttöjen kaa juttuu tuleen, mut poikien kaa on vaa aina jotenki rennompi fiilis, ei tarvi stressata mistään.
Vaik mä olisin sanonu näille menneisyyden kaveripojille iha alkuun jo et haluun olla vaa kaveri, niin uskoisin et ne olis ottanu sen silleen, et ´´se ei vaan haluu et mä luulen et se tykkää musta´´. Et ei ne kyl ois ottanu sitä vakavasti...
Kuitenki, vaikka on kiva olla poikien kaveri, niin tyttöjen kaa on sit ihan omat hyvät juttunsa. Niiden kaa on eri-kivaa verrattuna poikiin. Mun ylä-asteen tyttökaverit ainaki oli tosi ihania, hauskoja ja fiksuja tyttöjä, kaipaan edellee niiden seuraa enemmän ku kenenkää muun entisistä kavereista. Mä arvostan jotenki mun tyttökavereita enemmän mut oon niiden kans myös epävarmempi.