Kysyn seuraava. Olin vuodesta 1996 Filmnetin tilaaja ja sitten Canal tilaaja aika ajoin tietysti tilaukset jäähylle esim loman ajaksi yms. Nyt kysyynkin ehkä seuraava koskien kuuluttaja eli aikoinaan oli FilmNetissä käytäntö että elokuvan esittelyssä mainitaan se kuuluisa sitaatti esim: marraskuussa filmnetillä tai räjähtävää toimintaa sinulle vain ja ainoastaan filmnetillä kuka on se suomalainen kuuluttaja joka sen siinä kertoo hänän on myös aika ajoin fairy mainoksessa ja pizza ristorantessakin ollut ääninä. Myös Canal äänenä alku ajoista tähän saakka kai. Mielestäni hänhän sai sen aikaan jo sillä äänellä että jotain ja jännitettävä on tulossa eli se kuuluttajan ääni oli merkittävässä asemassa ja siinä se tuki kanavan katsottavuutta omalta kohdallani ainakin. Jos joku tietää kuuluttajan nimen tai jopa ääninäytteen olishan se hieno kuulla uudelleen se ääni. Sorry kävin vanhoja asioita mielessäni läpi ja se tuli esille ja siksi kirjoitin tänne. Canal sarjat Weeds , How america and dexter, other similar ne ovat hyviä ja hauskoja rankan työpäivän päätteeksi katsoa jälkikäteen nauhoitetulla boksilla ja kun ne aikoinaan lopetetaan niin taas joku osa canal katoaa omasta mielestäni. Rahalla pitää saada vastinetta ja jos alkaa laadu horjumaan taas lopetan toistaiseksi tilauksen. Ei muuta kun tsempit ja voimia.
Kerran vielä edesmenneen FilmNet asia nyk Canal +.
Proncosman
2
131
Vastaukset
- lunttu
pasi kallio
- I'm watching Canal+
En kyllä muista että FilmNetillä olis ollut suomenkielisiä kuulutuksia, muistan itse vaan ne englanninkieliset. Ainakin joku naisääni kuulutteli englanniksi niitä leffoja "You're watching Filmnet..."
Kun FilmNetit muutettiin Canal kanaviksi (silloin olivat ranskalaisten omistuksessa pohjoismaisen yhtiön kautta kunnes fransmannit myi kaikki Ranskan ulkopuoliset Canal kanavat pois, Vivendin antaen kanavien kuitenkin edelleen käyttää Canal logoja) niin silloin tais jo alussa tulla suomenkieliset kuulutukset mut en tiedä niidenkään ääniä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492298- 262063
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271495Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161434- 1211371
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71964Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut108917Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873