Wirenin toiminta tuottaa

Mikko Wirenin toiminta tuottaa ja tuo verotuloja Parkanollekin.
Aikanaan Parkanon kaupungin Honkalinna-hankkeesta ideoitu eteenpäinviety Wirenin omana toimintana ja on saatu erinomainen sato. Itsekin istuin tuon Honkalinna-hankkeen ohjausryhmässä.
Wiren (Pihlajalinna Oy) vuoden suomalaisena kasvuyrittäjänä kruunattiin palvelu-sarjan voittajaksi. Jo aiemmin Mikko Wiren palkittiin vuoden menestuneimpänä yrittäjänä maailmanlaajuisesti, josta voit lukea seuraavasta linkistä http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20100916455&ext=rss
Ylä-Satakuntalehdessä Wiren muisti myöskin hienosti Parkanon kaupunkia mainiten miten Parkanolla oli merkittävä rooli yhtiönsä toiminnan käynnistämisessä.
Pihlajalinna-konserni työllistää nykyisin (2010 lehtitieto) noin 500 terveydenhuollon ammattilaista ja yrityksen arvioitu liikevaihto vuonna 2010 on 45 miljoonaa euroa. Hienoa toimintaa Mikko Wireniltä.
Tämänkaltaista yritysten alkuunsaattamista tarvitaan lisää Parkanoon.

Tämän kirjoitti Kauko Kallioniemi
4412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toiset tekee ja saavat aikaan. Ei niistä aikaansaannoksista taida paljon valua Parkanon äyrisaaviin. Sensijaan Pihlajalinna vei mukanaan pari hyvää lääkäriä, ainakin. Taitamatonta toimintaa Parkanon poliitikoilta kaiken kaikkiaan.

Hyvää ja hienoa on sitten taas epäonnistumisten ja riitelyjen jälkeen muistella olleensa mukana torpedoimassa hyvät ideat "ohjausryhmässä". Mikähän täällä nyt haisee kamalan pahalle?

Äänestä

Jos Honkalinna-lääkäriasemahanke olisi jokunen vuosi sitten toteutunut Parkanossa, tulisi verorahoja nyt vieläkin enemmän...Mutta sekin hanke kaatui -kuten yleensä täällä "eräiden kateellisten" vastustukseen.

Äänestä
  • Kateellisia ja kateellisia. Pitäisi ottaa Karviasta mallia. Jos sielä päätetään, että joku asia viedään läpi, niin sehän tehdään. Asioista puhutaan tasan niin kauan, että päämäärään päästään.

    Tämän kaltaisella kirjoittelulla, kun huudellaan täällä nettipalstalla ei mitään asioita Parkanossa hoideta. Sen pitäisi kyllä ketjun aloittajankin ymmärtää. Ainut, jos haluaa vaan luoda lisää negatiivisuutta ja "räksyttää" turhaa, niin se on sitten eri juttu, kun hakee vain huomiota. Mutta kai silläkin pitäisi olla joku raja.

    En voi käsittää, että laitetaan yli vuoden vanhaa linkkiä vielä esille ja aloitetaan vatkata tällä asialla. Kannattaisi pitää mölyt mahassaan. Ohjausryhmä on päätöksensä tehnyt ja silloin siihen on kaikkien tyytyminen. Siinä ei auta enää kenenkään jäsenen vuosien päästä alkaa "vellomaan" asiaa tyyliin: "Mutta kun minä sanoin niin ja niin, ja sitten olin sitä mieltä". Kannattaisi alkaa miettiä, mitä uutta pitää tehdä ja hoitaa. Sitä joka vanhoja tonkii, sitä tikulla silmään, sanoo vanha sananlaskukin.

    Äänestä

MWW Oy kotipaikka on Parkano.
Honkalinna ideoinnilla on toteutumaa hiukan eri muodossa ja alkuunlähtöä suunniteltiin Parkanossa. Sitä on kenenkään kateellisen turha kiistää.
Yläsatakunta-lehdessäkin oli artikkeli missä verotuotoista kerrotaan ja Wirenin Parkanon kaupunkia korostava rooli yhtiönsä toiminnan käynnistymisessä.
Tässä ovat tosiasiat ja hyväksyköön ne jokainen ja nostetaan Wirenille hattua älykkäästä ja tietopuolisesta toiminnasta.

Sitten vielä historiaa. Muistelen Tampereen sairaanhoitopiiristä Auvisen kiihkeästi vastustaneen Parkanoa sairaalahankkeen toiminnallisena keskipisteenä.
Mikäli se sioittusi Tampereelle, niin Wiren saisi sairaalansa tyyliin kulki puheet.
Nämä Tampereen vapaamuuraripiirit halusivat "kultapossun" Tampereelle, kun jo aistivat rahan tuoksun.
Näin voimakkaasti Tampere pyrkii imuroimaan kaikki hyvät hankkeet täältä maakunnasta, mutta onneksemme Wiren tunsi lukkarinrakkautta Parkanoon ja piti kotipaikkaa Parkanossa suotavana.
Lisääkin tästä olisi kirjoitettavaa, mutta toivotaan ettei näitä vastaanvänkääjiä enää ilmesty huulta heittään.

Tämän kirjoitti Kauko Kallioniemi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


verotuloja kirjoitti:

Mikko Wirenin toiminta tuottaa ja tuo verotuloja Parkanollekin.
Aikanaan Parkanon kaupungin Honkalinna-hankkeesta ideoitu eteenpäinviety Wirenin omana toimintana ja on saatu erinomainen sato. Itsekin istuin tuon Honkalinna-hankkeen ohjausryhmässä.
Wiren (Pihlajalinna Oy) vuoden suomalaisena kasvuyrittäjänä kruunattiin palvelu-sarjan voittajaksi. Jo aiemmin Mikko Wiren palkittiin vuoden menestuneimpänä yrittäjänä maailmanlaajuisesti, josta voit lukea seuraavasta linkistä http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20100916455&ext=rss
Ylä-Satakuntalehdessä Wiren muisti myöskin hienosti Parkanon kaupunkia mainiten miten Parkanolla oli merkittävä rooli yhtiönsä toiminnan käynnistämisessä.
Pihlajalinna-konserni työllistää nykyisin (2010 lehtitieto) noin 500 terveydenhuollon ammattilaista ja yrityksen arvioitu liikevaihto vuonna 2010 on 45 miljoonaa euroa. Hienoa toimintaa Mikko Wireniltä.
Tämänkaltaista yritysten alkuunsaattamista tarvitaan lisää Parkanoon.

Tämän kirjoitti Kauko Kallioniemi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu